Kokemuksia vauvan antamisesta adoptioon? Mistä syistä

täysin päinvastoin. Suurin osa esim nuorten äitien adoptioista tapahtuu sen vuoksi, että riittävistä tukitoimista ei ole tietoa saatavilla, vaan yritetään vaan saada muka paras ratkaisu asiaan, se ei aina vaan ole paras ratkaisu. Pitäisi antaa äidille miettimisrauha lapsen syntymänkin jälkeen. Eräs tässä ketjussa, joka kohkaa adoption puolesta, tuskin on perehtynyt asiaan yhtään syvemmin, vaikuttaa hyvin pintaraapaisulta hänen tekstinsä.

pitävät kyllä paikkansa. Silloin kun itse harkitsin adoptiota, en saanut minkäänlaista tietoa tukitoimista enkä tietenkään osannut sitä edes kysyä. Minusta nekin vaihtoehdot pitäisi sanoa automaattisesti kun äiti ilmaiseen että adoptio voisi olla vaihtoehto.

Onneksi tosiaan Suomessa on se 2kk:n harkinta-aika, jolloin voi olla myöskin vauvan kanssa tekemisissä niin paljon kuin haluaa.

-se yksi, joka antanut lapsen adoptioon-

olette lastanne niin paljon rakastaneet, että olette antaneet hänelle hyvän elämän mahdollisuuden uusien vanhempien kanssa!



Ymmärrän, että tuollaisen päätöksen tekeminen ei ole helppoa ja siihen päädytään aivan erityisissä olosuhteissa. Muistakaa, ettei kenelläkään ymmärtämättömällä ihmisellä ole oikeutta tuomita teitä!

Silti kun ollaan keskusteltu kokonaisuudesta ja mikä olisi lapselle parasta niin se on adoptio.

En halua tilannettamme kauhean tarkoin kertoa, mutta tällä hetkellä juuri ja juuri selviän nykyisten lasten kasvattamisesta/hoitamisesta. Olen menettänyt mm. mieheni plus muutaman muun todella läheisen ihmisen lyhyessä ajassa. Tämä kaikki on vaikuttanut minuun niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ennen kun kukaan tulee sanomaan, että älä missään nimessä anna viimeistä muistoa miehestäsi pois niin tämä vauva ei ole mieheni.

Ajatuskin tämän vauvan kasvattamisesta tuntuu mahdottomalta, en vaan tule kykenemään siihen. Tukitoimet olen selvittänyt ja tuskin nekään auttaisivat.

ap

miksi niin kuvittelet ap? Lapselle se on trauma, vaikkakin varmaan saa hyvät vanhemmat itselleen. Miksi sinä et olisi hyvä vanhempi lapsellesi?

Anna itsellesi kuitenkin vielä aikaa miettiä asiaa lapsen syntymän jälkeenkin, äläkä taivu painostuksen alla, jos muutat mielesi. Kaikkea hyvää sinulle!

missään tilanteessa vois antaa vastasyntynyttä vauvaa pois. Se hetki on yksi elämän parhaita.



Mut joillekin se kait on ainut mahdollisuus..

joutuvani tällaiseen tilanteeseen missä nyt olen.

ap

missään tilanteessa vois antaa vastasyntynyttä vauvaa pois. Se hetki on yksi elämän parhaita.

Mut joillekin se kait on ainut mahdollisuus..

tällä hetkellä ajatuskin tämän lapsen kasvattamisesta tuntuu mahdottomalta. Jos tämä olisi mieheni niin pitäisin lapsen ehdottomasti, mutta kun ei ole.

ap

Anna itsellesi kuitenkin vielä aikaa miettiä asiaa lapsen syntymän jälkeenkin, äläkä taivu painostuksen alla, jos muutat mielesi. Kaikkea hyvää sinulle!

vaikuttaa siltä, että olet kovassa paikassa, ja ehkä vähän 'syyntakeeton' miettimän koko adoptiota nyt. Sitten kun asiat selkenevät voit romahtaa kun menetit myös lapsesi :(

minä en sinuna adoptoisi. Olet nyt jo ihan liikaa menettänyt. En tosin tuomitsekaan. Jos epäilet, että sinusta tulee pahoinpitelijä, niin antaisin lapsen pois. Mutta jos luulet, että väsymyksellä ja väliaikaisella avun saannilla selviät muutaman ensimmäisen vaikean vuoden, niin sitten en sinuna adoptoisi. Mitä sillä on väliä, onko lapsi miehesi.

Lähinnä minusta vaikuttaa siltä, että ei ole fiksua tuossa tilanteessa, missä olet jo niin paljon menettänyt, rangaista itseäsi vielä adoption tuomalla sisäisellä helvetillä. Enemminkin kuulostaa siltä, että rankaiset itseäsi vielä vähän lisää. Etkö voisi nyt keskittyä elämän positiivisiin puoliin. Onko sinulla vanhempia tai sisaruksia, jotka voisivat auttaa tiiviimmin esimerkiksi vauvan syntymän aikoihin?



Ja mainittakoon nyt, että en ole mikään adoption vastustaja tai adoptiota harkitsevien arvostelija. En vastusta aborttia. Minusta vaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta tehdä noin isoa päätöstä, koska mielesi myllertää muista asioista. Olisi silti erittäin tärkeä, että saat konkreettista apua arjen pyörittämiseen.

minä suosittelisin itsesi vain miettimään tarkasti. Täältä mitä neuvoja tulee ni ei paljo kannate ottaa huomioon ku ei voi tietää kuka tahallaan typerästi kirjottaa ja kuka tosissaan tarkottaa jne...

Mulla itellä on kolme lasta, ja en voi kuvitellakaan että oisin jonku noista antanu adoptioon. Siksi osaan myös kuvitella, että sinulle on varmasti vaikea paikka tehdä tuollaista päätöstä! En usko että kukaan äiti tuosta vaan lastansa pois antaisi. Jos olet varma että lapsen ei ole hyvä olla kanssasi, niin ehkä sitten on hyvä vaihtoehto se adoptio. Minä pidän hyvän äitiyden merkkinä, jos raskii vauvansa pois antaa jos tietää ettei sillä hyvä ois olla kotona.

enkä usko, että nämä tunteet koskaan häviäisivät, edes ajan kanssa ja ei varmasti ole lapselle hyväksi kasvaa äidin kanssa, joka vihaa häntä.

Sisarukseni auttavat minkä pystyvät. Asutaan eri paikkakunnilla niin se vaikeuttaa auttamista.

ap

minä en sinuna adoptoisi. Olet nyt jo ihan liikaa menettänyt. En tosin tuomitsekaan. Jos epäilet, että sinusta tulee pahoinpitelijä, niin antaisin lapsen pois. Mutta jos luulet, että väsymyksellä ja väliaikaisella avun saannilla selviät muutaman ensimmäisen vaikean vuoden, niin sitten en sinuna adoptoisi. Mitä sillä on väliä, onko lapsi miehesi.

Lähinnä minusta vaikuttaa siltä, että ei ole fiksua tuossa tilanteessa, missä olet jo niin paljon menettänyt, rangaista itseäsi vielä adoption tuomalla sisäisellä helvetillä. Enemminkin kuulostaa siltä, että rankaiset itseäsi vielä vähän lisää. Etkö voisi nyt keskittyä elämän positiivisiin puoliin. Onko sinulla vanhempia tai sisaruksia, jotka voisivat auttaa tiiviimmin esimerkiksi vauvan syntymän aikoihin?

Ja mainittakoon nyt, että en ole mikään adoption vastustaja tai adoptiota harkitsevien arvostelija. En vastusta aborttia. Minusta vaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta tehdä noin isoa päätöstä, koska mielesi myllertää muista asioista. Olisi silti erittäin tärkeä, että saat konkreettista apua arjen pyörittämiseen.

enkä usko, että nämä tunteet koskaan häviäisivät, edes ajan kanssa ja ei varmasti ole lapselle hyväksi kasvaa äidin kanssa, joka vihaa häntä.

Sisarukseni auttavat minkä pystyvät. Asutaan eri paikkakunnilla niin se vaikeuttaa auttamista.

ap

minä en sinuna adoptoisi. Olet nyt jo ihan liikaa menettänyt. En tosin tuomitsekaan. Jos epäilet, että sinusta tulee pahoinpitelijä, niin antaisin lapsen pois. Mutta jos luulet, että väsymyksellä ja väliaikaisella avun saannilla selviät muutaman ensimmäisen vaikean vuoden, niin sitten en sinuna adoptoisi. Mitä sillä on väliä, onko lapsi miehesi.

Lähinnä minusta vaikuttaa siltä, että ei ole fiksua tuossa tilanteessa, missä olet jo niin paljon menettänyt, rangaista itseäsi vielä adoption tuomalla sisäisellä helvetillä. Enemminkin kuulostaa siltä, että rankaiset itseäsi vielä vähän lisää. Etkö voisi nyt keskittyä elämän positiivisiin puoliin. Onko sinulla vanhempia tai sisaruksia, jotka voisivat auttaa tiiviimmin esimerkiksi vauvan syntymän aikoihin?

Ja mainittakoon nyt, että en ole mikään adoption vastustaja tai adoptiota harkitsevien arvostelija. En vastusta aborttia. Minusta vaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta tehdä noin isoa päätöstä, koska mielesi myllertää muista asioista. Olisi silti erittäin tärkeä, että saat konkreettista apua arjen pyörittämiseen.

Mutta koska et voi tietää tunteitasi tai niiden muuttumista etukäteen varmasti, niin tuntuu vaan hurjan rankalle tuo päätös, koska se on pysyvä.

Tästä lapsen vihaamisesta ja siitä, että lapsi ei ole miehesi, tulee mieleen kamalia asioita. Toivottavasti ajatukseni eivät ole se, mitä on oikeasti sattunut. Mutta oli asiat miten oli, tuleva lapsi on kuitenkin täysin syytön tapahtumiin ja onhan hänessä puolet sinuakin. Vaikutat erittäin tasapainoiselta, koska tiedostat tulevat ongelmat ja olet valmis myös pistämään lapsen edun omiesi edelle. Minusta on kuitenkin myös tärkeää, että vaikka olet nyt epäitsekäs, niin saisit myös tukea ja mahdollisuuden miettiä sitä lapsen pitämisvaihtoehtoa. Lapsellesi olet kuitenkin se turvallinen äiti. Hän kuuntelee nytkin sydämesi ääntä ja tuudittautuu siihen turvalliseen rytmiin. Ja missään ei hänellä varmasti ole niin hyvä olla kuin kanssasi, jos voisit rakastaa häntä. Kaikki äidit hetkittäin vihaavat lapsiaan ihan varmasti. Ja varsinkin yh:t tietävät, miten lapsissa on niitä lapsen isässä olevia vihattavia piirteitä. Mutta siitä pääsee yli, kun muistaa, että lapsi ei ole elänyt vanhempiensa elämää, eikä heillä ole sitä ajatusmaailmaa ja kokemustaustaa. He ovat täysin omia yksilöitään ja särkyviä. Ja adoptio on hylkäys, mistä lapsi joskus saa kuulla ja silloin pienen sydän särkyy. Ja jos ei vielä silloin, niin sitten kun oma lapsi syntyy.

täysin lopullinen adoptiopäätös ei ole vaan lopullisen päätöksen teen vauvan synnyttyä.

Pahin pelkoni kuitenkin on, että päätän pitää vauvan, mutta en kykenekään rakastamaan häntä vaan vihaan ja tämä varmasti pilaa lapsen elämän ja sitä viimeisenä haluan.

ap

enkä usko, että nämä tunteet koskaan häviäisivät, edes ajan kanssa ja ei varmasti ole lapselle hyväksi kasvaa äidin kanssa, joka vihaa häntä.

Sisarukseni auttavat minkä pystyvät. Asutaan eri paikkakunnilla niin se vaikeuttaa auttamista.

ap

minä en sinuna adoptoisi. Olet nyt jo ihan liikaa menettänyt. En tosin tuomitsekaan. Jos epäilet, että sinusta tulee pahoinpitelijä, niin antaisin lapsen pois. Mutta jos luulet, että väsymyksellä ja väliaikaisella avun saannilla selviät muutaman ensimmäisen vaikean vuoden, niin sitten en sinuna adoptoisi. Mitä sillä on väliä, onko lapsi miehesi.

Lähinnä minusta vaikuttaa siltä, että ei ole fiksua tuossa tilanteessa, missä olet jo niin paljon menettänyt, rangaista itseäsi vielä adoption tuomalla sisäisellä helvetillä. Enemminkin kuulostaa siltä, että rankaiset itseäsi vielä vähän lisää. Etkö voisi nyt keskittyä elämän positiivisiin puoliin. Onko sinulla vanhempia tai sisaruksia, jotka voisivat auttaa tiiviimmin esimerkiksi vauvan syntymän aikoihin?

Ja mainittakoon nyt, että en ole mikään adoption vastustaja tai adoptiota harkitsevien arvostelija. En vastusta aborttia. Minusta vaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta tehdä noin isoa päätöstä, koska mielesi myllertää muista asioista. Olisi silti erittäin tärkeä, että saat konkreettista apua arjen pyörittämiseen.

Mutta koska et voi tietää tunteitasi tai niiden muuttumista etukäteen varmasti, niin tuntuu vaan hurjan rankalle tuo päätös, koska se on pysyvä.

Tästä lapsen vihaamisesta ja siitä, että lapsi ei ole miehesi, tulee mieleen kamalia asioita. Toivottavasti ajatukseni eivät ole se, mitä on oikeasti sattunut. Mutta oli asiat miten oli, tuleva lapsi on kuitenkin täysin syytön tapahtumiin ja onhan hänessä puolet sinuakin. Vaikutat erittäin tasapainoiselta, koska tiedostat tulevat ongelmat ja olet valmis myös pistämään lapsen edun omiesi edelle. Minusta on kuitenkin myös tärkeää, että vaikka olet nyt epäitsekäs, niin saisit myös tukea ja mahdollisuuden miettiä sitä lapsen pitämisvaihtoehtoa. Lapsellesi olet kuitenkin se turvallinen äiti. Hän kuuntelee nytkin sydämesi ääntä ja tuudittautuu siihen turvalliseen rytmiin. Ja missään ei hänellä varmasti ole niin hyvä olla kuin kanssasi, jos voisit rakastaa häntä. Kaikki äidit hetkittäin vihaavat lapsiaan ihan varmasti. Ja varsinkin yh:t tietävät, miten lapsissa on niitä lapsen isässä olevia vihattavia piirteitä. Mutta siitä pääsee yli, kun muistaa, että lapsi ei ole elänyt vanhempiensa elämää, eikä heillä ole sitä ajatusmaailmaa ja kokemustaustaa. He ovat täysin omia yksilöitään ja särkyviä. Ja adoptio on hylkäys, mistä lapsi joskus saa kuulla ja silloin pienen sydän särkyy. Ja jos ei vielä silloin, niin sitten kun oma lapsi syntyy.

ei ole näin kamalasti.

joutuvani tällaiseen tilanteeseen missä nyt olen.

ap

missään tilanteessa vois antaa vastasyntynyttä vauvaa pois. Se hetki on yksi elämän parhaita.

Mut joillekin se kait on ainut mahdollisuus..

annat lapsesi adoptioon olet hylkääjä!



Kaikista huvittavinta, että jos joku harkitsee aborttia käsketään joko pitämään tai antamaan adoptioon, jotta joku lapseton pari saisi lapsen ja tekisi ns. hyvän työn. Ja jos taas harkitsee adoptiota niin onkin yllättäen hylkääjä, ei hyvää päivää!

Sehän on lapsesi. Sinä parhaillaankin omalla toimillasi annat lapsellesi rakkautta. Suojelet häntä ulkoisilta pahoilta asioilta. Vai oletko yrittänyt pahoinpidellä mahaasi? Tai yrittänyt itsemurhaa?



En usko, että tulet vihaamaan lastasi. Hänen isäänsä sinulla voi olla hyvä syy vihata. Vihaa vaan rauhassa! Ehkä tämä asia, että tajuat, että sinulla on oikeus tuntea vihaa asianomaista kohtaan auttaa sinua pitämään vihan tunteen poissa siitä väärästä kohteesta.

Sehän on lapsesi. Sinä parhaillaankin omalla toimillasi annat lapsellesi rakkautta. Suojelet häntä ulkoisilta pahoilta asioilta. Vai oletko yrittänyt pahoinpidellä mahaasi? Tai yrittänyt itsemurhaa?

En usko, että tulet vihaamaan lastasi. Hänen isäänsä sinulla voi olla hyvä syy vihata. Vihaa vaan rauhassa! Ehkä tämä asia, että tajuat, että sinulla on oikeus tuntea vihaa asianomaista kohtaan auttaa sinua pitämään vihan tunteen poissa siitä väärästä kohteesta.

satunnaisesti vihaat lastasi. Kunhan et sitä vihaa pura lapseesi käyttäen väkivaltaa.

annat lapsesi adoptioon olet hylkääjä!

Kaikista huvittavinta, että jos joku harkitsee aborttia käsketään joko pitämään tai antamaan adoptioon, jotta joku lapseton pari saisi lapsen ja tekisi ns. hyvän työn. Ja jos taas harkitsee adoptiota niin onkin yllättäen hylkääjä, ei hyvää päivää!

adoptio on hylkäys. Mutta joskus hylkäys on oikea ratkaisu, samoin abortti.

ei ole näin kamalasti.