Miksi nykyään nostetaan haloo, jos 22-vuotias aikuinen on raskaana?

teini mutta nuori on. Ei ennen oltu siinä iässä sen kypsempiä, ei vain ollut paljon muitakaan vaihtoehtoja kuin perustaa perhe jos sukupuoli- ja seuraelämää halusi vastakkaisen osapuolen kanssa. 22- vuotias on ehkä kolme vuotta asunut omillaan ja nauttinut vapaasta elämästä, se ei ole kovin paljon jos ihmisen elinikä on 75 vuotta. Ei siis ole mitään syytä kiirehtiä perheenperustamista tuon ikäisenä kun myöhemminkin hyvin ehtii, siis jos ei välttämättä halua.

..että nykyisiä nelikymppisiä kauhistuttaa nuorten lastensaanti, koska itse tahtoisivat elää ns. ikuista nuoruutta. Moni nuori taas on tyytyväinen lapsiinsa/valintoihinsa ylipäätään eikä ymmärrä sormea heristävää tätiä, joka on ahtautunut Vero Modan vaatteisiin ja selittää bilettämisestä ;).



Nykyisten aikuisten naisten vanhenemisen pelko on surullista seurattavaa.

ja moni ikätoveri on todennut kuinka aikuismainen ja kypsä olen, että ei heistä olisi yhdenkään lapsen äidiksi tämän ikäisenä.



Eiköhän se ole jokaisen täysi-ikäisen asia jos itse haluaa nuorena lapset. Itselläni on ollut kunnollinen mies, oma koti ja työ, kerkesin mennä ja tehdä enkä liiemmin nauttinut baareissa juoksemisesta.

Ei kaikki tämän ikäiset halua sitoutua vaan jotkut haluavat jatkaa elämää kuten 17-vuotiaat. Eikä siinä mitään, heillä on monen monta vuotta aikaa perustaa perhe. Kyllä minä ymmärrän ettei kaikki halua ottaa vastuuta vielä pienestä ihmisestä, että haluaa matkustella yksikseen tms.

Jotkut taas haluavat nuorena asettua aloilleen ja perustaa perheen.



Mutta ne jotka ovat kaksikymppisinä valmiita äideiksi ja isiksi, eivätkä halua viettää viriiliä opiskeluelämää/ruuhkavuosia, on se heidän oma asiansa, eikä siihen ole kellään nokan koputtamista!

päätä täyteen". minkä takia ihmisten mielestä vapaus tarkoittaa dokaamista ulkomailla ja kotimaassa? Juntit.

Olen itse nuori äiti, 19 vee kun sain lapsen, ja ymmärrän kyllä näiden ihmisten pointin paremmin kuin hyvin, jotka sanovat, että nuoruutta kannattaisi elää.

On se niin suuri ero vaikkapa lapsettomien kavereiden ja itseni välillä. Olen silti tyytyväinen elämääni, katkeruudella ei saavuteta mitään !

päätä täyteen". minkä takia ihmisten mielestä vapaus tarkoittaa dokaamista ulkomailla ja kotimaassa? Juntit. Olen itse nuori äiti, 19 vee kun sain lapsen, ja ymmärrän kyllä näiden ihmisten pointin paremmin kuin hyvin, jotka sanovat, että nuoruutta kannattaisi elää. On se niin suuri ero vaikkapa lapsettomien kavereiden ja itseni välillä. Olen silti tyytyväinen elämääni, katkeruudella ei saavuteta mitään !

Itse en näe ainakaan elämässä mitään mitä minä haluaisin tehdä mutta en voi sen takia että minulla on lapsi ollut 18-vuotiaasta asti. Vaikka minulla ei lasta olisikaan niin en tekisi mitään niitä asioita mitä nyt lapsettomat kaverini tekevät, tekisin vain enemmän töitä, pitempää päivää, ja viikonloppuja.

ja ajattelee, että se perheen perustaminen on oiva pakotie ja ei tarvitse kouluttautua.

Ja se oikea mies on yleensä se, jonka saa pysymään sängyssään toisenakin yönä ja hups, yleensä tullaan sillai vahingossa raskaaksi kun ehkäisy petti.

Jos se mitä elämältä haluaa on ollut selvillä 13-vuotiaasta asti, ja se on mies, paljon lapsia, ja tavallinen, hyvä elämä ihan täällä kotosuomessa. Miksi siis sen oikean miehen tullessa vastaan pitäisi odotella? Ja tehdä mitä? Noitako asioita joita "nuoruuteen kuuluu" mutta jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa?

mitään, jos näin on, mutta se on vain aika harvinaista, että tuollainen elämä tyydyttäisi loppuiän. Minkä ikäinen mahdat olla?

nähnyt niitä surullisia tarinoita niin paljon.

Ja toisaalta ymmärtää sen, että elämä ei mene niin kuin nämä nuorena aikuistuneet kuvittelee, että 20 ollaan aikuisia ja perustetaan perhe, 30v. ollaan jo vanhoja ja 40v ollaan toinen jalka haudassa.

On perspektiiviä katsoa elämää hiukan toisella tavalla. Ja siksi haluttaa varoittaa, että ei ihan ensimäiseen intuitioon ja ihastumiseen alkaisi pukata sitä rakkauslasta. Kun nämä samat naiset yleensä ehtii ennen sitä nelikymppistä tehdä sen rakkauslapsen aika monelle miehelle.

..että nykyisiä nelikymppisiä kauhistuttaa nuorten lastensaanti, koska itse tahtoisivat elää ns. ikuista nuoruutta. Moni nuori taas on tyytyväinen lapsiinsa/valintoihinsa ylipäätään eikä ymmärrä sormea heristävää tätiä, joka on ahtautunut Vero Modan vaatteisiin ja selittää bilettämisestä ;).

Nykyisten aikuisten naisten vanhenemisen pelko on surullista seurattavaa.

nuorena lapsen saaneet eivät ole katuneet valintaansa. Sen sijaan tiedän pari nelikymppisenä äidiksi tullutta, joiden miehet on lähteneet lätkimään ja joista on tullut katkeria. Katkerina sitten arvostelevat nuoria.



Tästähän oli vähän aikaa sitten jokin tutkimuskin. Nuoret äidit kokivat äitiyden positiivisemmin, iäkkäämmillä oli enemmän masennusta ja vaikeuksia sopeutua äitiyteen.

ja ajattelee, että se perheen perustaminen on oiva pakotie ja ei tarvitse kouluttautua. Ja se oikea mies on yleensä se, jonka saa pysymään sängyssään toisenakin yönä ja hups, yleensä tullaan sillai vahingossa raskaaksi kun ehkäisy petti.

Jos se mitä elämältä haluaa on ollut selvillä 13-vuotiaasta asti, ja se on mies, paljon lapsia, ja tavallinen, hyvä elämä ihan täällä kotosuomessa. Miksi siis sen oikean miehen tullessa vastaan pitäisi odotella? Ja tehdä mitä? Noitako asioita joita "nuoruuteen kuuluu" mutta jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa?

mitään, jos näin on, mutta se on vain aika harvinaista, että tuollainen elämä tyydyttäisi loppuiän. Minkä ikäinen mahdat olla?

enkä usko siihen ollenkaan. Nuo kuvailemasi tytöt ovat niitä jotka ryyppäävät ja paneskelevat kaikkien kanssa jo yläasteella ja ovat ihan hukassa, eivät niitä joilla on jo toiveammatti ja elämän haaveet selvillä ja jotka pyrkivät niitä kohti.

Minä olen ne koulut mitkä olen käynyt niin ihan loistavilla arvosanoilla käynyt läpi, peruskoulun päättötodistus mm. 9,1 keskiarvolla. Päätä olisi vaikka mihin, mutta kun toiveammattiinikaan ei lukemista tarvita eikä sitä lukemalla opi niin miksi tuhlata vuosia jonkun turhan aiheen opiskeluun?

Ja mieheni on toinen seurustelukumppanini, sitä edellinen suhde kesti 4v, eli 12 vuotiaasta 16 vuotiaaksi. Mieheni on kuitenkin ensimmäinen ja ainoa seksikumppanini, ja ihan varmasti valittu muilla perusteilla kun mainitsemillasi, kyllä niitä tulijoita olisi ollut muitakin...

Ja ehkäisy ei ole pettänyt, vaan ihan tarkoituksella 17 vuotiaana raskautta päätettiin yrittää, ja ennen esikoista sain myös yhden keskenmenon. Mieheni on minua vanhempi tietysti.

Kuulostat jotenkin katkeralta, olen pahoillani puolestasi, mikä ikinä sinut onkaan sitten katkeraksi saanut.

joka vasta haaveilee lapsesta. Mahdankohan tulla raskaaksi, kun olen jo näin vanha?



Minulla ei olisi ollut 22-vuotiaana ollut mitään mahdollisuutta tulla äidiksi vaikka olisin halunnutkin, ei ollut poikakaveria. Koin olevani henkisesti kypsä äidiksi noin 25-vuotiaana. Siis syntyi sellainen ajatus ihan itsestään että kyllä mä niitä lapsia haluan. No ei ollut miestä silloinkaan.



Minulla on ollut aikaa elää yksin ja kokeilla kaikenlaista. Käteen jäänyttä:



Ehkä himppasen avarakatseisempi ote kuin nuorena perheellistyneillä. Minusta ei ole kummallista mennä yksin kauppaan. Se on kummallista, jos nainen valittaa että ei mihinkään pääse kun mies ei lähde mukaan.



Hyvä koulutus ja hyvä työpaikka. Jos joskus saamme lapsia, on perhe-elämälle hyvä taloudellinen pohja. Tuttuni on nyt raskaana 25-vuotiaana. Ei ole käynyt mitään kouluja lukion jälkeen, huonopalkkaisissa pätkätöissä ollut, luottohäiriöitä, velkoja... Ja nyt kun on raskaana, niin onkohan vähän liian myöhäistä enää kouluttautua ja saada kunnon töitä. Vaikea pikkulapsen kanssa on opiskella, ja vähät rahat menevät lapsen tarpeisiin, ehkä sossusta saa lisää.



Olen nähnyt että ne 20-vuotiaan huipputotiset parisuhteet eivät suinkaan aina kestä loppuikää. Varsinkin tytöt ottavat parikymppisinä parisuhteensa hirmu tosissaan. Ajatellaan, että "parisuhteen eteen pitää tehdä työtä", vaikka se henkisesti kypsymätön, uskoton ja koheltava inttipoika kannattaisi usein jättää kuin nalli kalliolle, eikä marttyyrina uhrautua ajatelleen, että rakkaus kaiken voittaa. Moni on kolmekymppisenä ehtinyt jo erota, tai pettää, jättää tai muuten sekoilla. Parisuhdesekoiluista selviää paljon helpommin, kun kuvioissa ei ole lapsia.

Olen nähnyt että ne 20-vuotiaan huipputotiset parisuhteet eivät suinkaan aina kestä loppuikää. Varsinkin tytöt ottavat parikymppisinä parisuhteensa hirmu tosissaan. Ajatellaan, että "parisuhteen eteen pitää tehdä työtä", vaikka se henkisesti kypsymätön, uskoton ja koheltava inttipoika kannattaisi usein jättää kuin nalli kalliolle, eikä marttyyrina uhrautua ajatelleen, että rakkaus kaiken voittaa. Moni on kolmekymppisenä ehtinyt jo erota, tai pettää, jättää tai muuten sekoilla. Parisuhdesekoiluista selviää paljon helpommin, kun kuvioissa ei ole lapsia.

minkään 20v pojan kanssa rupea lapsia tekemään! Miehellä pitää olla ammatti, ja työpaikka ja intti käytynä ennen lapsia. Kyllä tämä nyt on ihan selkeä asia jokaiselle tytölle joka nuorena lapsia haluaa saada, että se mies on sitten itseä vanhempi.

Minä veikkaan että nykyisiä nelikymppisiä kauhistuttaa nuorten lastensaanti, koska itse tahtoisivat elää ns. ikuista nuoruutta. Moni nuori taas on tyytyväinen lapsiinsa/valintoihinsa ylipäätään eikä ymmärrä sormea heristävää tätiä, joka on ahtautunut Vero Modan vaatteisiin ja selittää bilettämisestä ;).

Nykyisten aikuisten naisten vanhenemisen pelko on surullista seurattavaa.

En kylläkään koe tämän koskevan juuri nelikymppisiä naisia ( kuten ei seuraava sarkasmikaan tule koskemaan) , vaan kaikenikäisiä ihmisiä, jotka kokevat lapsen pilaavan nuoruuden - niin omasta kokemuksesta kuin sen puutteesta johtuen. Oikeastaan koko ilmiö perustuu seuraavaan argumenttiin av-mammoja mukaillen: Ensinnäkin, on olemassa "nuoruus" ja "aikuisuus", 2 vastakkaista elämänvaihetta.

Ensimmäisessä ollaan huolettomia ( sillä eihän nyt lapsettomilla voi mitään oikeita huolia olla, voivat nukkuakin aina halutessaan puoleenpäivään ) , spontaaneja ( lähdetään päivän päätteeksi mielijohteesta kahville, sillä onhan lapsettomilla varaa juoda 5 euron cafelatteja päivittäin eikä niillä varmasti voi olla muuta tekemistä iltaisin ), valinnanvapaudesta nauttivia ( matkustellaan ulkomaille viikon varoitusajalla, opiskelijabudjetilla tai työsuhteen alaisena... ) ja ehkä hieman vastuuttomiakin ( ikä on aina hyvä tekosyy ) . Voit käyttää nuorekkaita ja seksikkäitä vaatteita ja näytät aina hyvältä ( right ) .

Tämän vastakohta on "aikuisuus", missä kaikki on rajoitettua ja tylsää. Tämä elämänvaihe alkaa saatuasi lapsen. Viikon kohokohta on käydä uimahallissa ja tarkasti suunniteltuna voit käväistä 4 kertaa vuodessa nopeasti viinilasillisella. Ulkomaanmatkoista muualle kuin lapsiperhekohteisiin ( jos sinnekään ) voi vain haaveilla, eikä tietenkään mihinkään kahville työpäivän ( sillä aikuisenahan ei enää tietenkään mitään opiskeluja ) jälkeen voi lähteä spontaanisti, täytyyhän lapsi hakea välissä hoidosta ja kenties ottaa mukaan mikä taas ei käy, koska päivällinen syödään tasan 17 reikäleipä ja sitten alkaa pikkukakkonen jnejne., ulkonäkö on mennyttä, vaatteet hankitaan haloselta, anttilasta ja prismasta, kuntosalia et tarvitse koska synnytys on kyllä lopullisesti pilannut kroppasi. Elämä pyörii lasten, kodin ja työn ympärillä, ellet ole NIITÄ tapauksia, jotka voivat tuosta vain heittää vauvansa viikoksi mummolaan.

Luonnollisesti välimuotoja ei ole. Joten jos olet lapsen saadessasi alle 25/30/35/40-vuotias, sinulta jää kokematta jotain äärimmäisen tärkeää, mitä et tule enää ikinä kokemaan. Lastesi aikuistuessa olet jo nelikymppinen, liian vanha lähteäksesi reppumatkalle aasiaan, nuoruutesi on mennyttä kalua. Tosin lastenhankinta samassa iässä raskauksineen, synnytyksineen, vauva- ja pikkulapsivaiheineen on täysin ok, onhan elinajaodotekin 80 paikkeilla joten 40-vuotiashan on vielä nuori... Paitsi elämiseen...

Ensimmäisessä ollaan huolettomia ( sillä eihän nyt lapsettomilla voi mitään oikeita huolia olla, voivat nukkuakin aina halutessaan puoleenpäivään ) , spontaaneja ( lähdetään päivän päätteeksi mielijohteesta kahville, sillä onhan lapsettomilla varaa juoda 5 euron cafelatteja päivittäin eikä niillä varmasti voi olla muuta tekemistä iltaisin ), valinnanvapaudesta nauttivia ( matkustellaan ulkomaille viikon varoitusajalla, opiskelijabudjetilla tai työsuhteen alaisena... ) ja ehkä hieman vastuuttomiakin ( ikä on aina hyvä tekosyy ) . Voit käyttää nuorekkaita ja seksikkäitä vaatteita ja näytät aina hyvältä ( right ) .

Tämän vastakohta on "aikuisuus", missä kaikki on rajoitettua ja tylsää. Tämä elämänvaihe alkaa saatuasi lapsen. Viikon kohokohta on käydä uimahallissa ja tarkasti suunniteltuna voit käväistä 4 kertaa vuodessa nopeasti viinilasillisella. Ulkomaanmatkoista muualle kuin lapsiperhekohteisiin ( jos sinnekään ) voi vain haaveilla, eikä tietenkään mihinkään kahville työpäivän ( sillä aikuisenahan ei enää tietenkään mitään opiskeluja ) jälkeen voi lähteä spontaanisti, täytyyhän lapsi hakea välissä hoidosta ja kenties ottaa mukaan mikä taas ei käy, koska päivällinen syödään tasan 17 reikäleipä ja sitten alkaa pikkukakkonen jnejne., ulkonäkö on mennyttä, vaatteet hankitaan haloselta, anttilasta ja prismasta, kuntosalia et tarvitse koska synnytys on kyllä lopullisesti pilannut kroppasi. Elämä pyörii lasten, kodin ja työn ympärillä, ellet ole NIITÄ tapauksia, jotka voivat tuosta vain heittää vauvansa viikoksi mummolaan.

Luonnollisesti välimuotoja ei ole. Joten jos olet lapsen saadessasi alle 25/30/35/40-vuotias, sinulta jää kokematta jotain äärimmäisen tärkeää, mitä et tule enää ikinä kokemaan. Lastesi aikuistuessa olet jo nelikymppinen, liian vanha lähteäksesi reppumatkalle aasiaan, nuoruutesi on mennyttä kalua. Tosin lastenhankinta samassa iässä raskauksineen, synnytyksineen, vauva- ja pikkulapsivaiheineen on täysin ok, onhan elinajaodotekin 80 paikkeilla joten 40-vuotiashan on vielä nuori... Paitsi elämiseen...

1.lapset eivät lisää ihmisen huolten määrää ollenkaan

2.lapsellisten ihmisten on aivan yhtä helppoa lähteä viiden minuutin varoitusajalla kahville kuin lapsettomien, lapsellinen ihminen voi nukkua niin pitkään kuin haluaa vapaapäivinään, lasten takia ei tarvitse herätä aikaisemmin

3.lapsellisen ihmisen voi muuttaa ulkomaille viikon sisään aivan yhtä helposti kuin lapsetonkin, lasten asioista ei tarvitse huolehtia ollenkaan eikä järjestää niitä sen enempää kuin lapsettomankaan

4. lapsellinen ihminen voi käydä ulkona aivan yhtä usein ja milloin haluaa kuin lapsetonkin

5. synnytys ja raskaus ei muuta naisen vartaloa mitenkään

6.lapsellisella ihmisillä ei tarvitse olla rutiineja, koska lapset sopeutuvat jatkuviin muutoksiin yhtä helposti kuin aikuisetkin

Onkohan sinulla vähän vääristynyt käsitys elämästä lasten kanssa vai mikä tässä mättää?

"mielestäsi siis täsmälleen samanlaista olla 43- vuotias ja tehdä noita asioita kuin olla 23- vuotias ja tehdä niitä? Tai jotain muuta? " Ei varmaan oo sama asia. 43v varmaankin on enemmän rahaa, aikaa (virkavapaa tmv?) ja saa matkustella ehkäpä rakkaan aviomiehensä kanssa. Miks olis huonompi matkustella vanhempana?

kuin nyt yli 40 v:na, ei töistä saa noin vaan ylimääräisiä lomia. 23 v:na matkustelin rakkaan avomieheni kanssa. Rahaa oli vähän, mutta matkustaminen oli tärkeintä. Sellaisilla budjeteilla en kyllä enää lähtis reissuun, olen paljon mukavuudenhaluisempi. Kunto/terveys ei sinänsä estäisi entisenlaisia reissuja.

Onnellisesti yli 40 v:na lapsensa saanut

Osalla kavereistani vauvaboomi oli 19-24v



Voi sitä itkua ja valitusta kun ei päässyt mihinkään. Olin tosi paljon lapsenvahtina näiden "aikuisten" naisten lapsille kun naiset halusi bailata kun muutkin menee. Itse en niin välittänyt bailaamisesta, joten jousin vahtimaan lapsia.



Parit tappelivat siitä, kumpi pääsee viikonloppuna ryyppäämään ja kumman vuoro on. Lapset oli välillä mummoilla ja välillä kavereilla ja huusmissä.



Ja sitä kitinää ja valitusta kun on niin kiinni ja jumissa.



Se kokemus toimi hyvänä ehkäisynä ja ajattelin jopa, että en tee ikinä lapsia kun se lapsiperheen elämä on niin kamalaa.



No asiat meni kuitenkin toisin. Tapasin sellaisen miehen, ettei entiseen ollut enää paluuta ja niitä lapsiakin tein. Mutta olin todella tyytyväinen, että tein ne vähän myöhemmin.



Tämä on minun kokemukseni siitä kun vauvabuumi iskee nuorena tyttöhin.

Säästämme tällä hetkellä 40e/kk uuteen pyykinpesukoneeseen (vanha hajoaa todennäköisesti pian), 30e/kk miehen kanssa yhteiseen lomaviikonloppuun (yht60e), joka tehdään kerran vuodessa.

Opiskeluaikana toi on ihan ok. Mutta kyllä mä ainakin haluan elää varsinaisen aikuisiän niin, että säätöjä on jatkuvasti sen verran, että matkat ja uudet pelit ja laitteet ostetaan niillä, siinä vaiheessa kun on tarpeen. Säästämättä nyt tietoisesti pesukoneeseen tms. Tuloja pitää olla sen verran, ettei tarvitse miettiä joka hankintaa.

Ja minäkin oen taloudellinen. En ole kyllä koskaan pitänyt kirjaa tuloista ja menoista, vaan elänyt vaan kuloistenkin tulojeni mukaan. Ja vieläkin ostan välillä Huutonetistä tms. Toisaalta voin halutessani ostaa kallistakin. Viimeinen hankintani oli uusi olohuoneen lamppu 2000 eurolla.

Kuinka monen olen kuullut sanovan, että vaikka olemme nuoria, tämä on juuri sitä oikeaa rakkautta.

Ja se on nähty muutaman vuoden päästä. Mies häipyy kun ei kestä totista kotileikkiä ja nainen jää lasten kanssa yksin kaipailemaan nuoruutta.

Siksi vähän hymähtelee nykyään noille nuorten vakaville tosirakkauksille ja sille, että nyt tehdään se vauva ja ollaan loppuelämä yhdessä.

ja ajattelee, että se perheen perustaminen on oiva pakotie ja ei tarvitse kouluttautua. Ja se oikea mies on yleensä se, jonka saa pysymään sängyssään toisenakin yönä ja hups, yleensä tullaan sillai vahingossa raskaaksi kun ehkäisy petti.

Jos se mitä elämältä haluaa on ollut selvillä 13-vuotiaasta asti, ja se on mies, paljon lapsia, ja tavallinen, hyvä elämä ihan täällä kotosuomessa. Miksi siis sen oikean miehen tullessa vastaan pitäisi odotella? Ja tehdä mitä? Noitako asioita joita "nuoruuteen kuuluu" mutta jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa?

mitään, jos näin on, mutta se on vain aika harvinaista, että tuollainen elämä tyydyttäisi loppuiän. Minkä ikäinen mahdat olla?

enkä usko siihen ollenkaan. Nuo kuvailemasi tytöt ovat niitä jotka ryyppäävät ja paneskelevat kaikkien kanssa jo yläasteella ja ovat ihan hukassa, eivät niitä joilla on jo toiveammatti ja elämän haaveet selvillä ja jotka pyrkivät niitä kohti.

Minä olen ne koulut mitkä olen käynyt niin ihan loistavilla arvosanoilla käynyt läpi, peruskoulun päättötodistus mm. 9,1 keskiarvolla. Päätä olisi vaikka mihin, mutta kun toiveammattiinikaan ei lukemista tarvita eikä sitä lukemalla opi niin miksi tuhlata vuosia jonkun turhan aiheen opiskeluun?

Ja mieheni on toinen seurustelukumppanini, sitä edellinen suhde kesti 4v, eli 12 vuotiaasta 16 vuotiaaksi. Mieheni on kuitenkin ensimmäinen ja ainoa seksikumppanini, ja ihan varmasti valittu muilla perusteilla kun mainitsemillasi, kyllä niitä tulijoita olisi ollut muitakin...

Ja ehkäisy ei ole pettänyt, vaan ihan tarkoituksella 17 vuotiaana raskautta päätettiin yrittää, ja ennen esikoista sain myös yhden keskenmenon. Mieheni on minua vanhempi tietysti.

Kuulostat jotenkin katkeralta, olen pahoillani puolestasi, mikä ikinä sinut onkaan sitten katkeraksi saanut.

Kyllä minun mielestä kolmikymppisenä lapset tehnyt voi kokea kriisin tai joutua muuten vaan "kuutamolle" siinä missä parikymppisenä lapset tehnyt.

Kolmikymppiselle elämänmuutos lasten myötä on usein suurempi kuin sille parikymppiselle äidille. Kolmikymppinen on ehkä jo tottunut että on kotona aina siistiä,saa mennä ja tulla miten haluaa ja saa nukkua yöt rauhassa,käydä parilla.

Kolmikymppisenä lapset tekevä voi olla monin tavoin paljon itsekeskeisempi kuin se parikymppinen äiti. Kolmikymppiset äidit vievät lapsensa aikaisemmin ja useimmin päivähoitoon kuin parikymppiset,kun on jo isot autolainat ja asuntolainat ja ollaan totuttu siihen omaan aikaan ja itsenäisyyteen.



Siinä missä melkein jokainen tuntee sen eronneen komikymppisen,joka teki lapset nuorena,riittää kyllä mielin määrin niitä 4-5kymppisiä eronneita ihan yhtä lailla.



Kyllä mieskin VOI olla 22 vuotiaana armeija käytynä/palvelusaika suoritettuna,ammatti luettuna ja töissä,eikä mikään pahanen kakara. Kyllä 22 vuotias voi olla mitä ihanin,mahtavin ja vastuuntunoisin äiti tai isä,siinä missä kolmikymppinenkin.

siihen tarvetta. Ja tottakai ajatukset muuttuvat, kun ikää tulee lisää ja se on aivan normaalia. Mutta tuskin se vaikuttaa siihen millainen olen äitinä nyt tai kymmenen vuoden päästä.



Ja koulussa olen aina ollut hyvä ja minulle koulutus on tärkeä asia. Siksi aloitankin parin viikon päästä opiskelun uudestaan.Enkä tosiaankaan kuvittele, että lapsi tarkoittaa sitä ettei mitään tarvitse enää elämässään tehdä.



Eikä äitini ole teiniäiti :D

iässä. Olin naimisissa ja lapsi tervetullut. Ammattikin jo oli-