Kertokaa ny ihmeessä tälle tyhmälle mikä on huostaanottobisnes?
Kuka hyötyy ja millä tavalla? Minä sijaisvanhempana ainakin köyhdyin ja elintaso tipahti roimasti, kun jäin kotiin vauvan kanssa. työssä ollessa olisin saanut moninkertaisen summan verrattuna hoitopalkkioon. Sosiaalityöntekijät eivät ymmärtääkseni saaneet mitään bonusta tästä huostaanotosta. Kunta joutuu maksamaan kuluja aika paljonkin. Valtio tukee kuntia jonkin verran, mutta se tuki ei takuulla kata huostaanoton aiheuttamia kuluja. Ja mistäpä valtio sitä rahaa sitten saa?
Kommentit (32)
noudatetaan näin lakia. Helpompihan kunnille on hoitaa asia näin, joten uskon kyllä että muuallakin lakia noudatetaan.
Pitkään jatkunut sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten määrä kääntyi lievään laskuun.
Kiireellisten sijoitusten määrä kuitenkin lisääntyi edelleen.
Vuoden 2009 aikana huostassa olevien lasten määrä väheni neljä prosenttia. Kiireellisten
sijoitusten määrä kasvoi 17 prosenttia. Huostaanotto alkoi useimmiten kiireellisenä sijoituksena.
Uusista huostaanotoista oli kiireellisten sijoitusten osuus kolme neljäsosaa. Huostassa olevista
lapsista vajaa viidesosa oli tahdonvastaisesti huostaan otettuna. Vastaavaan väestöön
suhteutettuna oli 16 vuotta täyttäneiden, huostassa olleiden lasten osuus muita ikäryhmiä
selvästi suurempi, kaksi ja puoli prosenttia
Kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli yli 16 000 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta on
sijoitettujen kokonaismäärä vähentynyt puolitoista prosenttia. Sijoitettujen lasten määrässä
kirjattiin laskua nyt ensimmäisen kerran sitten vuoden 1991 jälkeen, jolloin valtakunnallinen,
vuosittainen lastensuojelutietojen keruu aloitettiin.
Lähes puolet huostassa olevista lapsista on sijoitettuna perheisiin. Laitoshuollon osuus on
suurin silloin kun tarkastellaan kaikkia kodin ulkopuolelle, myös lyhyempiä aikoja sijoitettuina
olleita lapsia sekä nuoria. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista on poikia enemmän kuin tyttöjä. Kodin
ulkopuolisia sijoituksia ei ollut lainkaan 15 kunnassa.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden kokonaismäärä jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 2009.
Asiakasmäärissä oli nousua noin viisi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Lastensuojelun
sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 70 700 lasta ja
nuorta.
noudatetaan näin lakia. Helpompihan kunnille on hoitaa asia näin, joten uskon kyllä että muuallakin lakia noudatetaan.
Hienoa, että teillä noin siellä. Suomessa sijoitetaan todella paljon laitoksiin, ja se on ihan fakta, aiheesta löytyy paljon tietoa. Mutta nyt siis asia on onneksi muuttumassa. Koska lapsen etu ei ole laitos.
Sosionomi, joka ei muista kaikkia numeroitaan
Tässä, löysin sen :) (olen siis se sosionomi)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1259311/huostaanotetut…
Aina ei löydy suvusta sopivaa ja halukasta sijaisvanhempaa eikä myöskään muualta. Ei ole kyse siitä, etteikö lapsia haluttaisi sijoittaa perheisiin. Ja kyllä tuota 2008 voimaan tullutta lakia noudatetaan. Sukulaissijoitusten osuus on selkeästi nousussa.
Suomessa perhesijoitusten määrä kansainvälisesti tarkasteltuna on erittäin pieni !
Mutta kukaan ei huoli hankalia teinejä
# - Perhehoidon osuus on Suomessa kansainvälisesti tarkastellen erittäin matala. Esimerkiksi Ruotsissa sen osuus sijaishuollossa on 70 prosenttia. Meillä lukema on alle puolet tästä.
Mutta kukaan ei huoli hankalia teinejä
kaikilla on omassakin elämässä ihan liikaa ohjelmaa ja suorittamista.Ei meillä ainakaan aika riittäisi mitenkään,hyvä kun omaa lasta ehtii näkemään arkisin
Perhehoidon palkkiot ovat pienet. Perhehoitajat eivät saa riittävästi tukea. Syitä voi olla monia. Oletko sinä sosionomi ajatellut ryhtyväsi sijaisvanhemmaksi? Jos et niin mikset?
Perhehoidon palkkiot ovat pienet. Perhehoitajat eivät saa riittävästi tukea. Syitä voi olla monia. Oletko sinä sosionomi ajatellut ryhtyväsi sijaisvanhemmaksi? Jos et niin mikset?
Mutta todella se ajatus pelottaa. Kun lukenut täälläkin ketjuja, missä puolin ja toisin heitetään lokaa toisten niskaan.
että sillä tarkoitetaan perhekotibisnestä, joka siis "työllistää" perhekodin vanhemmat = kaikki tulot talouteen tulevat sijoitettujen lasten mukana. Kunnalta (tai kuka ikinä nyt nämä maksaakaan) haetaan taloudellista tukea terapioihin, harrasteisiin, kaikkiin maan ja taivaan väliltä ja ei aina ihan totuuden mukaisesti.
Joskus luin juttua perhekodista, jossa vanhemmat eivät edes asuneet samassa rakennuksessa lasten kanssa ja esimerkkejähän kyllä löytää, on sellaisia missä ei ole riittävästi ruokaa lapsiin eikä heidän tarpeisiin mutta perhekotivanhemmat lomailevat kahdestaan 4 x vuodessa kreetalla.
Kunta huostaanottaa lapsen. Lapsilisä tulee tästä eteenpäin kunnalle ja lapsen biovanhemmat maksavat kunnalle lapsen elatuksesta varojensa mukaan. Kunta saa valtiolta maksun lapsesta joka lasketaan tietyllä kaavalla. Lapselle ei löydy sijaiskotia, mutta perhekodista löytyy paikka. Maksaa kunnalla sanotaan vaikka 300e kuukaudessa. Lisäksi kunta maksaa lapsen päivähoitomaksun, lomamatkat ja muut vastaavat. Siis palkkion lisäksi. Siitä se bisnes tulee.
Kunnalle lapsen huostaanottaminen voi tulla edullisemmaksi kuin muut tukitoimet tuon valtion avustuksen ja biovanhempien elatusmaksun takia. Perhekoti taas hoitaa lapsen edullisemmin kuin maksu on ja omistajansa saa voitoa. Ihan simppeliä ja lopuksi mainittakoon, että emme ole lastensuojelun asiakkaita tai huostaanotetun lapsen vanhempia.
että yksityiset, voittoa tavoittelevat yritykset haluavat päästä osille myös sosiaali- ja terveyshuollon rahoista. Terveydenhuollossa on jo vuosikymmeniä pyörinyt yksityinen puoli. Nyt on pikku hiljaa tullut sosiaalihuollon aika siirtyä yksityiseen omistukseen. Meillä on jo yksityisiä päiväkoteja ja vanhusten hoivakoteja. Nyt on alkanut tulla myös yksityisiä huostaanottolaitoksia, joiden tehtävänä on siis tuottaa voittoa omistajilleen.
En ole mitenkään mielenterveysongelmainen, mutta näen kyllä tiettyjä ongelmia, kun voittoa tavoittelevat yritykset lähtevät mukaan tällaiseen toimintaan. Me olemme jo nähneet, että yksityiset päiväkodit ovat yleensä laadullisesti heikompia kuin kunnalliset päiväkodit. Myös yksityinen vanhustenhoito on ollut julkisuudessa ala-arvoisen hoidon takia.
lapsen lähipiiri, mutta käytännössä näin ei ole toimittu. Lasten Maailma-lehti kertonut säännöllisesti, että Suomessa ikävä kyllä sijoitetaan laitoksiin todella paljon, taso on sama mitä Itä-Euroopassa. Esim. Pohjoismaissa sijoitetaan paljon lapsen lähipiiriin tai sijaisperheisiin. Tähän siis tulossa vasta nyt muutos, olisiko 2 viikkoa sitten ollut teksti-tv:n uutisissa, että Suomi pyrkii nyt pois laitoshoidosta. Saa nähdä, miten asia pyritään käytännössä järjestetään.
11,12 jne