Olen kylpylässä ollessani pistänyt merkille seuraavaa naisista:
Olen miehen kanssa viikonloppulomalla suuressa suomalaisessa kylpylässä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen että me naiset ollaan kyllä aika kamalan näköisiä. Suurin osa on ylipainoisia, taikinaisia,kuoppaisia, roikkutissisiä jne. Osa on hoikkia mutta samalla laatikkomaisen mallisia eli lurpparintaisia, rimppakinttuisia, pyllyttömiä ja kurvittomia. Luisevia ja tasapaksuja. Parin päivän aikana ei ole monta kaunisvartaloista näkynyt. Sellaista jolla paikat ei roiku ja jolla kurvit on oikeissa paikoissa.
Ihmettelen että miksi miehet himoitsee naisia niin paljon. Mikä sen saa aikaan että mies haluaa paritella tämännäköisten kanssa? En ole itsekään sen kummempi.Olen raskausarpinen, sellupyllyinen, lihava riippurinta, mutta mies aina vain jaksaa kiihottua uudestaan ja uudestaan. Ei sillä että kaikki miehetkään mitään upeita ovat, mutta tulipahan todettua että en ole ainakaan lesbo. Perusnaisen vartalo näyttää silmiini vastenmieliseltä. Harvalla enää nuoruuden jälkeen on kiinteä ja kaunismuotoinen kroppa, että sen vuoksi en oikeastaan ihmettele miesten halua vilkuilla nuorempia tai selailla pornosaiteilla.
Saako tällaista pohtia vai saanko nyt kaikki naiset kimppuuni kun uskaltaudun pukemaan sanoiksi huomioni? En kyylää muita mutta näkee sitä saunassa ja pukukopeissa tarpeeksi kyyläämättäkin.
Kommentit (87)
molemmin puolin mikä "pelastaa" vähän siinä kiihottumisessa. Eli kun ollaan miehen kanssa sängyssä, kyllä minä ainakin ja jonkun tutkimuksen mukaan yli puolet kuvittelevat joskus siihen jonkun toisen, vaikkakin ihan vieraan tai vaikka jonkun muun tilanteen missä ollaan. Samoin miehet fantasioivat samalla kun touhuavat naisen kanssa.
Se on se rakkaus toista kohtaan, tunne, se mitä on totuttu tekemään sängyssä, on helppo olla vapautunut tutun kanssa ja toinenkin osaa tyysdyttää toisen ilman sen kummallisempia ohjeita kun on vuosia oltu yhdessä.
Se että on selluliittipylly ja riipputissi ja pyöreä, tulevat sen näiden asioiden jälkeen. Seksissä kaikki on pään sisällä.
Rumia panevat :(
Eivät yhtään arvosta trimmattujen ja puunattujen ponnisteluja edes sen vertaa, että vaan jörnisivät..:(
Tero
olen samaa mieltä. kesä helteellä kun katsoin huvipuistossa naisia ja lapsten äitejä niin huh huh!!! Ei mitää tyylitajua, läskit pursuavat paidan alta tai niin tiukka mekko että tissit tursuavat ja hiki ympyröitä vaatteissa. Mulla meni sinä päivänä oma ruokaja elintavat remonttiin. Ensi kesänä haluaan olla ihana raikas edustusvaimo , enkä se varjossa istuva läskikasa. Miehet näillä äideillä oli lasten kanssa laitteissa, ne ei olis sopineet eikä jaksaneet. Joku isompi isä oli mutta 75% naisista oli läskejä. Häätyy olla todella rakastunut että siinä jotain hehkua löytyy.
Suurin osa on ylipainoisia, taikinaisia,kuoppaisia, roikkutissisiä jne.
olen myös kylpylöissä käydessäni huomannut. Laiskuushan se suurin syy on.
Mies, hyvässä kunnossa
eipä roikkusi paikat- ei
t. suonikohjuprinsessa 40 v ja 2 lasta
kuuluu että pi..u se on pulullakin ja reikä rinkelilläkin=)eli miehelle käy mikä vaan=)
Eikö olekin miehet aika sikoja? Rumia panevat :(
Eivät yhtään arvosta trimmattujen ja puunattujen ponnisteluja edes sen vertaa, että vaan jörnisivät..:(
Tero
kun kattelin itseäni peilin edessä yks päivä ja totesin, että oon vähän laihtunut (vaakaa en omista). Oon siis ihan normaalipainoinen ihminen. Sanoin sitten miehelle, että mä oon vissiin vähän laihtunut. Se ei sanonut mitään. Mä sanoin, että etkö oo huomannut. Se sanoi, ettei sitä kiinnosta sellaiset asiat, joten se ei kiinnitä niihin huomiota.
Vaikka Pärnuun. Siellä on tietysti paljon pullukoista suomalaisia, mutta tsekkaapa paikalliset perheenäidit: siellä on ihan uskomattomia säihkysääriä, äitejä joilla selkeä sixpack vaikka vierellä kolmekin mukulaa jne. Meinasin oikeasti nyrjäyttää niskani niitä naisia katsoessani ja olen ihan heteronainen!
Ja tuskin kaikilla virolaisilla naisilla on au pair ja personal trainer niinkuin joku tuossa sössötti.
Koska ne miehet ei saa parempaa.
KAit mikä tahansa pillu on parempi kuin oma käsi.
JA ei kyllä miehissäkään yleensä ole kehumista, kaljamaha, lyhyt,, rillipää, kaljuuntuva, huonot hampaat.
eipä roikkusi paikat- ei t. suonikohjuprinsessa 40 v ja 2 lasta
Kai sinä osaat urheilla ilman valmentajaakin? Tai au pairia? Ja siivoa vaan itse, kaloreita kuluu siinäkin! Ps. kotonakin voi jumpata
Rumia panevat :(
Eivät yhtään arvosta trimmattujen ja puunattujen ponnisteluja edes sen vertaa, että vaan jörnisivät..:(
Tero
mies
ehdollistua siihen, että naiset on kauniita (niin kuin teinitytöt onkin), ettei ne sitten enää huomaa, jos oma puoliso onkin ihan karsea :D. Ne näkee sitten enää vain ne osat mitkä haluaakin nähdä, eli muulla ei ole väliä.
Nimim. Samaa asiaa hämmästellyt, kun en mikään missi ole, ja useammin vielä senkin lisäksi "huonosti ylläpidetty", ja silti tuo mies jaksaa vongata ja puristella.
No ihan vakavasti ajateltuna, niin onhan ihmisen seksikkyydessä paljosta muusta kyse, kuin miltä näyttää jossain pukuhuoneessa kirkkaissa valoissa.
Peili ei valehtele ja sieltä näkyy mitä pitää korjata. Nyt 3.n synnytyksen jälkeen on hieman ylipainoa ehkä 5kg ja sen saan kyllä pois kesään mennessä. Tissit vielä melko OK ja nännitkin sojottaa yläviistoon. Raskausarvet lähes kadonneet, sellua ei näkyvissä. Ainoa mikä roikkuu on häpyhuulet selvästi näkyvillä isompien välistä. Näkyy kun ajelen nykyisin kaikki karvat "sieltä" mukavuus syistä. Niin ja ikä on vielä alle 40.
Eikös muut käy sitten peilin (kokovartalon) edessä koskaan alastomana? Peili ei valehtele ja sieltä näkyy mitä pitää korjata. Nyt 3.n synnytyksen jälkeen on hieman ylipainoa ehkä 5kg ja sen saan kyllä pois kesään mennessä. Tissit vielä melko OK ja nännitkin sojottaa yläviistoon. Raskausarvet lähes kadonneet, sellua ei näkyvissä. Ainoa mikä roikkuu on häpyhuulet selvästi näkyvillä isompien välistä. Näkyy kun ajelen nykyisin kaikki karvat "sieltä" mukavuus syistä. Niin ja ikä on vielä alle 40.
ja oon tosi tyytyväinen näkemääni, vaikken olekaan mikään superlaiha tai -timmi. Ihan normaalipainoinen olen. Mulla on aika iso perse ja paksuhkot reidet, mutta mun mielestä ne näyttää hyvältä, ja sitä mieltä on muutama muukin ihminen. Peili on ystävä!
kun saan tuon mielikuvan hetkessä loihdittua silmieni eteen :D
Tarkkailua rantsulla harrastaneena voin kertoa, että naisen vartalon on kiinnostava tarkkailtava. Kaikki poimut ja tutkimattomat kolot. Ajatelkaan niitä syöttäjiä ja heidän satakiloisia naisiaan.
Täydellisimmälläkin naisella on kuitenkin kompleksinsa. Hoikka, isorintainen, kapeavyötäröinen voi surra korviaan tai nenäänsä.
Oma kuva kylpylän peilissä näytti myös kamalalta. Sitä ei tosin paljon ehtinyt huomaamaan, kun piti huolehtia yksin neljästä lapsesta, pienin taaperoikäinen. Nuoruudesta muistan, että kylpylän miehet oli 80 v, tyyliin uimahousut kainaloissa. Nyt kylpylässä oli isejä tai miehiä ilman lapsia, ei niinkään iskettäviä tai pantavia.
sellaisia asioita, mitä kriittisesti ja ulkopuolelta arvioiden voisi pitää isoinakin vikoina (siis ulkonäön suhteen). Minusta hän on ihan hyvän näköinen, vaikka onkin vähän punoitusta aiheuttavaa iho-ongelmaa, epämääräistä karvoitusta, vähän kalpea iho, leikkausarpia, kaljamahaa, lyhyet jalat... En minä niitä näe, vaan näen ne mitä haluan nähdä, ja ei muutenkaan ulkonäkö ole se tärkein asia. En tiedä sitten onko miehille, minun käsitykseni mukaan ei kuitenkaan välttämättä, ainakaan pidemmän päälle.
ja huokaisen helpotuksesta! :D Olisihan se sääli olla ainoa pikkutissinen sellupylly. Oikeastaan mun itsetunto alkoi parantua kun aloin käydä uimahallissa. Olin pitänyt itseäni rumana mutta tosiasiassa oon ihan nätti. Mutta etelänmatkalla huomaa kyllä eron.. Esim bulgariassa suurin osa oli upeakroppasia!
Muista, että sinäkin näyttäisit 100% paremmalta photoshopin jälkeen. Eli sitä lehtien esittelemää täydellistä naista ei ole olemassakaan.
että sulle on käynyt näin. Kyllä säkin vielä löydät kunnon miehen itsellesi! Tsemppiä.