Koulun hiihtokisat , opettaja oli sanonut 2lk

Itse en asiaan kiinnittäisi sen kummempaa huomiota ja lapset saisivat osallistua ihan juuri niinkuin kuuluukin hiihtokisoihin.

Kauhea numero tuollaisesta asiasta, hei HALOO!

Jos lapseni siitä kertoisi että hiihtokisat jännittää tms niin tsemmpaisin ja mentäisiin vaikka yhdessä hiihtelemään viikonloppuisin ja iltaisin. Juteltaisiin myös siitä kuinka hienoa tuollaiset ulkokisat on kun saa raitista ilmaa ja voittoha ei ole se tärkein vaan hyvä yritys.

Jestas teitä joitakin äitejä jotka jo pikku hiihtokisatkin meinaatte heivata pois koulun toiminnasta.

Varsinaisia pikku prinssejä/ prinsessoja kasvatatte!

muissa lajeissa ei ole samanlaisia kilpailuja? Ja tämä pikkuprinsessa treenaa kyllä enemmän kuin keskiverto nainen, joten ei tässä mistään hineostelusta ja diivailusta ole kyse, vaan ihan älyttömästä muinaisjäänteesä nimeltä pakolliset hiihtokilpailut. Luulisi sitä muitakin lajeja olevan mitä voisi kokeilla.

Ihan samalla tavalla luokassa on kilpailua hyvistä koenumeroista sekä todistuksen numeroista. Oletteko siis myös sitä mieltä, että kokeet pitää kieltää? Joillekkinhan aina tulee paha mieli kun huonompien joukossa oli se sitten koe tai muu kilpailu.

ja kilpaileminen myös ihan hyvä asia. On eri asia jos JOKAISELLA tunnilla juostaan/hiihdetään/tehdään punnerruksia/pelataan KILPAA, kun jos kerran vuodessa joku hiihto- tai juoksukilpailu on.

Ja jos esim. pelataan jotain joukkuelajia, niin siinähän puolet ryhmästä voittaa ja puolet häviää, eli kukaan ei ole yksin se "viimeinen".



Ja ehkä vanhempien kannattaa myös katsoa peiliin MIKSI se oma lapsi on viimeinen kaikessa/inhoaa liikuntaa. Kotoa opitaan se malli liikkumiseen, ei koulusta. Tässäkin ketjussa huomaa kuinka moni on valmis "suojelemaan omaa lastaan" koululiikunnan kiroilta, koska omasta lapsuudesta on jäänyt traumat. Minä väitän että ovat siirtäneet omat traumansa lapsiinsa, ja siksi nämäkin ovat huonoja liikkumaan ja inhoavat koululiikuntaa.



Lasten kanssa jos liikkuu pienestä pitäen, niin koululiikunta ei ole mikään paha juttu, vaan ihan normaali asia. Jos lapsella ei ole mitään kehitysviivästymiä tmv. juttuja, niin kyllä 7-vuotiaana osaa jo luistella, hiihtää, pelata jalkapalloa, uida, jne.

Nuo kuuluvat minusta ihan tavalliseen arkeen; käydään luistelemassa, uimassa, pelataan jalkapalloa, hiihdetään, pyöräillään, heitellään palloa pihalla, pelataan sulkapalloa jne. jne. eikä siis kisailla vaan leikitään. Ja lapset ovat aina ihan positiivisesti suhtautuneet koululiikuntaankin, koska mallia liikkua on saatu kotoa,

vert. huonokuntoinen lähinnä peukaloitaan pleikkarilla treenannut lapsi joka ei koskaan liiku perheen kanssa saa yhtäkkiä sukset jalkaan ja käsketään hiihtää kilometri --> ei mikään juttu tavalliselle 7-vuotiaalle, mutta liikkumattamalle penskalle kyllä "mahdottomuus".

Itse en asiaan kiinnittäisi sen kummempaa huomiota ja lapset saisivat osallistua ihan juuri niinkuin kuuluukin hiihtokisoihin.

Kauhea numero tuollaisesta asiasta, hei HALOO!

Jos lapseni siitä kertoisi että hiihtokisat jännittää tms niin tsemmpaisin ja mentäisiin vaikka yhdessä hiihtelemään viikonloppuisin ja iltaisin. Juteltaisiin myös siitä kuinka hienoa tuollaiset ulkokisat on kun saa raitista ilmaa ja voittoha ei ole se tärkein vaan hyvä yritys.

Jestas teitä joitakin äitejä jotka jo pikku hiihtokisatkin meinaatte heivata pois koulun toiminnasta.

Varsinaisia pikku prinssejä/ prinsessoja kasvatatte!

mistään prinsessana keikistelystä ole kyse, vaan ihmettelen todellakin, että miksi ne hiihtokilpailut ovat pakolliset? Hiihtäköön ne kilpaa , jotka haluavat.

ja kilpaileminen myös ihan hyvä asia. On eri asia jos JOKAISELLA tunnilla juostaan/hiihdetään/tehdään punnerruksia/pelataan KILPAA, kun jos kerran vuodessa joku hiihto- tai juoksukilpailu on.

Ja jos esim. pelataan jotain joukkuelajia, niin siinähän puolet ryhmästä voittaa ja puolet häviää, eli kukaan ei ole yksin se "viimeinen".

Ja ehkä vanhempien kannattaa myös katsoa peiliin MIKSI se oma lapsi on viimeinen kaikessa/inhoaa liikuntaa. Kotoa opitaan se malli liikkumiseen, ei koulusta. Tässäkin ketjussa huomaa kuinka moni on valmis "suojelemaan omaa lastaan" koululiikunnan kiroilta, koska omasta lapsuudesta on jäänyt traumat. Minä väitän että ovat siirtäneet omat traumansa lapsiinsa, ja siksi nämäkin ovat huonoja liikkumaan ja inhoavat koululiikuntaa.

Lasten kanssa jos liikkuu pienestä pitäen, niin koululiikunta ei ole mikään paha juttu, vaan ihan normaali asia. Jos lapsella ei ole mitään kehitysviivästymiä tmv. juttuja, niin kyllä 7-vuotiaana osaa jo luistella, hiihtää, pelata jalkapalloa, uida, jne.

Nuo kuuluvat minusta ihan tavalliseen arkeen; käydään luistelemassa, uimassa, pelataan jalkapalloa, hiihdetään, pyöräillään, heitellään palloa pihalla, pelataan sulkapalloa jne. jne. eikä siis kisailla vaan leikitään. Ja lapset ovat aina ihan positiivisesti suhtautuneet koululiikuntaankin, koska mallia liikkua on saatu kotoa,

vert. huonokuntoinen lähinnä peukaloitaan pleikkarilla treenannut lapsi joka ei koskaan liiku perheen kanssa saa yhtäkkiä sukset jalkaan ja käsketään hiihtää kilometri --> ei mikään juttu tavalliselle 7-vuotiaalle, mutta liikkumattamalle penskalle kyllä "mahdottomuus".

puhuu nyt hiihtokilpailuista, ei liikunnasta yleensä. Mikäli et tohkeissasi huomannut...

Miksi piti kilpailla =antaa numerot matikan kokeista? Hänelle tuli aina paha mieli ja itki kioulun vessassa, kun ahkerasta opiskelusta huolimatta oli aina luokan huonoin tai melkein huonoin. Pois kaikki koenumerot, turhaan niitä ennetaan, Maijalle tulee pahempi mieli kun Heikki saa paremman numeron!

Miksi piti kilpailla =antaa numerot matikan kokeista? Hänelle tuli aina paha mieli ja itki kioulun vessassa, kun ahkerasta opiskelusta huolimatta oli aina luokan huonoin tai melkein huonoin. Pois kaikki koenumerot, turhaan niitä ennetaan, Maijalle tulee pahempi mieli kun Heikki saa paremman numeron!

Mitään perustetta ei kuitenkaan hiihtokisoille ole, hiihtämisen osaamisen näkee hiihtämällä liikuntatunnilla, ei siihen kisoja tarvitse.

ja kilpaileminen myös ihan hyvä asia. On eri asia jos JOKAISELLA tunnilla juostaan/hiihdetään/tehdään punnerruksia/pelataan KILPAA, kun jos kerran vuodessa joku hiihto- tai juoksukilpailu on.

Ja jos esim. pelataan jotain joukkuelajia, niin siinähän puolet ryhmästä voittaa ja puolet häviää, eli kukaan ei ole yksin se "viimeinen".

Ja ehkä vanhempien kannattaa myös katsoa peiliin MIKSI se oma lapsi on viimeinen kaikessa/inhoaa liikuntaa. Kotoa opitaan se malli liikkumiseen, ei koulusta. Tässäkin ketjussa huomaa kuinka moni on valmis "suojelemaan omaa lastaan" koululiikunnan kiroilta, koska omasta lapsuudesta on jäänyt traumat. Minä väitän että ovat siirtäneet omat traumansa lapsiinsa, ja siksi nämäkin ovat huonoja liikkumaan ja inhoavat koululiikuntaa.

Lasten kanssa jos liikkuu pienestä pitäen, niin koululiikunta ei ole mikään paha juttu, vaan ihan normaali asia. Jos lapsella ei ole mitään kehitysviivästymiä tmv. juttuja, niin kyllä 7-vuotiaana osaa jo luistella, hiihtää, pelata jalkapalloa, uida, jne.

Nuo kuuluvat minusta ihan tavalliseen arkeen; käydään luistelemassa, uimassa, pelataan jalkapalloa, hiihdetään, pyöräillään, heitellään palloa pihalla, pelataan sulkapalloa jne. jne. eikä siis kisailla vaan leikitään. Ja lapset ovat aina ihan positiivisesti suhtautuneet koululiikuntaankin, koska mallia liikkua on saatu kotoa,

vert. huonokuntoinen lähinnä peukaloitaan pleikkarilla treenannut lapsi joka ei koskaan liiku perheen kanssa saa yhtäkkiä sukset jalkaan ja käsketään hiihtää kilometri --> ei mikään juttu tavalliselle 7-vuotiaalle, mutta liikkumattamalle penskalle kyllä "mahdottomuus".

miten joillakin äideillä on aivan käsittämätön pätemisen tarve.

Oma liikkuva lapsi on "lapsi" mutta liikkumaton on "penska". Meidän lapset ja naapurin kakarat, juupa juu. Ihan tiedoksesi: lapsi on voinut harrastaa liikuntaa pienen ikänsä eikä silti halua hiihtää enemmän kuin on pakko eikä varsinkaan osallistua koulun hiihtokilpailuihin.

Siitä vaan kaikki lapset pakolla esim. shakkikilpailuihin tai valtakunnallisiin matematiikkakilpailuihin. Kai kaikkien kakarat nyt sen verran matikkaa osaa? Joka ikinen palsta mama myös osallistumaan Finlandia-hiihtoon. Kyllä kai jokainen aikuinen nyt sen verran jaksaa?

oppivelvoliisuuslaki velvoittaa ap

ps et kai ole curling äiti???mitä jos lapsesi pomo määrää hänet tietyyn työtehtävään aikuisena, niin kieltäytyykö hän, jos annat NYT periksi...

Mielenkiintoista, että koulun tehtävänä on mielestäsi kasvattaa nöyrää työvoimaa käskytettäväksi.

Miksi piti kilpailla =antaa numerot matikan kokeista? Hänelle tuli aina paha mieli ja itki kioulun vessassa, kun ahkerasta opiskelusta huolimatta oli aina luokan huonoin tai melkein huonoin. Pois kaikki koenumerot, turhaan niitä ennetaan, Maijalle tulee pahempi mieli kun Heikki saa paremman numeron!

välttää sitä että menee opiskelemaan insnööriksi. Arjessa pärjää hyvin kun osaa ynnätä ja vähän kertolaskua. Mutta liikunnalla pitäisi olla ihan jokaisen ihmisen elämässä tärkeä osa, koska se on oikeasti virkistävää, piristävää ja parantaa aivan huimasti elämänlaatua. Ja voin sanoa tämän entisenä sohvaperunana, että kokemusta on sekä rapakuntoisen että hyväkuntoisen elämästä. Oikeasti yhteiskunta tekee kansalaisille karhunpalveluksen opettamalla 90 prosenttia ihmisistä suhtautumaan liikuntaan nihkeästi. Kun liikunnan ilon saa kokea, ei siitä halua luopua.

Kirjoitin:

"ja kilpaileminen myös ihan hyvä asia. On eri asia jos JOKAISELLA tunnilla juostaan/hiihdetään/tehdään punnerruksia/pelataan KILPAA, kun jos kerran vuodessa joku hiihto- tai juoksukilpailu on.

Ja jos esim. pelataan jotain joukkuelajia, niin siinähän puolet ryhmästä voittaa ja puolet häviää, eli kukaan ei ole yksin se "viimeinen"."



Eli edelleen, mitä pahaa on siinä jos vuodessa on yhdet hiihtokilpailut ja ehkä yhden juoksukilpailut? On eri asia jos joka liikuntatunnilla lapsia pakotetaan kilpailemaan toisiaan vastaan.

Mutta parit kisat vuodessa on ihan ok, ja minusta ne kasvattavat lapsia, sillä aina jokainen ei voi olla voittaja. Ja jos on tavallinen lapsi niin kilpailu ei ole mikään peikko, koska se hiihtäminen ei ihan oikeasti ole vaikeaa...! Kaikki eivät voi mestareita siinä olla, mutta keskikastiin pääsee helposti, eikä kukaan häviä jos kaikilla ~saman verran menee aikaa matkaan, vert. parilla 10min, suurimalla osalla 20min ja yhdellä 40min.



Noiden kilpailujen pitäisi olla hauskoja juttuja, samaan tapaan kun lapset pelaavat muitakin juttuja, vaikka lautapelejä tai vastaavia. Niissäkin joku häviää, ja onko se kamalaa? Ei jos asenne on kohdillaan.

Kirjoitin:

"ja kilpaileminen myös ihan hyvä asia. On eri asia jos JOKAISELLA tunnilla juostaan/hiihdetään/tehdään punnerruksia/pelataan KILPAA, kun jos kerran vuodessa joku hiihto- tai juoksukilpailu on.

Ja jos esim. pelataan jotain joukkuelajia, niin siinähän puolet ryhmästä voittaa ja puolet häviää, eli kukaan ei ole yksin se "viimeinen"."

Eli edelleen, mitä pahaa on siinä jos vuodessa on yhdet hiihtokilpailut ja ehkä yhden juoksukilpailut? On eri asia jos joka liikuntatunnilla lapsia pakotetaan kilpailemaan toisiaan vastaan.

Mutta parit kisat vuodessa on ihan ok, ja minusta ne kasvattavat lapsia, sillä aina jokainen ei voi olla voittaja. Ja jos on tavallinen lapsi niin kilpailu ei ole mikään peikko, koska se hiihtäminen ei ihan oikeasti ole vaikeaa...! Kaikki eivät voi mestareita siinä olla, mutta keskikastiin pääsee helposti, eikä kukaan häviä jos kaikilla ~saman verran menee aikaa matkaan, vert. parilla 10min, suurimalla osalla 20min ja yhdellä 40min.

Noiden kilpailujen pitäisi olla hauskoja juttuja, samaan tapaan kun lapset pelaavat muitakin juttuja, vaikka lautapelejä tai vastaavia. Niissäkin joku häviää, ja onko se kamalaa? Ei jos asenne on kohdillaan.

Niissäkin joku häviää, ja onko se kamalaa? Ei jos asenne on kohdillaan.

On se kamalaa, kun nuo pleikkaa kaiket päivät pelaavat kammottavat, läskit ja laiskat kakarat eivät tajua oikeasta asenteesta mitään.

Kun itse olin viime vuonna katsomassa ja kannustamassa lapsia, paikalla oli n.5 aikuista kannustusjoukoissa. Aika vähän. Epäilen että suurin osa tähän ketjuun osallistuneista kirjoittelee omia mielikuviaan. Menkää katsomaan ihan paikan päälle. Voitte vaikka huomata miten kiva ilmapiiri siellä on :-)

Eikö kilpailut kuulu normaaliin lapsuuteen?

Me aikanaan leikimme esim. Olympialaisia kaveriporukalla kun kisat olivat käynnissä, juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja työnnettiin kuulaa kivellä ja leikit huipentuivat palkintojen jakoon.



Tuo tapahtui kesälomalla, mutta oli myös kilpailua siitä kuka saa parhaat numerot kokeista, pääsee ensimmäisenä läpi kertotaulukokeet jne. jne. Ja en nähnyt tuota minään ongelmana, koska kukaan ei "seonnut" oli sitten paras tai huonoin.



Minusta tasapäistäminen on paha asia, koska siitä ei kukaan hyödy mitään. Jos koululla on hiihtopäivä, niin se ei motivoi lapsia hiihtämään samalla tavalla kuin jos on kilpailut.

Ja esim. tutun lapsi (nyt jo aikuinen) bongattiin aikanaan jalkapallojoukkueeseen kun pienenä pelasi viereisellä kentällä kavereiden kanssa ja yhden joukkueen valmentaja näki hänet ja pyysi joukkueeseen mukaan. Ei pelaisi SM-tasolla ellei tuota onnekasta sattumaa olisi tapahtunut, ja hän on saanut paljon enemmän eämäänsä kilpailemisen kautta mitä olisi saanut jos edelleen vähän pelaisi kavereiden kanssa.

Samaan tapaan koululiikunnan kautta voidaan löytää niitä tulevia lahjakkuuksia, niin liikunnan, musiikin, matematiikan, kuvaamataidon kuin kielienkin saralla. Mutta jos kaikki aina on yhtä hyviä ja ei saa kenenkään antaa "voittaa"/"hävitä" ettei jollekin tule paha mieli, niin se on huono asia, koska silloin jossakin hyvät eivät pääse koskaan huomaamaan omaa lahjakkuuttaan.

Eikö kilpailut kuulu normaaliin lapsuuteen?

Me aikanaan leikimme esim. Olympialaisia kaveriporukalla kun kisat olivat käynnissä, juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja työnnettiin kuulaa kivellä ja leikit huipentuivat palkintojen jakoon.

Ja teillä varmaankin oli mukana joku aikuinen, joka pakotti kaikki saman kylän lapset osallistumaan joka lajiin? Koska vain siten tämän voi rinnastaa koulujen pakollisiin hiihtokilpailuihin.

"Samaan tapaan koululiikunnan" =samaan tapaan koulun kautta

Eikö kilpailut kuulu normaaliin lapsuuteen?

Me aikanaan leikimme esim. Olympialaisia kaveriporukalla kun kisat olivat käynnissä, juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja työnnettiin kuulaa kivellä ja leikit huipentuivat palkintojen jakoon.

Tuo tapahtui kesälomalla, mutta oli myös kilpailua siitä kuka saa parhaat numerot kokeista, pääsee ensimmäisenä läpi kertotaulukokeet jne. jne. Ja en nähnyt tuota minään ongelmana, koska kukaan ei "seonnut" oli sitten paras tai huonoin.

Minusta tasapäistäminen on paha asia, koska siitä ei kukaan hyödy mitään. Jos koululla on hiihtopäivä, niin se ei motivoi lapsia hiihtämään samalla tavalla kuin jos on kilpailut.

Ja esim. tutun lapsi (nyt jo aikuinen) bongattiin aikanaan jalkapallojoukkueeseen kun pienenä pelasi viereisellä kentällä kavereiden kanssa ja yhden joukkueen valmentaja näki hänet ja pyysi joukkueeseen mukaan. Ei pelaisi SM-tasolla ellei tuota onnekasta sattumaa olisi tapahtunut, ja hän on saanut paljon enemmän eämäänsä kilpailemisen kautta mitä olisi saanut jos edelleen vähän pelaisi kavereiden kanssa.

Samaan tapaan koululiikunnan kautta voidaan löytää niitä tulevia lahjakkuuksia, niin liikunnan, musiikin, matematiikan, kuvaamataidon kuin kielienkin saralla. Mutta jos kaikki aina on yhtä hyviä ja ei saa kenenkään antaa "voittaa"/"hävitä" ettei jollekin tule paha mieli, niin se on huono asia, koska silloin jossakin hyvät eivät pääse koskaan huomaamaan omaa lahjakkuuttaan.

Että me ollaankin oikeasti rakastettu hiihtokilpailuja, koska ollaan pelattu toisiammen vastaan lautapelejäkin? Voi tsiisus mitä höpinää. Mä en tunne yhtään huippuhiihtäjää, joka olisi bongattu koulun pakkohiihtokisoista lajin pariin, mutta tokihan joku av-mamma tällaisenkin tietää... Eiköhän ne lajista kiinnostuneet pääse harrastamaan tarpeeksi ilman noita koulun pakollisia hiihtokilpailujakin, ei kai lasten harrastaminen lopu jos koulun hiihtokilpailut loppuu?

Itse olin kohtalainen urheilija, mutta mies oli huippu. Hän voitti kaikki kisat kouluaikana, oli laji, mikä oli. Se oli hänelle suuri itsetunnonlähde, koska muut kouluaineet mätti koko ajan. Miksi ihmeessä missään aineessa voidaan sitten arvostella lapsia, jos ei liikunnassakaan? Liikunnassakin pärjää lahjatonkin harjoittelulla paremmin, kuten matemaattisesti lahjaton saavuttaa keskinkertaisia tuloksia olemalla ahkera. Yhtä kaikki, toisilla on enemmän lahjoja kuin toisilla.

Mahdollisesti tuon kisan kautta joku sellainen oppilas pääsee kokemaan onnsitumisen elämyksiä joka ei niitä ehkä tavallisesta koulutyöstä kokeineen saa vaan tuntee aina olevansa vaan huono.



Aivan päivän selvää on tietenkin se, että kisat pitää järjestää niin, että esim. 3 ensimmäistä ovat järjestyksessä ja loput eivät ja että kaikki saavat vaikkapa diplomin.



Meillä ainakin lasten koulussa on ihan koko koulun olympialaiset joihin jokaisen on valittava kaksi lajia joissa suorittavat ja 3 parasta per luokkataso kerrotaan, muiden järjestystä ei.