Lapsen laadukkaasti vaatettaminen, kallista! jupinaa..
On kevätvaatteiden ostoaika ja haluan pukea lapseni laadukkaisiin, kestäviin ja jos mahdollista vielä hyvännäköisiin vaatteisiin.
Laskin just, että lapsen kevätvaatetukseen on mennyt rahaa jo 250e, ja vielä puuttuu kurahousut ja windstopperfleece. Olen hyödyntänyt aleja ja kuponkitarjouksia, mutta silti, rahaa palaa. Jotenkin tuntuu, että euron myötä on kaikki kallistunut ihan hirveästi, takki maksaa euroina saman kun aikanaan markkoina. Tiedän ettei näin saisi ajatella kun on se inflaatiokin mutta..
Esikoiselle ostin vaatteita markka-aikana, nyt kuopukselle euroissa, ja taatusti vaatteet maksaa 3x enemmän nyt kun esikoisen aikaan.
Kommentit (7)
tosiaan niitä kalliimpia enemmän tarjolla, kuin 10 v. sitten kun vaatetin esikoistani. Tälle kakkoselle ollaan silti saatu ihan kohtuuhinnalla, kun ei juokse merkin perässä ja ostaa hyväksi havaittua, kestävää perustavaraa. Tuntuu siltä, että myös käytettynä liikkuu hyvälaatuista tavaraa, kun ihmisillä on lastenvaatetta kaapit pullollaan. :)
Minä ostan lapselle ihan tuota henkkamaukkaa ja vastaavaa ja lapsi on todella kauniisti puettu. Vaatteet kestää ihan yhtä hyvin kuin ne satunnaisesti ostetut merkkivaatteet.
En ole koskaan ymmärtänyt ajattelua, jossa hinta ja laatu kulkisivat käsi kädessä. Niin monet kerrat olen itsellenikin ostanut jotain "laatumerkkiä" ja ihan puppua on tullut. Joku satasen neuletakki on kulahtanut samantein, kun Seppälän kahdenkympi on vielä siisti kolmen vuoden päästä.
Meillä on kaikki miltei kokonaan kirpparivaatteilla vaatetettu. Edullisesti saa uudenveroisiakin vaatteita kun viitsii etsiä ja katsoa. Ei tosiaan tarvi ryysyjä ostaa kirppariltakaan :)
Meillä on sisävaatteet ihan edullista ja hyväksi havaittua Lindex, KappAhl ja H&M linjaa. Esikoisenkin kohdalla toimin samoin.
Ulkovaatteissa satsaan mielelläni laatuun, vaatteiden pitää kuitenkin kestää sekä kevät että syksy, jos vaan koon puolesta menee. En osta merkin perässä vaan hyväksi havaittuja luottovaatteita, joiden hinta on valitettavasti aika kova. Yritän hyödyntää alet ja kupongit, silti tuntuu että hintaa jää.
Minulla on vielä se pointti, että meiltä lähtee vaatteet, ilmaiseksi, kaverin lapselle kiertoon. Mielestäni järkevämpää ostaa laatua (en nyt tarkoita laatu=merkkivaate) ja vaatteet kestävät hyvinä vielä seuraavankin lapsen.
Minulla ei ole aikaa kierrellä kirppareilla, mutta ostan kyllä käytettyä hyväkuntoista esim. huutiksesta. Kranttu en ole etteikö käytetty kelpaisi.
ymmärrän ap:ta, vaikka itse yritänkin selvitä edullisemmin.
Varsinkin ulkoiluvaatteissa (sekä päällis- että välikerroksissa) on nykyään usein teknisiä ominaisuuksia, jotka ovat aidosti hyviä ja hyödyllisiä. Tokihan sitä pärjää vanhallakin "teknologialla", mutta kun on itselle tullut joskus ostettua joku kaikkia hienoja ominaisuuksia täynnä oleva kallis ulkoilupuku, ei enää raskisikaan takaisin huonompaan siirtyä.
Ja onhan esim. vanha ja perinteinen villa yhä erittäin hyvä materiaali, mutta halpa sekään ei ole, erityisesti laadukkaana.
Jos rahanmeno hirvittää, miksi annat vaatteet eteenpäin ilmaiseksi? Myymällä saisit hieman niistä rahaa takaisin, eli tavallaan maksaisit vaatteista vähemmän.
kun laatua haluaa.
Mutta oliko sulla yhtä kovat laatuvaatimuksetkin 10 vyuotta sitten? Musta ainakin tuntuu, että vaatteet ovat kehittyneet paljon 10 vuoden aikana, nimenomaan tekniset ominaisuudet.