vauva ensin ja sitten vasta naimisiin...outo tapa nykyään!

edelleenkin se tunnemyrsky ynnä muu sälä on valtava silloin yhtenä päivänä. Jos avioliitto tarkoittaisi automaattisesti, että ne tunteet säilyvät avioitumisen ansiosta loppuiän, niin silloin naimisiin menossa olisikin jotain järkeä. Vaan kun kukaan ei voi väittää, että asia olisi näin.

edelleenkin se tunnemyrsky ynnä muu sälä on valtava silloin yhtenä päivänä. Jos avioliitto tarkoittaisi automaattisesti, että ne tunteet säilyvät avioitumisen ansiosta loppuiän, niin silloin naimisiin menossa olisikin jotain järkeä. Vaan kun kukaan ei voi väittää, että asia olisi näin.

ei ole mitään naimisiin menoa vastaan sinänsä, olisihan se toki kiva jos tosiaan noin yksinkertaisella toimenpiteellä voisi varmistaa onnellisen loppuiän kestävän parisuhteen. Silloin minäkin ihmettelisin, miksei semmoista onnen taetta itselleen halua. Jos menen naimisiin, niin tavan vuoksi luuultavasti ja juridisista syistä, voihan se olla että koen jotain mahtavaa rakkautta ja siksi haluan avioitua, mutta ei se silti tarkoita, että tämä parisuhde kestäisi vain siksi, että on menty naimisiin. Valitettavasti. Kyllähän kaikki mieluummin takaisivat itselleen hyvän parisuhteen, mutta ei naimisiinmeno siinä auta.

Voiko muka olla niin, että rakastuneet eivät astuisi avioliiton satamaan houkutusten mereltä? Sitä en käsitä! Itse ainakin halusin naimisiin, koska onhan se ihan normaalia. Ja en kyllä käsitä, miten joku voi väittää haluavansa elää ilman avioliiton tuomaa turvaa ja sitä onnen tunnetta kun oma suhde on virallisestikin tunnustettu. Eivät kyllä sellaiset ihmiset voi oikeasti niin ajatella, koska hehän ovat kuitenkin vähemmistö tässä asiassa. En ymmärrä erikoisuuden tavoittelua näin tärkeässä asiassa!

www.oikeus.fi:



Avopuolisoiden oikeudet ja velvollisuudet - miten avoliitto eroaa avioliitosta?



Avioliittolain säännökset osapuolten välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista eivät koske avoliittoa miltään osin. Avopuolisoilla ei siten ole keskinäistä elatusvelvollisuutta eikä avoliiton perusteella synny oikeutta toisen osapuolen omaisuuteen.



Avoliiton aikana kumpikin puoliso voi ostaa, myydä tai tehdä muita omaa omaisuuttaan koskevia päätöksiä ilman toisen suostumusta. Poikkeuksena on yhteisen asunnon vuokra, jonka maksamisesta molemmat vastaavat ja joka toisaalta voidaan irtisanoa vain yhteistuumin silloinkin, kun vuokrasopimus on tehty toisen nimiin.



Usein avopuolisot hankkivat myös yhteistä omaisuutta, kuten kotitaloudessa käytettäviä tavaroita. Asuntoa, autoa tai muuta arvokasta omaisuutta ostettaessa on tärkeää sopia siitä, onko omaisuus hankittu yhteiseksi vai vain toisen avopuolison omaisuudeksi. Yhteisen omaisuuden käytöstä ja myynnistä voidaan jatkossakin päättää vain yhdessä.

oikeutta pitää hallinnassaan yhteistä asuntoa irtaimistoineen.

Avoleski ei ole samassa asemassa aviolesken kanssa

- kuolemantapauksessa lesken oikeus pitää hallussaan asunto irtaimistoineen, oikeus tasinkoon, lesken asuminen kuolinpesän asunnossa pienentää lasten perintöveroa, mikäli avioliitto on lapseton, leski perii puolisonsa ja lesken periessä perintövero on ykkösveroluokkaa

muuttamassa ulkomaille

Kuolemantapauksessa avopuoliso on samassa asemassa kuin leski, jos ja kun on yhteinen lapsi. Toki lapsettomille pariskunnille varmaan hyvä pointti.

Avoleski ei ole samassa asenmassa aviolesken kanssa.

Jos on tehty keskinäinen testamentti, ja avoleski perii kuolleen puolison, perintövero on suurempi avopuolisolla, koska hänet katsotaan lain mukaan vieraaksi ihmiseksi.

Voiko muka olla niin, että rakastuneet eivät astuisi avioliiton satamaan houkutusten mereltä? Sitä en käsitä! Itse ainakin halusin naimisiin, koska onhan se ihan normaalia. Ja en kyllä käsitä, miten joku voi väittää haluavansa elää ilman avioliiton tuomaa turvaa ja sitä onnen tunnetta kun oma suhde on virallisestikin tunnustettu. Eivät kyllä sellaiset ihmiset voi oikeasti niin ajatella, koska hehän ovat kuitenkin vähemmistö tässä asiassa. En ymmärrä erikoisuuden tavoittelua näin tärkeässä asiassa!

Oletko trolli, vai vasta nyttenkö havahduit normaaliin mailmaan ja tajusit, että koko mailma ei pyörikkään sinun ihanteidesi ympärillä :)

Juuri mitään sen virallisempaa ei ole avioliitossa kuin avoliitossakaan. Mitään kovinkaan kummallista suojaakaan se avioliitto ei anna.

yksi pöllöpää tuossa kertoi hienoista fiiliksistä alttarilla :)(ja sillä perusteli avioliittoaan) No millaisia alttarifiiliksiä kuvittelet maistraatissa olevan ? Suomen potentiaalisesta naimaikäisestä porukasta kun alle 75% uskoo satuolentoihin ja kuuluu kirkkoon ja siihen jo sisältyy lukua nostavat kainuu, lappi ja pohjanmaa joissa on selvästi normaalia Suomea enemmän kirkkoon kuuluvia (pohjanmaalla taisi 25-40v ikäluokassa olla 95% kirkossa) eli varmaan 60% on lähempänä totuutta tuossa ikäluokassa...

että miehenne ei voi rakastua toiseen ja jättää teitä vain siksi, että olette sattuneet menemään naimisiin?

kuitenkin pettää. On ero helpompi näin.

niin aika usein täällä keskusteluja kun avovaimo on kotona lastenhoidontuella ja maksaa kaikki lasten vaatteet, harrastukset ja muut kulut itse. Vuokra/lainanlyhennys on yhteinen mutta naisella ei ole varaa oikein mihinkään muuhun. Mies elää kun sika pellossa ja käyttää aikansa ja rahansa kun sinkku. Naimisiin ei tarvitse mennä kun se "on vanhentunut instituutio" ja se kihlasormus ostetaan että nainen ja suku olisi hiljaa. Siinä sitten nainen häärää rahattomana, naimattomana kotipiikana kunnes mies lähtee eikä ilmeisen useasti edes elatusta maksa lapsista, saatika sitten avovaimosta. Ja ne asiat jotka mies on avoliiton aikana ostanut ovat luonnollisesti vaan hänen omaisuuttaan. Nainen saa sitten yh:na etsiä pienen kämpän itselleen ja lapsilel ja miettiä kuinka pärjätä. Näitähän täällä av:lla tuntuu riittävän.



Mulle miehen kosinta oli merkki hänen omasta päätöksestä sitoutua minuun, että olimme velvollisia huolehtimaan toisistamme myös pahempina aikoina ja olemaan myös yhteiskunnan taholta yksikkö.

Monen yhteiselovuoden jälkeen ei naimisiinmeno tietysti mitään arkista asia muuttanut mutta henkisesti ero tuntui suurelta.

wAvopuolisoilla ei siten ole keskinäistä elatusvelvollisuutta eikä avoliiton perusteella synny oikeutta toisen osapuolen omaisuuteen.

miten tämä avioliiton elatusvelvollisuus sitten käytännössä ilmenee, ja miten sen toteutumista valvotaan?

Jos se tarkoittaa sitä, että puolison tulot katsotaan yhteisiksi, niin niinhän on myös avoliitossa. Esim. kaksi yhdessä asuvaa opiskelijaa joutuvat elättämään toisiaan, vaikka haluaisivatkin pitää taloutensa erillään. Jos toinen näistä menee hakemaan toimeentulotukea sanoen, että ei saa toiselta rahaa, ei se auta mitään. Puolisot katsotaan elatusvelvollisiksi. Toisaalta rahattoman on mahdoton myöskään saada mitään takeita riittävästä elatuksesta, eli teoriassa joku puoliso voisi pitää toista liian vähäisellä elatuksella - kompensaatiota ei voi hakea yhteiskunnalta.

Tuo omaisuusasia on minusta ihan ok. Miksi pitäisi saada oikeus toisen omaisuuteen? Järkevintä on, että yhteinen omaisuus on AINA molempien nimissä (siis myös avioliitossa). Suurin hyötyhän tuosta on tietysti varattomille puolisoille, että pääsevät sitten käsiksi varakkaamman kumppaninsa rahoihin. Eli avioliitto hyödyttää eniten niitä, jotka tavoittelevat verottomasti toisen rahoja?

Avoleskellä ei ole missään tapauksessa oikeutta pitää hallinnassaan yhteistä asuntoa irtaimistoineen.

Kylläpäs on. Tutustu asioihin äläkä lauo vanhakantaisia hölmöyksiä.

juuri tullut joku avoliittolaki, jolloin tällaisissa tilanteissa avovaimo voisi saada erossa hyvitystä?

niin aika usein täällä keskusteluja kun avovaimo on kotona lastenhoidontuella ja maksaa kaikki lasten vaatteet, harrastukset ja muut kulut itse. Vuokra/lainanlyhennys on yhteinen mutta naisella ei ole varaa oikein mihinkään muuhun. Mies elää kun sika pellossa ja käyttää aikansa ja rahansa kun sinkku. Naimisiin ei tarvitse mennä kun se "on vanhentunut instituutio" ja se kihlasormus ostetaan että nainen ja suku olisi hiljaa. Siinä sitten nainen häärää rahattomana, naimattomana kotipiikana kunnes mies lähtee eikä ilmeisen useasti edes elatusta maksa lapsista, saatika sitten avovaimosta. Ja ne asiat jotka mies on avoliiton aikana ostanut ovat luonnollisesti vaan hänen omaisuuttaan. Nainen saa sitten yh:na etsiä pienen kämpän itselleen ja lapsilel ja miettiä kuinka pärjätä. Näitähän täällä av:lla tuntuu riittävän.

Mulle miehen kosinta oli merkki hänen omasta päätöksestä sitoutua minuun, että olimme velvollisia huolehtimaan toisistamme myös pahempina aikoina ja olemaan myös yhteiskunnan taholta yksikkö.

Monen yhteiselovuoden jälkeen ei naimisiinmeno tietysti mitään arkista asia muuttanut mutta henkisesti ero tuntui suurelta.

Jos pariskunta on noin epätasa-arvoinen, niin ei se avioliitto tilannetta muuta mitenkään - lopputulos on kuitenkin se, että mies on elänyt kulutusjuhlaa ja nainen on joutunut sitkuttelemaan pienellä rahalla - siis raatamaan rahattomana kotipiikana. Ei tuollainen tilanne muutu yhtään paremmaksi avioliitonkaan myötä. No, eron jälkeen voi sitten saada hyvitystä, mutta tekeekö se muka tuosta tilanteesta jotenkin siedettävän? Minusta ei!

Ja mitä tulee miehen maksamiin elatusmaksuihin, niin nehän ovat ihan lakisääteisiä, eikä niihin vaikuta siviisääty lainkaan. Ette voi olla noin tietämättömiä?! Mitä ovat aviovaimon elatusmaksut - maksaako ex-mies muka vaimollekin jotain kuukausirahaa vielä eron jälkeen?

Tottakai avioliitto kannattaa, jos on tuollainen persaukinen kotirouva. Mutta jos on kyse kahden tasa-arvoisen ihmisen suhteesta, jossa ei ole taloudellista hyväksikäyttöä kumpaankaan suuntaan eikä kumpikaan ole riippuvainen toisen rahoista, niin silloin kuvattua tilannetta ei pääse syntymään, myöskään avoliitossa.

niin aika usein täällä keskusteluja kun avovaimo on kotona lastenhoidontuella ja maksaa kaikki lasten vaatteet, harrastukset ja muut kulut itse. Vuokra/lainanlyhennys on yhteinen mutta naisella ei ole varaa oikein mihinkään muuhun. Mies elää kun sika pellossa ja käyttää aikansa ja rahansa kun sinkku. Naimisiin ei tarvitse mennä kun se "on vanhentunut instituutio" ja se kihlasormus ostetaan että nainen ja suku olisi hiljaa. Siinä sitten nainen häärää rahattomana, naimattomana kotipiikana kunnes mies lähtee eikä ilmeisen useasti edes elatusta maksa lapsista, saatika sitten avovaimosta. Ja ne asiat jotka mies on avoliiton aikana ostanut ovat luonnollisesti vaan hänen omaisuuttaan. Nainen saa sitten yh:na etsiä pienen kämpän itselleen ja lapsilel ja miettiä kuinka pärjätä. Näitähän täällä av:lla tuntuu riittävän.

Mulle miehen kosinta oli merkki hänen omasta päätöksestä sitoutua minuun, että olimme velvollisia huolehtimaan toisistamme myös pahempina aikoina ja olemaan myös yhteiskunnan taholta yksikkö.

Monen yhteiselovuoden jälkeen ei naimisiinmeno tietysti mitään arkista asia muuttanut mutta henkisesti ero tuntui suurelta.

Takana siis 40 vuoden avoliitto eli mistään sitoutumattomuudesta tai takaportin jättämisestä ei todellakaan ole kyse. Kaksi aikuista lasta. Avopuoliso kuoli viime vuonna.



Avopuolison nimissä oli heidän talonsa, koska tämä nainen oli ollut pitkään kotiäitinä ja pätkätöissä ja viimein työttömänä ja sitten eläkkeellä. Omaa rahaa ja säästöjä oli jonkin verran toki. Lapset perivät tietysti talon, ja tämän naisen oli muutettava pienempään asuntoon. Hän joutui nyt eläkeläisenä ottamaan 20 vuoden lainan, koska niitä omia säästöjä ja rahoja ei kuitenkaan ollut tarpeeksi ja eläkekin on vain kohtalainen. Hän olisi hyöytynyt leskeneläkkeestä ja oikeudesta jäädä asumaan kotiinsa. Heillä ei ollut avopuolison kanssa mitään vakaumusta, että avioliittoon ei mennä vaan se ei vain koskaan tullut ajankohtaiseksi, vaikka joskus siitä puhuttiinkin. Ei koettu tarpeelliseksi.



Olen itsekin asunut pitkään avoliitossa, nyt tosin jo avioliitossa, kun alettiin hankkia yhteisiä lapsia. Olen miettinyt tätä tapausta, jossa aivan pienet asiat ovat jääneet tätä avoleskeä nyppimään. Jollekin se 6 kk:n leskeneläke on pieni raha, toiselle taas suuri. Kun eläke on noin 1400 euroa/kk, on huomattava summa saada siihen päälle 300 euroa lisää. On myös melko hämmentävää ihan konkreettisesti todeta, että yllättäen mukava elintaso muuttuu, kun automaattisesti puolet omaisuudesta ei olekaan avolesken vaan ihan sen, joka ne rahat on ansainnut. Siinä se pienempi tuloinen menettää huomattavia tuloja ja oikeuksia juuri siksi, että on pienempituloinen. Elintasokin laskee. Lapset tosin hyötyvät, mutta olisihan se mukava, jos niitä eläkepäiviä voisi viettää piirun verran mukavammin kuin maksamalla lainaa pienestä eläkkeestään.



Jos asiat on mietitty loppuun asti, tehty testamentit ja kaiken maailman asiakirjat, jotta elämä muuttuu sen avopuolison kuoleman jälkeen tietynlaiseksi (haluamakseen), ei sillä avioliitolla tietenkään tee mitään. Täällä on todisteltu nyt kaikin tavoin, miten avioliitosta ei ole mitään hyötyä ja miten samat oikeudet saa myös avoliitossa tavalla tai toisella tai sitten niistä oikeuksista ei edes ole mitään hyötyä.



Mutta kun se avioituminen ei maksa mitään. Sillä saa ne hyödyt kerralla eikä isoja paperinivaskoja allekirjoittamalla ja miettimällä tarkkaan, miten pärjää ilman avioliittoa. Siksi siis kysynkin, miksi haluat juuri avoliiton. Mitä hyötyä, etua, mielenkiintoa ja vapauksia saat valitsemalla juuri avoliiton? Mitä avoliitto merkitsee sinulle? Miksi se on sinulle sopivampi ja oikeampi vaihtoehto?

mutta itselläni kävi niin että luulin olevan viime metrit elämässäni käsillä. Halusin lapsen. Viimeinen asia mitä halusin tehdä. Tein/teimme sen, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Vasta sen jälkeen varsinaisesti rakastuimme, ja tuli tunne että haluan viettää loppuelämäni tuon ihmisen kanssa. Menimme naimisiin kun lapsi oli 1,5v vanha. Tarina jatkuu niin että en kuollutkaan, ja lapsia on nyt kolme ja elämä jatkuu aina vaan, ihanaa!

Tehdä nyt lapsi "viimeisenä asiana minkä haluaa tehdä"??? Jonkun benjihypyn tai unelmien matkan ymmärtää viimeisenä tekona, jos kuolema uhkaa mutta että tehdä lapsi?! Ja vielä jonkun "emmä tota nyt oikesti rakasta mutta käy spermanluovuttajaksi" -kanssa... Mitä jos olisit kuollut? Kivat lapselle. Reilua.

ihan varmasti niin tämänkin kommentoija, viimeistään "viimeisillä metreillään". Et voi samaistua kun et ole ollut lähelläkään kuvailtua tilannetta.

naimisiin meneminen on todellakin pienempi asia kuin lapset. Lapset tehdään, koska ne on tärkeitä. Lapsen jälkeen mentiin naimisiin, koska oli rahaa tällaiseen ylimääräiseen lystiin. Oli kiva juhlia välillä. Jos lapsen vanhemmilla ja lapsella on yhteinen nimi, niin ulkomaille on helpompi matkustaa. Ei tarvitse selitellä virallisissa paikoissa, että kyllä se on myös minun (äidin) lapsi, vaikka nimi onkin eri.

Löysin elämäni rakkauden ja halusin todellakin hänen, ja vain hänen, kanssaan naimisiin. Sitten jos lapsia tulisi se olisi vain plussaa. Minulle avioitumisessa oli tärkeintä sitoutua minulle tärkeimpään ihmiseen, mieheeni, jota ilman en niitä lapsiakaan olisi halunnut. Ei olisi ollut katastrofi vaikkei lapsia olisi tullutkaan. Silti olisin halunnut olla ikuisesti yhdessä sielunkumppanini kanssa. Ja saimmekin kyllä ihania, rakkaita lapsia, jotka ovat hurjan tärkeitä. Edelleen mieskin on tärkeä. Minulle naimisiin meno ei ollut pienempi asia kuin lasten tekeminen. Itse asiassa se oli valtavan suuri asia, joka muutti elämäni suunnan.

Naimisiin menoon ei muuten tarvitse rahaa. Häihin sitten ehkä.

mutta minä olen avoliitossa ja pienen lapsen äiti. Naimisiin on tarkoitus kyllä mennä, mutta meille se ei ole SE JUTTU, että pitää päästä naimisiin. Yhteinen lapsi on meille koko eliniän (ja itseasiassa iänkaikkisesti tästä eteenpäin tavalla tai toisella) sitova asia, avioliitto valitettavasti on lähinnä ne bileet ja häälahjat ja sama sukunimi.



Kun on ympärillä nähnyt niin paljon avioeroja, huonommin tai paremmin hoidettuja, joko muutaman vuoden tai pitkän ajan jälkeen, lasten kanssa tai ilman, niin ei minusta ole paha asia tehdä se lapsi avoliitossa, eikä ainakaan se osoita vähempää sitoutumista minun mielestäni, vaan voi olla jopa toisin päin. Ainakaan kumpikaan meistä ei oleta että tässä nyt automaattisesti ollaan kunnes kuolema meidät erottaa, tai että ne lapset kuuluu asiaan. Ei tietenkään läheskään kaikki naimisiin menijätkään pidä asioita itsestään selvyyksinä. Jos me tästä erotaan, niin ei se ole sen helpompi asia kuin avioliiton särkeminenkään.



Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mennään ensin naimisiin ja sitten vasta aletaan harkita lapsia, ja näin onkin minun lähipiirissä tehnyt useampi nuori pari. Ymmärrän toki myös, että jos on uskonnollinen niin silloin on tärkeää olla ensin naimisissa. Muutama on näitä avoliitossa eläviä lapsen saaneita, jotka ehkä joskus menee naimisiin tai sitten ei. Meillä se suurin syy viivyttää häitä on ettemme halua vielä niitä juhlia järjestää, ja meille sillä aikataululla ei ole niin suurta merkitystä. Häiden jälkeenkin tärkein meitä yhdistävä asia olisi yhteiset lapset eikä papin amen. Mutta sanoisin että tämä on näkökulmaero, kukin tyylillään.

että lapsen saannin jälkeen liitossa on enemmän realismia, täten paremman liiton säilymisen mahdollisuudet. Ei pudota niin korkealta ja kovaa. Eihän se reilua ole lasta/lapsia käyttää testinappuloina mutta jokseenkin toimivaa kuitenkin ;)

joillekin avioliitto olisi selvästi MAAILMAN KAMALIN asia oman rakkaansa kanssa, kun pitää kiihkomielisesti ja pitkiä esseitä kirjoittaen vastustaa avioliittoa ja puoltaa avosuhdetta.

Väittävät rakastavansa tosissaan, mutta jos kumppani vaikka kosisi heitä, niin vastaisivat ilmeisesti (ainakin kirjoituksistaan päätellen) seuraavasti: "En halua kanssasi naimisiin, en koskaan, en vaikka sinä haluaisit minun kanssani, ei minua huvita mennä kanssasi naimisiin, naimisiinmeno kanssasi tuntuisi Väärältä, ja vastustan avioliittoa kanssasi vaikka maailman tappiin asti, niin KAMALALTA avioliitto minusta tuntuisi sinun kanssasi, rakkaani". Kuulostaapa tosi rakkaudelta, HAH. Että EI sydän heltyisi sitoutumaan koko elämän kestävään avioliittoon edes oman rakkaan kosiessa.

No, jos nuo kiihkomielisesti avioliittoa vastustavat joskus löytävät Sen todella Oikean rakkauden, jonka kanssa tulee Se Tunne jo heti alussa että tämän ihmisen kanssa tahdon sitoutua tosissani koko elämän ajaksi avioliittoon, niin kyllä heitä varmaan hävettää nuo kyyniset ja kiihkomieliset lapselliset avosuhdepuolustelunsa.

Ja kyllä, avioliittoa ainoana oikeana sitoutumisena pitäville se tunne oikeasta sitoutumisen halusta tulee kyllä JO HETI SUHTEEN ALUSSA, mutta siksi se johtaakin naimisiinmenoon, koska se tunne on jo heti niin vahva. Kuten joku kuvasikin, se tunne on niin vahva, että sitä on vaikea edes sanoin kuvailla. Silloin ei tarvitse jahkata loputtomasti avosuhteessa, että haluanko vai enkö sitoutua lopullisesti, mennäkö naimisiin vaiko ei.

Aika pelottavaa kun aivioliittoa lähdetään puolustamaan kuin uskontoa.

Se ettei mene naimisiin, ei ole avioliiton kieltämistä tai vihaamista tai sitä että tietoisesti jätettäisiin menemättä naimisiin.

Aivan kuten ateismi (jumaluskon puute) ei ole jumalan kieltämistä, siihen ei vaan uskota tai koeta sitä uskoa ja mielikuvituskavereita tarpeelliseksi.

---------

Rakastan avopuolisoani ja yhteisiä lapsiamme varauksetta nyt aivan yhtä varauksetta kuten 14 vuotta sitten. En minä kieltäydy naimisiin menosta, kuten ei puolisonikaan. Jos jokin syy mennä naimisiin on tai tulee olemaan niin sittenhän me mennään naimisiin. Mutta se, ettemme vielä ole naimisissa (eli syytä ei ole ilmennyt) ei tarkoita että meillä olisi jotain avioliittoa vastaan :)

Lapsellista tai oikeastaan jopa hiukan yksinkertaista kuvitella, että ateistilla on jonkun toisen jumaluskoa jotain vastaan tai avoliitossa olevalla parilla jotain sitä avioliittoa vastaan.

haluaisin mielelläni tietää, mitä asioita se muuttaa?

Pisti myös silmään tekstisi viimeinen lause. Onko mielestäsi avoliitto "vauhtia ja jännitystä". Aika jännä, miten jotkut kokevat kovin tavalliset asiat noin hurjana :D

Mainitset myös, että joillekin avioliitto voi olla tylsää. Jos avoliitto on "vauhtia ja jännitystä", niin mihin se vauhti sitten katoaa avioliiton myötä, osaisitko kertoa?

Toisaalta, jos jonkun mielestä avioliitto on tylsä asia, niin eikös silloin ole ihan ok, että hänellä on muitakin vaihtoehtoja?

Avioliitto todellakin muuttaa asioita ja on järkevien ihmisten järkevä toimenpide. Yksinkertaisella tapahtumalla laitetaan perheen perusta hyvään järjestykseen. Me emme edes halunneet prinsessahäitä, joten maistraatissa piipahdus riitti viranomaisosastolla, lähiperheelle ja parhaille ystäville tarjosimme hyvän illallisen ja mukavan yhteisen illan.

Lapsia 3, naimisissa 20 v, kihloista on kulunut 26 v ja yhdessä oltu kohta 29 v. Kaikilla on sama sukunimi ja lapset ovat teini-iässä kommentoineet että on se vaan nasta juttu kun te ette ole eronneet.

"Kerran eläville" tällainen järkevä elämä on tietenkin kuolettavan tylsää, mutta meille tämä on juuri oikea tapa. Vauhdin ja jännityksen haemme elämään muulla tavoin ;D