Olenko ainoa, jota jotenkin kuvottaa

jotka joutuvat asumaan vuoroviikoin jommankumman vanhemman luona. Ei voi mitään.

Vaikka tottuvathan lapset varmaan nopeasti siihen kuvioon, mutta silti...Itse en aikuisenakaan viihtyisi elämässäni kovin hyvin, jos joutuisin vaihtamaan asuinpaikkaa joka toinen viikko ja elää elämää, jossa "matkalaukku olisi aina pakattuna".

minulla on pari ystävä, jotka eivät tunnu löytävän kestävää parisuhdetta, kun etsivät "sitä oikeaa" ja jotain säväyttävää. Suhteet päättyy sen alkuhuuman jälkeen kun arki alkaa suhteessa.



samaten on niitä aviopareja jotka tosiaan tuntuvat eroavan ihan samoista syistä. heti kun tulee vähän vaikeaa, se on ero. ei edes yritetä.



tiedänpä parinkin, jossa vaimo halusi eron, kun lapsiperheen elämä häiritsi hänen harrastustaan. lapset jäi isälle.

ihmisten itsekkyys nykyään. En toki ole sitä mieltä, että kaikkea täytyy sietää, mutta en ymmärrä sitä, että nykyään lähdetään heti kun ahdistaa tai sit kuvitellaan että ruoho on vihreämpää...



Mua ihmetyttää se, ettei ihmiset tajuu, et arki astuu aika pian uuteenkin suhteeseen, kun kuviossa on mukana exät ja lapset. Eli ei se elämä ainakaan helpotu siitä. Varsinkin jos ero aiheuttaa katkeruutta toiseen osapuoleen.



Ja uskon, että jos ahdistaa, voi itse tehdä paljon sille, että parisuhde paranee. Mun mielestä on järkkyä kuinka vähän ajatellaan lapsia ja ex-puolisoitakin silloin, kun oma usein hetkelliseksi jäävä onni on kyseessä.



Meilläkin on aikanaan ollut todella vaikeita vuosia, mutta silti ollaan haluttu pysyä yhdessä ja parantaa tilannetta. Ja sen halun takia tässä edelleen ollaan yhdessä. Lapset ovat mulle tärkeintä ja en halua heitä uusperhekuvioon mukaan. Okei, jotkut systeemit toimivat, mutta ne ovat aika harvassa... Yleensä ketään ei juurikaan kiinnosta enää lasten hyvinvointi.

navetassa ja muulla 14 tuntia, jäi kaikki romanttiset sekä pinnalliset ajatukset pois mielestä.



Nyt on aikaa, on media, joka tuputtaa täydellistä seksiä, täydellistä elämää. On sarjoja sekä elokuvia täydellisine ihmisineen.



Nyt ollaan rakastuneita rakastumisen tunteeseen, intohimoon, erilaisuuteen, mahanpohjassa kutiavaan tunteeseen. Ei jakseta normaalia arkea, ei toisen vikoja sekä sitä elämää, mitä lapset tuovat tullessaan.



Luullaan ihan oikeasti, että pakko saada jotain ihmeellistä ja uutta, koska oma elämä on niin harmaata.

ja itse olisin myös pysynyt aina yhdessä lasteni isän kanssa, mutta kuvioon tuli juurikin tuo mörkö eli alkoholi ja väkivalta, pettämiset miehen taholta jne.



Olisi oikeasti silloin nuorena kannattanut katsoa, kenen kanssa lapsia tekee.



En ole ottanut uutta miestä ja voin pahoin, sinnittelen, olen todella surullinen.

ja sille on olemassa jopa erilaisia diagnooseja ja muita tieteellisiä selityksiä.



Mm. psykologia tuntee termin mustavalkoinen persoonallisuus (vapaasti suomennettuna).



Yhtä mieltä tunnutaan eri tieteenaloilla olevan ainakin siitä, että taipumus tämän tyyppiseen ajatteluun on vahingollista ihmiselle itselleen, ja yleistyessään myös yhteisöille ja ryhmille.



Elän itse ns. ydinperhe-elämää. Yhdessä 15 vuotta ja 3 lasta. Eipä silti tulisi mieleenkään ajatella uusperheellisistä (tai muista ihmisistä yleensäkään) noin rumasti.

navetassa ja muulla 14 tuntia, jäi kaikki romanttiset sekä pinnalliset ajatukset pois mielestä.

Nyt on aikaa, on media, joka tuputtaa täydellistä seksiä, täydellistä elämää. On sarjoja sekä elokuvia täydellisine ihmisineen.

Nyt ollaan rakastuneita rakastumisen tunteeseen, intohimoon, erilaisuuteen, mahanpohjassa kutiavaan tunteeseen. Ei jakseta normaalia arkea, ei toisen vikoja sekä sitä elämää, mitä lapset tuovat tullessaan.

Luullaan ihan oikeasti, että pakko saada jotain ihmeellistä ja uutta, koska oma elämä on niin harmaata.

ja itse olisin myös pysynyt aina yhdessä lasteni isän kanssa, mutta kuvioon tuli juurikin tuo mörkö eli alkoholi ja väkivalta, pettämiset miehen taholta jne.

Olisi oikeasti silloin nuorena kannattanut katsoa, kenen kanssa lapsia tekee.

En ole ottanut uutta miestä ja voin pahoin, sinnittelen, olen todella surullinen.

Että pitää elämän mennä noin. Jos jäät, kärsit - jos lähdet, olet "syyllinen". Älä itse syyllistä itseäsi enempää! Tsemppiä sulle, kovasti...

-10

Tulevaisuuteen ei kukaan voi nähdä, valitettavasti, ja toisaalta onneksi. Haluan korostaa, että tarkoitan aloituksessani aivan erilaisia eroja. Niitä, kun ihminen sanoo suoraan, että suhteessa ei ole mitään vikaa, mutta tuntuu, että pitää etsiä jotain parempaa. Eli älä nyt tämän ketjun takia ainakaan ole enempää pahoillasi!



ap

perusteella osaat noin hyvin kertoa, millainen minä olen:) Ja vilpittömästi: on aika kadehdittavaa, että olet ihminen, jolle ei synny minkäänlaisia negatiivisia ajatuksia seuratessasi täysin omien arvojesi vastaista toimintaa. En minäkään oikeassa elämässä näitä mietteitä tuo suhteesta toiseen hyppiville ystävilleni millään tavalla ilmi vaan tuen, ymmärrän, kuuntelen ja autan minkä voin aina kun uusi erokriisi pukkaa päälle tai exän tai uuden perheen tai nyxän exän kanssa on hankalaa. Pahaa tekee kuitenkin niiden pienten lasten puolesta, jotka tästä kaikesta silminnähden kärsivät, ja sitä pahaa oloani tulin tänne purkamaan.



ap

...älkää ruvetko uusia mekeloita seuraavaan suhteeseen väsämään. Kaikki kärsivät...ikänsä!

..äidillä oli tenava ennen minun syntymääni. Vanhempani erosivat. Isä siitti uudelle kumppanille liudan jälkeläisiä. Äidin piti tehdä samoin. Ja sama toisen kerran. Ovat köyhiä, mutta lapsikatras on 'rikkaus'. Hohoijaa... Taitavat kaikki olla sitä mieltä, että järki eio le pelannut, mutta alapään elimet ovat toimineet. Näin aikuisenakin mua hävettää mennä sukujuhliin.

Mulla ja miehelläni on yksi ihana lapsi ja siihen lisääntyminen jää.

enkä halua että oma lapsi joutuu kokemaan vanhempien eron.



Muutin miehen luota pois ennen lapsen syntymää juurikin siksi, ettei lapsi joudu eron keskelle. Katsoin siis viisaammaksi lähteä ennenkuin lapsi maailmassa, kuin että olisin jäänyt väkisin kärvistelemään ja hukkaamaan elämääni huonossa suhteessa.



Päätöstä tehdessäni ajattelin niin, että sitä mitä ei ole ollut (perhe/isä), sitä ei osaa kaivata. Eli lapsen kannalta parempi että elää kanssani kahdestaan ilman isää, kuin että olisi joutunut (miehen tuntien) erittäin riitaisan eron keskelle. Tiedä sitten teinkö oikean ratkaisun, aika näyttää..



Kuulun siis niihin yh-mammoihin jotka ovat yksinhuoltajuuden valinneet ja ovat tyytyväisiä elämäänsä ilman miestä. En voisi kuvitella eläväni "kulissiliitossa", pahaa tekee niiden äitien puolesta jotka puheissaan antavat ymmärtää että perhe-elämä ja parisuhde kukoistaa, vaikka todellisuudessa mies juoksee vieraissa. Vaikka ei sen puoleen, murheet meillä on jokaisella eikä kenenkään elämä ole täydellistä.

edessä, on ihan eri asia.



Mutta kyseessä on yhä kasvava ihmisryhmä, jotka eivät kykene kohtaamaan normaalia arkea ongelmineen.



Rakastutaan työpaikalla, ravintolassa ja ties missä ja hypätään uuteen. On ihanaa ja naidaan, kuin kanit. Päätetään tehdä lapsi siihen ihanaan rakkauteen.



Mulla on 38 -vuotias tuttu, joka ollut usein kihjoissa ja menee aina naimisiin heti. "Tämän Erkin kanssa mulla on ihan toista, kuin Pertin kanssa". Lapsia on ja 3 sukuniemeä ovessa. Olisi tehnyt ainakin 4 miehelle lapsia, mutta ongelmat sterilisaation purussa toivat harmia. Koeputkihedelmöitys edellisen aviosiipan kanssa oli alkamassa (en edes tajua millä syillä ja sepityksissä 3 lapsen äiti oli saamassa kyseisen operaation julkisella puolella!), kun erosivat yllättäen ja eivät puhu enää toisilleen lainkaan!



Uusi ukko kuvioissa ja menevät naimisiin tänä vuonna. Luultavasti puhuu ympäri taas lääkärit, että pääsee koeputkihedelmöitykseen.



Lapset oirehtivat voimakkaasti.

Minulla mies häipyi kun lapsi syntyi. yritin kaikkeni että jos olisi ollut mahdollista olla perhe, mutta miehellä kiinnosti vanhat menot. Lapseni on kaikkein tärkein ja kahdestaan ollaan oltu pari vuotta. Uutta Miestä en etsi tai vielä edes kaipaa, mutta olen nuori ja toivoisin kovasti että joskus vielä tapaisin jonkun ja saisin lisää lapsia. Meilläkin ero tuli pienestä kun ajattelee, joten olenko kuvottava kun toivon että saisin joskus perheen?

Kukaan ei ole missään vaiheessa sanonut että tahtomattaan yksin jäänyt ja joskus perhettä itselleen toivova olisi kuvottava. Eikä tässä sen puoleen ketään muutakaan ole kuvottavaksi haukuttu.



ap

jotka saattavat käyttäytyä kuin kiimaiset teinit. Olen itse pieneltä paikkakunnalta kotoisin, ja välillä kuviot ovat kuin Kauniista ja rohkeista.



Eräs ystäväni sai lapsen 15-vuotiaana, lapsen isä ei ollut kuvioissa mukana juurikaan ja kuoli nuorena. Parikymppisenä perustettiin se eka oikea perhe vähän vanhemman miehen kanssa, jolla siis oli jo kaksi lasta ennestäänkin. Tämän kanssa saatiin sitten kaksi lasta, ja lisäksi mies adoptoi ensimmäisen lapsen. Elettiin ihan kivaa uusperhe-elämää, kunnes sitten perhe-elämä alkoi ahdistaa. Piti löytää oma itsensä. Viisi lasta tästä uusperheestä joutui pomppimaan useamman kodin väliä, kun molemmat vanhemmat löysivät nopeassa tahdissa uudet puolisot. Ja molemmat tekivät nopeassa tahdissa lisää lapsia.



Nyt ystäväni on reilu kolmikymppinen. Isoimmat lapset jo tein-ikäisiä ja ekan miehen lapset, jotka siis tapaavat tätä ekaa äitipuoltaan silloin tällöin, ovat jo täysi-ikäisiä. Pienimmät lapset ovat nyt 3-vuotiaita (kaksoset), ja ero jälleen vireillä. Kun löytyi niin ihana mies, jolla itselläänkin takana pari eroa ja liuta lapsia niistä... Näistäkin lapsista vanhimmat ovat teini-iässä, ja tämän ystäväni lasten luokkakavereita. Ystäväni päätti sitten muuttaa tämän miehen kanssa toiselle paikkakunnalle, ja nyt perheen lapsia on riepoteltu ympäri paikkakuntaa eri koteihin, kun eivät nuo teinit halua enää muuttaa. Huvittavin järjestely on nyt se, että tämän uuden miehen teini muuttaa asumaan ystäväni ekan exän luo.



Nämä uuden kumppanin löytämiset, erot, muutot, asumisjärjestelyt jne on kaikki tehty aina parissa kuukaudessa eropäätöksestä. Lapset ovat vaihtaneet kotia vauhdilla, asuneet välillä isällä ja välillä äidillä ja pari kertaa jopa isovanhemmillaankin, kun on ollut äidillä rankkaa.



En ymmärrä tällaista käytöstä, mutta onneksi ystäväni on enää sellainen hyvänpäivän tuttu, jota tarvitsee nähdä pari kertaa vuodessa. En ymmärrä, miten äiti ei ymmärrä tai kykene huomioimaan omien lastensa tunteita. En tajua, miksi se uusi mies pitää saada kuvioihin heti, miksi muutetaan heti yhteen ja miksi lapsiakin aletaan tehtailla viimeistään vuoden sisään tutustumisesta. Nämä kaikki lapset oirehtivat pahaa oloaan ja turvattomuuttaan. Miten heidän oma äitinsä ei viitsi sen verran hillitä omia halujaan ja viettejään, että viitsisi edes kerran ottaa huomioon näiden lastenkin tunteet? Mutta ei. En käsitä näitä ihmisiä.

Tuttavaperheessä sekä äidillä että isällä kolmas avioliitto, isällä lisäksi pari avoliittoa. Äidillä molemmista liitoistaan 2 lasta, isällä ekasta yksi ja toisesta kaksi ja lisäksi heillä on nyt yksi yhteinen lapsi. Isä on jo pappa kahdelle lapselle. Kuviossa on mukana myös ex-puolisoitten lapsia näiden entisistä liitoista! On siinä sekamelskaa sukujuhlissa.



Ja tiedän monia vastaavia perheitä, hyvä kun on entisestä erottu niin muutetaan jo yhteen uuden kanssa ja uutta lastakin pukkaa. Sairasta ja lapsellista kehittymättömien ihmisten touhua.

toisten elämä.



Hankkii oma, please.

jotka saattavat käyttäytyä kuin kiimaiset teinit. ,En ymmärrä, miten äiti ei ymmärrä tai kykene huomioimaan omien lastensa tunteita. En tajua, miksi se uusi mies pitää saada kuvioihin heti, miksi muutetaan heti yhteen ja miksi lapsiakin aletaan tehtailla viimeistään vuoden sisään tutustumisesta. Nämä kaikki lapset oirehtivat pahaa oloaan ja turvattomuuttaan. Miten heidän oma äitinsä ei viitsi sen verran hillitä omia halujaan ja viettejään, että viitsisi edes kerran ottaa huomioon näiden lastenkin tunteet? Mutta ei. En käsitä näitä ihmisiä.