Olenko ainoa, jota jotenkin kuvottaa

sen vanhan suhteen ongelmakohdat ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen. Uuden suhteen alkuhuuman jälkeen ne ongelmat odottelevat sitä käsittelyä kuitenkin.



Uuteen kumppaniin olisi ihan fiksua tutustua myös kunnolla ennen kuin sitoutuu. Tutustumiseen menee kauemmin kuin pari kuukautta. Pahin moka, itelleen, minkä voi tehdä on lähteä "kilpailemaan" sen uuden kumppanin eksän kanssa. Yrittäen todistaa, että mieshän on ihana, eksä ei vain tajunnut sitä tai oli muuten vaan seinähullu. Totuus paljastuu sitten vuosia myöhemmin ja on katkera huomata pilanneensa oman elämänsä sitoutumalla väärään ihmiseen vääristä syistä.

mutta mitä ihmettä pitäisi ajatella mun miehen siskon uusperheestä, jossa kävi juuri näin:



- nainen rakastui naimisissa olevaan mieheen (ja epäilemättä toisinkin päin, oli ollut avioliitossa vaikeaa)



- mies jätti vaimonsa ja ala-asteikäiset lapsensa



- uusi nainen ja miehen lapset tulivat tosi kivasti toimeen keskenään ja pitivät hauskaa... kunnes...



- uusi nainen tuli raskaaksi, menivät äkkiä maistraatissa naimisiin



- vauva syntyi, jonka jälkeen nainen ei voi sietää miehen lapsia.



Täähän on IHAN perseestä, mutta näinkö se sitten menee???

mutta mitä ihmettä pitäisi ajatella mun miehen siskon uusperheestä, jossa kävi juuri näin:

- nainen rakastui naimisissa olevaan mieheen (ja epäilemättä toisinkin päin, oli ollut avioliitossa vaikeaa)

- mies jätti vaimonsa ja ala-asteikäiset lapsensa

- uusi nainen ja miehen lapset tulivat tosi kivasti toimeen keskenään ja pitivät hauskaa... kunnes...

- uusi nainen tuli raskaaksi, menivät äkkiä maistraatissa naimisiin

- vauva syntyi, jonka jälkeen nainen ei voi sietää miehen lapsia.

Täähän on IHAN perseestä, mutta näinkö se sitten menee???

Persereiässäkö te olette eläneet?

Persereiässäkö te olette eläneet?

Multilisääntyjät ovat ongelmaista sakkia. Oletko yksi heistä?

Persereiässäkö te olette eläneet?

Multilisääntyjät ovat ongelmaista sakkia. Oletko yksi heistä?

En ole, itseasiassa en elä edes uusperheessä. Silti kauhistuttaa ja vihastuttaa tämä näennäisesti avarakatseisesten ihmisten typeryys, mustalkoisuus ja muiden arvosteleminen.

Eli sinne persereikään vaan takaisin.

jotka saattavat käyttäytyä kuin kiimaiset teinit. Olen itse pieneltä paikkakunnalta kotoisin, ja välillä kuviot ovat kuin Kauniista ja rohkeista.

Eräs ystäväni sai lapsen 15-vuotiaana, lapsen isä ei ollut kuvioissa mukana juurikaan ja kuoli nuorena. Parikymppisenä perustettiin se eka oikea perhe vähän vanhemman miehen kanssa, jolla siis oli jo kaksi lasta ennestäänkin. Tämän kanssa saatiin sitten kaksi lasta, ja lisäksi mies adoptoi ensimmäisen lapsen. Elettiin ihan kivaa uusperhe-elämää, kunnes sitten perhe-elämä alkoi ahdistaa. Piti löytää oma itsensä. Viisi lasta tästä uusperheestä joutui pomppimaan useamman kodin väliä, kun molemmat vanhemmat löysivät nopeassa tahdissa uudet puolisot. Ja molemmat tekivät nopeassa tahdissa lisää lapsia.

Nyt ystäväni on reilu kolmikymppinen. Isoimmat lapset jo tein-ikäisiä ja ekan miehen lapset, jotka siis tapaavat tätä ekaa äitipuoltaan silloin tällöin, ovat jo täysi-ikäisiä. Pienimmät lapset ovat nyt 3-vuotiaita (kaksoset), ja ero jälleen vireillä. Kun löytyi niin ihana mies, jolla itselläänkin takana pari eroa ja liuta lapsia niistä... Näistäkin lapsista vanhimmat ovat teini-iässä, ja tämän ystäväni lasten luokkakavereita. Ystäväni päätti sitten muuttaa tämän miehen kanssa toiselle paikkakunnalle, ja nyt perheen lapsia on riepoteltu ympäri paikkakuntaa eri koteihin, kun eivät nuo teinit halua enää muuttaa. Huvittavin järjestely on nyt se, että tämän uuden miehen teini muuttaa asumaan ystäväni ekan exän luo.

Nämä uuden kumppanin löytämiset, erot, muutot, asumisjärjestelyt jne on kaikki tehty aina parissa kuukaudessa eropäätöksestä. Lapset ovat vaihtaneet kotia vauhdilla, asuneet välillä isällä ja välillä äidillä ja pari kertaa jopa isovanhemmillaankin, kun on ollut äidillä rankkaa.

En ymmärrä tällaista käytöstä, mutta onneksi ystäväni on enää sellainen hyvänpäivän tuttu, jota tarvitsee nähdä pari kertaa vuodessa. En ymmärrä, miten äiti ei ymmärrä tai kykene huomioimaan omien lastensa tunteita. En tajua, miksi se uusi mies pitää saada kuvioihin heti, miksi muutetaan heti yhteen ja miksi lapsiakin aletaan tehtailla viimeistään vuoden sisään tutustumisesta. Nämä kaikki lapset oirehtivat pahaa oloaan ja turvattomuuttaan. Miten heidän oma äitinsä ei viitsi sen verran hillitä omia halujaan ja viettejään, että viitsisi edes kerran ottaa huomioon näiden lastenkin tunteet? Mutta ei. En käsitä näitä ihmisiä.

Ja usein äiti on vielä sossutapaus, joka on niiin hyvä äiti, koska haluaa olla kotiäitinä. Eli ei ole koulutusta eikä työtä eikä ainakaan inspistä tehdä mitään muuta kuin lukea vauvalehteä. Tehdään aina uusi vauva ja isommista lapsista viis.

Nää eroperhekuviot, sossujutut ja lasten ongelmat alkavat jo olla kasaantuvia ongelmia, jotka myös periytyvät sukupolvelta toiselle. Miten lapsikaan oppii ikinä tasapainoisuutta ja pitkäjänteisyyttä kun pienestä asti heitellään? Se itsehillintähän oli tutkimustenkin mukaan yksi merkittävin tekijä, joka ennustaa lapsen tulevaisuutta. Tuollaisilla aikuisilla itsehillintä ja muutkin elämänhallinnan taidot ovat vähissä.

että ne muiden perhekuviot saa näin kamalan tuomion. Mistä kukakin tietää ihmisten erojen syitä? Ja joku sitten vielä sanoo, ettei se uusperhe silloin ole paha, jos edellinen puoliso on kuollut, mutta muuten on. Tai jos ero on tullut alkoholismin tai väkivallan takia. Miten se muuttaa sitä uusperhekuviota sen lapsen kannalta? Toki minäkin ihmettelen tilannetta, että vaihdetaan lennosta parisuhteesta toiseen ja tehdään lapsia heti. Kuitenkaan toisten ihmisten tilanteita on vaikea mennä kommentoimaan. Itse olen avioeroperheestä ja itse eronnut. Ome eroni oli oma päätökseni ja mielestäni on käsittämätöntä nämä kommentit liian helposti eroamisesta... En usko, että kukaan eroaa ihan huvikseen ja päähänpistosta.

Julkisesti voidaan kertoa että kasvettiin erilleen tai kyllästytti tms. keveitä perusteita kun ei haluta kertoa niitä todellisia.



Ja sitten, tapasin hyvin pian eropäätöksestä, kun vielä asuin vanhan katon alla, uuden rakkaani. Lapsetkin saivat tutustua aika pian häneen.



Lapsilla tietysti otti rankimmaksi tuo muutto pois vanhasta kodista. Mutta parissa viikossa pahin stressi meni pois. Tietysti on pitänyt jutella aiheesta moneen otteeseen. Mutta olen sitä mieltä, että lasten on vaan sopeuduttava. Ei tässä nyt koko elämää aleta lasten ehdoilla elämään yksin! Enkä ymmärrä niitä jotka sitten alkaa näyttää lapsille uusia kumppaniehdokkaitaan joka viikko uuden tms. Mutta jos tuntuu että suhde on vakaalla pohjalla, niin tottakai lapset kuuluvat pakettiin.



Ja ei sitä voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Monet uusperheet myös pysyy yhdessä lopun elämäänsä. Joskus taas menee jotain pahasti pieleen tai muuttuu, ja on parempi erota taas.

Jokainen voi parhaansa mukaan yrittää ennakoida mutta kun kaikkea ei voi ennakoida.

läheiselläni (nainen) oli jo uusi mies katsottuna ja taisi mies vielä asuakin kotona, kun hänellä jo oli "menoa" jonkun (ei tämä uusi mies, vaan ihan joku muu) kanssa, kyllä ihan tosissaan kuvotti ja sanoin sen myöskin hänelle suoraan.



Ja lapset kärsii siellä, pienet lapset ja olen sillä hilkulla että hankin sinne ammattiapua, menköön välit, ihan sama. Ja nyt jo puhutaan vauvasta ovat "seurusteleet" noin kuukauden ja naimisiinkin varmaan menisivät jo, jos olisi ero jo selvä.



Ja ei mitään "kunnon" syytä eroon ollut, ihan vaan kun ei enää huvittanut. Ja toki erota saa ja kuuluu, jos ei enää rakkautta ole, mutta kyllä voisi hetkisen pitää niitä haarusiaan kiinni eikä jaella pitkin kylää.

tarkkaan syitä miksi joku lähtee lätkimään, joten ei ehkä kannata esittää niistä kovin kärkkäitä mielipiteitä.

Minua kuvottaa se kun muita kuvottaa toisten elämä.

Hankkii oma, please.

Juri tällainen itsekkyys vie tätä pahaa oloa eteenpäin. Että muiden, edes huonosti voivien lasten asiat ei kuulu mulle. Että eläkää vaan sitä omaa elämää.

Tässä ketjussa kirjoittelijoiden mieltä painaa huoli puolustukyvyttömien lasten mielenterveydestä. Se, että asiaa nostetaan pinnalle edes tällaisella hömppäpalstalla, on jos askel eteenpäin. Ei täällä kukaan halua mässäillä tuttujen huonosti menneestä elämästä ja verrata sitä omaan, parempaan elämään.

Julkisesti voidaan kertoa että kasvettiin erilleen tai kyllästytti tms. keveitä perusteita kun ei haluta kertoa niitä todellisia.

Ja sitten, tapasin hyvin pian eropäätöksestä, kun vielä asuin vanhan katon alla, uuden rakkaani. Lapsetkin saivat tutustua aika pian häneen.

Lapsilla tietysti otti rankimmaksi tuo muutto pois vanhasta kodista. Mutta parissa viikossa pahin stressi meni pois. Tietysti on pitänyt jutella aiheesta moneen otteeseen. Mutta olen sitä mieltä, että lasten on vaan sopeuduttava. Ei tässä nyt koko elämää aleta lasten ehdoilla elämään yksin! Enkä ymmärrä niitä jotka sitten alkaa näyttää lapsille uusia kumppaniehdokkaitaan joka viikko uuden tms. Mutta jos tuntuu että suhde on vakaalla pohjalla, niin tottakai lapset kuuluvat pakettiin.

Ja ei sitä voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Monet uusperheet myös pysyy yhdessä lopun elämäänsä. Joskus taas menee jotain pahasti pieleen tai muuttuu, ja on parempi erota taas.

Jokainen voi parhaansa mukaan yrittää ennakoida mutta kun kaikkea ei voi ennakoida.

Ok. Tämä on juuri se ajatusmaailma, jota minä en ymmärrä. Ett lasten on vaan pakko sopeutua HETI aikuisen onnen takia. Miksi et voinut odottaa edes sitä toista kahta viikkoa?

ensimmäisestä liitosta ja isälläni 1 lapsi ennestään, sitten menivät naimisiin ja saivat minut. Eli en ole avioero lapsi, mutta kuitenkin uusioperheestä eikä meillä ole kukaan kärsinyt. Enemmän olisivat kärsineet vanhoissa liitoissa. Ja tarkennan, että äitini oli sisarusteni isän kanssa 15v ja sitten erossa vuoden ja nyt on ollut isäni kanssa 20v.



Ja ainakaan minua ei kuvota oma perheeni.

jonka mies on jättänyt, ja nyt sua vituttaa sen uusi hyvä perhe

Itse olen joutunut ja tavallaan pistänyt lapseni keskelle uusperhehelvettiä. Toki voi olla,että maalaan piruja seinille etukäteen,ettei lapsistani tule tervejärkisiä tämän kaiken keskellä.



Minulla siis on kaksi lasta,joiden isästä erosin monestakin syystä,enkä todellakaan heppoisin perustein. Itkin eron jälkeen enemmän sitä,että lapset joutuu tähän uusperherumbaan haluamattaan,koska olenhan toki sen verran itsekäs,etten n. 30 vuotiaana ole vielä valmis elämään loppuelämääni yksin. Itkin sitä,että perhe hajosi ja etten voi tarjota "normaalia" perhettä lapsille. Toki perheemme oli alunalkean uusperhe,koska lasteni isällä on lapsi nuoruudestaan,mutta välimatkan takia vähemmän kuului meidän normaaliin arkeen.



No nyt tullaan siihen uusperhehelvettiin mikä on muodostumassa omille lapsilleni. Eli olen itse tavannut miehen,jolla kolme lasta samalle naiselle. Mies on ja vaikuttaa siltä,että on juuri sitä mitä pitääkin. Mitään järisyttävää alkuhuuma ei olla koettu,koska molemmilla on lapsia ja elämä näin ollen arkista.



Nyt sitten lasteni isä on tavannut naisen,jolla on lapsia viisi ja kahdelle eri miehelle. Eli,jos yhteen muuttaisivat olisi heidän uusperheessään ex-miehen lapsi,ex-mieheni ja minun yhteiset lapset, sitten äitipuolen viisi lasta,jotka kahdelle eri isälle. Minun kanssani lapsilla taas olisi ne kolme kumppanini lasta ja tietenkin minun kaksi lasta.



Niin,eli todellinen uusperhekuvio ja olen tällä hetkellä huolissani,että miten lapsilleni käy... peräännynkö itse suhteesta missä kaikki olisi juuri niinkuin pitääkin ja arki luistaa,sekä suhde toimii sen takia,että lapsillani olisi edes vähän "normaalimpi" elämä? En tiedä,mutta yöunet mennyt asian takia ja huoli lasteni hyvinvoinnista on kova.



Että kyllä minä ainakin ajattelen tällä hetkellä ihan lasteni parasta,vaikka toki myös itsenäni. En voi onnea estää lasteni isältä uuden naisensa kanssa,mutta toki voin oman onneni estää ja luopua miehestä,jonka kanssa voisin olla onnellinen. Ja mainittakoon,ettei minulle ole tulossa enää yhtään enempää lasta itselleni. Sekasoppa tämä lasten elämä muutenkin.



Voiko siis lapseni pysyä ihan tervejärkisinä,kaiken tämän keskellä???



Onko kellään kokemusta näin sekavasta kuviosta???



Itse pystyn kyllä turvaamaan lapsilleni rauhallisen arjen ja pysyvä kodin,koska ovat lähes aina arkena minulla,mutta miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiin? Toki aikahan sen näyttää,mutta tällä hetkellä lasteni tulevaisuus pelottaa =(.

sekö niille lapsille on oikein että asuvat kotona katsomassa vanhemmilta esimerkkiä rakkaudettomasta suhteesta... ja kuuntelemassa riitoja. Oikeesti ihmettelen mistä teitä helvetin tyhmiä pelle-aapeita ja komppaajia oikein tulee.. saunalahdeltako. ja KYLLÄ minä olen uusperheen jäsen. ihan onnellisia ollaan, ja siksi vituttaa tommoset jutut missä ei oo päätä tai häntää.

yleensä ole. Ja miksei puolisosta saisi erota? Pakko vaan hampaat irvessä elää ihmisen kanssa, jota halveksii ja kokee vastenmielisenä. Kuvottavaa sekin on.:)



Itse olen eronnut, lapsettomana, mutta en koe suhteessa roikkumista itseisarvona, vaikka olisi lapsiakin. Joskus vaan suhde on niin lopussa, ettei pysty enää katselemaan toista päivääkään. Sinä ap et tiedä taustoja, joten jätähän sivusta moralisointi pois.



Ydinperhe on tuore keksintö ja kautta vuosituhansien uusperhe on ollut hyvin tavallinen perhemuoto.

täällä tiheään.



Mua huolestuttaa myös se trendi, että erotaan liian helposti. Tai sitten on menty liian heppoisin perustein naimisiin liian nopeasti.



Mutta että uusperhekuviot kuvottavat? Ei sentään. Ehkäpä minäkin olen ap:n mielestä kuvottava, kun en jäänytkään kitkuttelemaan leskeksi vuosikausiksi vaan olen avoliitossa nykyään uuden miehen kanssa. Hänen kaksi lastaan käyvät meillä joka 2. vkonloppu ja lomilla ja tulevat aivan ihanasti toimeen omien lasteni kanssa.



Voin rehellisesti sanoa, että 90% ystäväpiiristäni ja lähisukulaisistani liikuttui kyyneliin kuullessaan, että olen löytänyt uuden onnen. Olenhan kuitenkin nuori ihminen vielä.

..mutta säälittää sellaista uusperhekuviot, joilla puoliso vaihtuu vuoden välein ja lapset jäävät eroon uusista sisaruksistaan. :( Omassa lähipiirissäni on yksi mies, joka on nyt kolmen vuoden aikana kolmesti eronnut ja TAAS on uusi nainen kuvioissa..nippanappa täysikäinen, vieläpä. En tiedä jokaisen tapauksen kuviota, mutta toisen puolison kanssa kerkesi naimisiinkin- liitto kaatui jatkuvaan riitelyyn ja työstressiin, mitkä ovat mielestäni toisaalta ymmärrettäviä mutta toisaalta epäkypsiä syitä erota.



Meidänkin perheessä (ydinperhe) on harkittu eroa useampi kerta näiden kahdeksan vuoden aikana, joten missään jatkuvassa onnelassa ei eletä. Silti hyviä aikoja on ollut paljon enkä luopuisi toisaalta niistä huonoistakaan- kasvattivat luonnetta ja onpa käyty läpi moni vaikea asia.

ja erokin on käynyt mielessä, mutta yksi erittäin hyvä motivaattori pysyä yhdessä on se, että en halua lapsistani avioerolapsia. Ja ennen kuin joku ehtii puhumaan kulissiliitoista ja niiden haitallisista vaikutuksista lapsiin, tarkennettakoon, että tähän sisältyy luonnollisesti se, että tekee kaikkensa, että suhde säilyisi hyvänä, yhdessä ei siis olla vain "jotta oltaisiin yhdessä". ap

etten halua lapsistani avioerolapsia. Erosin alkoholisoituneesta väkivaltaiseksi alkaneesta miehestä, enkä ole katunut nanosekuntiakaan!

Pari vuotta myöhemmin löysin aivan ihanan miehen joka oli valmis ottamaan lapseni "omakseen". Nyt ollaan oltu 15 v yhdessä, yhteensä lapsia nyt kolme ja kaikkia rakastetaan tasapuolisesti ja paljon. Voisin väittää että tässä perheessä jokaisella on hyvä olla; ei vain äidillä joka "juoksi uuden rakkauden perässä".

Asiat kun eivät aina ole mustavalkoisia, eivätkä "uusperheet" pahasta.