Vauvavuosi ilman turvaverkkoja -raskasta on yötä päivää

Moi



musta tuntuu, että mä en oikeastaan ikinä ollut väsynyt vauva-aikana. Tai siis joo, tietty vähän väsynyt, mutta ei mitään sellaista pitkäaikaista zombiena oloa. Eniten väsytti varmaan siinä vaiheessa kun lapset oli vähän isompia ja heräs viideltä (kiristää hampaitaan:)).

Mutta vauvana eivät siis todellakaan olleet mitään hyviä nukkujia, mutta eivät koliikkisiakaan. Täydet yöt aloin nukkumaan, jaa-a, ehkä kun lapset 1,5-2 v.

Mutta rikkonaisillakin öillä sain just vieressä nukkumisen takia lähes aina tarpeeksi unta.



Mulla ei siis nukkuminen ollut ongelma. Yksinäisyys välillä kylläkin ja sellaiset päivät oli aina huonoja, jos en lähtenyt mihinkään. Hankin itselleni väkisinkin uusia tuttuja, jopa tämän palstan kautta. Menin vauvakerhoihin, vaikka en niissä oikein viihtynytkään. Itse en ikinä tykännyt vaunukävelyistä, sillä jos vauva nukkui, niin silloin halusin olla tiiviisti kotona ja viettää omaa "laatuaikaa" eli juoda kuppi kahvia rauhassa lehden/tv kera. Vasta sitten kun on saanut vähintään 30 min. olla yksin ja tehdä mitä haluaa, löytyi energiaa esim. kotitöihin.



Tärkeää on löytää itselleen ne pienet vapaahetket. Hyvä periaate on mielestäni se, että silloin kun vauva nukkuu, silloin ei tehdä kotitöitä (ainakaan koko aikaa!)



Yhä edellee lasten ollessa päiväkoti-ikäisiä tarvitsen viikonloppuisinkin sen hetken, kun molemmat ovat hetken lepäämässä. Silloin syön lapsilta saa jätskiä tms. Ja ehkä sitten vasta tartun kotitöihin.

Meillä ainakin mies, jolla on paremmat unenlahjat, hoiti vauvaa illat töistä tultuaan.



Teimme myös niin, että minä nukuin parivuoteessa kaksistaan vauvan kanssa ja mies yläkerrassa, niin hänkin sai nukkua kunnon yöunet. Minunkin aina aina vauvan herätessä helppo kierähtää vauvan toiselle puolelle ja antaa toisesta rinnasta maitoa ja nukahdin yleensä uudestaan melko nopeasti.



Ei meillä kummallakaan ollut aikaa mihinkään harrastuksiin.



Ainoa lohdutus on se, ettei tuota vaihetta kuitenkaan kovin kauan kestä...

Mäkin sain niitä roppakaupalla, kun mun vauvani ei ollut koliikkivauva (ystävän oli, eikä sellainen iltahuutaja/yösyöpöttelijä kuin ysätvän vauva). Vauva oli päivisin hyväntuulinen, jos lähdimme kyläilemään tai meille tuli vieraita. Piti ihmisistä ja uusista paikoista. Kotona sitten kitisi ja halusi olla sylissä ja kotityöt kasaantuivat...



Itse en saanut myöskään unta ja ekat puoli vuotta menivät kuin sumussa. Mies ei jaksanut hirveästi auttaa, ja välillä vaan päivisin itkin, kun olin niin väsynyt ja peruin tapaamisia jne. Makasin siis öisin tunteja hereillä kuunnellen vauvan hengitystä ja odottaen, koska taas herää. Ongelma oli siis omassa päässäni. Vauva heräili 3-4 tunnin välein, joten periaatteessa olisin saanut unta joka yö 4-6 tuntia vähintään, mutta kun en vain saanut nukahdettua.



Neuvoni sinulle näin jälkiviisaana:

1) Käy lääkärillä ja kysy nukahtamiseen auttavista lääkkeistä. Muistaakseni ne taisivat haitata imetystä, mutta ystäväni sai sellaisia, joiden kanssa sai imettää

2) Järjestä niin, että viikonlopuista ainakin toisen yön nukut vauvasta kaukana korvatulppien kanssa. Anna miehellesi ohjeet, mihin aikaan saa herättää (esim. imettämään) mutta muuten et reagoi vauvan ähinään lainkaan, kun olet toisessa huoneessa

3) Vaikka päivisin olisit kuinka väsynyt, älä jää kotiin nysväämään. Anna kodin olla räjähtänyt äläkä tee kotitöitä. Lähde vauvakerhoihin, vauvamuskariin, äiti-vauva-jumppaan, perhekahviloihin. Ota selvää paikkakuntasi tarjonnasta ja kysy neuvolasta. Järjestä itsellesi puuhaa vähintään joka toinen päivä (esim. ma, ke ja pe olisi jokin vauvakerho/harrastus). Tiistaisin voit yrittää tehdä niitä kotitöitä, torstaisin menette vauvan kanssa kauppakeskukseen tms. jossa vain kuljette ihmisten ilmoilla, käytte kahvilassa ja ylipäätään nautitte kiireettömästä elämästä ihmisten ilmoilla. Jos mahdollista, pyydä ystäviäsi kylään/ muita vauvallisia ihmisiä. Vertaistuki on parasta, vaikka täällä ei siltä vaikutakaan. ;)

4) Kun vauva menee nukkumaan, järjestä miehesi kanssa tunnin tai parin yhteinen aika. Katsokaa jokin kiva leffa tai syökää yhdessä tehty illallinen ja jutelkaa tai vaikka tilatkaa pizza ja vaikkapa hierotte toisianne. Jos ette jaksa rankan päivän jälkeen muuta, niin käpertykää sohvalle ja katseltaa yhdessä telkkkua. Se läheisyys kantaa pitkälle!

5) Viikonloppuisin teette perheenä jotain yhdessä. Toki vuorottelette nukkumisissa jne. mutta pitäkää huoli, että perheenä kuljette kylässä, kaupassa tai vaikkapa kävelyllä yhdessä. Tämä on teidän elämäänne, joten yrittäkää tehdä siitä mahdollisimman miellyttävää. Jos on ylimääräistä rahaa, lähtekää vauvan kanssa vaikkapa viikonloppureissulle pois kotikuvioista. Yhteiset kokemukset yhdistävät ja niitä on kiva muistella.



Tsemppiä! Sinun kokemuksesi ovat yhtä tosia kuin kenen tahansa muun. Juuri sinä tiedät parhaiten väsymyksesi asteen. Älä missään nimessä ala ajatella niin kuin jotkut täällä yrittävät saada sinut ajattelemaan, että aina on jollakulla tilanne pahempi. Voi olla, mutta ehkä se joku pärjää vähemmillä yöunilla tai ehkä se joku luulee, että tilanne on pahempi, mutta ei tosiasiassa ole. Ehkä se joku saa apua lastenhoitoon, vaikka ei sitä myönnäkään tai ehkä se joku ihan oikeasti eli sen vauva-ajan mielenterveys horjuen ja se näkyy siitä lapsestakin. On hienoa, että tajuat tarvitsevasi apua. Itse lähtisin kyllä sinuna myös järjestämään päivärytmiä uudelleen, koska hautaudut kotiin ja saat elämäsi kuulostamaan ahdistavalta. Sinulla on oikeus nauttia vauvavuodesta, joten mars etsimään muita äitejä ja vauvoja. Pyydä myös neuvolasta apua.

äidille/perheelle.

Oman lapsen kanssa vauvavuosi ja taaperoaika olivat suorastaan äärettömän helppoja, mutta pystyn kuitenkin asettumaan toisenlaisiinkin kenkiin ja tajuan miten uupuneita pienten lasten vanhemmat voivat olla.

Kaikilla paikkakunnilla ei saa MLL:n hoitajiakaan. Tai jos saa, niin ne ovat jotain teinityttöjä, joiden juhlimista eivät lastenhoitotyöt saa haitata eli yhtä tyhjän kanssa, kun eivät kuitenkaan koskaan pääse.



Silloin kun omat lapseni olivat pieniä, omat vanhempani olivat jo niin huonossa kunnossa, että ennemminkin minun olisi pitänyt hoitaa heitä. Miehen vanhemmat tulivat avuksi vain, jotta mies pääsisi harrastuksiinsa. Esim. minun 1½ vuoden univelkani tai mies työmatkalla ja me muut sairaana eivät olleet riittäviä syitä auttaa lastenhoidossa. Naapurissa asui lapsettomia kyttääjiä, en olisi kuuna päivänä luottanut lapsiani sellaisten hoitoon! Ystävilläni oli kaikilla omat lapset pieniä, ei voi olettaa, että olisivat jaksaneet auttaa. Perhekerhot ja muut ovat pelkästään äitien keskinäisiä pikku hiekkalaatikoita, joissa kehutaan omia lapsia ja arvostellaan toisia. Jos noihin pikkupikku piireihin yleensä onnistuu pääsemään niin ei niistä mitään ystäviä saa! Puhumattakaan siitä, että sen tasoisia ystäviä, joiden kanssa voisi vuorotella lapsenvahtina.



Ap, hae nyt ensisijaisesti apua uniongelmiisi. Kokemuksesta tiedän, että ne pahentavat tilannetta.

Meillä on neljä lasta, nuorin nyt 6kk, eikä ikinä ole ollut turvaverkkoa ympärillä. Toki väsyttää, en ole moneen vuoteen nukkunut kunnon yöunia, mutta aina on selvitty. Viikonloppuisin heräämme miehen kanssa vuoroaamuina, toinen voi nukkua pidempään. Kaikki lapset ovat vielä sairastaneet korvatulehduksia vauva-iästä lähtien, nuorimmaista lukuunottamatta jokainen on putkitettu kahdesti.

En väheksy kenenkään jaksamista, mutta joskus tuntuu että vanhemmilla on outo käsitys vauvoista, ei ne vain nuku ja syö, kuten jotkut lehdet antavat ymmärtää...

"mut sullahan on niin helppoa" kommentit. "Kun MÄÄÄÄÄÄ jouduin hoitamaan vauvaa ja 5 lasta yksin ja mies oli aina töissä" ja blaaa blaaa blaaa, MÄÄÄ, MÄÄÄ ja MUUUUU.



Koska te tajuatte, että kärsimys on varsin suhteellista? Itse koin, että ollessani pienen vauvan totaaliyksinhuoltaja mulla oli paljon helpompaa, kuin naimisissa olevana kahden lapsen äitinä.



Älä ap välitä noista idioottihaahkoista.



Lohdutukseksi sanoisi, että yllättävä moni lapsiperhe elää ilman sen kummoisempia tukiverkkoja. Sanoisin, että yhtä tärkeää tukiverkon kanssa on vertaistuki. Joten heti, kun voimia edes vähäsen riittää, niin tutustumaan päivisin muihin mammoihin juuri näissä jonkun jo mainitsemissa kerhoissa, jumpissa, muskareissa. Vaikkei tuo auta fyysiseen jaksamiseen, niin se saattaa auttaa henkiseen.



Lisäksi näin voit löytää tukiverkostoa teille, jos eteen tupsahtaa samassa elämäntilanteessa olevia ja voitte vaikka sopia vuorottaisista lastenhoidoista ym.



Tilanne helpottaa ajan kanssa. Jos ei nyt päivä päivältä, niin ehkä viikko viikolta.



Lenkkeile vauvan kanssa. Syö terveellisesti. Vitamiinit? Auttaa sekä jaksamaan että saamaan laadukkaampaa unta.



Me käytämme MLL palveluja myös, jotta saisimme miehen kanssa yhteistää aikaa yhteisille harrastuksille. Kummasti piristää ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tiimihenkeä. Todella pieni hinta siitä, millaista laatua se tuo elämään.



Jos et nukkumaan pysty, niin lepää ainakin kaikki ne hetket, kun vauvakin on esim. päiväunilla. Hyvä kirja? Ehkä se unikin tulisi paremmin, kun mieli on rentoutunut.



Tässä muutama selviytymiskeno, joita itse käytän säännöllisesti.



Tsemppiä, pitkää pinnaa ja uskoa tulevaisuuteen!

Muistetaan tosiaan että vauvoja on monenlaisia, esim meidän ensimmäinen ei suostunut ekan 3kk aikana kuin syliin ja siinä jäi sitten kotityöt ja lemmikit hoitamatta kunnes mies tuli kotiin, sitten sylin vaihto ja eikun pyykkäämään/siivoamaan/kauppaan jnejne. Minäkään en ole koskaan osannut nukkua päivällä, yritetty on kyllä. Mutta ap, se helpottaa ajan myötä ja itse huomasin siitä olevan hiukan apua kun meni joka päivä vaikka väkisin ulos edes hetkeksi, muksu vaunuihin ja kävelylle vaikka se huutaisi siellä naama punaisena. Ja etsi etsi etsi, toivottavasti löydät läheltäsi kerhon tai muuta vertaistukea. Voimia!!

että mies on aina tullut kotiin töistä 18-20 välillä. Viikonloppuisin käy usein harrastuksissa ja välillä on työmatkoilla 3 päivää- 3 viikkoa. Miehelle tulee aika paljon ylitöitä mutta käyttää ne päivät edellisestä liitostaan olevien lasten kanssa olemiseen- saattavat lähteä esim. laskettelemaan tms.



Meilläkin vauva heräili 11kk ikäiseksi asti usean kerran yössä, nyt 1v 5kk ikäisenä herää edelleen klo 5-5.30, joskus klo 6. Päiväunia nukkui 1-vuotiaaksi asti max 40 minuuttia kerrallaan, nykyään jo nukkuu kerran päivässä 1½ tuntia.



Jaksamiseni on tullut siitä, että olen nukkunut itse aina, kun vauvakin nukkuu päiväunia. Tai jos en ole ollut väsynyt, olen tehnyt ihan omia juttujani, joista tykkään. Ollut vaikka koneella tai lukenut. Kotityöt teen joko lapsen ollessa valveilla tai illalla miehen kanssa. Ulkoilu on ihan must, ja se, että pääsee kerran päivässä tekemään jotain itselle mieluisaa. Vaikka sitten vauvan kanssa leikkipuistoon tai kirjastoon. Joku aikuinen on nähtävä joka päivä, vaikka sitten kaupan kassa jos ei muuta.



Monivitamiinia kannattaa syödä. Etenkin B-vitamiinia. Itse huomaan heti, jos viikon jää väliin.



Itse valvon liian myöhään, että ehdin olla miehenkin kanssa. Pitäisi mennä aiemmin nukkumaan.



Ja sitten on onneksi MLL ym maksulliset lastenhoitopalvelut. Niitä olen käyttänyt vasta kerran mutta lohduttaa tietää, että ne ovat olemassa.



Tsemppiä!

Kyllä siinä nyt sentään on absoluuttinen alaraja. Yhden ainoan lapsen äiti, jonka mies tulee kotiin kello neljä ja hoitaa lasta illaan, ei kärsi.

Miten te muut olette selvinneet, jos ei ole mummoja, tuttuja tai ylipäätään ketään, jota pyytää hoitamaan lasta tilapäisesti? Vauva heräilee monta kertaa yössä ja kuudelta ylös, koko päivä kaksin vauvan kanssa. Mies tulee töistä neljältä ja mä pääsen nukkumaan. Iltapalalla tavataan, sitten mies vapautuu harrastuksiinsa tai nukkumaan, mä alan torkkua huonoa yöunta vauvan kanssa. Ihan kamala tilanne, niin yksin on ja aina vaan selvittävä.

Meillä esikoinen oli koliikkivauva - ja se oli rankkaa ilman mitään turvaverkkoja, mutta siitäkin selvittiin. Jostain se voima löytyy. Se vauvaaika on kuitenkin lyhyt. Toki sitä eläessä tuntuu, ettei se lopu koskaan, mutta ihan huomaamatta se helpottaa. Tsemppiä. Kyllä siitä selviää.

sitä selviää, jopa siitä että 10v. esikoinen sairastaa useita viikkoja, hiihtolomalla kaikki kotona, sen jälkeen itse sairastuin ja ihan naatti iltapäivisin ja iltaisin. Isä kotona noin klo 18.00 alkaen jos ei sit mene kaupalle. Vauva 1½kk nyt ja olen alkanut keittiön siivousurakan. En niin tykkää siivoamisesta, mutta nyt innostaa. Vähän kerrassaan päivittäin.



Ekan kanssa mulla oli tosi raskasta, mutta se kouluttaa ja sitä omat voimat ja selviytymiskeinot kehittyy. Ei ole koskaan ollut ketään hoitamaan vauvaa. Jossain vaiheessa joku kävi hoitamassa kahta isointa, mutta nyt ei taas ole hoitajia. Elämää tämä ja tilanteet vaihtuu. Itse ajattelen joskus tiukalle hetkellä, että tiedänpähän eläneeni.

Mä en taida edes jaksaa vastata, mutta kiitti teille muutamalle hyviä pointteja esiin nostaneelle.

Mä nukun vuorokaudessa (olen unessa) ehkä 3-4 tuntia, usein ainakin kahdessa osassa.

En halua hoidattaa lastani muilla, mutta joskus tarvitsisin apua.

Kiinnostaisi tietää, että onko teillä asiasta noin kiivastuneilla sama tilanne, josta selviämisestä yksin on tullut kunnia-asia, onko rajattoman hoitoavun keskeltä hyvä lyödä lyötyä vai oletteko niitä turvaverkkoja, jotka kokevat olevansa ilmaisia ja ikuisia lastenhoitajia.

ap

Mulla 3kk vanha poika, ja me nukutaan joka yö 22.00-8.00. Siis pätkissä, mutta kyllä tosta varmaan kahdeksan tunnin unet saa. Lisäksi päivällä kun poika on päikkäreillä, voi tehdä omia juttuja. Mies tulee seiskan aikoihin ja hoitaa vauvaa ehkä noin tunnin illassa, muuta lastenhoitoapua ei ole. Ei tämä lomaa ole, mutta ei minusta tolkuttoman rankkaakaan..

sitä selviää, jopa siitä että 10v. esikoinen sairastaa useita viikkoja, hiihtolomalla kaikki kotona, sen jälkeen itse sairastuin ja ihan naatti iltapäivisin ja iltaisin. Isä kotona noin klo 18.00 alkaen jos ei sit mene kaupalle. Vauva 1½kk nyt ja olen alkanut keittiön siivousurakan. En niin tykkää siivoamisesta, mutta nyt innostaa. Vähän kerrassaan päivittäin.



Ekan kanssa mulla oli tosi raskasta, mutta se kouluttaa ja sitä omat voimat ja selviytymiskeinot kehittyy. Ei ole koskaan ollut ketään hoitamaan vauvaa. Jossain vaiheessa joku kävi hoitamassa kahta isointa, mutta nyt ei taas ole hoitajia. Elämää tämä ja tilanteet vaihtuu. Itse ajattelen joskus tiukalle hetkellä, että tiedänpähän eläneeni.

Kyllä siinä nyt sentään on absoluuttinen alaraja. Yhden ainoan lapsen äiti, jonka mies tulee kotiin kello neljä ja hoitaa lasta illaan, ei kärsi.

Onko elämä koulinut niin pahoin että sinusta on tullut empatiakyvytön vai oletko aina ollut tunnevammainen? Kärsimys ON suhteellista. Minulla on mies, minulla on VAIN 2 lasta, nautin vauvastni hirvittävästi mutta unettomuus on helvettiä, ihan silkkaa helvettiä kun ei pysty nukkumaan enää edes unilääkkeillä. Siinä ei paljon miehenkään läsnäolo enää auta eikä se että joillain menee vielä huonommin. Koliikkivauvakin oli helpompi kuin vuosia jatkunut unettomuus.

Ap saa nukkua koko illan, lapsella ei ole koliikkia ja todennäköisesti se mies hoitaa myös viikonloppuna.



Unettomuus on sitä, että ei nuku ollenkaan, ei sitä että satunnaisesti kärsii lievästä univajeesta.

koska meille perhepeti sopi ja mä pystyin nukkumaan vauvan syödessä.



En asettanut itselleni juuri mitään vaatimuksia. En käynyt muskarissa, en käynyt vauvauinnissa, en laittanut itse vauvan soseita, en ulkoillut ellei huvittanut jne. Makasin kotona vauvan kanssa, imetin, luin ja katsoin telkkaria.



Kyllä mä kieltämättä välillä vähän mökkihöperöksi tunsin itseni, silloin saatoin jättää vauvan pariksi tunniksi isälleen ja kadota yksin jonnekin, vaikka ravintolaan syömään tms.



Yhdessä me ei olla voitu tehdä juuri mitään (siis ilman lapsia) moneen vuoteen. Se kieltämättä vähän harmittaa.

Ap saa nukkua koko illan, lapsella ei ole koliikkia ja todennäköisesti se mies hoitaa myös viikonloppuna. Unettomuus on sitä, että ei nuku ollenkaan, ei sitä että satunnaisesti kärsii lievästä univajeesta.

että ap sanoi ettei pysty nukkumaan kuin pätkissä. Eikä unettomuus ja unihäiriöt ole sitä ettei nuku ollenkaan. Mitä iloa vaikka saisi nukkua jos ei pysty nukkumaan?