Lto:t hei! Toimenkuvaanne ei kuulu eskarilaisten opettaminen lukemaan ja kirjoittamaan.
Joillekin yli-innokkaille lastentarhanopettajille tuntuu olevan vaikea hahmottaa omaa työnkuvaansa:
esim. eskarilainen on vielä päiväkotilainen eikä koululainen, jolle opetetaan aktiivisesti lukemista. Uskokaa tai älkää, mutta se on vasta koulun tehtävä.
terv. ope jolla eskari-ikäinen ja sellaisena hänen haluan vielä keväänkin viettävän
Kommentit (51)
Aivan selvästi olen kirjoittanut, että lapseni OSAA lukea ja kirjoittaa; on osannut jo vuosia.
Kirjaimet oppi 2-vuotiaana.
Taitaa olla liian vaativa aloitus monelle, eikä nähdä metsää puilta.terv. AP
Käsittämätön mielipide. On ollut normaali käytäntö varmaan vuosikymmeniä, että eskarissa harjoitellaan kirjaimia. Moni lapsi on silloin herkässä lukemaan-oppimisiässä, ja moni osaa jo lukea muutenkin. Ei ehkä tämän opettajan lapsi sitten, kun tuntuu asia noin vaikealta.
Meidän lapset ovat oppineet itsestään aakkoset 2,5 - 3-vuotiaana. Onko yleistäkin, ettei lapsi osaa kirjaimia 6-vuotiaana? Ei meilläkään ole niitä treenattu, lapset ovat olleet itse kiinnostuneita. Oppivat myös lukemaan molemmat n. 5-vuotiaana eli kyllä ennen eskaria. Ehkä ap:n lapsen hoidossa ollaan huolissaan siitä, ettei ap:n lapsi pärjää muiden vauhdissa. Oletko sanonut heille mielipidettäsi?
Ei eskarissa opetella lukemaan. Siellä tutustutaan leikin varjolla kirjamiin, tavihin, sadutellaan jne. Valmistaudutaan kouluun mm. harjoittelemalla ryhmässä toimimista. Jos lapsesi sitten osaa lukea, niin miksi syyllistät päiväkotia asiassa? Katso peiliin, itse olet varmasti asiasta enemmän vastuussa.
Heh, äläkä syytä tästä aapeetä
Aivan selvästi olen kirjoittanut, että lapseni OSAA lukea ja kirjoittaa; on osannut jo vuosia. Kirjaimet oppi 2-vuotiaana. Taitaa olla liian vaativa aloitus monelle, eikä nähdä metsää puilta. terv. AP

Ei aloitusviestissä mainita asiasta yhtään mitään. Että turhaan syyttelet muita, jos et osaa aloitusviestiin faktoja kirjoittaa. Moni vastaa EKAAN viestiin koko ketjua lukematta. Kukakohan tässä pässi on? Vaahdotaan täällä, kun voisit kertoa asiasi SINNE LAPSESI PÄIVÄKODILLE!
Minusta eskarissa tietyllä tapaa opetetaan lukemisen alkeita kirjainten (ja mahdollisesti äänteiden) opettelun kautta ja hyvä niin. Eskarin koulumaisuudesta voi olla montaa mieltä ja itse käsitekin on hiukan epäselvä. Eihän nykykoulussakaan suinkaan etenkään alkuopetuksessa opita asioita vain pulpetissa istuen. Toiminnallisuuden ja leikkien kautta oppimisen pitäisi olla sekä esi- että alkuopetuksessa vallitsevin muoto.
Minusta ekaluokkalaiselle on selvä etu osata lukea jo koulun alkaessa, mutta sen taidon ehtii todellakin oppia myös koulussa. Eli mitään haittaa ei ole siitä, että lapsi oppii "itsekseen" tai jonkun muunkin kuin opettajan ohjauksella.
Tähän asiaan sisältyy paljon myyttejä ja entisaikaan opettajat saattoivat KIELTÄÄ vanhempia opettamasta lukemaan mm. vedoten siihen, että lukevat oppilaat turhautuvat koulussa. Nykyopettajien ammattitaitoon kuuluu osata eriyttää opetusta.
t. Ekaluokan ope
osaako ap:n lapsi lukea, vaan sillä ettei lasten tarvitse istua koulumaisesti opiskelemassa lukemista, jota opetetaan koulussa.
Jos jotkut lapset oppivat lukemaan ennen eskaria, niin ei se tarkoita, että kaikki osaamattomat on opetettava eskarissa.
Itse lukemisen osaaminen ei tässä aloituksessa varmasti ollut se itseisarvo.
terv. alkuopettaja
Aivan selvästi olen kirjoittanut, että lapseni OSAA lukea ja kirjoittaa; on osannut jo vuosia. Kirjaimet oppi 2-vuotiaana. Taitaa olla liian vaativa aloitus monelle, eikä nähdä metsää puilta. terv. AP
Käsittämätön mielipide. On ollut normaali käytäntö varmaan vuosikymmeniä, että eskarissa harjoitellaan kirjaimia. Moni lapsi on silloin herkässä lukemaan-oppimisiässä, ja moni osaa jo lukea muutenkin. Ei ehkä tämän opettajan lapsi sitten, kun tuntuu asia noin vaikealta.
Meidän lapset ovat oppineet itsestään aakkoset 2,5 - 3-vuotiaana. Onko yleistäkin, ettei lapsi osaa kirjaimia 6-vuotiaana? Ei meilläkään ole niitä treenattu, lapset ovat olleet itse kiinnostuneita. Oppivat myös lukemaan molemmat n. 5-vuotiaana eli kyllä ennen eskaria. Ehkä ap:n lapsen hoidossa ollaan huolissaan siitä, ettei ap:n lapsi pärjää muiden vauhdissa. Oletko sanonut heille mielipidettäsi?
Ei eskarissa opetella lukemaan. Siellä tutustutaan leikin varjolla kirjamiin, tavihin, sadutellaan jne. Valmistaudutaan kouluun mm. harjoittelemalla ryhmässä toimimista. Jos lapsesi sitten osaa lukea, niin miksi syyllistät päiväkotia asiassa? Katso peiliin, itse olet varmasti asiasta enemmän vastuussa.
Olen aina luullut, että se on koulun tehtävä.
Eihän kaikki edes käy eskaria.
Minusta eskarissa tietyllä tapaa opetetaan lukemisen alkeita kirjainten (ja mahdollisesti äänteiden) opettelun kautta ja hyvä niin. Eskarin koulumaisuudesta voi olla montaa mieltä ja itse käsitekin on hiukan epäselvä. Eihän nykykoulussakaan suinkaan etenkään alkuopetuksessa opita asioita vain pulpetissa istuen. Toiminnallisuuden ja leikkien kautta oppimisen pitäisi olla sekä esi- että alkuopetuksessa vallitsevin muoto. Minusta ekaluokkalaiselle on selvä etu osata lukea jo koulun alkaessa, mutta sen taidon ehtii todellakin oppia myös koulussa. Eli mitään haittaa ei ole siitä, että lapsi oppii "itsekseen" tai jonkun muunkin kuin opettajan ohjauksella. Tähän asiaan sisältyy paljon myyttejä ja entisaikaan opettajat saattoivat KIELTÄÄ vanhempia opettamasta lukemaan mm. vedoten siihen, että lukevat oppilaat turhautuvat koulussa. Nykyopettajien ammattitaitoon kuuluu osata eriyttää opetusta. t. Ekaluokan ope
vielä kerran: eskari EI ole koulu.
Eskari kuuluu päiväkodin alaisuuteen.
että eskari kuuluu nykyään opetustoimen alaisuuteen.
vielä kerran: eskari EI ole koulu. Eskari kuuluu päiväkodin alaisuuteen.
että eskari kuuluu nykyään opetustoimen alaisuuteen.
osaako ap:n lapsi lukea, vaan sillä ettei lasten tarvitse istua koulumaisesti opiskelemassa lukemista, jota opetetaan koulussa.
Jos jotkut lapset oppivat lukemaan ennen eskaria, niin ei se tarkoita, että kaikki osaamattomat on opetettava eskarissa.
Itse lukemisen osaaminen ei tässä aloituksessa varmasti ollut se itseisarvo.terv. alkuopettaja
Aivan selvästi olen kirjoittanut, että lapseni OSAA lukea ja kirjoittaa; on osannut jo vuosia. Kirjaimet oppi 2-vuotiaana. Taitaa olla liian vaativa aloitus monelle, eikä nähdä metsää puilta. terv. AP
Käsittämätön mielipide. On ollut normaali käytäntö varmaan vuosikymmeniä, että eskarissa harjoitellaan kirjaimia. Moni lapsi on silloin herkässä lukemaan-oppimisiässä, ja moni osaa jo lukea muutenkin. Ei ehkä tämän opettajan lapsi sitten, kun tuntuu asia noin vaikealta.
Meidän lapset ovat oppineet itsestään aakkoset 2,5 - 3-vuotiaana. Onko yleistäkin, ettei lapsi osaa kirjaimia 6-vuotiaana? Ei meilläkään ole niitä treenattu, lapset ovat olleet itse kiinnostuneita. Oppivat myös lukemaan molemmat n. 5-vuotiaana eli kyllä ennen eskaria. Ehkä ap:n lapsen hoidossa ollaan huolissaan siitä, ettei ap:n lapsi pärjää muiden vauhdissa. Oletko sanonut heille mielipidettäsi?
Ei eskarissa opetella lukemaan. Siellä tutustutaan leikin varjolla kirjamiin, tavihin, sadutellaan jne. Valmistaudutaan kouluun mm. harjoittelemalla ryhmässä toimimista. Jos lapsesi sitten osaa lukea, niin miksi syyllistät päiväkotia asiassa? Katso peiliin, itse olet varmasti asiasta enemmän vastuussa.
Tuossahan sanottiin, että ESKARISSA EI OPETETA LUKEMAAN.
mutta kommentoin silti. Eskarista kouluun siirtyminen voi olla aika hankala kokemus, jos ei päiväkodissa olla lainkaan opeteltu koulumaisuutta. Ekaluokalla lapsia on paljon enemmän ja aikuisia vähemmän ja jo siitä syystä opetuksen on käytännössä pakko olla "koulumaista" pulpettipainotteista työskentelyä. Jos tätä ei olla lainkaan harjoiteltu päiväkodissa, on tosi iso kulttuurishokki lapselle siirtyä vapaasta päiväkodin leikkiympäristöstä koulunpenkille.
Lukemaan oppiminen on sen lisäksi pitkä prosessi, jossa lapset ovat eri vaiheissa eskarissa ollessaan. Ensin harjoitellaan tunnistamaan kirjaimia, sekä esimerkiksi sanoja logotyyppeinä. Kirjaimia opetellaan yhdistämään äänteisiin. Sekin on lukemaan opettamista, ja sitä todellakin tehdään eskarissa ja jo päiväkodissa aikaisemmin. Myös omaa nimeä opetellaan kirjoittamaan jo varhain.
Olen siinä samaa mieltä, että eskarin opetuksen pitää olla leikinomaista ja niin saisi mielelläni myös alkuluokat koulussa olla. Mutta kyllä lukemaan opetellaan ja opetetaan, myös esikoulussa.
lto, joka antaa lapsille myös kotiläksyjä joskus (joskaan ei niitä tarvitse niin vakavasti ottaa)
Joillekin yli-innokkaille lastentarhanopettajille tuntuu olevan vaikea hahmottaa omaa työnkuvaansa:
esim. eskarilainen on vielä päiväkotilainen eikä koululainen, jolle opetetaan aktiivisesti lukemista. Uskokaa tai älkää, mutta se on vasta koulun tehtävä.terv. ope jolla eskari-ikäinen ja sellaisena hänen haluan vielä keväänkin viettävän
myös monilla amk-ihmisillä on vaikea tajuta paikkansa yhteiskunnassa ja eivät hahmota työnkuvaansa, vaikka se työ itse asiassa oliskin oikeasti akateemisesti koulutetun tehtävä. Voi herranpieksut.