8,5 vuotiaallani diagnosoitiin anoreksia nervosa :(

Ehkä on parempi ettei heihin yritä ystävystyä.

että paranemiseen eli hoidon onnistumiseen vaikuttaa ennen kaikkea se, että a) sitä hoitoa saa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja b) että hoito on kunnollista ja kestää riittävän kauan.

eikä ole enää opettajanakaan hänellä, vaan opettaja vaihtui. Olisin silti pitänyt mielummin vanhan open, oli muuten hyvä tapaus ja sain homman toimimaan luokassa ja meidän vähän "hankalan" lapsenkin kanssa.



Ap, sorry, ei ollut tarkoitus varastaa ketjua! Edelleen toivotan voimia ja kyselkää toki muitakin mielipiteitä, jos tulevaisuudessa lääkärin tai psykologin sanomiset mietityttää. Etsikää psykologi jonka kanssa tyttönne tulee toimeen, se on kaiken a ja o.



T: 3

Ei normaaliakaan ruokaa suostu syömään muuta kuin itkun kera tai sitten sen jälkeen hirveä liikuntarumba... ap

Oletteko käyneet ravintoterapeutilla? Itkun kanssa syöminen ei tosiaankaan kuullosta hyvältä :( Toivotaan että tyttö selviää.... Puhuuko kuolemasta/haluaisiko puheissaan kuolla?

palstan asennetta, lihavuus on synti ja lihavia haukutaan harva se päivä, harva pulska lapsi kuitenkaan kuolee, mutta anoreksian kuolleisuus on korkea. En sano, että lihavuus on vaaratonta, mutta myös alipainoisuus on lisääntynyt ja anoreksiat, yhä nuoremmilla ja nuoremmilla. Syöminen on vääristynyt monella ja tosi aikaisin jo. Herätkää. Mediassa näytetään mallia, että pitää olla laiha, jotta olet ihminen, koulussa jo puhutaan ekalla luokalla "laihduttamisesta", vaikka olisivat lapset hoikkiakin. Äidit puhuvat koko ajan kuinka pitää laihduttaa, kun on niin kamalan läski(vaikka ei olisi ylipainoa) ja bmi 25 on esim. palstalla tooooosi läskin merkki. Ei hyvää päivää!



Ap:n perheelle jaksamisia ja toivottavasti tyttö paranee. En tarkoittanut, että sinä olisit syypää, mutta otinpa nyt yleistä asennetta tähän keskusteluun myös.



Normaalikokoinen äiti

Eikö lastenpsykiatrinen osasto olisi oikea paikka näin vaikeassa tilanteessa? Voimia kovasti, toivottavasti lapsi toipuu.

voisin ottaa sen teidän tytön puolesta, olen jopa rukoillut sitä mutta en ole saanut

t. itsekuriton pläski

Joo, rukoilepa samantien syöpää tai jotain muuta vaarallista sairautta.

Syömishöiriö on vakava asia, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan tai "tervehtyessäänkin" on voinut jättää pysyviä fyysisiä vaurioita. Tai jos ei siihen pahimpaan asti joudu, niin se todennäköisesti kummittelee koko loppuelämän siellä taustalla, siksi tuo tervehdyttyään lainausmerkeissä. Eli ei todellakaan mikään tavoittelemisen arvoinen tila.

esim. osteoporoosi, osteopania, ruuansulatuselimistön ongelmat, pahimmillaan suoliavanne, hedelmättömyys, hiusten pysyvä oheneminen, hampaiden tuhoutuminen, refluksi, sydänvaivat, tuki-ja liikuntaelimistön vaivat...

Onko itsekuriton pläski vielä kiinnostunut? Pannaanko tulemaan?

Kyllä kiitos!

nykyään saisi jo jonkin muun, hienomman, nimen, mutta syömishäiriö yhtä kaikki. Minä olin jo lähtöön hyvin laiha tyttö ja minua kiusattiin koulussa sen takia. Ruoka oli kuitenkin ainoa asia, mitä pystyin säätelemään pahaan olooni. Kun kaikki tuntui liian rankalta ja elämä murjoi, niin nälkä auttoi kestämään sen. Söin jatkuvasti vähemmän ja vähemmän ja saatoin elää kaksikin päivää syömättä mitään. Join vain vähän vettä. Laitoin muille ruokaa ja sitä rataa, eli kaikki klassiset anoreksian oireet oli olemassa. En oikeastaan koskaan halunnut olla laihempi, mutta halusin vain jotenkin piiskata itseäni. Olin muutenkin suorittaja, jonka piti saada koulusta aina kymppejä ja kaiken piti olla täydellistä.



Aikanaan sairautta hoidettiin todella huonosti, punnituksilla ja syömisten vahtimisella. Vasta "parannutuani" nuorena aikuisena hakeuduin terapiaan ja nyt olen onnellinen, terve ja pullukka :)

Laihduin n.30 kg. Aina kun vaan haistoinkin ruokaa oksetti. Elin vuoden ravinnelisillä. Kyllä oli todella järkkyä. Toki tiesin, että pakko olis saada jotain ruokaa alas suusta, mutta kun aina oksetti. Söin pahoinvointipillereitä ja muita mahalääkkeitä. Ei ollut kovin hauskaa laittaa ruokaa perheelle kun yökkäili itse, mutta minkäs teet. Ei voi kun muistella ja nyt nauttia siitä kun taas ruoka maistuu. Toivottavasti ei tuu takasin moinen vaiva, mutta se on aina mahdollista.

Kurjaa ajatella, että pikkusella tytöllä saattaa olla sama tunne, oksettaa kun näkee ruokaa :/

ehkä pikkuruiset annokset, jotain mietoa ruokaa, joka ei milleen tuoksu maistuu? Niitä sitten useamman kerran. Sillai minä harjottelin syömistä.

ap toivoo vertaistukea, mutta ei juuri itse kerro tuntemuksistaan, kokemuksistaan kuin muutamalla sanalla.nekin sellaisia asioita, joita löytyy, kun googlettaa anoreksia nervosan.

ap toivoo vertaistukea, mutta ei juuri itse kerro tuntemuksistaan, kokemuksistaan kuin muutamalla sanalla.nekin sellaisia asioita, joita löytyy, kun googlettaa anoreksia nervosan.

Haluan toki, mutten itsekkään tiedä tästä paljon, joten on hankala puhua....

Ei se asia nyt ihan vaan nurkan takaa teille ole tullut, ehkä et vaan halua kertoa, mutta jos kerran haluat kuulla palstalta mielipiteitä, anonyyminä voisit silloin myös jotain kertoa.

Telkkarissa tuli syksyllä ohjelma lapsianorektikoista ja sellaisista juuri, jotka pelkäsivät ihan paniikinomaisesti syömistä. Siinä oli tosi hyvä, tähän asiaan erikoistunut psykiatri, jolla oli oma hoito-ohjelma juuri näille



Mulla on samanikäinen tytär, Olen tosi pahoillani sun ja sun tyttären puolesta. Anoreksia on kuitenkin vakava, psyyken sairaus.

Epäilen kovasti. Porvoota. Oma lapseni on 5v, pituutta 105 cm ja painoa 14 kg. Kun tarkistin hänen paino- ja pituuskäyränsä, se oli täsmälleen samalla käyrällä tyttäresi kanssa. Tiedän kuitenkin, että minun alipainoinen lapseni ei ole anorektikko.



Kirjoitat, että teillä ei ole perheessä mallia laihduttamiselle isommista sisaruksista tai sinusta. Mistä tuon ikäinen voi tietää, että painoa ylipäätään voi kontrolloida? Itselläni samanikäiset tyttö ja poika, joten tiedän jotakin, mitä tuonikäisten päässä liikkuu.

Parents are largely responsible for shaping a child's body image and eating lifestyle. Mirror-Mirror webmaster Colleen Thompson believes that parents who are themselves preoccupied with body image and weight increase the ranks of childhood anorexics. Dr. W. Stewart Agras cited a study that showed that children of anorexic mothers were already more depressed, whiny and eating dysfunctional by age five.



Along these same lines however, enlightened parents who are good communicators and sensitive to the child's developmental stage can do a great deal to prevent eating disorders even in the face of a child's genetic or environmental susceptibility.

Laihduin n.30 kg. Aina kun vaan haistoinkin ruokaa oksetti.

Parents are largely responsible for shaping a child's body image and eating lifestyle. Mirror-Mirror webmaster Colleen Thompson believes that parents who are themselves preoccupied with body image and weight increase the ranks of childhood anorexics. Dr. W. Stewart Agras cited a study that showed that children of anorexic mothers were already more depressed, whiny and eating dysfunctional by age five.

Along these same lines however, enlightened parents who are good communicators and sensitive to the child's developmental stage can do a great deal to prevent eating disorders even in the face of a child's genetic or environmental susceptibility.

lapsella täytyy tuonikäisenä olla jostakin se malli!

Alipainoisen 5v tytön äiti

Syy johtuu juuri siitä että ap tuli keromaan tämän asian tänne, mutta ei kommentoi juuri mitään kysyttyihin kysymyksiin.

En usko että 8-vuotias on ihan omassa päässään voinut kehittää anoreksiaa ilman minkäänlaista vaikutusta toisilta ihmisiltä ja ympäristöltä.

Enkä ihmettele, kun tätäkin palstaa lukee...



http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Anoreksia+vaivaa+jopa++alle+kymmenv…

Anoreksiahan voi alkaa ihan pikkuvauvoillakin. Se ei välttämättä liity niinkään laihduttamiseen tai siis siihen, että kokisi olevansa liian lihava, vaan on varsinkin lapsilla usein vain merkki siitä, että haluaa kontrolloida ja katsoa, kuinka pitkälle voi henkisesti pakottaa itsensä. Siis jonkinlaista itsehillinnän/kontrollin överiksi menoa. Meillä tyttärellä epäiltiin anoreksiaa sairaalassa 3-vuotiaana, kun saattoi olla neljäkin vuorokautta syömättä MITÄÄN. Joi vaan vettä. Ongelmana oli, että minä itse rakastan ruokaa, sen laittamista ja syömistä (olen kuitenkin normaalipainoinen, kuten on koko perheemme eikä meillä siis kukaan ole koskaan laihduttanut ja liikuntaa harrastamme normaalisti), ja lapsi tajusi, että se on oiva keino "saada minut valtaansa". Saimme onneksi apua ja nyt lapsi on 8-vuotias ja vaikka edelleenkin syö erittäin vähän (saattaa mennä vuorokausikin ettei syö mitään), niin kuitenkin terve.



Toiset lapset käyttävät valtaa suhteessaan vanhempiinsa esim. valvomalla iltaisin tai pidättämällä kakkaa niin, että sairastavat ummetusta. Pienillä lapsilla ei paljon muita keinoja ole "käydä valtataistelua vanhempien kanssa".



Tsemppiä ap:lle!

tv-ohjelmista, koulutovereilta jne, vaikkei kotoa saisikaan huonoja vaikutteita. Ja alle 10 v. anorektikoita on, jo Suomessakin.