Koulun hiihtokisat , opettaja oli sanonut 2lk

Miksi ihmeessä missään aineessa voidaan sitten arvostella lapsia, jos ei liikunnassakaan?

Kun niin hyvää tulosta tuottaa tämä liikuntakasvatus. Nuorten perseelläänistumisesta johtuvat vaivatkin senkun vaan lisääntyy vuosi vuodelta.

Omat traumat liittyvät käsitöihin, en koskaan oppinut kutomaan enkä virkkaamaan. Ompelukonetta pelkäsin ja aina sain ala-arvoisia numeroita käsitöistä :( Jälkikäteen olen miettinyt, miksi käsitöitä piti ylipäätään olla ja miksi aineesta sai arvosanan?! Liikunnassa en loistanut, mutta siellä minua ei pilkattu niin paljoa mitä käsityötunneilla.

Miksi urheilussa ei saa järjestää/arvostella lapsia?

Itse olin kohtalainen urheilija, mutta mies oli huippu. Hän voitti kaikki kisat kouluaikana, oli laji, mikä oli. Se oli hänelle suuri itsetunnonlähde, koska muut kouluaineet mätti koko ajan. Miksi ihmeessä missään aineessa voidaan sitten arvostella lapsia, jos ei liikunnassakaan? Liikunnassakin pärjää lahjatonkin harjoittelulla paremmin, kuten matemaattisesti lahjaton saavuttaa keskinkertaisia tuloksia olemalla ahkera. Yhtä kaikki, toisilla on enemmän lahjoja kuin toisilla.

Sillä taas ei ole mitään tekemistä pakollisten hiihtokilpailujen kanssa.

Kaikki lapset vaan pakolla matematiikkakilpailuihin.

Mahdollisesti tuon kisan kautta joku sellainen oppilas pääsee kokemaan onnsitumisen elämyksiä joka ei niitä ehkä tavallisesta koulutyöstä kokeineen saa vaan tuntee aina olevansa vaan huono.

Aivan päivän selvää on tietenkin se, että kisat pitää järjestää niin, että esim. 3 ensimmäistä ovat järjestyksessä ja loput eivät ja että kaikki saavat vaikkapa diplomin.

Meillä ainakin lasten koulussa on ihan koko koulun olympialaiset joihin jokaisen on valittava kaksi lajia joissa suorittavat ja 3 parasta per luokkataso kerrotaan, muiden järjestystä ei.

vapaaehtoiset? Ne, jotka haluavat hiihtää, pääsevät hiihtämään ja kokemaan onnistumisia ja epäonnistumisia ja ne jotka eivät halua, voisivat tehdä sillä aikaa jotain muuta tai olla kannustamassa.

Omat traumat liittyvät käsitöihin, en koskaan oppinut kutomaan enkä virkkaamaan. Ompelukonetta pelkäsin ja aina sain ala-arvoisia numeroita käsitöistä :( Jälkikäteen olen miettinyt, miksi käsitöitä piti ylipäätään olla ja miksi aineesta sai arvosanan?! Liikunnassa en loistanut, mutta siellä minua ei pilkattu niin paljoa mitä käsityötunneilla.

että olisi opettanut sinulle kotona oikean asenteen käsitöihin. Kyllähän se tiedetään, millaisia kädettömiä tumpulakakaroita joissakin kodeissa kasvaa. Käsitöistä tulisi ehdottomasti järjestää kilpailuita, joihin olisi pakko osallistua. Eiköhän alkaisi käsitöiden tekeminenkin pilkkaamisen uhalla kiinnostaa.

kroppa ei muutu raihnaiseksi siksi ettei sen omistaja tee käsitöistä.

kroppa ei muutu raihnaiseksi siksi ettei sen omistaja tee käsitöistä.

Jokaisen kuuluu osata tehdä käsitöitä, ja hyvät kasvattajat opettavat kotona oikean asenteen siihen, että kyllä jokaisen pitää osata vähintään villapaita neuloa.

kroppa ei muutu raihnaiseksi siksi ettei sen omistaja tee käsitöistä.

Jokaisen kuuluu osata tehdä käsitöitä, ja hyvät kasvattajat opettavat kotona oikean asenteen siihen, että kyllä jokaisen pitää osata vähintään villapaita neuloa.

Liikunta olisi tosi tärkeää kaikille.

Omassa tuttuvapiirissä suurin osa on aktiiviliikkujia, monen kanssa harrastusten kautta tutuksi tullutkin. Ja ei ole koskaan tälläistä keskustelua koululiikunnasta heidän kanssaan käyty. Kun se liikunta on osa elämää lapsesta saakka, ei osaa ilman olla. Monella on koululiikunta ollut vielä valinnaisenakin aineena! Tässä taitaa nyt huonot liikkujat puhua? Itse olin innoissani kun opin pesäpalloa pelaamaan koulussa, itselleni oli ihan outo laji sitä ennen. Yläasteella kävimme kerran keilaamassa ja jousiampumassa, ikimuistettavia hetkiä molemmat, ja hyvässä mielessä! Ja hauskaa oli myös kilpailla, itse ainakin juoksen paremmin jos joku hengittää niskaan ja meinaa mennä ohitse. Eli suoritus on parempi jos yksin lenkillä olisi, tästä syystä monesti käymme yhdessä kavereiden kanssa lenkillä.

liikunnan ilon ja nyt vituttaa kaikki menetetyt vuodet. Miksi helvetissä koululiikunnasta pitää tehdä sellainen kilpailun ja nöyryytyksen pelikenttä ettei suurin osa ihmisistä koskaan tajua miten ihanaa on liikkua! Ja miten hieno tunne on kun keho ja jaksaa ja on joustava. Onko ihan oikeasti mahdotonta välittää lapsille tuota asiaa? Voin vaan kuvitella mitkä seurakset sillä olisi kansantaloudelle. Toisin kuin tuolla ainaisella typerällä kilpailemisella.

Hiihtokilpailut oli kamalia. Muistan aina kun tulokset olivat koulun ikkunassa aina koko hiihtoloman ajan ja siita saattoivat kaikki kayda katsomassa. Olin aina viimeinen tai toiseksi viimeinen.

Paras muisto kouluajalta on , kun 6 luokan hiihtokilpailun aikaan oli sairas, eika tavinnut osallistua. Tiesin myos, etta yla-asteella kilpailuja ei ole.

pakkoliikunnasta ja ilman pakkohiihtokisoja pärjätään vallan hyvin, kenenkään kroppa ei niitä tarvitse.

Omassa tuttuvapiirissä suurin osa on aktiiviliikkujia, monen kanssa harrastusten kautta tutuksi tullutkin. Ja ei ole koskaan tälläistä keskustelua koululiikunnasta heidän kanssaan käyty. Kun se liikunta on osa elämää lapsesta saakka, ei osaa ilman olla. Monella on koululiikunta ollut vielä valinnaisenakin aineena! Tässä taitaa nyt huonot liikkujat puhua? Itse olin innoissani kun opin pesäpalloa pelaamaan koulussa, itselleni oli ihan outo laji sitä ennen. Yläasteella kävimme kerran keilaamassa ja jousiampumassa, ikimuistettavia hetkiä molemmat, ja hyvässä mielessä! Ja hauskaa oli myös kilpailla, itse ainakin juoksen paremmin jos joku hengittää niskaan ja meinaa mennä ohitse. Eli suoritus on parempi jos yksin lenkillä olisi, tästä syystä monesti käymme yhdessä kavereiden kanssa lenkillä.

Täällä on moni kovaakin liikkuva vastannut, että vihasi pakkoHIIHTOKISOJA. Ei liikunnassa mitään pahaa ole, mutta kukaan ei ole vielä osannut perustella, että mihin helvettiin niitä pakkoHIIHTOKISOJA tarvitaan? Eikö liikkuminen ole liikkumista, jos ei hiihdä pakosta kilpailuissa? silloinko on sohvaperuna, jos ei rakasta hiihtokilpailuja?

koululla on hiihtopäivä, voi olla että moni lapsi saa onnistumisen kokemuksen, kun saa hiihtää omaan tahtiinsa ja nauttia kavereiden seurasta ja ulkoilusta. Pakkokilpailuttaminen sen sijaan tappaa liikunnan ilon joiltakin lapsilta kokonaan.

Onhan se hyvä juttu, että niitä lahjakkuuksia löytyy ja huippuyksilöt pääsevät kehittymään. Heitä täytyy tukea ja heidän kuuluukin saada kilpailla.

Tosiasia on kuitenkin se, että osa lapsista liikkuu liian vähän, epäonnistumisen kokemuksia toisensa jälkeen tulee, minkä ansiosta nämä lapset eivät liiku pakollisia liikuntatunteja enempää. Kun koululiikuntatunnit loppuvat, loppuu liikkuminenkin.

Ja silti pitäisi pystyä ylläpitämään omaa terveyttään jollakin tavalla. Siksi koulun tehtävänä pitäisi olla leikkimielisen liikunnan järjestäminen ja liikunnan ilon ruokkiminen. Samalla ne oikeasti hyvät, tulevat huippu-urheilijat voidaan ohjata seurojen koulutettaviksi.

Minusta tasapäistäminen on paha asia, koska siitä ei kukaan hyödy mitään. Jos koululla on hiihtopäivä, niin se ei motivoi lapsia hiihtämään samalla tavalla kuin jos on kilpailut.

Ja esim. tutun lapsi (nyt jo aikuinen) bongattiin aikanaan jalkapallojoukkueeseen kun pienenä pelasi viereisellä kentällä kavereiden kanssa ja yhden joukkueen valmentaja näki hänet ja pyysi joukkueeseen mukaan. Ei pelaisi SM-tasolla ellei tuota onnekasta sattumaa olisi tapahtunut, ja hän on saanut paljon enemmän eämäänsä kilpailemisen kautta mitä olisi saanut jos edelleen vähän pelaisi kavereiden kanssa.

Samaan tapaan koululiikunnan kautta voidaan löytää niitä tulevia lahjakkuuksia, niin liikunnan, musiikin, matematiikan, kuvaamataidon kuin kielienkin saralla. Mutta jos kaikki aina on yhtä hyviä ja ei saa kenenkään antaa "voittaa"/"hävitä" ettei jollekin tule paha mieli, niin se on huono asia, koska silloin jossakin hyvät eivät pääse koskaan huomaamaan omaa lahjakkuuttaan.

Minä olen ollut aina ihan surkea hiihtäjä (ja laskettelija) ja en ole suksia alakoulun jälkeen jalkaan laittanut ja syynä on pakkohiihtokisat. No, tanssi ja kuntosalitreenit, golf ja juoksu kyllä maittavat. Tänä talvena ekan kerran kävi mielessä, että miltähän se hiihtäminen pitkän ajan kuluttua tuntuisi, kun saisi omassa tahdissa mennä. Ehkä ensi talvena jopa kokeilen ;)

että täällä poraavat laiskat prinsessat jotka eivät halua tehdä mitään mitä on PAKKO! Voi kauheeta, en lue ruotsia koska se on pakkoruotsia, en tasan suostu hiihtämään kun on pakko! Eli ihan pelkkää periaatteellista porua kaikkea systeemiä vastaan.



Voi v*tun aikuiskakarat, oppikaa jo että homma toimii ihan hyvin vaikka teidän ylisuorituksesta puhki itkevät pentunne joutuisivatkin sen pienen hiihtopätkän vetämäänkin. Teidän asenteenne tekee pienistä ahdistuneita.



Ja että joku vielä kehui että oma lapsi kuntoilee kuin aikuinen nainen?! Sairas äiti olet. Mutta hiiihtämään ei taivu, ei, koska mitään en tee ku o pakko! Juu näin on.

että täällä poraavat laiskat prinsessat jotka eivät halua tehdä mitään mitä on PAKKO! Voi kauheeta, en lue ruotsia koska se on pakkoruotsia, en tasan suostu hiihtämään kun on pakko! Eli ihan pelkkää periaatteellista porua kaikkea systeemiä vastaan.

Voi v*tun aikuiskakarat, oppikaa jo että homma toimii ihan hyvin vaikka teidän ylisuorituksesta puhki itkevät pentunne joutuisivatkin sen pienen hiihtopätkän vetämäänkin. Teidän asenteenne tekee pienistä ahdistuneita.

Ja että joku vielä kehui että oma lapsi kuntoilee kuin aikuinen nainen?! Sairas äiti olet. Mutta hiiihtämään ei taivu, ei, koska mitään en tee ku o pakko! Juu näin on.

että koululiikunta on hyvä juttu, mutta ovat itse todenneet, että pakkokisat ovat tappaneet kiinnostuksen tiettyyn lajiin kokonaan. Se ei varmaan ole liikunnan tarkoitus, joten miksi moista hölmöä perinnettä pitää jatkaa? Eikö liikuntalajeja ole niin pilvin pimein että voisi kokeilla hiihtokisojen sijasta jotain uutta lajia?

liikunta on jees, matikka on jees, kaikki kouluaineet on jees. Vasta kilpaileminen pilaa ne. Terv. Jees-nainen

Omassa tuttuvapiirissä suurin osa on aktiiviliikkujia, monen kanssa harrastusten kautta tutuksi tullutkin. Ja ei ole koskaan tälläistä keskustelua koululiikunnasta heidän kanssaan käyty. Kun se liikunta on osa elämää lapsesta saakka, ei osaa ilman olla. Monella on koululiikunta ollut vielä valinnaisenakin aineena! Tässä taitaa nyt huonot liikkujat puhua? Itse olin innoissani kun opin pesäpalloa pelaamaan koulussa, itselleni oli ihan outo laji sitä ennen. Yläasteella kävimme kerran keilaamassa ja jousiampumassa, ikimuistettavia hetkiä molemmat, ja hyvässä mielessä! Ja hauskaa oli myös kilpailla, itse ainakin juoksen paremmin jos joku hengittää niskaan ja meinaa mennä ohitse. Eli suoritus on parempi jos yksin lenkillä olisi, tästä syystä monesti käymme yhdessä kavereiden kanssa lenkillä.

Mieheni vihasi koululiikuntaa. Nykyisin hän juoksee vuosittain 2-3 maratonia sekä puolikkaita.

Minäkin inhosin koululiikuntaa enkä ole koulun jälkeen mm. hiihtänyt enkä luistellut kertaakaan. Minua ei olisi saanut osallistumaan hiihtokilpailuihin edes kilon paloina. Silti olen harrastanut aktiivisesti mm. uintia, kamppailulajeja ja kuntosalitreenejä. Astangajoogaa olen harrastanut 5 kertaa viikossa jo vuosien ajan.

Meillä ei kummankaan kouluaikoina olisi tullut kuuloonkaan käydä missään keilaamassa tai jousiammunnassa. Ymmärrän hyvin, että nykylapsia ei väkinäinen luistelu ja hiihto paljon kiinnosta. Nykyisin on lajeja, joista valita.

Ne liikunnassa huonot ovat edelleen rapakunnossa. Pakkoliikuntaa on niin helppo syyttää, että se vei ilon liikkua, vaikka kyse on puhtaasti laiskuudesta. Tottakai liikkuminen on helvettiä jos on huonossa kunnossa ja pelkää palloa. Jos taas on liikkunut ja kunto hyvä, eli ei hengästy 500m kävelystä vaan pystyy juoksemaan kunnon lenkin. Ja jos sen verran on palloa pelannut perheen/kavereiden kanssa ettei sitä säiky, niin johan alkaa liikunta olla kivaa.



Kyse on siitä mitkä lähtökohdat kenelläkin on. Kaikista ei voi tulla mestareita, mutta koululiikunnassa ei vaadita mahdottomuuksia. Samaan tapaan kuin tavallinen lapsi selviää muista oppiaineista suhteellisen pienin panostuksin keskikastiin, niin samoin hän siihen liikunnassa pääsee.



Ja jos ajatellaan hiihtokisoja, niin ne voi nähdä myös kauniina perinteenä. Varmasti jo useampi sukupolvi on hiihtokilpailuissa ollut, meilläkin omat isovanhempani, vanhempani, minä ja mieheni ja nyt oma lapsemme. Mutta meillä ei neljässä sukupolvessa ole noista kisoista kenelläkään huonoja muistoja! Johtuisiko siitä että olemme kaikki aina liikkuneet...?

Eivät muuten ole. Ainakaan meidän koulussa ei kokeiden arvosanoja kerrottu julkisesti. Joskus harvoin saatettiin sanoa kuka oli paras, mutta ei koskaan sitä, kuka oli huonoin. Jos numeroita vertailtiin, se tapahtui vapaaehtoisesti. Toisin on urheilukisoissa, jossa jokainen pystyy näkemään kuka tulee ensimmäiseksi ja kuka viimeiseksi. Nimenomaan julkinen epäonnistuminen on nöyryyttävää. Paljon parempi systeemi on se, että kilpailuun osallistuminen on vapaaehtoista, mutta saman ladun hiihtäminen omaan tahtiin kaikille pakollista.