Olenko ainoa, jota jotenkin kuvottaa

olen itse miettinyt ihan samaa ja ainakin itse olen valmis tekemään kaikkeni, jotta yhdessä pysymme.

Ei se perinteinen kristitty pienydinperhe ole kovin kauaa ollut vallitseva perhemuoto

Olenko minä vähemmän kuvottava, kun elelin ilman miestä seitsemän vuotta kaksin lapsen kanssa ?

Onko kuvottavampaa se, että solmii uuden suhteen asap ja tulee heti paksuksi?



Mene ja tiedä, mutta oma uusperhe ei meitä okseta. Sisaruspuoletkin rakastavat toisiaan ehdoitta.

ja erokin on käynyt mielessä, mutta yksi erittäin hyvä motivaattori pysyä yhdessä on se, että en halua lapsistani avioerolapsia. Ja ennen kuin joku ehtii puhumaan kulissiliitoista ja niiden haitallisista vaikutuksista lapsiin, tarkennettakoon, että tähän sisältyy luonnollisesti se, että tekee kaikkensa, että suhde säilyisi hyvänä, yhdessä ei siis olla vain "jotta oltaisiin yhdessä".



ap

mutta toisten ihmisten erojen perimmäisiä syitä ei oikein voi ulkopuolinen tietää. Ulkokuori pettää yllättävän usein...

Eniten ottaa päähän juuri se uuteen suhteeseen ryntääminen samantien. Tai itse asiassa varsinkin miespuolisilla tuntuu olevan jo uusi ennen eroa. Ja samantien vain uuden kumppanin kanssa vauvaa väsätään vaikka tekisi varmaan hyvää vähän hengähtää ja miettiä asioita. Ei pitkistä suhteista pääse yli noin vain, ainakaan jos aiemmista eroista haluaa jotain oppia.

Tuli vaan mieleen kun aihe nousi taas tänään pinnalle kahden tuttavauusperheen touhuja seuratessa. Ja en sanonut kenenkään ihmisenä olevan kuvottava, vaan että minua kuvottaa. Mielestäni sinun tapasi toimia on huomattavasti järkevämpi ja jätti lapsellesi aikaa sopeutua. Toisin on niillä, jotka eivät karrikoidusti sanottuna voi koskaan kotiin tullessaan tietää, kuka on tänään isi.



ap

Tai en mä nyt sano, että mua "kuvottaa", mutta olen samaa mieltä, että kovin heppoisin perustein sitä eroa tehdään. Kun ei oo enää kivaa, kyllästyttää, tympii... Kuitenkin on lapset tehty ja siinä vaiheessa viimeistään pitäisi jo yrittää aika lailla kaikkensa.



Ja nimenomaan tuo, että kovin pian ollaan yhteen muuttamassa uusien kumppanien kanssa ja lapsia tekemässä, siinä on "vanhat" lapset ihmeissään. Surullista. :(



Ja tämän sanon silläkin uhalla, että itse olen eronnut. Mutta nimenomaan väkivaltaisesta (sekä henk että fyys) suhteesta, jossa siitä huolimatta yritin sinnitellä sen ajatuksen voimin, että haluan tarjota ydinperheen ja ehkä mies muuttuu... No ei muuttunut, terapiat käytiin ja monet lupaukset tehtiin, mutta sitten katsoin jo riskin jäämisestä olevan suurempi kuin mitä tahansa lähtemisestä seuraa, joten tässä sitä ollaan, yhden lapsen yh...



Uusi suhdekin on kuvioissa, alkoi noin 1,5 vuotta eron jälkeen ja on jatkunut nyt vuoden. Mutta koti on mun ja lapsen, sen enempää uusperhettä en ole luomassa, ja jos tämä joskus ei miehelle riitä (olen kyllä ollut rehellinen tässä), niin se olen minä joka luovun, parisuhteesta.

esimerkiksi puolison kuolema tai todellakin syystä aiheutunut ero.



Ihmiset eroaa ihan älyttömän kevyin perustein nykyään. Halutaan, että koko liitto on sitä alkuhuumaa. Ei tiedetä, mitä arki on. Ei tajuta sitä, että hyvässäkin avioliitossa voi ihan hyvin olla parikin vuotta nihkeää - ja sen jälkeen taas ollaan onnen kukkuloilla.



Ihmiset ovat kärsimättömiä, eivät kestä toisten virheitä ja huonoja piirteitä. Kyselevät netin keskustelupalstoilta neuvoa parisuhdeongelmiin, vaikka pitäisi keskustella oman puolison kanssa.



Omassa yli 10v parisuhteessani oli todella raskas kausi 5v sitten. Samanlaisessa tilanteessa todella monet ovat eronneet. Oli pienet lapset ja vähäiset rahat, ei aikaa parisuhteelle jne. Kaikki ärsytti, mikään ei sujunut. No, aikaa kului ja lapset kasvoivat. Sumuverhon takaa löytyi taas ne samat aikuiset, jotka rakastuivat aikoinaan. Löytyi aikaa parisuhteelle ja tulot paranivat, kun palasin töihin.

kuvota, mutta en ymmärrä täysin minäkään.



Läheltä olen just seuraamassa erästä kuviota, jossa äitipuoi ei nyt uuden vauvan synnyttyä enää oikein tykkääkään niistä miehen lapsista ja ne voisivat ehkä vähän vähentää käyntejä...



Toisaalta, eihän sitä ikinä voi tietää mitä elämässä käy. Sen uskon kuitenkin, että tämä kyseessä oleva pari on rakastuneet ihan oikeasti toisiinsa. Itse olen avioeroperheestä, ja tulen tekemään KAIKKENI että meidän perhe säilyy ehjänä.



Tämä pitää sisällään tarvittaessa myös sen, että vaikka minä ehkä haluaisin lisää lapsia, niin sitäkin enemmän toivon, että tämä nykyinen porukka olisi mieluummin onnellisesti kasassa ikuisesti.

mutta toisten ihmisten erojen perimmäisiä syitä ei oikein voi ulkopuolinen tietää. Ulkokuori pettää yllättävän usein...

Mutta olen myös ap:n kanssa osittain samaa mieltä. Ok, ero on joskus lapsillekin parempi kuin riitelevät vanhemmat, mutta täytyykö uuteen suhteeseen rynnätä heti ja vääntää lisää lapsia, ennen kuin tilanne on rauhoittunut?

Kovin itsekkäältä vaikuttaa välillä vanhempien touhut.

mutta pari niin läheistä ystävää, joiden tiedän puhuvan minulle kaiken, on päätynyt tähän tilanteeseen ja heillä kyllä eron motiivi oli lähinnä se, että pakko lähteä, kun tuntuu vaan niin tukahduttavalta, periaatteessa kaikki hyvin mutta ahistaa, tässäkö se elämä on.



ap

jos se vain on mahdollista, aina ei ole.



Muutettiin uudelle paikkakunnalle ja täällä lapseni ryhmässä lähes kaikilla on se perinteiden perhe ei juurikaan uusperheitä. Nyt oli sitten lapseni synttärit ja voi kun olivat kivoja ja hyvinvoivia sekä hyvin käyttäytyviä lapsia verrattuna aikaisempaan kaveripiiriin, jossa paljon eroperheiden lapsia. Sattumaa vai ei, sitä en tiedä, mutta uskon ja tiedän kokemuksesta, että erosta kärsii aina lapsi...

silloin morkkasit vlle pusaa... mikäs nyt on mielessä?

Tuli vaan mieleen kun aihe nousi taas tänään pinnalle kahden tuttavauusperheen touhuja seuratessa. Ja en sanonut kenenkään ihmisenä olevan kuvottava, vaan että minua kuvottaa. Mielestäni sinun tapasi toimia on huomattavasti järkevämpi ja jätti lapsellesi aikaa sopeutua. Toisin on niillä, jotka eivät karrikoidusti sanottuna voi koskaan kotiin tullessaan tietää, kuka on tänään isi.

ap

En oikein ymmärrä itsekään, että äiti (tai isä) esittelee joka toinen viikko uuden kumppanin. oma lapseni rupesi jo alakoululaisena kyselemään, miksi minulla ei ole uutta miestä ( ;

Tulihan se sitten ja sisaruskin, mutta periaatteessa uuteen suhteeseen heti eron jälkeen ryntääminen (mies tahi nainen) ei ole koskaan järkevää. Parissa kuukaudessa - tai vuodessakaan - ei välttämättä ehdi käydä läpi eron syitä ja etenkään kasvaa ihmisenä ja muuttua. Silloin vie vanhan suhteen taakan uuteen suhteeseen -> lopputulos ei voikoskaan olla hyvä.

-femma-

Kuten aiemmin totesin, en ole puhunut tästä täällä aiheesta ennen, harvemmin teen mitään aloituksia. Ja Ville Pusa ei voisi mua vähempää kiinnostaa. :)



ap

siita mitka olisivat hyvan puolison tuntomerkkeja?

Meilla keskusteltiin paljon ja ehdokkaita tuotiin naytille.

Hyvaa satoa tuottivat nuo keskustelut.

Kyllä lapsesta aika hyvin huomaa, onko eroperheestä. Ja surullisinta on se, että vanhemmat harvoin itse tajuavat, että lapsen ongelmat yökastelusta oppimisvaikeuksiin johtuvat siitä, kun äiti ja/tai isä vaan etsivät ja etsivät itseään.



ap

siita mitka olisivat hyvan puolison tuntomerkkeja? Meilla keskusteltiin paljon ja ehdokkaita tuotiin naytille. Hyvaa satoa tuottivat nuo keskustelut.

En olisi kyllä heiltä mennyt kysymään. He ovat juuri niitä ihmisiä, jotka eivät ole eronneet kevein perustein :/ Pelkään että olen saanut heiltä mallin olla odottamatta avioliitolta liikoja, eli en ole itsekään kevein perustein eronnut...

eli lapsia kolmesta liitosta. Kahden ensimmäisen liiton lapset reissaan isillään ja näissäkin perheissä on jo uusia vaimoja/lapsia. Lapsilla ei ole oikein kotia missään.