Minä en voi syödä yhtään laktoosia. Miksi kaikki tarjoaa minulle HYLAA?
Voin saada tosi vaikean sairaskohtauksen, jos ruoassa on laktoosia. Ruoan täytyy siis olla täysin laktoositon, vähälaktoosinen ei käy.
Tuli tuosta kasvisruokavaliosta mieleen, että sanon aina ruokailukutsun saatuani tilanteeni - ruoan on pakko olla täysin laktoositonta. Ja silti yllättävän monet tekevät vähälaktoosista ruokaa.
Samalla vaivalla kun tekee vähälaktoosista ruokaa olisi voinut tehdä täysin laktoositonta!
Olin joulun jälkeen syömässä tuttavaperheessä. Oli todella noloa, kun en voinut syödä YHTÄÄN MITÄÄN. En alkuruokaa, en pääruokaa, en jälkiruokaa. Perheenemäntä oli tietenkin vähän hämillään, kun ei ollut tajunnut ettei vähälaktoosinen käy laktoosittomalle ruokavaliolle. Yritti tarjota leipää, mutta sekään ei ollut laktoositonta..
Kommentit (242)
tuosta asiasta. Se kai ei ole kenellekään mikään ongelma, mutta ymmärrän hyvin, ettei monikaan asiaan perehtymätön osaa löytää maitoproteiinia, laktoosia yms. jostain leivistä tai muusta valmisruuasta, jota ei itse miellä maitoon liittyväksi mitenkään. Harva edes tajuaa, missä kaikessa jotain maitoon tai laktoosiin liittyvää voi olla. Eli kyllä mä huolehtisin ite, jos olisin allerginen tai laktoosi-intolerantikko. Vain Hyla-tuotteilla pärjäävät osataan yleensä hoitaa kenen tahansa kokin toimesta. Enkä minäkään uskaltaisi kovin kevyesti luvata mitään muuta. Yleensä keskustelenkin sitten ruoka-aine ruoka-aineelta tarjottavat näiden vaikeampien kanssa.
Ja sitten kun olen viikonlopun sapuskat tehnyt täysin maidottomia ja soitan kaupasta, että keksin ostaa kaikille jätskiä jälkkäriks, mikä jätski teille sopii. "No, tuo ihan tavallista, ei se vähässä määrin haittaa".
Ja kumpi olis ollut helpompaa, ostaa se erikoisjätskipaketti pakastealtaasta kuin opetella kokonaan itelle vieras tapa laittaa ruokaa.
että lääkäreilläkin kesti vuosia ymmärtää mistä ne johtui. Onko siis ihmekään, että ihan maallikot ruuan tarjoajat eivät tajua, miten ehdotonta se sun laktoosittomuus on. Suurimmalla osalla laktoosi-intoleranssi kun ei aiheuta mitään niin vakavaa, että satunnainen hyla-tuotteen syöminen näkyisi yhtään missään.
Tosi vaivalloista, mutta oikeasti on amatöörinä vaikea erottaa kaikkia mahdollisia allergioita (keliakia, vilja-allergia, laktoosi-intoleranssi...) ja ymmärtää niitä. Eritoten kun on olemassa ihmisiä, jotka saattavat oireilla tosi vähän ja ottaa vaikkapa laktoosia sisältäviä tuotteita ja naureskella, että kotona sitten piereskelen, mutta kun näyttää niin hyvältä niin maistan.
että lääkäreilläkin kesti vuosia ymmärtää mistä ne johtui. Onko siis ihmekään, että ihan maallikot ruuan tarjoajat eivät tajua, miten ehdotonta se sun laktoosittomuus on. Suurimmalla osalla laktoosi-intoleranssi kun ei aiheuta mitään niin vakavaa, että satunnainen hyla-tuotteen syöminen näkyisi yhtään missään.
ei sekään nyt ihan terveeltä järjeltä kuulosta kutsujan osalta jos ajattelee, että kunhan piereskelee vähän enemmän, kyllä se yhden kerran hylaa voi syödä. ja sitten kun kaikki muutkin ajattelevat näin, niin intorelantikko saa aina olla se, jokaa kärsii muiden huomaamattoman ajattelun takia..... enkä itse ole edes laktoosi- intolerantikko mutta voin empaattisesti ajatella omalle kohdalle, että ei olisi kivaa. kun tosiaan tarjottavat saa helposti kokonaan maidottomaksi ja laktoosittomaksi.
Jos et meille kylään tullessasi voimakkaasti painottaisi, ettet siedä lainkaan laktoosia ja ettei Hyla-mtuotteiden käyttäminen riitä, en varmaan yksinkertaisesti tajuaisi, että kyse on niin vakavasta asiasta tai että Hyla-tuotteet ovat vähälaktoosisia eivätkä laktoosittomia. Katsos kun ihmiset, joita asia ei koske, eivät ole yhtä tietoisia kaikista riskeistä ja faktoista. On sinun tehtävästi pitää asioista huoli ja informmoida muita.
että lääkäreilläkin kesti vuosia ymmärtää mistä ne johtui. Onko siis ihmekään, että ihan maallikot ruuan tarjoajat eivät tajua, miten ehdotonta se sun laktoosittomuus on. Suurimmalla osalla laktoosi-intoleranssi kun ei aiheuta mitään niin vakavaa, että satunnainen hyla-tuotteen syöminen näkyisi yhtään missään.
Voi pässien pässi. Kyllä niitä on muitakin joille hyla aiheuttaa ongelmia, vaikkakaan ei yhtä dramaattisia kuin ap:lla. Ap EI siis ole poikkeus siinä, että on ehdottomasti laktoositon -- näitä riittää --, vaan siinä, että kohtaus on niin raju.
ei ap.
En ymmärrä, miksei emäntä voi muka tehdä laktoosittomana ruokia. Itselläni on tapana aina tehdä tarjoilut laktoosittomina, ellen tiedä vieraiden ruokarajoitteita. Yllättävän moni aikuinen on laktoosi-intorelantikko. Eikä ne laktoosittomat tuotteet nyt niin paljon enempää maksa :O Ainoa, mikä meinaa aina unohtua, on laktoositon voi. Sen puuttumisen huomaa usein vasta kun ottaa sen vähälaktoosisen paketin jääkaapista... :/
Mä en ole tiennyt, ettei laktoosi-intolerantikot voi syödä vähälaktoosisia tuotteita. Kenelle ne sittne oikein on tarkoitettu???
Mä en ole tiennyt, ettei laktoosi-intolerantikot voi syödä vähälaktoosisia tuotteita. Kenelle ne sittne oikein on tarkoitettu???
Niin, tässä on kyse siitä, että osa sietää vähän laktoosia, osa ei ollenkaan. Jos ei tiedä varmasti, että hyla käy, paras valita se kokonaan laktoositon.

Eikö voisi ajatella niin, että kun jokainen itse tietää, mikä sopii, niin itse kunnolla pitää huolen siitä, että sen tietävät tarvittaessa muutkin. Jos tarvitsee täysin laktoosittomia ruokia, niin alleviivaa sitä asiaa sitten kolme kertaa, ettei kutsujalle jää epäselväksi. En minä ala laittaa gluteenittomia vegaaniaterioita kaikille vierailleni vain siksi, että heidän joukossaan saattaa olla vegaanikeliaakikko. Ihan tosi...

niin, laktoosin välttely onkin IHAN samassa mittakaavassa toteutettavaa kuin gluteenittomien vegaaniaterioiden, just. tai sitten ei.
Eihän kukaan voi olettaa, että joku ARVAA, millaisesta tai minkäasteisesta vaivasta joku toinen kärsii. Tyhmyydestä mun mielestä saakin sitten kärsiä.
Mä en ole tiennyt, ettei laktoosi-intolerantikot voi syödä vähälaktoosisia tuotteita. Kenelle ne sittne oikein on tarkoitettu???
Niin, tässä on kyse siitä, että osa sietää vähän laktoosia, osa ei ollenkaan. Jos ei tiedä varmasti, että hyla käy, paras valita se kokonaan laktoositon.
Eikö voisi ajatella niin, että kun jokainen itse tietää, mikä sopii, niin itse kunnolla pitää huolen siitä, että sen tietävät tarvittaessa muutkin. Jos tarvitsee täysin laktoosittomia ruokia, niin alleviivaa sitä asiaa sitten kolme kertaa, ettei kutsujalle jää epäselväksi. En minä ala laittaa gluteenittomia vegaaniaterioita kaikille vierailleni vain siksi, että heidän joukossaan saattaa olla vegaanikeliaakikko. Ihan tosi...
Niin, ja nämähän olivat nyt täysin verrannollisia ja yhtä usein eteen tulevia tilanteita...
Mutta siis: joku kysyi, mihin hylaa tarvitaan, jos laktoosi-intolerantit eivät voikaan sitä käyttää, ja vastasin, että osa voi. Oli liian vaikeaa?
Taidat olla se sama joka tuolla toisessa ketjussa syöttäisi lihasoppaa kasvissyöjälle.
Ei Gluteeniton vegaaniateria ole mitenkään hankalasti toteutettavissa, mutta en silti syö sellaista joka päivä saat tarjoa aina vierailleni. Kyllä se ihan samassa mittakaavassa on kuin tuo laktoosittomuus, vai millä perusteella muka ei ole?
mutta en tajua, miten vaikeaa kenellekään voi ola etukäteen kertoa selkeästi omista ruokarajoituksistaan. Minä otan huomioon kaikenlaiset rajoitukset eikä se tuota minulle mitään ongelmia, ja edelleen en käsitä, miksi olisi hankalampaa tehdä vegaaniruokaa tai gluteenitonta kuin laktoositonta.
Kiva jos tulet, mukava tavata jne., mutta erikisruokavaliosi ei kiinnosta meitä niin paljoa että viitsisimme koko menun laittaa uusiksi sinun vuoksesi.
Ehkä jätämme sinut kutsumatta ensi vuonna. Ylipäänsä juhlien järjestämisessä on aika paljon hommaa, siivous, kattaus, ruoka-aineiden ostaminen jne., ja mulla on muutenkin vaativa työ, juhliin on tulossa kymmenkunta mutakin henkilöä.Pääasia, että juhlat saadaan pidettyä, ja etät on kivaa. jos jonkun mukana kutsuminen aiheuttaa järkyttävästi enemmän töitä (kaiken miettiminen uusiksi) niin ehkä kutsumme sinut jonkun toisen kerran.
Ja minun mielestäni sinun tule kunnioittaa sitäkin, että millaista vaivaa itse aiheutat emännälle. Kutsuilla on sekä emännällä että vierailla velvollisuuksia... että juhlat onnistuisivat
Nykyään kun on paljon täysin laktoosittomia maitotuotteita. Ei siinä kauan mene kun valkkaa sieltä hyllystä ne laktoosittomat tuotteet ja sitten tekee me ihan samat pöperöt kuin aina ennenkin. Eikä ne oikeasti edes maksa maltaita, jokusen sentin enemmän kuin tavistuotteet. Eli siis oikeasti ei tule järkyttävän paljon enemmän töitä ja menu pysyy samana. Tarvii vaan hiukan viitseliäisyyttä ja juhlasi ovat kaikille mukavat. Tuolla sinun asenteellasi se eivät todellakaan ole mukavat. Teet itsesi aika typeräksi kun et asiasta oikeasti tiedä mitään, luulet vaan.
mutta en tajua, miten vaikeaa kenellekään voi ola etukäteen kertoa selkeästi omista ruokarajoituksistaan. Minä otan huomioon kaikenlaiset rajoitukset eikä se tuota minulle mitään ongelmia, ja edelleen en käsitä, miksi olisi hankalampaa tehdä vegaaniruokaa tai gluteenitonta kuin laktoositonta.
Lue aloitus uudelleen. Mitä ap kertoi? Niin.

Kuten ap sanoi, "kaikki" tarjoavat hänell Hylaa. Luuletteko tosissanne, että ihmiset tekevät niin ilkeyttään? Kaikki? Tuskinpa. Siksi sanoin, että olisi kohtuullista kertoa SELKEÄSTI, millaisia ruokarajoituksia on. Aika monet eivät esim. tajua, jos puhutaan gluteenittomasta ruokavaliosta, vaan usein on aiheellista tähdentää, että gluteenia on jauhossa ja viljoissa, ja lisäksi on hyvä huomauttaa, että sitä saattaa olla suklaassa, kekseissä, liemikuutioissa, jne. Nämä ovat asioita, jotka ruokarajoitteiselle ovat arkipäivää, mutta eivät tule muille mieleen. Minulle ja varmasti monelle muulle ei tule mieleen, että ap sattuu olemaan niitä laktoosi-intolerantikkoja, joilla pieninkin määrä laktoosia voi aiheuttaa kovia vaivoja. En ollut koskaan edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Hyla-tuotteet ovat vähälaktoosisia, eivätkä laktoosittomia. Jos on kyse todella kovista rjoituksista, se pitää SELKEÄSTI kertoa. Tai ainakin kannattaa. Multa ei muuten heru sympatiaa.
tiedä hyla-tuotteen ja laktoosittoman tuotteen eroa. Jotkut kuvittelevat, että kyse on samasta asiasta. Hyla-sana on hämännyt myös muutamia: kysyessäni, onko tuotteet vähälaktoosisia, saan vastauksen, että ei, kun "oikein" hylaa eli kokonaan laktoosittomia. Toisille siis hyla on sama kuin laktoositon ja vähälaktoosinen on sitten aivan eri juttu.
ihmisiä jotka eivät muulla tunne itseään erikoiseksi kuin jollain ruoka-aineintoleranssilla.
Ja on olemassa ihmisiä joilla nämä ovat oikeasti vaiva.
Miksi se on vaikea ymmärtää?