vauva ensin ja sitten vasta naimisiin...outo tapa nykyään!

Väittävät rakastavansa tosissaan, mutta jos kumppani vaikka kosisi heitä, niin vastaisivat ilmeisesti (ainakin kirjoituksistaan päätellen) seuraavasti: "En halua kanssasi naimisiin, en koskaan, en vaikka sinä haluaisit minun kanssani, ei minua huvita mennä kanssasi naimisiin, naimisiinmeno kanssasi tuntuisi Väärältä, ja vastustan avioliittoa kanssasi vaikka maailman tappiin asti, niin KAMALALTA avioliitto minusta tuntuisi sinun kanssasi, rakkaani". Kuulostaapa tosi rakkaudelta, HAH. Että EI sydän heltyisi sitoutumaan koko elämän kestävään avioliittoon edes oman rakkaan kosiessa.

Minun on vaikea kuvitella, että olisin pitkässä suhteessa ihmisen kanssa, joka ehdottomasti haluaisi naimisiin. Luultavasti tämä halu heijastuisi myös muihin elämänarvoihin, ja luultavasti emme tulisi toimeen pariskuntana ja suhde olisi loppunut jo alkumetreillä. Mielestäni onnistunein suhde syntyy silloin, kun ihmisten arvomaailmat osuvat yksiin ja kumpikin haluaa suhteelta samaa ja ajattelee rakkaudesta samalla tavoin.

Kysyt, enkö "heltyisi" naimisiin, jos mieheni kosisi. Jos näin kävisi, kysyisin kyllä ensin, MIKSI hän haluaa naimisiin. Mikäli syy olisi joku "kun ei tää suhde muuten tunnu varmalta/kestävältä", en todellakaan edes harkitsisi asiaa. Jos naimisiinmeno olisi hänelle noin kuolemanvakava asia, että olisi jo kyse "heltymisestä", luulen että olisi vakavan keskustelun paikka siitä, mitä hän oikein rakkaudesta ja suhteestamme ajattelee.

Vastakysymyksenä voisi heittää, miksi juuri aina pitäisi joustaa sen, joka ei halua naimisiin? Jos toiselle avioliittoinstituutio on vastenmielinen laitos ja toiselle se on rakkaussuhteen huipentuma - niin eikö tällöin kuulosta vähän siltä, että väärät ihmiset ovat päätyneet yhteen?

Toki on olemassa ihmisiä, jotka voivat ajatella, että ihan sama, jos se nyt on sulle tärkeää niin mennään sitten (tai päinvastoin, no jos sä et halua, niin ei kai se nyt maailmaa kaada). Ikävä tilannehan se on tietysti kummassakin tapauksessa, jos jompikumpi joutuu tekemään jotain vastentahtoisesti. Mutta tuollaisessa "ihan sama mennään sitten" -tapauksessakin, eikös se avioliiton solmimisen idea vähän vesity?

No, jos nuo kiihkomielisesti avioliittoa vastustavat joskus löytävät Sen todella Oikean rakkauden, jonka kanssa tulee Se Tunne jo heti alussa että tämän ihmisen kanssa tahdon sitoutua tosissani koko elämän ajaksi avioliittoon, niin kyllä heitä varmaan hävettää nuo kyyniset ja kiihkomieliset lapselliset avosuhdepuolustelunsa.

Heihei, nimenomaan sehän EI ole kyynistä, että on sitä mieltä, että jokainen voi tehdä kuten haluaa ja toisen kanssa voi elää juuri omalla tavallaan - ja asia on hyvä niin. Mitäs kyynistä se on?

Mutta itse toteamukseesi - täytyy kyllä sanoa, etten halua koskaan tavata sellaista ihmistä, joka tuntuisi "sillä tavalla oikealta, että haluaisin sitoutua avioliittoon". Kun minulla ei ole mitään tarvetta sitoutua mihinkään liittoon - elämänkumppaniini kyllä. Mutta elän mieluummin omalla tavallani ja onnellisena Sen Väärän kanssa kuin jonkun "Sen Todella Oikean" kanssa itselleni vieraalla ja vastenmielisellä tavalla. Sanotaan sitten näin, jos se auttaa sinuakin ymmärtämään, että ihmiset voivat todellakin haluta elää eri tavoin.

Ja kyllä, avioliittoa ainoana oikeana sitoutumisena pitäville se tunne oikeasta sitoutumisen halusta tulee kyllä JO HETI SUHTEEN ALUSSA, mutta siksi se johtaakin naimisiinmenoon, koska se tunne on jo heti niin vahva. Kuten joku kuvasikin, se tunne on niin vahva, että sitä on vaikea edes sanoin kuvailla. Silloin ei tarvitse jahkata loputtomasti avosuhteessa, että haluanko vai enkö sitoutua lopullisesti, mennäkö naimisiin vaiko ei.

No miksi sinne naimisiin ei sitten mennä heti, vaan pitää ensin seurustella pari vuotta - tai jos avoliitossa eläminen kerran on heille jahkaamista ja harkitsemista, niin miksi sitä pitää sitten harrastaa ollenkaan? Jos kerran kaikki on jo selvää, ja jos kerran kaikki muu kuin avioliitto on jahkaamista ja koeaikaa?

Minun puolestani kukin saa tosiaan tehdä, niinkuin itse haluaa. Eikä minua voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten suhteet ja keskinäiset sitoutumisen asteet - en edes ymmärrä, miksi joillekin sen mittaaminen on noin tärkeää.

Vastakysymyksenä voisi heittää, miksi juuri aina pitäisi joustaa sen, joka ei halua naimisiin? .

ei halua viedä heitä vihille ja puolustelevat avoliittoaan, että "en mää ois naimisiin halunnutkaan"

Eli kyllä se on yleensä niin, että avoliiton takana on mies, joka ei halua naimisiin ja nainen, joka ei kehtaa sitä myöntää ja selittelee, että ei ois itekään halunnut.

jos ne on tehty ennen avioliittoa? Ja miksi pitäisi järjestää prinsessahäät? 124 meni naimisiin lasten välissä, ei tuntunut sopivalta järjestää häitä kun olin raskaana. En jaksanut silloin kuluttaa siihen aikaani. Asiasta kyllä keskusteltiin ja olisimme olleet siihen valmiita, mutta juhlien kannalta järjestimme ne sitten ennen toista lasta. Ilman huntua ja isän saattamista alttarille kylläkin, mutta puku oli kaunis ;) Olin jo lähes kolmikymppinen, se olisi tuntunut kornilta siitä syystä.



i]kun mies on vihdoin kosinut kun pari lasta on siihen väännetty.



Vai muka juridista turvaa *reps*..kyllä mammat ottaa kaiken irti siitä kun vihdoin ovat saaneet miehen kahleisiin kun pari vahinkolasta on siihen väännetty.

joka valitsee miehensä ja tämä hänet uudestaan joka aamu. Hänen mielestään ihmissuhteet ovat yksityisasia, johon ei yhteiskunnan kuulu sekaantua sopimuksilla, joita hän on kuitenkin valmis tekemään useampiakin isyys-, huoltajuus-, omistus- ja perintöasioiden järjestämiseen, kunhan niiden otsikossa ei vaan lue AVIOLIITTO ;D

öööö, kyllä se taitaa juuri niin mennä, että naiset joustaa kun miehet

Vastakysymyksenä voisi heittää, miksi juuri aina pitäisi joustaa sen, joka ei halua naimisiin? .

ei halua viedä heitä vihille ja puolustelevat avoliittoaan, että "en mää ois naimisiin halunnutkaan"

Eli kyllä se on yleensä niin, että avoliiton takana on mies, joka ei halua naimisiin ja nainen, joka ei kehtaa sitä myöntää ja selittelee, että ei ois itekään halunnut.

Avoleskellä ei ole missään tapauksessa oikeutta pitää hallinnassaan yhteistä asuntoa irtaimistoineen.

Kylläpäs on. Tutustu asioihin äläkä lauo vanhakantaisia hölmöyksiä.

http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1269436: "Uuden lain myötä avopuolisolle voidaan antaa harkinnanvaraista avustusta. Avoleski voi saada avustuksena esimerkiksi määräaikaisen käyttöoikeuden ensiksi kuolleen puolison omistamaan asuntoon."

Siis harkinnanvaraista, määräaikaisesti. Ei lankea ilman muuta, kun taas aviolesken ei tarvitse muuta kuin laittaa rastin ruutuun pesänselvityslappuun.

Tosi romanttista (vitsi vitsinä), valita puoliso vain päiväksi kerrallaan, kun huomisesta ei tiedä. Saattaa valita huomennakin, tai sitten ei. Jos ei pysty valitsemaan koko loppuelämän ajaksi niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, niin silloin on tuollaiseen "katsotaan päivä kerrallaan"- tyyliin tyytyminen .

"Uuden lain myötä avopuolisolle voidaan antaa harkinnanvaraista avustusta. Avoleski voi saada avustuksena esimerkiksi määräaikaisen käyttöoikeuden ensiksi kuolleen puolison omistamaan asuntoon."

Siis harkinnanvaraista, määräaikaisesti. Ei lankea ilman muuta, kun taas aviolesken ei tarvitse muuta kuin laittaa rastin ruutuun pesänselvityslappuun.

Tämä tiedetään. Mutta jos avoparilla on omaisuutta, jonka haluavat jättää perintönä toisilleen, he voivat halutessaan tehdä keskinäisen testamentin. Perintöveroprosentti on sama kuin avioparilla, mikäli heillä on yhteisiä lapsia tai jos ovat olleet joskus naimisissa. Eli ei pidä paikkaansa se, että avopuoliso "ei missään tapauksessa peri" tms.

Eli jos pariskunnalla on lapsi, ei naimisiin tarvitse mennä edes tämän asian toivossa. Jos taas lapsia ei ole, eikä halua olla avioliitossa, mutta haluaa yllä mainitun "edun", voi asian kiertää "käymällä" naimisissa, ts. avioitumalla ja eroamalla saman tien. Myös tällöin veroprosentti laskee samaksi kuin aviopareilla.

Joku voisi sanoa, että monimutkaista - mutta ei sen monimutkaisempaa kuin ne monet paperit, joita aviopuolisotkin joskus tekevät - kuten avioehdot tms.

Siis harkinnanvaraista, määräaikaisesti. Ei lankea ilman muuta, kun taas aviolesken ei tarvitse muuta kuin laittaa rastin ruutuun pesänselvityslappuun.

näistä viesteistä tulee käsitys, että kaikkien mielestä tämä perimisoikeus on hyvinkin tärkeä, että muuten leski joutuu suunnilleen kadulle jne. Kuitenkaan kaikkien perheiden tilanne ei suinkaan ole se, että toinen olisi ihan köyhä ja pelkkä kotirouva, ja riippuvainen toisesta taloudellisesti. Tällöin pariskunnalle voi olla ihan ok, että esim. lapset perivät - koska todennäköisesti lapset, esim. nuoret aikuiset, tarvitsevat perintöä enemmän kuin leski, jolla on jotain omaakin. Ja silloinhan säästää perintöveroissakin, kun se maksetaan vain kerran - eikä niin, että ensin avioleski maksaa oman perintöveronsa ja sitten lapset aikanaan taas omansa - samasta omaisuudesta.

Siis harkinnanvaraista, määräaikaisesti. Ei lankea ilman muuta, kun taas aviolesken ei tarvitse muuta kuin laittaa rastin ruutuun pesänselvityslappuun.

näistä viesteistä tulee käsitys, että kaikkien mielestä tämä perimisoikeus on hyvinkin tärkeä, että muuten leski joutuu suunnilleen kadulle jne. Kuitenkaan kaikkien perheiden tilanne ei suinkaan ole se, että toinen olisi ihan köyhä ja pelkkä kotirouva, ja riippuvainen toisesta taloudellisesti. Tällöin pariskunnalle voi olla ihan ok, että esim. lapset perivät - koska todennäköisesti lapset, esim. nuoret aikuiset, tarvitsevat perintöä enemmän kuin leski, jolla on jotain omaakin. Ja silloinhan säästää perintöveroissakin, kun se maksetaan vain kerran - eikä niin, että ensin avioleski maksaa oman perintöveronsa ja sitten lapset aikanaan taas omansa - samasta omaisuudesta.

mukanaan tuoma perintöjärjestys toimii: leski saa pitää oman osuutensa kuolinpesästään ja voi saada siitä tasinkona korkeintaan sen verran, että se kattaa 50% pesästä. Tasingosta ei mene veroa. Lisäksi hänellä on halutessaan mahdollisuus pitää hallinnassaan asunto ja sen irtaimisto. Kaikki muu menee kuolleen rintaperillisille ja lesken hallintaoikeus jopa pienentää rintaperillisten perintöverojen määrää. Erotapauksessa ositus tehdään pääosin samojen periaatteiden mukaisesti. Jos lisäsäädölle on tarvetta, se tehdään erillisin sopimuksin, avioehdolla esimerkiksi.

Avoliittolaisilla perheellisillä rintaperilliset perivät kuolleen osuuden, avoleski pitää oman osuutensa, tasinkoa ei saa eikä hallintaoikeutta asuntoon ilman muuta.

Perinteisellä perheellä ei vielä nykyään ole paljon muuta merkittävää perittävää kuin asunto, niin että perintöveron maksaminen voidaan nähdä isohkona rasitteena - toki sitä vasten voi ottaa lainaa. Tilanne toki muuttuu, jahka suurten ikäluokkien keräämä omaisuus tulee kiertoon ja myös muu yleinen vaurastuminen lisää perintöjen kokoa. Mutta kädestä suuhun elävän avoperheen, missä perheen äiti ehkä vielä on ollut paljon pätkätöissä ja kotivapailla, tilanne voi olla äidin kannalta varsin paljon vaikeampi kuin avioperheessä. Tällöin kannattaa ainakin pitää huoli siitä, että merkittävin omaisuus on hankittu yhteisiin nimiin.

kyllä siinä "tahdotko?" kysymyksessä ja "tahdon" vastauksessa tarkoitetaan, että tahtoo koko loppuelämän ajan myötä- ja vastoinkäymisissä. Aviopari uskoo, että heidän tahtonsa ja rakkautensa kestää koko loppuelämän ajan ja siksi he ovat valmiita sanomaan toisilleen julkisesti tahdon. Jos eivät uskoisi, niin eivät taatusti menisi naimisiin, vaan joko jahkaisivat susiparina päivä kerrallaan tai eroaisivat. Susiparit näyttävät ajattelevan pessimistisesti, että mitä sitä menemään naimisiin, kun kuitenkin tulee avioero. He eivät siis usko, että heidän avioliittonsa voisi kuulua niiden kestävien avioliittojen joukkoon? Miten he uskaltavat sitten olla avoliitossa, kun siinä tapahtuu paljon todennäköisemmin ero? Ja joku kirjoitti, että ulkopuolistenko takia pitäisi mennä naimisiin? No, kyllä siinä avioliitossa ihan vain siihen omaan puolisoon sitoudutaan eikä kehenkään ulkopuoliseen, joten aika säälittävää yrittää mollata avioliittoa tuollaisella väitteellä. No, happamat pihlajanmarjathan tiedetään, mutta onneksi ei tarvitse itse niitä maistella.

tai jo lapsia. Onko isäsi pedofiili ja olet lapsesi tehnyt isällesi kun tarvitsit vielä isän luovuttamaan sinut miehellesi.

Olen kyllä itse naimisissa, mutta nämä uudet ilmiöt, polttarit, btizellamorsiamet ja isukkien saattamiset on sellaisia, että olisin ehkä saattanut vastustaa koko avioliittoa. Tai eihän avioliitto ole pelleilyä vaan monet häät ovat. Ja nämä pelleilyhäät juuri vievät avioliiton arvoa alaspäin.

jos ne on tehty ennen avioliittoa? Ja miksi pitäisi järjestää prinsessahäät? 124 meni naimisiin lasten välissä, ei tuntunut sopivalta järjestää häitä kun olin raskaana. En jaksanut silloin kuluttaa siihen aikaani. Asiasta kyllä keskusteltiin ja olisimme olleet siihen valmiita, mutta juhlien kannalta järjestimme ne sitten ennen toista lasta. Ilman huntua ja isän saattamista alttarille kylläkin, mutta puku oli kaunis ;) Olin jo lähes kolmikymppinen, se olisi tuntunut kornilta siitä syystä. i]kun mies on vihdoin kosinut kun pari lasta on siihen väännetty. Vai muka juridista turvaa *reps*..kyllä mammat ottaa kaiken irti siitä kun vihdoin ovat saaneet miehen kahleisiin kun pari vahinkolasta on siihen väännetty.

Mutta kädestä suuhun elävän avoperheen, missä perheen äiti ehkä vielä on ollut paljon pätkätöissä ja kotivapailla, tilanne voi olla äidin kannalta varsin paljon vaikeampi kuin avioperheessä. Tällöin kannattaa ainakin pitää huoli siitä, että merkittävin omaisuus on hankittu yhteisiin nimiin.

tekeekö nykypäivänä vielä joku pariskunta oikeasti niin, että yhteinen omaisuus olisi miehen nimissä??? Ihmettelen, jos joku naimisissa olevakaan siihen enää suostuu. Vaikkei sillä olisi perimisen suhteen mitään väliä, niin kyllähän yhteinen omistus symboloi tasa-arvoisempaa käytäntöä.

Tunnen erään ihmisen, jolla menivät perintöverot perintään. Isän kuoltua huonopalkkainen lapsi sai kyllä perintöverot niskaansa, mutta ei saanut haltuunsa perimäänsä asuntona, jonka olisi voinut esimerkiksi myydä. Äiti jäi siihen asuntoon asumaan. Että ei se hallintaoikeus aina tuo onnea perheelle.

että lapsen saannin jälkeen liitossa on enemmän realismia, täten paremman liiton säilymisen mahdollisuudet. Ei pudota niin korkealta ja kovaa. Eihän se reilua ole lasta/lapsia käyttää testinappuloina mutta jokseenkin toimivaa kuitenkin ;)

On hyvä, että lapsi syntyy sitoutuneeseen parisuhteeseen, jossa on yhdessäoloa testattu jo pidempään ja ollaan molemmat haluamassa yhdessä niitä lapsia.

Liian usein olen kuullut näistä tapauksista, joissa vain toinen avopuolisoista haluaa lapsen ja sitten käykin niin, että (yleensä) se mies häipyy kuin tuhka tuuleen avovaimon raskauduttua tai viim. lapsen ollessa 2-vuotias. Avioliitossa molemmille on selvempää yhteiset pelisäännöt ja se, halutaanko yhdessä lapsia vai ei.

Näin ainakin itse uskon.

Taas tänä kesänä ollut/tulossa 4 häät, joissa pariskunta (alle 25 vuotiaita) ollut yhdessä max 3 vuotta ja jo lapsia. Mikä ihme kiire on??

Sitoutuminen rakkauteen pitäisi tulla ensin. On myös sellaisia naisia, jotka yrittävät sitoa miehen lapsella itseensä, kun eivät ensin "pääse naimisiin". Toisaalta miehet eivät myöskään ehkä ymmärrä sitä, että heillä on paljon vähemmän oikeuksia, kun eivät ole naimisissa lapsensa äidin kanssa. Kokemuksen äänellä puhun. Miesystäväni ex yritti sitoa miehen lapsella itseensä ja kun se ei onnistunut, tekee nyt kaikkensa kiistääkseen isyyden. Että silleen. Laki kun on aviolitton kannalta, kun puhutaan esi lapsen huoltajuudesta.Niin että instituutio tai ei, lainvoimainen kuitenkin.

mutta itselläni kävi niin että luulin olevan viime metrit elämässäni käsillä. Halusin lapsen. Viimeinen asia mitä halusin tehdä. Tein/teimme sen, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Vasta sen jälkeen varsinaisesti rakastuimme, ja tuli tunne että haluan viettää loppuelämäni tuon ihmisen kanssa. Menimme naimisiin kun lapsi oli 1,5v vanha. Tarina jatkuu niin että en kuollutkaan, ja lapsia on nyt kolme ja elämä jatkuu aina vaan, ihanaa!

mutta itselläni kävi niin että luulin olevan viime metrit elämässäni käsillä. Halusin lapsen. Viimeinen asia mitä halusin tehdä. Tein/teimme sen, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Vasta sen jälkeen varsinaisesti rakastuimme, ja tuli tunne että haluan viettää loppuelämäni tuon ihmisen kanssa. Menimme naimisiin kun lapsi oli 1,5v vanha. Tarina jatkuu niin että en kuollutkaan, ja lapsia on nyt kolme ja elämä jatkuu aina vaan, ihanaa!

Tehdä nyt lapsi "viimeisenä asiana minkä haluaa tehdä"??? Jonkun benjihypyn tai unelmien matkan ymmärtää viimeisenä tekona, jos kuolema uhkaa mutta että tehdä lapsi?! Ja vielä jonkun "emmä tota nyt oikesti rakasta mutta käy spermanluovuttajaksi" -kanssa... Mitä jos olisit kuollut? Kivat lapselle. Reilua.

Mutta aika vähän tunnen pareja, jotka elää avoliitossa enää tässä iässä, mitä minä olen. Jossain vaiheessa se hippi-ihanne vapaasta suhteesta ilman avioliiton kahleita muuttuu kun tulee lapsia ja ikää.

tuohon en tietysti voi sanoa mitään, kun en edes tiedä, minkä ikäinen sinä olet. Mutta yleensä sen oman tuttavapiirin perusteella ei kannata lähteä yleistämään koko väestöön. Ja esim. itselläni (joskin olen vain vähän yli 30, eli saatan kuulua mielestäsi "nuoreen ja hippi-ihanteita vaalivaan sukupolveen") on omasta tuttavapiiristäni ihan päinvastainen kokemus - osa on naimissa, mutta osa ei, ja suhtautuminen avioliittoon vaihtelee.

Mutta vaikka suurin osa olisikin naimisissa - tai aikoisi mennä naimisiin - niin mitä johtopäätöksiä sen perusteella oikeastaan voisi vetää? Vain sen, että he syystä tai toisesta menevät naimisiin. Sen sijaan niiden muiden, vaikkapa minun, asioista ei voi vetää mitään johtopäätöksiä jonkun toisen elämänvalintojen perusteella.

Yhden pariskunnan naimisiinmeno kun ei kerro mitään jonkun toisen pariskunnan valinnasta olla menemättä. Tai päinvastoin. Eli kaikki tuollaiset "minunkin tuttavapiirissä melkein kaikki menevät naimisiin" on aika epäolennainen argumentti.

"Avioliiton kahleet" on itse asiassa aika osuva ilmaus. Ehkä tätä kautta ymmärrätte paremmin, miksi esim. itse EN halua naimisiin. Vaikka kahle on toki vähän turhan dramaattinen ilmaus, niin jotakin sen laatuista koen avioliiton olevan - siis minulle. Koen sen nimenomaan niin, että se yhteiskunnan osuus, virallisuus, on se "kahle". Koska itse haluan pitää kaikki ihmissuhteet henkilökohtaisina. Eli koen, että jos virallistaisin suhteeni, menettäisin tämän henkilökohtaisuuden. Minulle parisuhde on vahvasti meidän "oma" ja sitä kautta intiimi asia, jonka en koe kuuluvan yhteiskunnalle tai yhteisölle.

miksi näille avioliiton haukkujille ja vähättelijöille on niin iso juttu sitten mennä naimisiin, jos kerran se ei merkkaa yhtään mitään ja on ihan sama kuin olis vaan avoliitossa?

Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan?

ensinnäkään kukaan ei ole haukkunut avioliittoa. Mutta mitä kysymykseesi tulee, voisi esittää vastakysymyksen: Miksi pitäisi mennä? Onko avioliitto sellainen asia, josta ei saa kieltäytyä ilman riittävän hyviä perusteluja?

Joku kirjoitti täällä, että hänelle avioliitto on pyhä. No, minulle taas avioliitto on täysin mielenkiinnoton instituutio, mutta sen sijaan parisuhde on henkilökohtainen asia. En halua yhteiskunnan "puuttuvan" siihen millään lailla - edes antamalla sille "luvan" tai "siunauksen" tai "virallisen statuksen". Onneksi elämme maassa, jossa ihmisellä on oikeus valita - joten minä käytän sitä oikeuttani tällä lailla.

Kaikkien ei tarvitse tehdä asioita samalla lailla. Ja aina ei tarvitse tehdä asioita siten, kuin ne on perinteisesti tehty, tai kuten suurin osaa tekee.