8,5 vuotiaallani diagnosoitiin anoreksia nervosa :(

Voisiko olla niin, että on tapahtunut jotain mistä sinulla ei ole tietoa? Onko lapsesi voinut joutua esim insestin uhriksi? Monen anorektikon taustalta löytyy nimittäin myös seksuaalista väkivaltaa. Anteeksi...ei ole tarkoitus shokeerata, mutta haluan ainoastaan, että mietit kaikki vaihtoehdot lapsen lähipiiristä läpi. Lapsihan ei vättämättä tällaisesta kerro, koska tekijät osaavat uhkailla mekoisilla seuraamuksilla.



Tämä voisi ainakin selittää lapsen "itse inhon" ja halun näännyttää itsensä olemattomiin :(



Toivottavasti taustalla ei ole mitään tällaista.



Kuulostaa aikalepsulta tavalta puuttua tytön tilanteeseen tuo, että odotetaan muuttuuko tilanne vielä pahemmaksi. Sanoisin, että tuossa tilanteessa kun tyttö syö vain itkun kanssa ja pakonomaisesti kieltäytyy kaikista herkuista...olisi syytä puuttua tilanteeseen napakammin.



Syömishäiriöt kuuluvat aina psykiatrian puolen hoidettavaksi. Eli ehdottomasti itse otatte yhteyttä lastenpsykiatrian polille ja kerrotte tytön tilanteesta. Saatte todennäköisesti melko nopeati ajan sinne.



Monessakaan kaupungissa ei perheneuvolan resursseilla ja tietotaidolla hoideta syömishäiriöitä. siinä tarvitaan alusta asti moniammatillinen hoitotiimi, joka koostuu lääkäristä, psykologista, ravintoterapeutista, sairaanhoitajasta yms.



Jos kyseessä olisi oma tytär (joka muuten myös hoikka 7v ja mitat 134cm./28kg.) vaatisin ehdottomasti heti tehokasta ja asiantuntevaa hoitoa. Tuo seuraaminen ja odottaminen noin hankalilla oireilla vain kroonistaa syömishäiriötä ja kuihduttaa tyttöäsi vaarallisesti.



Tsemppiä koko perheelle, koko perhettä tarvitaan tytön paranemiseen!

pienellä. Tässä on nyt jotain vakavampaa. Tyttönne ei ehkä selviä.

hoitoon? Kuulostaa sen verran vakavalta tuo tilanne ja tosiaan Ruotsissa on saatu sen verran parempia hoitotuloksia aikaan. Voi vaikuttaa suurelta uhraukselta nyt, mutta kun kyseessä voi olla lapsen hengestä, satsaus varmaan kannattaisi.



Lue tuo Marianne Käckon kirja, ota perusteellisesti selvää eri klinikoista ja niiden hoitomuodoista ja hoitotuloksista erityisesti lapsianorektikoiden hoidossa. Hyvähän olisi, jos löytäisitte suomenkielisen terapeutin, mutta se ei liene lainkaan mahdotonta, kun Ruotsissa aika paljon suomensukuisia.



Onhan Suomessakin syömishäiriöklinikoita, mielestäni tarvitsette nyt todellakin intensiiviterapiaa ja aivan tuota ruokaan uudelleen suhtautumisen uutta opettelemista. Vaadi äitinä kaikki saatavilla oleva apu pienelle tytöllesi! Tytön täytyy tulla hyvin toimeen terapeutin kanssa.



Kovasti voimia paranemisen tiellä!

ap toivoo vertaistukea, mutta ei juuri itse kerro tuntemuksistaan, kokemuksistaan kuin muutamalla sanalla.nekin sellaisia asioita, joita löytyy, kun googlettaa anoreksia nervosan.

Kai osallistuisi keskusteluun aktiivisemmin, jos haluaisi täältä apua. Ja miksi tänne tekee avauksen, jos on vähän "hankala puhua".

Halusin vain sanoa, että ei se pienipainoisuus aina tarkoita alkavaa anoreksiaa.



Itse olin nuorena hyvinkin hoikka, äiti ei onneksi ollut koskaan huolissaan koska isä kuulemma oli nuorempana myös tosi kirppu. Jossain vaiheessa terveydenhoitaja mittaili ja punnitsi mua enemmän. Kyseli, että oonko mielestäni liian laiha, liian lihava vai sopiva. Aina vastasin, että ihan sopiva. (tai että en ainakaan liian lihava)



Kyllä mä tiesin olevani hyvin hoikka, mutta ei se ollut mikään ongelma. Nykyään olen normaalipainoinen. Laihimmillani olin 148cm ja 27kg 12-vuotiaana.



Että ei se, että on laiha ja pieni tarkoita, että tulee sairastumaan anoreksiaan.

Itselläni on ollut nuorena tyttönä samanlaisia kokemuksia, pienessä kyläkoulussa opettaja ja viereileva terveydenhoitaja uhkaili vanhempia että olen selvästi sairastumassa anoreksiaan kun en syö juuri mitään ja vanhemmat olivat välillä aika huolissaan. Tätä jatkui koko ala-asteen ajan. Isä yritti minua pakottaa syömään ja äiti lahjoa ja houkutella tekemällä kaikkia niitä ruokia joita arveli minun suostuvan syömään. Ja samaan aikaan itse rukoilin että joku kehittelisi ihmepillerin jolla voisi elää ilman että tarvitsisi väkisin syödä mitään.



Äiti on nyt jälkeenpäin monesti todennut että ilman ruisleipää olisin varmaan kuollut nälkään, ruisleipä ja tuore kurkku olivat ne mitkä kelpasi. Eikä omalla kohdallani kyseessä ollut oikeastaan mikään muu kuin että suurin osa ruuista ällötti. Mulla ei ole mitään allergioita mikä sen olisi aiheuttanut, enkä vieläkään tiedä mistä tuo johtui. Vielä aikuisenakin oli paljon ruokia joita en pystynyt syömään jos en saanut samalla syödä ruisleipää. Ja varmasti kotona on aina ollut hyvää kotiruokaa tarjolla.



Nyt ikää on lähemmäs 40V ja kaikki ruoka maistuu, nykyisin joutuu jopa tarkkailemaan mitä syö ettei paino lähde liikaa nousemaan, normaalipainoinen olen kuitenkin ollut koko aikuisiän, teini-ikään saakka olin jonkin verran alipainoinen,mistä tietysti yläasteella vähän kiusattiin. Isä meinasi tippua penkiltä kun kerroin muutama vuosi sitten että olen siirtynyt vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, totesi että ei voi kuvitellakaan minun selviävän ilman ruisleipää.



Olen todella kiitollinen äidilleni (joka muuten on erittäin hyvä laittamaan ruokaa, tehnyt sitä koko ikänsä ammatikseen) joka oman mielenrauhansa vuoksi antoi minun syödä ruisleipää (ja siinä sivussa sai aina ujutettua vähän jotain muutakin joukkoon) ja jaksoi uskoa siihen että ajan mittaan opin syömään paremmin. Omalla kohdallani olen ajatellut että opettaja ja terkkari ihan turhaan lietsoivat meidän perheeseen huolta ja paniikkia ja äidille todella huonoa omaatuntoa. Kannattaa varmaan jutella lapsipsykiatrin tms lasten syömishäiriöihin perehtyneen kanssa ennemmin kuin uskoa opettajia/ kouluterveydenhoitajia, laihuus ja huono ruokahalu ei kuitenkaan yksistään ole vielä mikään sairaus.

Alottaja on taatusti trolli. Kyllä tuonkin ikäisellä voi olla anoreksiaa, mutta pistää ihmetyttään, kun aloitetaan keskustelu, ja sitten ei vastata esitettyihin kysymyksiin. Myöskään tuolla painolla ei kukaan normaali järkinen lääkäri diagnosoi anoreksiaa.

Suomessa (tai muissakaan sivistyneissä länsimaissa) ei diagnosoida anorexia nervosaa 8-vuotiailla, se on ihan vissi ja varma. Pikkuvauvojen anoreksia taas tarkoittaa ihan muusta syystä häiriintynyttä syömistä, ei mitään teinien psykiatrista sairautta.



Ap:lla diagnosoitiin Munchhausen by proxy.

Voisin hyvin kuvitella. Itsetunnoton, kouluttamaton pyrkyri-kiipijä, joka päätee lastensa avulla. Pätemiseen kelpaa kaikki, myös laihuus :(. Jos on kyse samasta lapsesta, niin ihme, että diagnoosi tuli nyt vasta... Lapsi on nimittäin kasvanut lanugo-karvaa jo pari vuotta. Johtuu liian vähäisestä energiansaannista, kun äiti kyttää ja säännöstelee kaloreita ja pakottaa lapset mm. juoksemaan kanssaan pitkiä lenkkejä

:´(...

Anoreksian puhkeamisen huippuikä on edelleen 15-18 vuotta, mutta se voi alkaa yli kolmikymppisenä tai jopa 60-70-vuotiaana. 8-12-vuotiaina sairastuneita on vielä vähän, mutta heidän määränsä kasvaa.



"Kaikilla on paineita pysyä viehättävinä ja suorituskykyisinä", Rissanen sanoo.

Olen numero 42



ja th

Syömishäiriötä potevat yhä nuoremmat lapset ja entistä yleisemmin. Anoreksiaa eli laihuushäiriötä epäillään jo alle kymmenvuotiailta, ja ahmimiseen eli bulimiaan sopivia oireita on havaittu suurella osalla yläasteikäisistä.



Varhain alkavia syömishäiriöitä kutsutaan tautien kulttuuriseksi muodoksi. Ne näyttävät leviävän kuin kulkutauti: sairastuneita oli ensin kaupungeissa ja Etelä-Suomessa, ja nyt viestejä tulee Pohjois-Suomen kouluterveydenhuollosta, kertoo dosentti Aila Rissanen Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Anoreksia vaivaa jopa alle kymmenvuotiaita

Yhä nuoremmat sairastuvat yhä useammin syömishäiriöihin

Ahmimisoireita joka kuudennella yläasteikäisellä tytöllä



Julkaistu: 16.3.2000 lehdessä osastolla Oma elämä

A A



Helsingin Sanomat



Päivi Repo



Syömishäiriötä potevat yhä nuoremmat lapset ja entistä yleisemmin. Anoreksiaa eli laihuushäiriötä epäillään jo alle kymmenvuotiailta, ja ahmimiseen eli bulimiaan sopivia oireita on havaittu suurella osalla yläasteikäisistä.

Ei näin, maailma! Mä itken täällä