Miksi nykyään nostetaan haloo, jos 22-vuotias aikuinen on raskaana?

"Lapseton ihminen kykenee myöskin käymään vastuullisesti töissä ja maksamaan veroja. Mutta hän voi tehdä rahoillaan mitä haluaa, eikä tarvitse ensiksi ajatella jotakuta muuta. Tällainen aika ei loppujen lopuksi kestä kovin pitkään. "



siis perheellinen ei pysty käymään vastuullisesti töissä ja maksamaan veroja?

Heh, voin olla 100% varma että minä+mieheni maksetaan veroja hitosti enemmän kuin monikaan 35+ mamma täällä vaikka meillä onkin nuorena hankittu lapsi.

ja toivottavasti lapsista tosiaan on vanhemmilleen muutakin kuin murhetta. Pointti olikin, ettei pitäisi kummastella sitä, jos 22- vuotias ei koe olevansa valmis äidiksi eikä tuomita tätä kypsymättömäksi heitukaksi, kun asia voi olla ihan päinvastoin sen pikkuvanhan 22-vuotiaan suhteen, joka on niin kypsä ja aikuinen kun on ihan pankkilainan hommannut. Siis että lapsesta seuraa aika paljon kaikenlaista huolta ja vaivaa, jota ehtii kokea myöhemminkin kuin 22- vuotiaana, ja yleiesti ottaen sen huolen ja vaivan tod näk sietää paremmin, kun on ehtinyt muutakin tehdä. Ettei siis muuta suoraan vanhempien luota miehen ja pikkuvauvan luo.

Toki jokainen päättää itse lisääntyykö ja koska, ja jos haluaa viettää lapsetonta elämää ja kypsyä vielä hetken ennen perheellistymistä, hyvä vain tiedostaa mitä haluaa. Ei siihenkään ole kellään nokan koputtamista.

En kyllä myöskään tuomitsisi 22-vuotiasta aikuista esittäväksi heitukaksi vain siksi, että joku muu arvostaa/on arvostanut senikäisenä elämässä eri asioita. Itse aloin odottamaan esikoistani tuon ikäisenä, eikä minulla ollut tai ole edelleenkään syytä leveillä ties millä asialla olevani aikuinen - enkä usko että useimmilla nuorilla äideillä se on pohjimmainen tarkoitus, kunhan puolustavat valintojaan joskus hyvinkin ilkeän arvostelun edessä. Olen vielä nuori, ja minulla on lapsi josta vastuu - kyllä minä silti elän nuoren elämää ja toteutan haaveitani, lapsen kanssa ja hänen ehdoillaan. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, joista toinen pitää tehdä nyt ja "toisen ehtii myöhemminkin". Samat asiat ne ehtii nytkin, samat asiat ehtii myöhemminkin, nimittäin jos hyvin käy. Elämästä kun ei koskaan tiedä.

Jokaisella on varmasti itsekkäitä asioita joiden tekemisen kokee kuitenkin tärkeäksi, se on tervettä ja se sallittakoon. Siinä mennään jo kuitenkin hyvän maun rajojen yli, kun pitäisi saada nähdä, ostaa, kokea kaikki heti-nyt ja elämä on pilalla jos ei saakaan. Mautonta, vaikka kuinka olisi nuoruuden into päällä, eikä se sovi kaikkien arvomaailmaan iästä riippumatta.

kulkea vaunuja työntäen kadulla ja kokea olevansa aikuinen kun muut luokkakaverit vielä haaveilee, että saispa poikaystävän.



Vähänkö se tuntuu kovalta kun tietää, että mulla on mies kotona ja me harrastetaan oikeaa seksiä kun muut vasta miettii, että onkohan toi kaveri muhun ihastunut. Ja mulla on sormuski sormessa.



Kyllä mää oon ollut aina vähän aikuisemman oloinen kun mun luokkakaverit oli. Ne on niin lapsellisia kun niillä ei ole elämässä tällaisia aikuisten juttuja, kuten mulla esim. revennyttä välilevyä ja turvonneita rintoja. Me sentään kamppaillaan sillai ihan aikusten oikeesti aikusten asioista eli tehdäänkö tänään jauhelihakastiketta vai makaroonilaatikkoa.



Musta tuntuu niiiiin tylsältä ja tyhjältä tuo kavereiden elämä kun ne vasta miettii, että soittaakse jätkä ens viikolla ja missä välissä ehtii lukea tenttiin.



Mää tunnen itseni niin aikuiseksi ja tasaantuneeksi ja tiedän, että kaikki kamut on mulle kateellisia kun mää elän sillai oikeaa elämää kun mulla on oikea mies ja harrastan oikeaa seksiä ja mulla on laina ja sormus sormessa.

Kyllä minun mielestä kolmikymppisenä lapset tehnyt voi kokea kriisin tai joutua muuten vaan "kuutamolle" siinä missä parikymppisenä lapset tehnyt.

Kolmikymppiselle elämänmuutos lasten myötä on usein suurempi

automaattisesti kolmikymppiselle lasten saanti on suurempi muutos kuin parikymppiselle :)

Hei realismit huomioon. Lastensaanti on yleensä aina muutos naiselle. Ei se parikymppinen sen sopeutuvampi ole siihen kuin kolmikymppinen. Kolmikymppinen vain voi olla realistisempi.

Kyseessä on enemmän se, että toisista on enemmän äidiksi ja toisista ei. Se nyt on sama, minkä ikäinen nainen on.

kulkea vaunuja työntäen kadulla ja kokea olevansa aikuinen kun muut luokkakaverit vielä haaveilee, että saispa poikaystävän. Vähänkö se tuntuu kovalta kun tietää, että mulla on mies kotona ja me harrastetaan oikeaa seksiä kun muut vasta miettii, että onkohan toi kaveri muhun ihastunut. Ja mulla on sormuski sormessa. Kyllä mää oon ollut aina vähän aikuisemman oloinen kun mun luokkakaverit oli. Ne on niin lapsellisia kun niillä ei ole elämässä tällaisia aikuisten juttuja, kuten mulla esim. revennyttä välilevyä ja turvonneita rintoja. Me sentään kamppaillaan sillai ihan aikusten oikeesti aikusten asioista eli tehdäänkö tänään jauhelihakastiketta vai makaroonilaatikkoa. Musta tuntuu niiiiin tylsältä ja tyhjältä tuo kavereiden elämä kun ne vasta miettii, että soittaakse jätkä ens viikolla ja missä välissä ehtii lukea tenttiin. Mää tunnen itseni niin aikuiseksi ja tasaantuneeksi ja tiedän, että kaikki kamut on mulle kateellisia kun mää elän sillai oikeaa elämää kun mulla on oikea mies ja harrastan oikeaa seksiä ja mulla on laina ja sormus sormessa.

ja on aika erikoista että koko ketjun luettuasi (toivottavasti luit) vieläkin kuvittelet että nuoret äidit ovat tällaisia!

Vetää ihan sanattomaksi miten jotkut voivat olla näin ymmärtämättömiä sitä kohtaan että ihmiset kypsyvät eri tahtiin. Olet luultavasti vanhemmalla iällä äidiksi tullut ja on kyllä erikoista huomata että jotkut ovat vielä ties kuinka vanhana noin lapsellisia ja ymmärtämättömiä...

kulkea vaunuja työntäen kadulla ja kokea olevansa aikuinen kun muut luokkakaverit vielä haaveilee, että saispa poikaystävän. Vähänkö se tuntuu kovalta kun tietää, että mulla on mies kotona ja me harrastetaan oikeaa seksiä kun muut vasta miettii, että onkohan toi kaveri muhun ihastunut. Ja mulla on sormuski sormessa. Kyllä mää oon ollut aina vähän aikuisemman oloinen kun mun luokkakaverit oli. Ne on niin lapsellisia kun niillä ei ole elämässä tällaisia aikuisten juttuja, kuten mulla esim. revennyttä välilevyä ja turvonneita rintoja. Me sentään kamppaillaan sillai ihan aikusten oikeesti aikusten asioista eli tehdäänkö tänään jauhelihakastiketta vai makaroonilaatikkoa. Musta tuntuu niiiiin tylsältä ja tyhjältä tuo kavereiden elämä kun ne vasta miettii, että soittaakse jätkä ens viikolla ja missä välissä ehtii lukea tenttiin. Mää tunnen itseni niin aikuiseksi ja tasaantuneeksi ja tiedän, että kaikki kamut on mulle kateellisia kun mää elän sillai oikeaa elämää kun mulla on oikea mies ja harrastan oikeaa seksiä ja mulla on laina ja sormus sormessa.

ja on aika erikoista että koko ketjun luettuasi (toivottavasti luit) vieläkin kuvittelet että nuoret äidit ovat tällaisia! Vetää ihan sanattomaksi miten jotkut voivat olla näin ymmärtämättömiä sitä kohtaan että ihmiset kypsyvät eri tahtiin. Olet luultavasti vanhemmalla iällä äidiksi tullut ja on kyllä erikoista huomata että jotkut ovat vielä ties kuinka vanhana noin lapsellisia ja ymmärtämättömiä...

että päinvastoin kun tuo tekstisi kuvaili, monet nuoret äidit, itseni mukaan lukien joutuvat miettimään että miten ympäristö, ystävät sukulaiset ja neuvolan täti suhtautuvat heihin kun poiketen valtavirrasta niitä lapsia halutaan nuorena. Se on välistä rankkaa poiketa siitä valtavirrasta, ja siitä voi tulla ilkeääkin kommenttia ja automaattisesti kuvitellaan että lapset ovat ei toivottuja vahinkoja yms.

Onneksi itselle on sattuneet kivat neuvolan tädit ja kätilöt yms. Ja sukulaisetkin lopulta ottaneet asian hyvin. Ystävät taas ovat olleet aivan ihania, vaikka kaukana kaikista asunkin. Ja uusia ystäviä olen saanut myös, kaikki tosin itseä 10-20 vuotta vanhempia...

Käyvät töissä, eivät maksa elämisestä mitään...!?

Itse olen saanut ekan lapsen 24-v, ja olen kyllä ollut paljon kympsempi kuin nämä mun työkaverit.



Jos elämästä ei ota mitään vastuuta (vanhemmilla maksetaan kaikki) niin miten edes voisi harkita lapsia tai perhetta?! En ihmettele, että ensisynnytäjien ikä on kasvamassa koko ajan...nuoruus jatkuu ja jatkuu...

Minä en tiedä yhtään 20-22 vuotiasta, joka asuu kotona ja käy töissä ja ei tarvitse maksaa mitään.

Minun tuntemani nuoret ovat opiskelemassa ammattia ja asuvat omillaan.

Oletteko niitä, jotka ei opiskele ja käy jotain hanttihommia tekemässä jne..eli vähän sitä lähiöpubin porukkaa. Silloin ymmärrän mielipiteesi.

Käyvät töissä, eivät maksa elämisestä mitään...!?

Itse olen saanut ekan lapsen 24-v, ja olen kyllä ollut paljon kympsempi kuin nämä mun työkaverit.

Jos elämästä ei ota mitään vastuuta (vanhemmilla maksetaan kaikki) niin miten edes voisi harkita lapsia tai perhetta?! En ihmettele, että ensisynnytäjien ikä on kasvamassa koko ajan...nuoruus jatkuu ja jatkuu...

Jos kotoa on nähnyt mallin, että opiskelut ensin ja elämänkokemusta niin sen monesti lapsetkin perii.

Jos mamma on teiniäiti niin yleensä tyttökin on sitä, koska mallin saa kotoa.

Ps. Oiskohan sukurasite, kun myös vanhempani ja isovanhempani ovat jotakuinkin saman tien kulkeneet ennen vanhemmuutta...

Kaikkea hyvää kaikenikäisille raskaana oleville ja onnelista odotusta ja pidetään yhtä äiteinä ihan kaiken ikäiset!

Minun äitini on yliopiston käynyt. Esikoisen (minut) hän sai 27-vuotiaana, vuosi häiden jälkeen.

Minä en halunnut lapsia nuorena. Enkä ole ikinä haaveillut äitiydestä. Kuitenkin 17-vuotiaana huomasin olevani raskaana enkä pystynyt aborttiin (kävin kyllä vastaanotolla, mutta keskeytin koko homman. Näin sikiön ultrassa, kun arvioitiin sen ikää enkä pystynytkään koko hommaan). Lapsen isä oli pitkäaikainen poikaystäväni ja lupasi tukea minua vanhemmuudessa sekä olla isä meidän lapselle.

Lapsi syntyi, kun olin 18-vuotias. Lapsen isän kanssa erottiin vuosi tämän jälkeen. Isä on pitänyt lupauksensa ja tiiviisti tekemisissä lapsensa kanssa. Minusta tuli hellä ja paneutunut äiti. Olen opiskellut perheellisenä ja vanhempani ovat umpirakastuneita lapsenlapseensa, vaikka aluksi pistivät välit poikki ja painostivat aborttiin.

Olen tullut siihen tulokseen, että minä olin täysin valmis vanhemmuuteen oltuani 9kk raskaana. Toki minäkin olen tehnyt virheitä ja oppinut asioita kantapään kautta. Mutta niin tekee vanhemmatkin äidit. Vanhemmuuteen kasvaa vasta vanhemmuuden myötä.

Sen sijaan parisuhteeseen en ollut valmis. En ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Yhteinen arki takkuili todella pahasti ja kärsin pahoista itsetunto-ongelmista synnytyksen jälkeen (olin juuri saanut naisen vartalon ja heti perään "menettänyt" sen. Omalta äidiltä en saanut tukea. En tajunnut, että paikat palautuu ajan myötä.) Sen lisäksi emme osanneet tulla toisiamme vastaan: lapsen isä halusi viettää railakasta elämää ja minä piiloutua kotiin. Lopulta päädyimme eroon. En ole katunut meidän eroa. Olemme nykyään paljon tekemisissä vanhemmuuden vuoksi ja molemmilla on uudet puolisot. Välimme ovat hyvät ja elämme sovussa.

Olen sitä mieltä, että parisuhteeseen pitää kasvaa. Parisuhde tarvitsee itsenäistymisen, oman itsensä tutkiskelun jne. vaiheita. Mutta vanhemmuus ei niitä tarvitse. 24-vuotiaana saattaa hyvinkin olla valmis parisuhteeseen. Toiset eivät ole ikinä valmiita vanhemmuuteen. Suurin osa kuitenkin nauttii elämästä perheellisenä.

Minä en tiedä yhtään 20-22 vuotiasta, joka asuu kotona ja käy töissä ja ei tarvitse maksaa mitään.

Mä tunnen monta, oikeasti.

Meidän kaveripiirissä yksi nainen halusi ehdottomasti lapsen nuorena ja saikin 23-vuotiaana. Me muut sitten noin 30-vuotiaana. Huomaan, että tämä nuorena lapsen saanut on katkera ja kateellinen meille muille. Meillä on ollut pitkä ja hieno vapauden aika, ja olemme käyttäneet sen hyvin. Moni on tehnyt hienoja opiskelu- ja urajuttuja, etsinyt maailmasta itselleen todellakin sen oman paikkansa, kokeillut eri asioita, matkustanut, tutkinut maailmaa ja tietysti bilettänyt ja pitänyt hauskaa vapaasti.

Nuorena lapset saanut kadehtii nyt meidän muiden oppiarvoja ja palkkoja ja sitä, että ehdimme rakentaa uraa ja elämää ennen kuin lapsi tuli ja saatoimme olla siksi rauhassa kotiäiteinä pidempään kuin vain äitiysloman. Ei hänenkään elämässään mitään vikaa ole, ja kaikki me olemme onnellisia, mutta hän on tällaisessa porukassa se, joka tuntuu olevan erilainen eikä välttämättä pelkästään hyvässä.

Kaikki me kolmekymppiset äidit olemme myös jaksaneet paremmin keskittyä lapseen, koska menojalka ei ole vipattanut. Olimme todella valmiita vanhemmuuteen.

Olen sitä mieltä, että kaikkein paras olisi saada lapset samaan aikaan kuin oma kaveri/tuttavapiiri. Muuten jää ulkopuoliseksi.

Toki nuoruudessakin on hyviä puolia. Varmasti jaksaa valvomiset yms paremmin.

joten miten voit puhua kuin tietäisit minkälaista se on? Yhden tuttavasi perusteella sinä koet oikeudeksesi kertoa minkälaista on olla äiti parikymppisenä ja mitä silloin menettää ja mitä voi tehdä? Onko parikymppisenä lapsen saaneet sinusta tosiaan niin homogeenista porukkaa, että yhden kokemukset voidaan yleistää koskemaan kaikkia?

Minusta on uskomatonta se, että kolmekymppiset voivat olla noin suvaitsemattomia. Kaikki eivät välttämättä halua elää samanlaista elämää samassa järjestyksessä: koulu, työ, avioliitto, lapsi. Jotkut tekee lapsen kesken opiskelujen, joku vaihtaa alaa, joku miestä, joku jättää koulun keskenkin. MITÄ SITTEN. Jokaisella meistä on yksi ainut elämä ja jokainen eläköön sen parhaalla mahdollisella tavalla. Ja se ei aina ole sama tapa kuin sinun tapasi.

Kannattaisiko sinunkin joskus eksyä siltä valmiiksi tallotulta polultasi, tavalla tai toisella.

ja muitakin siihen painostavissa, että onko tullut mieleen, että kaikilla ei haluta alkaa seurustella vakituisesti alle parikymppisinä. Omalta kohdalta voin sanoa, että minulle ei tullut mieleenkään seurustella vakituisesti jossain lukioiässä. Toiseksi, ennen kuin olisin muuttanut yhteen ja tehnyt lapsen, olisin halunnut muutaman vuoden oppia tuntemaan toista, ettei tule sitten näitä yllätyksiä, että mies huitelee menemään ja ottaa viinaa jne.. Voi toki lapsen tehdä yksinkin tai kelle tahansa. Mutta itse ainakin halusin katsella rauhassa maailmaa, opiskella ja elää yksin kun muutin kotoa pois. En halunnut vakkaripoikaystävää ja heti kotoa muuttaa avoliittoon ja heti siihen tehdä lasta. Koin olevani valmis suhteeseen vasta myöhemmin ja tapasinkin mieheni vasta 26 vuotiaana. Esikoisen saimme kun olin 29v. Olen todella tyytyväinen, että sain elää yksin ja mies myöskin sai elää yksin. En olisi halunnutkaan mitään poikaa, joka suoraan muutti minun kanssa mamman helmoista armeijan jälkeen. Minusta ihmiselle tekee hyvää elää itsekseen ja nähdä, että ei pelkää yksinoloa.

Eiköhän lastenhankintaikään vaikuta aika paljon naisen koulutustaso, urahaaveet, ja myös se, millainen esimerkki oma äiti on ollut.

Itselläni on korkekoulutus, kaksoistutkinto. Minua ei todellakaan kiinnostanut ajatus perheen perustamisesta 22-vuotiaana, eikä edes silloin kuin täytin 30. Kun menin naimisiin mieheni oli se, joka alkoi kaivata lapsia parin avioliittovuoden jälkeen. Itse tunsin, että olen vihdoin ja viimein valmis äidiksi täytettyäni 34.

Mielestäni on ollut suuri helpotus, että lapset syntyivät vasta nyt kun ura on luotu, maailmaa on nähty, oma firma pystyssä, taloudellinen tilanne vakaa.

päätä täyteen". minkä takia ihmisten mielestä vapaus tarkoittaa dokaamista ulkomailla ja kotimaassa? Juntit.

Olen itse nuori äiti, 19 vee kun sain lapsen, ja ymmärrän kyllä näiden ihmisten pointin paremmin kuin hyvin, jotka sanovat, että nuoruutta kannattaisi elää.

On se niin suuri ero vaikkapa lapsettomien kavereiden ja itseni välillä. Olen silti tyytyväinen elämääni, katkeruudella ei saavuteta mitään !

Kuulehan, jos et ole ennen osallistunut näihin keskusteluihin, et tiedä että siksikään ei kuulemma saa tehdä lapsia nuorena koska ei ole ehtinyt reissaamaan ulkomailla ja viettää vapaata nuoruutta. Siksi laitoin tuollaisen kommentin ;) Ja voi kuule, olen 23v kohta kolmen lapsen äiti, en siis ole tuollainen joka haukkuu nuoret äidit maasta taivaaseen.

Jostakin syystä joillakin vanhemmilla äideillä on tapana sanoa että pitäisi saada mennä vapaana ja juhlia nuoruutta.

Ja tämä keskustelu on muutenkin TÄYSIN turha!! Kukaan nuori äiti ei voi sanoa vanhemmalle äidille hänen oikeaa ikäänsä saada lapsia, eikä vanhemmat äidit voi sanoa niin nuorelle äidille. Minä en ainakaan teitä tunne, en voi sanoa että oot p*ska äiti koska olet sen ja sen ikäinen.

Täälläkin vain OMIA kokemuksia ruoditaan, ei oteta ollenkaan huomioon sitä että ihmisiä on ERILAISIA. Minä en esim. ole varmastikaan samanlainen ihminen luonteeltani kuin se teidän naapurin martta.

jotka muuttavat kotoa pois 15-16 vuotiaana,kun joutuvat muuttamaan paikkakuntaa opiskeluiden perässä. Voi olla eri perspektiivi mailmaan kuin niillä jotka asuvat kotona vielä parikymppisinä!

Nykypäivän parikymppiset on aivan liian lapsia tekemään kakaroita. Netissä leikitään eikä muuta osata tehdä. Haloo. Miettikää ja katsokaa. Suurin osa leikkii vielä vanhempien kans ja äiti ja isä maksaa ja hoitaa.

Nykypäivän parikymppiset on aivan liian lapsia tekemään kakaroita. Netissä leikitään eikä muuta osata tehdä. Haloo. Miettikää ja katsokaa. Suurin osa leikkii vielä vanhempien kans ja äiti ja isä maksaa ja hoitaa.

Pitäisiköhän "lasten" vanhempien vähän miettiä mikä meni vikaan kasvatuksessa jos parikymppinen on vielä lapsi eikä osaa esim. rahan käyttöä tai muutakaan. Roikkuuko vanhemmat liikaa kiinni lapsessaan eikä anna aikuistua? Vai missä mättää?

Olisiko minun pitänyt jatkaa loisimista ja rellestämistä? Vai enkö kelpaa sellaisena kuin olen? Kohta kolmen lapsen äitinä ja vaimona? Enkö olisi saanut löytää rakasta miestäni hyvissä ajoin? Jos nimittäin tämän miehen olisin käsistäni päästänyt, takuu varmasti katuisin asiaa myöhemmin :) Parempaa aviomiestä ja isää lapsilleni en olisi voinut löytää!

olet kai sitten vielä niin nuori, ettet tajua, että nuoruutta voi elää muutenkin kuin joko lapsia väsäämällä tai alkoholia kittaamalla. Kuten sanottu, lasten myötä menee kuitenkin jonkinasteinen vapaus, vaikka harrastaisi sitten sukankudontaa, niin sitä ei voi tehdä aamuyölle asti ja nukkua sitten pitkään seuraavana päivänä. Lapseton ihminen kykenee myöskin käymään vastuullisesti töissä ja maksamaan veroja. Mutta hän voi tehdä rahoillaan mitä haluaa, eikä tarvitse ensiksi ajatella jotakuta muuta. Tällainen aika ei loppujen lopuksi kestä kovin pitkään.

Olen samaa mieltä tuosta vapaudesta. Lapset ovat parasta elämässäni, mutta kyllä pienten lasten kanssa omaa aikaa jää tosi vähän, ja se vähäinen aika joka jää äidille menee sitten kotitöitä tehdessä. En arvostele kenenkään valintaa tehdä lapset nuorena, mutta turha kieltää sitä tosiasiaa, että paljon jää näkemättä ja kokematta, jos lapset hankitaan aikaisin. Omasta mielestäni 22-vuotias on vielä tyttö, ja nuoruus on niin ihanaa aikaa, kyllä siitä kannattaa nauttia ilman mitään sitoumuksia ja arjen velvotteita. Enkä viittaa minhinkään bailaamiseen , vaan juuri mahdollisuuteen tehdä asioita, joista on kiinnostunut, on se sitten matkustelua, opintoja, asumista ulkomailla.

johtui ihan siitä että olin nuoremman näköinen, mua luultin teiniäidiksi vaikken todellakaan ollut. Tokaa odottaessa olin 26 enkä vissiin enää niin nuoren näköinen, ja nyt olen 27 ja ihan ikäiseni näköinen, kukaan tuskin enää ihmettelisi jos olisin raskaana.

Tuonikäisenkin raskauteen suhtaudutaan kuin olisi kyse jostain teinitytöstä, vaikka ihminen on ollut täysi-ikäinen jo 4 vuotta!

Aborttia ehdotellaan tuon ikäiselle...

Jos 22-vuotias ei ole yhtään aikuistunut, olisiko syytä katsoa peiliin?

että haloota nostettaisiin tai aborttia ehdotettaisiin. Missä sinä asut jos on haloo asiasta nostettu?

Toki muistan itsekin aikoinaan kun kaverit alkoi odottaa vähän päälle parikymppisinä. Lähinnä vähän säälitti. Koulut jäi käymättä ja oltiin takerruttu johonkin mieheen, joka halusi, että kouluttamaton vaimonsa pukkaa lapsia ja on hellan ja nyrkin välissä.

Aika hankalaa on ollut heidän elämänsä. Mutta en ole kyllä kuullut mitään haloota silti.

Ihmeellinen aloitus

Tuonikäisenkin raskauteen suhtaudutaan kuin olisi kyse jostain teinitytöstä, vaikka ihminen on ollut täysi-ikäinen jo 4 vuotta!

Aborttia ehdotellaan tuon ikäiselle...

Jos 22-vuotias ei ole yhtään aikuistunut, olisiko syytä katsoa peiliin?

että haloota nostettaisiin tai aborttia ehdotettaisiin. Missä sinä asut jos on haloo asiasta nostettu?

Toki muistan itsekin aikoinaan kun kaverit alkoi odottaa vähän päälle parikymppisinä. Lähinnä vähän säälitti. Koulut jäi käymättä ja oltiin takerruttu johonkin mieheen, joka halusi, että kouluttamaton vaimonsa pukkaa lapsia ja on hellan ja nyrkin välissä.

Aika hankalaa on ollut heidän elämänsä. Mutta en ole kyllä kuullut mitään haloota silti.

Ihmeellinen aloitus

Onneksi nykyään voi aivan hyvin opiskella pienen lapsen äitinä vaikka monta ammattia ja käydä töissä jne. Et ei tarvi olla hellan ja nyrkin välissä ja "pukata" jollekin miehelle lapsia tai elää jotenkin hankalaa elämää :-)