Koulun hiihtokisat , opettaja oli sanonut 2lk

ps et kai ole curling äiti???mitä jos lapsesi pomo määrää hänet tietyyn työtehtävään aikuisena, niin kieltäytyykö hän, jos annat NYT periksi...

Liikunnassa kilpailut pilaavat niin paljon, silloin jos ei ole innokas lajissa.

kun rehtorin ja muutaman muun mielestä kaikkien täytyy hiihtää kilpaa, kasvattaa kilpailuyhteiskuntaan. Minusta älytöntä, meille sanottiin jo OKL:ssa, että pakolliset hiihtokilpailut aikansa elänyt juttu.



T. Eräs ope

näin typeriä.



Minä pitäisin lapsen pois koulusta jos alettaisiin pakottamaan osallistumaan kilpailuihin. Muistan vieläkin sen kauhun, kun piti lähteä hiihtokisoihin ja aina olin viimeinen, ja itkua väänsin siellä ladulla. Voi miten vihasinkaan sitä lihavaa opettajaa, joka niitä kilpailuja suu vaahdossa järjesti.



sen sijaan yläasteella meillä oli upea liikunnan opettaja, joka sanoi, että suoritus ei ole se pointti vaan innolla osallistuminen. Silloin hiihdin mielelläni:)

Se on mielestäni ainakin yhtä kamalaa. Vain kolme valittua saa osallistua.

Se on mielestäni ainakin yhtä kamalaa. Vain kolme valittua saa osallistua.

ihan yhtä ikävää:(

T: se joka pitäisi lapsensa kotona jos opettaja alkaisi pakottaa.

liikunnan ilon ja nyt vituttaa kaikki menetetyt vuodet. Miksi helvetissä koululiikunnasta pitää tehdä sellainen kilpailun ja nöyryytyksen pelikenttä ettei suurin osa ihmisistä koskaan tajua miten ihanaa on liikkua! Ja miten hieno tunne on kun keho ja jaksaa ja on joustava. Onko ihan oikeasti mahdotonta välittää lapsille tuota asiaa? Voin vaan kuvitella mitkä seurakset sillä olisi kansantaloudelle. Toisin kuin tuolla ainaisella typerällä kilpailemisella.

t. nro 2

koulujen väliset kisat on, ja niihin saavat vapaaehtoiset mennä.

t. nro 2

jos vaaditaan opetussuunnitelman ulkopuolisia asioita. Missä opetussuunnitelmassa lukee hiihtokilpailujen pakollisuus?

kuin olla arvioitavana työpaikalla kilpailun merkeissä esim. pomo laittaa kahdelle työntekijälle saman työtehtävän, ja se, joka saa työtehtävän tehtyä nopeammin, saa palkankorotuksen. Koko osasto sitten seuraa kisaa ja kannustaa/kommentoi vieressä. Tällaistako työelämässä on?



En ymmärrä edes ajatuksen tasolla hiihtokilpailua enkä sitä, miten se hyödyttää millään tasolla ketään muuta kuin jo lajia ennestään harrastavia, jotka jo kilpailevat muutenkin. Varhaisin lapsuudenmuistoni päiväkodista on se, kun kaikkien piti juosta kilpaa. Minä en halunnut, mutta minut pakotettiin ja itkien sitten juoksin radan läpi. Olin 3-4-vuotias. Muistan, miten halveksivasti hoitajat kommentoivat juoksuani, joka siis ei ollut kovaa, koska itkin samalla. Kukaan ei sanonut mitään, kun tulin maaliin, minut jätettiin vain tylysti edelleen itkemään.



Mitä minä opin tästä kokemuksestani? Kovetinko itseni? Löysin itsestäni piilotettuja voimavaroja, jotka sain käyttööni? Sainko työkaluja pärjätäkseni työelämässä?



Ööh, minä opin, että en ollut hoitajille arvokas ja että minua ei kuunnella, joten mielipiteitä ei tarvitse ilmaista eikä niitä kannata ilmaista. Opin hyväksymään aikuisten mielivallan enkä koskaan sen jälkeen ole kyseenalaistanut heidän käskyjään, ja edelleen minun on vaikea kyseenalaistaa voimakkaiden persoonien määräyksiä. Opin, että olen vain hiljaa enkä ainakaan itke. Itken sitten, kun olen yksin vessassa. Opin vihaamaan kaikkia kilpailuja. Opin pelkäämään kouluaikoina sitä opettajan "yllätystä".



Minun lasteni ei tarvitse hiihtää kilpaa eikä osallistua mihinkään kilpailuihin, jos he eivät tahdo. Tulen kirjoittamaan niin monta poissaololappua kuin vain on tarvis, jos lapseni kärsii noista kilpailuista. Minun lasteni tosin täytyy osallistua liikuntatunteihin, ja heidän pitää hiihtää ja juosta siinä missä muidenkin, mutta kilpailuun ei tarvitse osallistua.

mitä ope saa koulussa tehdä.

työsuoritteita vertaillaan! Se on nykypäivää, jossa kilpailet jatkuvasti kollegoidesi kanssa ja pahimmillaan työntekijät laitetaan joka vuosi gaussin käyrälle eli kollegasi hyvä arvio on pois sinulta...



Miksi se kilpailu on niin kamala? Sinne vaan, ei tuloksia kannata liian vakavasti ottaa. Se koulii lapsia sisukkaammiksi ja kestämään epäonnistumisia. Nykyäänhän lapset on just täysin curlattuja pilalle ja miten ihmeessä ne kestää elämää, kun ei mitään epämiellyttävää tarvi koskaan tehdä?



Koululiikunta aikanaan saattoi pilata liikunnan ilon, mutta nykyään meno on ihan toista. Eihän siellä kritisoida ja pyritään juuri siihen ilon löytämiseen.



En ole ope enkä ollut mikään ykköshiihtäjä tai juoksija aikanaan...

OKL-aikaan oli noin ja itse osaltani pyrin murtamaan TaTa-aineiden kilpailullisuutta. Mutta eihan se sielta ole poistunut, arvioitiinhan toisaalta meitakin.



Sekaan ei kuitenkaan ole ratkaisu, etta ne kokonaan poistettaisiinkaan. Iso haaste, myos taalla Suomen ulkopuolella.



Missa liikunnan ja kasillatekemisen ilo, kukin parhaan kykynsa mukaan? Missa leikkimieli?

Missä pakotetaan hiihtokilpailuihin?



entä missä koulussa opettaa se opettaja, joka täällä puhuu hiihtokilpailuihin pakottamisen puolesta?

juttu siitä miten koululiikunta on tasa sitä samaa nöyryyttämistä kuin ennenkin. Liikunnalla on suora yhteys ihmisen terveyteen ja mielenterveyteen. Eikö nyt mitään muuta foorumia voisi keksiä, jossa ihmiset sais opetella nöyryytyksen ja häpeän kokemista? Jos vaikka perustettais sitä varten oma tunti ja koetettais tehdä liikunnasta sellaista, että lapsi voisi liikuntatunnin jälkeen todeta purkkarissa että onpa mukava hiki. Jos siis toteaisi osaisi tolla lailla ajatella. Kunnon liikunna jälkeen tulee mielettömän hyvä olo kun endorfiinit jyllää.

liikunnan ilon ja nyt vituttaa kaikki menetetyt vuodet. Miksi helvetissä koululiikunnasta pitää tehdä sellainen kilpailun ja nöyryytyksen pelikenttä ettei suurin osa ihmisistä koskaan tajua miten ihanaa on liikkua! Ja miten hieno tunne on kun keho ja jaksaa ja on joustava. Onko ihan oikeasti mahdotonta välittää lapsille tuota asiaa? Voin vaan kuvitella mitkä seurakset sillä olisi kansantaloudelle. Toisin kuin tuolla ainaisella typerällä kilpailemisella.

Ala-asteella vielä pidin koululiikunnasta erityisesti joukkuelajeista. Joita silloin vielä oli huomattavasti enemmän. Yläasteella aloin viihaamaan liikuntaa, suurin osa talven liikunta tunneista oli hiihtoa, joskus satunnaisesti luistelua tai sisäliikuntaa liialla pakkasella ja syksyisin ja keväisin oli yleisrheilu ja sitä jatkuvaa kilpailua toisia vastaan. Edelleenkin mun niskakarvat nousee pystyy jos puhutaan liikunnasta ja kilpailusta samassa lausekkeessa.



Ymmärrän kilpailun työelämässä ja ei se ole vasten mielistä, mutta ei nuo hiihto ja muut liikunnalliset kilpailut siihen kasvattaneet ainakaan minua.

pitää osallistua, eo siellä muuten kukaan hiihtäis. Ihan tervettä lapsille hävitäkkin joskus. Kaikessa ei tarvi olla paras, pääasia, että yrittää.

kilpailujen yms. takia.



Vuosikymmeniä luulin olevani todella huono liikunnassa ja elin sohvaperunana sen asenteen takia.



Sitten keski-iässä uskalsin rauhallisesti kokeilla, miten pärjään eri liikuntalajeissa. Yllätys oli kova, koska kehityin nopeaa ja olen hyvä monessa lajissa. Mutta kilpailla en halua vieläkään. Olen urheilullinen ja hoikka ja todella hyväkuntoinen tällä hetkellä. Ne luokkakaverit, jotka silloin oli opettajien suosikkeja kun voittivat hiihtokilpailut yms. ovat nykyään läskejä sohvaperunoita.



Heillä loppui liikunta koulun jälkeen siihen kun ainoa motivaattori oli ollut se kilpailu ja voittaminen. Kun sitä ei enää ollut, alettiin paisua ja lötsähtää.



Kritisoin edelleen koulujen liikunnanopetusta. Lapsia pannaan samaan muottiin ja vaaditaan kilpailua. Lajit ovat niitä samoja, juoksu ja hiihto. Entäs jos lapsi olisi lahjakas uinnissa ja voimalajeissa. Ei auta, sillä numero on kutonen, koska on koulun juoksukisassa aina viimeinen.