Miksi nykyään nostetaan haloo, jos 22-vuotias aikuinen on raskaana?

pitäisi "elää nuoruuttaan" 30v asti?

entä jos elämään ei vain kuulu viina ja biletys kovin montaa vuotta tai ollenkaan?

"Miksi pitäisi olla 22-v naimisissa ja äiti? En ymmärrä. "

Ja en ymmärrä mitenkään miten joku voi sanoa ettei 45v voi lähteä reppureissulle vaikka sinne aasiaan.

Me ainakin lähdetään miehen kaa eläkkeellä kiertään maailmaa, (siis jos ollaan elossa) sitten on aikaa ja ehkäpä rahaakin, vielä ei :)

voi elää ihan hyvin ilman viinaa ja biletystäkin. Vaikka ei bilettäisi eikä joisi alkoholia, niin lapsettomalla nuorella on kuitenkin vapaus tehdä suurin piirtein mitä mielii, toisin kuin pikkulapsen vanhemmilla. Ihan jo alkaen vaikka siitä, että pitää herätä joka aamu kuudelta vapaapäivinäkin jos sattuu sellainen lapsi. Yhtään mitään et voi tehdä kuten haluaisit, vaan kaikki tehdään sen mukaan, mitä joku muu haluaa. Jotkut vain haluavat välillä elää oman mielensä mukaan vanhempien käskyvallan alta muutettua, ennen kuin joutuu pienemmän ihmisen käskyvallan alle.

Aion elää ELÄMÄÄNI, tehdä asioita joita ITSE haluan kokea, sitten 43 vuotiaana kun minunkun lapseni on jo reilu 20 :)

En kaipaa sammumista bulgaariaan baariin, haluan nähdä ja kokea maailmaa.

Meidän kaveripiirissä yksi nainen halusi ehdottomasti lapsen nuorena ja saikin 23-vuotiaana. Me muut sitten noin 30-vuotiaana. Huomaan, että tämä nuorena lapsen saanut on katkera ja kateellinen meille muille. Meillä on ollut pitkä ja hieno vapauden aika, ja olemme käyttäneet sen hyvin. Moni on tehnyt hienoja opiskelu- ja urajuttuja, etsinyt maailmasta itselleen todellakin sen oman paikkansa, kokeillut eri asioita, matkustanut, tutkinut maailmaa ja tietysti bilettänyt ja pitänyt hauskaa vapaasti.



Nuorena lapset saanut kadehtii nyt meidän muiden oppiarvoja ja palkkoja ja sitä, että ehdimme rakentaa uraa ja elämää ennen kuin lapsi tuli ja saatoimme olla siksi rauhassa kotiäiteinä pidempään kuin vain äitiysloman. Ei hänenkään elämässään mitään vikaa ole, ja kaikki me olemme onnellisia, mutta hän on tällaisessa porukassa se, joka tuntuu olevan erilainen eikä välttämättä pelkästään hyvässä.



Kaikki me kolmekymppiset äidit olemme myös jaksaneet paremmin keskittyä lapseen, koska menojalka ei ole vipattanut. Olimme todella valmiita vanhemmuuteen.



Olen sitä mieltä, että kaikkein paras olisi saada lapset samaan aikaan kuin oma kaveri/tuttavapiiri. Muuten jää ulkopuoliseksi.



Toki nuoruudessakin on hyviä puolia. Varmasti jaksaa valvomiset yms paremmin.

Osalla kavereistani vauvaboomi oli 19-24v Voi sitä itkua ja valitusta kun ei päässyt mihinkään. Olin tosi paljon lapsenvahtina näiden "aikuisten" naisten lapsille kun naiset halusi bailata kun muutkin menee. Itse en niin välittänyt bailaamisesta, joten jousin vahtimaan lapsia. Parit tappelivat siitä, kumpi pääsee viikonloppuna ryyppäämään ja kumman vuoro on. Lapset oli välillä mummoilla ja välillä kavereilla ja huusmissä. Ja sitä kitinää ja valitusta kun on niin kiinni ja jumissa. Se kokemus toimi hyvänä ehkäisynä ja ajattelin jopa, että en tee ikinä lapsia kun se lapsiperheen elämä on niin kamalaa. No asiat meni kuitenkin toisin. Tapasin sellaisen miehen, ettei entiseen ollut enää paluuta ja niitä lapsiakin tein. Mutta olin todella tyytyväinen, että tein ne vähän myöhemmin. Tämä on minun kokemukseni siitä kun vauvabuumi iskee nuorena tyttöhin.

musta tuli äiti kun olin 20. meillä ei koskaan tapeltu kumpi pääsee ja mihin rientoihin. minä kävin n.2kk välein kun vauva oli puolivuotias ja mies saman verran. pari kertaa taisi olla vauva-aikana mummolassa ja silloinkin päiväsaikaan pari tuntia. todellakaan en olisi edes luottanut lapsettoman kaverin hoitoon. nautimme vauva-ajasta ihan kauheasti vaikka meillä oli tosi vaikeaa aluksi, teholla kuukausia yms. tiedän kyllä kuvailemasi "perhetyypin" mutta kun meitä nuoria äitiä on niin hirmuisen monenlaisia!

että minulla oli mahdollisuus nähdä perheeni kanssa maailmaa jo nuorena, matkusteltiin n.2 vuodessa kauemmas.

kerkesin myös tehdä ne teiniyden vaki "törppöilyt" että mistään en ole paitsi jäänyt. ammattikin minulla on ja vakipaikka.

lapsi on tuonut elämääni todellakin ihan uutta sisältöä, enkä kaipaa lapsetonta elämää.

saa mennä rientoihin, koska hyvin harvoin kumpikaan käy. Ja jos on jotain menoa, niin toinen jää lapsen kanssa kotiin. Eikä ole mitään ongelmaa ollut asian suhteen.

En oo moista havainnut.



Aikuinenhan 22v on.

Valitettavasti. Jos ei ikä haloon nostajaa satu miellyttämään.

Tunsin olevani ihan fiksu aikuinen ihminen ja lapsenkin olen onnistunut kasvattamaan hyväksi miehenaluksi. Toisaalta, kun katselen nyt päivittäin niitä 22-vuotiaita, niin aika harvalle voisin ajatella lasta. Aika lapsellista touhua on.



Mutta meitä on monenlaisia. Toiset enemmän aikuisia kuin toiset ja täytyy toivoa, että niille vähimmän aikuisillekin se vauva sitten toisi sitä järkeä päähän, jos "vahinko" sattuisi.

täysi-ikäisyyttä ei kaikille ole pitkä aika. Itse en esim. 22-vuotiaana ollut vielä seurustellut, suudellut ketään saati harrastanut seksiä. Jos olisin jotenkin neitseellisesti sikinnyt niin olisi se aika järkytys ollut ruveta äidiksi.

"Aikuinenhan 22v on. "

sain rsikoseni 19 vuotiaana, eikä siitä mitään haloota nostettu.

Kuopuksen sain ollessani 22 eikä sittenkää.

Kaupassaki tulivat vaan kaikki ihastelemaan kopassa nukkuvaa vauvaa, eikä tästä ole kuin puoli vuotta.



Niin vähän meni ohi, mutta ei raskaanakaan pahalla katsottu. Tuntemattomatkin tulivat juttelemaan hyvällä mielellä ja yksi mies jopa silitti vatsaani :D

22-vuotiaana? Omat kokemukset vaikuttavat, ja tietenkin mahdolliset lähipiirin kokemukset.

ihan aikuinen, nykyisin kun ajattelen olin ihan kakara. Ei silti fiksuja nuoria aikuisia ovat lapset.



Nykyisin ajattelen että elämän voi elää muutenkin kuin 20v naimisiin, ammattiin 23v, lapsi 24v ja omakotitalo ennen kuin on 30v, ero 40v ja sitten niin ei sitten enää oikeasti jaksa elää sitä nuoruutta, jota muka voisi elää kun lapset ovat isoja.



Ei sitä enää 45v lähdetä reppumatkalle Aasiaan, koska ajattelee että kuitenkin on joku vastuu aikuisista opiskelevista lapsista, harrastukset on niitä keski-ikäisen naisen teatteria, pyöräilyä jne. Paikat alkaa olla siinä kunnossa että vuorikiipeilyhaaveet saa unohtaa, laskettelukaan ei enää onnistu kuluneilla polvilla.



ELi jos nyt saisin valita olisin elänyt sen nuoruuden 30v asti ja nyt kyllä vielä jaksaisin matsata 15v murkun kanssa.

ilmoitettiin todella pahoittelevan äännesävyyn. Olin naimisissa ja lapsi oli todella harkittu ja toivottu. Olin tutkimuksissa ihan muista syistä ja raskaustesti otettiin varalta juuri siksi, että kerroin raskauden olevan mahdollinen.

Ei sitä enää 45v lähdetä reppumatkalle Aasiaan, koska ajattelee että kuitenkin on joku vastuu aikuisista opiskelevista lapsista, harrastukset on niitä keski-ikäisen naisen teatteria, pyöräilyä jne. Paikat alkaa olla siinä kunnossa että vuorikiipeilyhaaveet saa unohtaa, laskettelukaan ei enää onnistu kuluneilla polvilla.

ELi jos nyt saisin valita olisin elänyt sen nuoruuden 30v asti ja nyt kyllä vielä jaksaisin matsata 15v murkun kanssa.

Olen 35 14-vuotiaan nuoren äiti enkä haaveile mistään mitä en pysty tekemään nytkin.

mä ole huomannut ainakaan kovin suurta haloota kenenkään 22-vuotiaan raskaudesta nostettavan, mutta en kyllä sitä ymmärtäisikään.



Meidän perheen molemmat lapset ovat syntyneet ennen kuin vaimoni täytti 23, eikä asiassa ollut silloinkaan mitään ihmeellistä tai haloon nostamisen aihetta. Kunhan jokainen aikuinen "tekee" lapsensa silloin, kun on siihen itse kypsä, antaa muiden olla omassa arvossaan omien mielipiteidensä kanssa. Toiset eivät ole kypsiä hankkimaan lapsia koskaan ja toiset oikein mainiosti 22 vuotiaana tai jopa nuorempana.

ennen muinoin ei ollut niin paljon valinnanvaraa näissä asioissa ehkäisynkään suhteen ja yhteiskunta katsoi pahalla, jos ei ollut kunniallisesti naimisissa jo nuorena. Nyt kun on valinnanvaraa joka asian suhteen, niin ensisynnyttäjienkin ikä on noussut, mikä tarkoittaa, että ennen saatiin lapset nuorina, koska ei oikein muutakaan voinut, mutta nyt kun voi, niin ihmiset mieluummin elää nuoruutta pitemmälle. Eikä siinä ole minusta mitään vikaa. Ei ihminen kuitenkaan kovin kauaa ole nuori, siis sillä tavalla, että ei tarvitse asua kotona ja tehdä kuten vanhemmat haluaa. Jos elää nuoruutta 18-30 v eli 12 vuotta niin sitten on kuitenkin edessä 40- 50 vuotta vastuullista ja vakavaa aikuisuutta, eli ihan tarpeeksi.

Olen 35 14-vuotiaan nuoren äiti enkä haaveile mistään mitä en pysty tekemään nytkin.

eri juttu jos haaveet rajoittuu siihen, että käy uimahallissa kerran viikossa ja kolme kertaa vuodessa viinilasillisella. Aika monet nuoret ihmiset haluaa kuitenkin matkustella ja asua ulkomailla ja tehdä näitä asioita vaikka viikon varoitusajalla. Monet myös haluavat elää hieman rappiollista elämää jonkin aikaa, eli käydä vaikka juhlimassa (onnistuu ilman alkoholiakin) monta kertaa viikossa ja herätä iltapäivällä, istuskella ystävien kanssa puistossa koko yön jne, mikä näyttää vähän tyhmältä jos olet 35 eikä myöskään onnistu sen ikäiseltä lasten äidiltä.

Ei sitä enää 45v lähdetä reppumatkalle Aasiaan, koska ajattelee että kuitenkin on joku vastuu aikuisista opiskelevista lapsista, harrastukset on niitä keski-ikäisen naisen teatteria, pyöräilyä jne. Paikat alkaa olla siinä kunnossa että vuorikiipeilyhaaveet saa unohtaa, laskettelukaan ei enää onnistu kuluneilla polvilla.

sä olet raihnainen. Ei mulla ole tuollaisia ongelmia vaikka olen suht samanikäinen. Reppumatkailu sinällään ei ol ekoskaan itseäni kiinnostanut, mutta Himalajalle on aikomus lähivuosina mennä patikoimaan. Tähän asti on riittänyt ihan Lapissa vaeltelu rinkka selässä.

Hänestä on koko aja pidettävät huolta, ja jos vaikka samaan aikaan opiskelee/käy töissä niin haluaa vapaa-ajan viettää lapsen kanssa (poikkeuksena toki eräät jotka pystyvät tuosta noin jättämään vauvan viikoksi mummolle hoitoon...)



Ja tuosta seuraa se, että se pieni on koko ajan mielessä nro 1. ja ja aina haluaa/on pakko lähteä kotiin heti kun tunnit loppuvat tai pääsee töistä. Ja jää se spontanius kokematta elämästä. Kaikki mennäänkö kahville ja piiitkät keskustelut ja muut mitä opiskelijoina harrastettiin.



Ja kaikessa huomioitava lapsi, missä asuu, mihin varaa jne. mikä ei sinänsä ole paha asia, MUTTA soisin jokaisella ihan sellaista "omaa elämää" useamman vuoden, koska se kasvattaa.



Ennen ei tosiaan ollut vaihtoehtoja, nykyään on. Miksi kiirehtiä sellaista joka voi muutaman vuoden odottaa? Miksi pitäisi olla 22-v naimisissa ja äiti? En ymmärrä.