Miksi nykyään nostetaan haloo, jos 22-vuotias aikuinen on raskaana?

Kyllähän näitä haloita nostetaan. Valitettavasti. Jos ei ikä haloon nostajaa satu miellyttämään.

haloon nostamiseen. Tuntuu vähän siltä, että nyt on kasvamassa 2-3-4 kymppisten sukupolvi, jolle tunnusomaista on haloon nostaminen asiasta kuin asiasta joka ei itseä miellytä ja jota ei itse voi kontrolloida.

Tuntuu, että vanhempi saa ja pitää päättää lapsen kaveripiirin (ok ihan hulttiomeiningin ymmärrän, mutten jotain tokaluokkalaisten vanhempien kaverien valintaa), lasten - aikuistenkin lasten valinnat ja siinä sivussa myös muiden tuttujen ja tuntemattomienkin valinnat, vähintään av:llä.

että alle 25 vuotias naispuolinen ihminen on tyttö, 25 - 30 murroikäinen ja yli 30 nainen. Aikoinaan kun aloin vaimoa itselleni katsomaan, unohdin suosiolla nuo tyttöikäiset.

ihmiset ovat erilaisia. Veljeni on 27v eikä edes vielä ajattele lapsia itselleen ja nauttii elämästään. Minä taas olen 17v ja 10kk pojan äiti, ja todella nautin elämästäni. Tietenkin kaikki asiat pitää suunnitella ja järjestellä tarkemmin, kun on lapsi, mutta ei se tarkoita sitä, että elämä loppuu kun lapsi syntyy. Minusta on käsittämätöntä, että nykyisin pitäisi elää "nuoruuttaan" 30v asti. Kyllä elämässä on paljon muutakin, kuin se paljon puhuttu nuoruus.

Toiset saattavat kaivata reppureissuja Aasiaan, mutta joillekin se on elämän kohokohta, kun pidät omaa nukkuvaa lastasi sylissä.

olet tosiaan niin nuori, että tulee lähinnä mieleen aikuista leikkivä lapsi. Kuulostaa varsin kummalliselta, kun 17- vuotias sanoo, että elämässä on muutakin kuin nuoruus. Tuntuu, ettet ole ihan käsittänyt, mitä se tarkoittaa, ja olet tehnyt lapsen, koska pidät itseäsi niin aikuisena, ja haluat osoittaa, että olet sellainen. Kun yhtä lailla on kypsää, jos 17- vuotias tajuaa, että haluaa elää sitä nuoruuttaan. On lapsellista ajatella, että sitten on vasta aikuinen, kun on lapsi, asuntolaina ja auto. Siitä huomaa, miten pinnallinen käsitys ihmisellä on aikuisuudesta ja hän ei ole aikuinen lainkaan, vaan vain luulee olevansa.

Olen muuttanut 15vuotiaana kotoa ja olin jo siinä iässä vakituisessa työpaikassa jne..

Mutta minulle ei tullut mieleenkään vielä siinä iässä osoittaa aikuisuutta perustamalla perhettä. En halunnut edes kiirehtiä vakituiseen parisuhteeseenkaan.

Kuinka moni silloin minun nuoruudessa hätäili sen poikaystävän kanssa ja sen kanssa, että pitää saada se lapsi äkkiä, että päästään leikkimään sitä oikeaa kotia. Ennen kuin edes 24v oli tullut täyteen, oli erottu ja lapsi kulki kahden kodin väliä.

Joskus se aikuisuus on juuri sitä, että uskaltaa olla yksin, eikä hätäile näiden asioiden kanssa. Lapsellisempaa on minusta haaveilla siitä, että saa oman miehen ja pääsee leikkimään kotileikkiä mahdollisimman nuorena, että vaikuttaisi mahdollisimman aikuiselta.

niin asia on ok.

Mutta aikuisuuteen tarvitaan muutakin kuin perinteiset "omakotitalo, iso laina, mies, tila-auto ja pari muksua"

Aikuisuus voi olla juuri sitäkin, että ei kiirehdi näihin osoittaakseen, että on aikuinen. Vaan haluaakin kasvaa omana itsenään ihan rauhassa ja ei kiirehdi siihen omaan kotiin heti lapsuudenkodista muutettuaan.

Mutta, 22 vuotiaan ei pitäisi enää olla niin lapsen tasolla, ettei osaa edes itsestään pitää huolta. Siinä on kasvatus mennyt vanhemmilla pieleen.

Ei oikein vakuuta jos joku tulee sanomaan että 22v on vielä lapsi. Jos on itse ollut vielä lapsi siinä iässä, saa miettiä mistä se johtuu.

Omat vanhempani kasvattivat minut sen verran hyvin, että 22v iässä en todellakaan enää ollut lapsi, vaan nuori aikuinen joka osasi itse hoitaa asiansa. Eikä tarvinnut vanhempien nilkassa roikkua kiinni.

Ja en ollut tuo jolle vastasit.

Ei se lapsen saanti osoita lapsellisuutta. Ainakaan kaikilla. Sinulla ilmeisesti olisi osoittanut.

osoittaa sillä mitään, että minulla on lapsi. Olen aina tiennyt haluavani lapsen nuorena, mutta tarkoitus ei ollut ihan näin nuorena, mutta elämä osoitti että kaikkea ei voi suunnitella. Ja tottahan se on, että monet ajattelevat ettei elämässä ole muuta kuin nuoruus. Itse en sitä mitenkään kaipaa ja siksi sanoin, että on muutakin.

teinejä ja sitten alkaa vasta varhaisaikuisuus ja tossa kuudenkympin korvilla ehkä pikkuhiljaa óllaan aikuisia. Se on se tämä nuoruuden ihailu aiheuttanut tämän. Kukaan ei halua olla aikuinen. Hollywoodissa tosin aikuisuus ei ala koskaan.

että alle 25 vuotias naispuolinen ihminen on tyttö, 25 - 30 murroikäinen ja yli 30 nainen. Aikoinaan kun aloin vaimoa itselleni katsomaan, unohdin suosiolla nuo tyttöikäiset.

haluan lapsen nuorena ja prinsessapäivän.

Ajattelin aina, että haluan lapsen vasta jos tapaan sellaisen miehen, kenestä tulee hyvä isä ja jota voin rakastaa ja joka rakastaa minua.

Se lapsensaaminen nuorena (tai yleensäkään) ei ollut itseisarvo.

Se on tosi, että nuorena lapsia tekevät juuri ne tytöt, jotka haaveilevat teini-iässä tekevänsä lapsen nuorena. Tytön luokalla on pari tällaista tyttöä. Koulu ei mene oikein hyvin ja kuvittelevat, että kun saavat iskettyä miehen itselleen ja tehtyä lapsen, ratkaisu elämään on siinä ja ei tarvitse oikein töitä tehdä, eikä opiskella yms.

osoittaa sillä mitään, että minulla on lapsi. Olen aina tiennyt haluavani lapsen nuorena, mutta tarkoitus ei ollut ihan näin nuorena, mutta elämä osoitti että kaikkea ei voi suunnitella. Ja tottahan se on, että monet ajattelevat ettei elämässä ole muuta kuin nuoruus. Itse en sitä mitenkään kaipaa ja siksi sanoin, että on muutakin.

niin JOKAINEN lapsia n. 20-v on eronneet. Ja löhtökohdat kaikilla ihan keskiluokkaiset, eli ei mitään "sossutapauksia". Juuri se kiirehtiminen aikuisuuteen kuvaa heitä hyvin. Alettiin seurustella ja ostettiin oma asunto ja oltiin niin "aikuisia" vauva sylissä.

Kun alkoivat lähestyä 30-vuotta, niin ero ja muutto vuokra-asuntoon ja elämää yh-vanhempana. Ja "vapaa viikonloppuina" eletään nuoruutta, mikä aika kornia katseltavaa, kun biletetään ja etsitään uutta miestä.



Minua säälittää kamalasti tuo 17-vuotias joka "ei kaipaa nuoruutta" jne. koska hän on vasta lapsi ja sen näkee hänen kirjoituksestaan. Hänen kannattaa printata teksti ja lukea se uudestaan 10-vuoden kuluttua, varmasti kauhistuu mitä on kirjoittanut vähän vanhempana kun lukee.



Minä toivon että omat lapseni eivät tee lapsia ainakaan alle 25-v koska silloin heiltä jää paljon kokematta, ja koska fakta havaintojeni mukaan on, etteivät nuo parikymppisinä perheen perustaneet suhteet kestä.

että monet, ei kaikki, parikymppisenä lapsen tekevät ja omakotitalon hommaavat ovat melko lyhytjännitteisiä, eletään pari vuotta ns. nuoruutta ja biletetään, sitten siihen kyllästytään eikä keksitä muuta tekemistä, niin sitten päätetäänkin, että tässähän ollaan jo aikuisia ja hommataan aikuisuuden statussymbolit eli lapsi ja talo, sitten eletään sitä muutama vuosi ja huomataan, että aikuisuus olikin jotain ihan muuta ja ei se bilettäminen ja vapaa elämä ollutkaan niin lapsellista, vaan oikeastaan ihan mukavaa, sitten erotaan ja pallotellaan lapsia, jotta päästään elämään kadotettua nuoruutta taas.

En väittänytkään että aikuisuuteen "tarvitaan" asuntolaina,vanhempi mies,lapset ja näin päin pois.



Mie tarkoitin että aikuinen ihminen vastaa itse tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.



Aika epäkypsää tarttua kenenkään fyysiseen ikään sen mittarina,että onko se valmis saamaan lapsia tai ottamaan asuntolainaa. Kyllä sitä voi olla 18 vuotiaanakin vastuullinen siinä missä kolmikymppinenkin.

Se ikä milloin on valmis saamaan perheen ja kaiken muun sen mukana,vaihtelee. Mutta turha 22 vuotiaan on ittesä raskaaksi hankittuaan sanoa että näin kävi koska olen vielä ihan kakara. Vastuuton voi olla,tehä virheitä tai olla muuten vaan huolimaton,mutta kyllä ihminen on "aikuinen" jos on 22 vuotias.



Mie halusin lapset nuorena,mutta ei se ole mulle mikkään itsetarkoitus ollut. Enkä ole heittäytynyt miehen varaan,kuten sanoin. Ammatti löytyy enkä ole hommannut luottokortti tai muita velkoja jokka olen ajatellut tulevan miehen joskus maksavan :D



Aika omituista että jos minulla olisi vaikka 5 vuotta enemmän ikää ja kaikki tämä ihana mikä minulla on,olisin jotenkin oikeutetumpi siihen.Tai enemmän aikuinen. "Kokemuslisä" takuula kasvaa iän myötä,mutta ei kolmikymppinen ole välttämättä minua enempää "mailmaa nähnyt." Ettäkö kaikki tämä olisi olut pelkkää tytönheitukan tuuria ja olen vain heittäytynyt miehen varaan :D



Minä ainakin olen aikuinen nyt ja olin jo 22 vuotiaanan kahden lapsen äitinä,asuntovelallisena. En siksi että minulla oli lapset,mies ja asuntolaina,vaan siksi että minä olen kantanut kaikista tekemistäni valinnoista kiitettävästi vastuun.



Se kolmen lapsen äiti ennen 24 ikävuottaan,voi minua :D

ennenkuin on riittävästi bailannut, nähnyt elämää, matkustellut, hankkinut oman asunnon (mieluiten ok) ja kokeillut tarpeeksi miehiä, jottei ala harmittamaan myöhemmin. Lasten saamiseen tarvitaan aina vauraat puitteet, muuten on huono vanhempi...

Se on tosi, että nuorena lapsia tekevät juuri ne tytöt, jotka haaveilevat teini-iässä tekevänsä lapsen nuorena. Tytön luokalla on pari tällaista tyttöä. Koulu ei mene oikein hyvin ja kuvittelevat, että kun saavat iskettyä miehen itselleen ja tehtyä lapsen, ratkaisu elämään on siinä ja ei tarvitse oikein töitä tehdä, eikä opiskella yms.

mutta minä en todellakaan haaveillut lasten saannista nuorena, en haaveillut lapsista ollenkaan mutta niin vaan 22-vuotiaana olin 2 lapsen äiti. Eka vahinko, toinen täysin suunniteltu ja odotettu lapsi. Kun olin jo 21-vuotiaana 4-vuotiaan äiti ei käynyt mielessäkään että olisin liian nuori vielä 22-vuotiaana. Olen tehnyt töitä, opiskellut, opiskellut ja tehnyt samaan aikaan töitä ja olin luokkani paras oppilas vielä lapsen syntymän jälkeen joten ei oikein mene tämä sinun yleistys putkeen. Sama mies edelleen, mutta vielähän tässä on 4 vuotta aikaa erota jos ennen kolmikymppisiä aikoo =)

elämässään onnistuneista nuorista äideistä.

Mutta tosiasiassa näitä nuorena lapsensa tehneitä ja kolmikymppisenä ihan hukassa olevia on aivan liian paljon.

Pari esimerkkiä ihan vuoden sisällä töistä. Toinen 26v, kahden lapsen äiti. Kummankin lapsen isä oli häipynyt raskausaikana. Pääsi opiskelemaan ja opiskelu ei ollutkaan kivaa. Päätti, että haluaa kolmannen. Niinpä sitten joltain kapakkareissulta hommasi miehen ja alkoi odottaa sitä kolmatta, ettei tarvitse koulua käydä. Äitinsä hoitaa jo niitä kahta isompaa.

Toinen naimisissa oleva 3 lapsen äiti. Ikää muistaakseni 27v. Ilmoitti, että otti avioeron kun mies ei enää tuntunut miltään. Ei ollut sitä rakkautta enää. Hei haloo, mihin se rakkaus oli häipynyt kun 3 lasta oli tehty pienillä ikäeroilla ja nuorin oli vasta vähän yli vuoden. Mies oli kuulemma ihan murtunut, mutta nainen ilmoitti, että haluaa nyt toteuttaa itseään kun on nuoruutensa pilannut lapsia hoitamalla.

Näitä tarinoita on aivan liian paljon. Joten onnea sinulle jos teillä menee hyvin. Olette esimerkkinä nuorille äideille.

Se on tosi, että nuorena lapsia tekevät juuri ne tytöt, jotka haaveilevat teini-iässä tekevänsä lapsen nuorena. Tytön luokalla on pari tällaista tyttöä. Koulu ei mene oikein hyvin ja kuvittelevat, että kun saavat iskettyä miehen itselleen ja tehtyä lapsen, ratkaisu elämään on siinä ja ei tarvitse oikein töitä tehdä, eikä opiskella yms.

mutta minä en todellakaan haaveillut lasten saannista nuorena, en haaveillut lapsista ollenkaan mutta niin vaan 22-vuotiaana olin 2 lapsen äiti. Eka vahinko, toinen täysin suunniteltu ja odotettu lapsi. Kun olin jo 21-vuotiaana 4-vuotiaan äiti ei käynyt mielessäkään että olisin liian nuori vielä 22-vuotiaana. Olen tehnyt töitä, opiskellut, opiskellut ja tehnyt samaan aikaan töitä ja olin luokkani paras oppilas vielä lapsen syntymän jälkeen joten ei oikein mene tämä sinun yleistys putkeen. Sama mies edelleen, mutta vielähän tässä on 4 vuotta aikaa erota jos ennen kolmikymppisiä aikoo =)

Itse opiskelin, harrastin aktiivisesti ja matkustelin jne. ns. nuoruuteni. Lapset sain yli kolmekymppisenä. En juuri ryypännyt ja rellestänyt:).

Matkaan tarttui kaksi tutkintoa (ja toiveammatti), ihania ystäviä ympäri maailmaa, kielitaitoa, kulttuurikokemuksia jne. Minulle ne olivat ja ovat tärkeitä asioita.

Kiitos kaunis, löysin myös ihanan puolison ja nyt meillä on pieni perhe. Lisääntynyt kahdella ihanalla lapsella.

Itse olin ihan kypsymätön äidiksi 22-vuotiaana ja puhunkin vaan omasta puolestani.

Olen tavannut monta äitiä, jotka ovat saaneet lapsensa paljon nuorempinakin ja ovat erinomaisia äitejä.

Hyviä ja "huonoja" äitejä löytyy ihan kaiken ikäisistä. Annetaan kaikkien taplata tyylillään ilman sen suurempaa haloota!

Ps. Oiskohan sukurasite, kun myös vanhempani ja isovanhempani ovat jotakuinkin saman tien kulkeneet ennen vanhemmuutta...

Kaikkea hyvää kaikenikäisille raskaana oleville ja onnelista odotusta ja pidetään yhtä äiteinä ihan kaiken ikäiset!

Jos kotoa on nähnyt mallin, että opiskelut ensin ja elämänkokemusta niin sen monesti lapsetkin perii.

Jos mamma on teiniäiti niin yleensä tyttökin on sitä, koska mallin saa kotoa.

Ps. Oiskohan sukurasite, kun myös vanhempani ja isovanhempani ovat jotakuinkin saman tien kulkeneet ennen vanhemmuutta...

Kaikkea hyvää kaikenikäisille raskaana oleville ja onnelista odotusta ja pidetään yhtä äiteinä ihan kaiken ikäiset!

elämässään onnistuneista nuorista äideistä. Mutta tosiasiassa näitä nuorena lapsensa tehneitä ja kolmikymppisenä ihan hukassa olevia on aivan liian paljon. Pari esimerkkiä ihan vuoden sisällä töistä. Toinen 26v, kahden lapsen äiti. Kummankin lapsen isä oli häipynyt raskausaikana. Pääsi opiskelemaan ja opiskelu ei ollutkaan kivaa. Päätti, että haluaa kolmannen. Niinpä sitten joltain kapakkareissulta hommasi miehen ja alkoi odottaa sitä kolmatta, ettei tarvitse koulua käydä. Äitinsä hoitaa jo niitä kahta isompaa. Toinen naimisissa oleva 3 lapsen äiti. Ikää muistaakseni 27v. Ilmoitti, että otti avioeron kun mies ei enää tuntunut miltään. Ei ollut sitä rakkautta enää. Hei haloo, mihin se rakkaus oli häipynyt kun 3 lasta oli tehty pienillä ikäeroilla ja nuorin oli vasta vähän yli vuoden. Mies oli kuulemma ihan murtunut, mutta nainen ilmoitti, että haluaa nyt toteuttaa itseään kun on nuoruutensa pilannut lapsia hoitamalla. Näitä tarinoita on aivan liian paljon. Joten onnea sinulle jos teillä menee hyvin. Olette esimerkkinä nuorille äideille.

Se on tosi, että nuorena lapsia tekevät juuri ne tytöt, jotka haaveilevat teini-iässä tekevänsä lapsen nuorena. Tytön luokalla on pari tällaista tyttöä. Koulu ei mene oikein hyvin ja kuvittelevat, että kun saavat iskettyä miehen itselleen ja tehtyä lapsen, ratkaisu elämään on siinä ja ei tarvitse oikein töitä tehdä, eikä opiskella yms.

mutta minä en todellakaan haaveillut lasten saannista nuorena, en haaveillut lapsista ollenkaan mutta niin vaan 22-vuotiaana olin 2 lapsen äiti. Eka vahinko, toinen täysin suunniteltu ja odotettu lapsi. Kun olin jo 21-vuotiaana 4-vuotiaan äiti ei käynyt mielessäkään että olisin liian nuori vielä 22-vuotiaana. Olen tehnyt töitä, opiskellut, opiskellut ja tehnyt samaan aikaan töitä ja olin luokkani paras oppilas vielä lapsen syntymän jälkeen joten ei oikein mene tämä sinun yleistys putkeen. Sama mies edelleen, mutta vielähän tässä on 4 vuotta aikaa erota jos ennen kolmikymppisiä aikoo =)

Mielestäni tällä asialla ei ole juurikaan tekemistä iän kanssa. Valitettavasti on paljon naisia, joilla on elämänhallinta hukassa, kuvitellaan että lapsella saadaan mies pidettyä itsellä tai että lapsen hankinta pelastaa parisuhteen jne. Yleensä samoilla ihmisillä on ongelmia myös opiskeluissa ja työssä, puuttuu pitkäjänteisyys. Valitettavasti tämä kierre tuntuu jatkuvan koko elämän, saipa sen esikoisen 22- tai 30-vuotiaana.

Toiset ottavat vastuun lapsesta ja omasta elämästään, tapahtuipa se sitten 22- tai 30-vuotiaana.

Ihan teiniraskaudet (tyttö murrosikäinen) ovat asia erikseen. Silloin toivoisi tytön saavan lähipiiriltään kaiken mahdollisen avun. Hyviä äitejä heistäkin usein tulee, mutta ehkä riski toiseen suuntaan on keskimääräistä suurempi.

Olisiko minun pitänyt jatkaa loisimista ja rellestämistä? Vai enkö kelpaa sellaisena kuin olen? Kohta kolmen lapsen äitinä ja vaimona? Enkö olisi saanut löytää rakasta miestäni hyvissä ajoin? Jos nimittäin tämän miehen olisin käsistäni päästänyt, takuu varmasti katuisin asiaa myöhemmin :) Parempaa aviomiestä ja isää lapsilleni en olisi voinut löytää!

olet kai sitten vielä niin nuori, ettet tajua, että nuoruutta voi elää muutenkin kuin joko lapsia väsäämällä tai alkoholia kittaamalla. Kuten sanottu, lasten myötä menee kuitenkin jonkinasteinen vapaus, vaikka harrastaisi sitten sukankudontaa, niin sitä ei voi tehdä aamuyölle asti ja nukkua sitten pitkään seuraavana päivänä. Lapseton ihminen kykenee myöskin käymään vastuullisesti töissä ja maksamaan veroja. Mutta hän voi tehdä rahoillaan mitä haluaa, eikä tarvitse ensiksi ajatella jotakuta muuta. Tällainen aika ei loppujen lopuksi kestä kovin pitkään.

Olen samaa mieltä tuosta vapaudesta. Lapset ovat parasta elämässäni, mutta kyllä pienten lasten kanssa omaa aikaa jää tosi vähän, ja se vähäinen aika joka jää äidille menee sitten kotitöitä tehdessä. En arvostele kenenkään valintaa tehdä lapset nuorena, mutta turha kieltää sitä tosiasiaa, että paljon jää näkemättä ja kokematta, jos lapset hankitaan aikaisin. Omasta mielestäni 22-vuotias on vielä tyttö, ja nuoruus on niin ihanaa aikaa, kyllä siitä kannattaa nauttia ilman mitään sitoumuksia ja arjen velvotteita. Enkä viittaa minhinkään bailaamiseen , vaan juuri mahdollisuuteen tehdä asioita, joista on kiinnostunut, on se sitten matkustelua, opintoja, asumista ulkomailla.

ovat perheen perustaminen ja normaalin elämän viettäminen? Entä jos matkustelu ei kiinnosta? Opinnot pitemmälle kun ammattikouluun eivät kiinnosta? Asuminen ulkomailla ei kiinnosta? Bailaaminen ei kiinnosta?

Jos se mitä elämältä haluaa on ollut selvillä 13-vuotiaasta asti, ja se on mies, paljon lapsia, ja tavallinen, hyvä elämä ihan täällä kotosuomessa. Miksi siis sen oikean miehen tullessa vastaan pitäisi odotella? Ja tehdä mitä? Noitako asioita joita "nuoruuteen kuuluu" mutta jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa?

Jos se mitä elämältä haluaa on ollut selvillä 13-vuotiaasta asti, ja se on mies, paljon lapsia, ja tavallinen, hyvä elämä ihan täällä kotosuomessa. Miksi siis sen oikean miehen tullessa vastaan pitäisi odotella? Ja tehdä mitä? Noitako asioita joita "nuoruuteen kuuluu" mutta jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa?

mitään, jos näin on, mutta se on vain aika harvinaista, että tuollainen elämä tyydyttäisi loppuiän. Minkä ikäinen mahdat olla?

Eiköhän ne teinivuodet tuohon täysikäisyyteen pääty.

jo 10-vuotiaista, että suurin onni on löytää poikaystävä ja seukata ja tehdä lapsi. Ostaa omakotitalo ja saada suuret häät ja timangi sormeen. Oma tyttöni on 11v ja sama toistuu tässä ikäpolvessa. On tosiaan niitä varhaiskypsiä tyttöjä, jotka nyt jo haaveilee, että pääsis seukkaamaan ja sais poikaystävän ja talon ja ne prinsessajuhlat. Se on se elämän suurin onni. Ja yleensä nämä tytöt etsiikin sen poikaystävän aika äkkiä. Se menee juuri sen kaavan kautta, että alle kakskymppisinä näytellään kihlasormusta ja vuosi suunnitellaan häitä sinä aikana kun poikaystävä on armeijassa (jollakin on tuuri löytää vanhempi mies). Suuret häät ja sitten se vauva ja talon rakentaminen. Sitten itketään kun ystävät jättää ja on yksin. 25 vuotiaina kuitenkin uhotaan, että olen niin onnellinen omakotitalossani kun miehellä on hyvä palkka ja tienaa kotiin rahaa ja minä saan hoitaa lapsia. Ja on auto pihassa ja kulissit kunnossa jne.. Se on heidän ratkaisunsa ja jos ovat elämässä tyytyväisiä (ja toki ovat kun suurin haave oli vain päästä seukkaamaan ja löytää poikaystävä).

Minä olen kenties vähän kuvailemasilainen tyttö. Tosin vähän eri järjestyksessä meni, olen nyt 21 ja eka lapsi 3v. Löysin mieheni 17 vuotiaana ja hän on 5v vanhempi. Häät on ensi kesänä.

Miksi siinä olisi jotain pahaa että elämän suurin toive on saada hyvä mies ja perhe? En minä valita mistään ystävien jättämisestä, asutaan kaukana lapsuuden ystävistä ja molempien perheistä mutta inulle riittää hyvin että soitellaan heidän kanssa ja nähdään kerran vuodessa. He ovat ihan eri elämäntilanteessa, ystäväni siis, suurin osa ainakin, yhdellä on lapsi. Mutta minulle riittää työkaverit ja harrastusten parista tutuksi tulleet ihmiset. Viihdyn parhaiten mieheni jha lapseni kanssa.

Minulla on ehlä yksinkertaiset unelmat, en halua matkustaa intokiinaan ja ryypätä ja rellestää, en tulla presidentiksi enkä luoda uraa juristina tai lääkärinä. Pyöritämme pientä yritystä ja etsimme juuri isompaa omakotitaloa, mies tienaa ihan hyvin, minä en. Unelmiini kuuluvat lähinnä lapset ja kasa kaikenlaisia eläimiä, joita jo onkin aika kasa :) Mitään sen "suurempaa" en elämältä toivo, olen tyytyväinen tähän. Ja mikä siinä on väärin?

Minä muuten olin koulussa niitä kympin tyttöjä, peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo reilusti yli ysin, ja olihan se monille sukulaisille pettymys kun ilmoitin 17-vuotiaana olevani raskaana, mutta elän omaa elämääni enkä heidän.