Olen kylpylässä ollessani pistänyt merkille seuraavaa naisista:
Olen miehen kanssa viikonloppulomalla suuressa suomalaisessa kylpylässä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen että me naiset ollaan kyllä aika kamalan näköisiä. Suurin osa on ylipainoisia, taikinaisia,kuoppaisia, roikkutissisiä jne. Osa on hoikkia mutta samalla laatikkomaisen mallisia eli lurpparintaisia, rimppakinttuisia, pyllyttömiä ja kurvittomia. Luisevia ja tasapaksuja. Parin päivän aikana ei ole monta kaunisvartaloista näkynyt. Sellaista jolla paikat ei roiku ja jolla kurvit on oikeissa paikoissa.
Ihmettelen että miksi miehet himoitsee naisia niin paljon. Mikä sen saa aikaan että mies haluaa paritella tämännäköisten kanssa? En ole itsekään sen kummempi.Olen raskausarpinen, sellupyllyinen, lihava riippurinta, mutta mies aina vain jaksaa kiihottua uudestaan ja uudestaan. Ei sillä että kaikki miehetkään mitään upeita ovat, mutta tulipahan todettua että en ole ainakaan lesbo. Perusnaisen vartalo näyttää silmiini vastenmieliseltä. Harvalla enää nuoruuden jälkeen on kiinteä ja kaunismuotoinen kroppa, että sen vuoksi en oikeastaan ihmettele miesten halua vilkuilla nuorempia tai selailla pornosaiteilla.
Saako tällaista pohtia vai saanko nyt kaikki naiset kimppuuni kun uskaltaudun pukemaan sanoiksi huomioni? En kyylää muita mutta näkee sitä saunassa ja pukukopeissa tarpeeksi kyyläämättäkin.
Kommentit (87)
90 prossaa ihmisistä on paljon paremman näkösiä vaatteet päällä, kuin ilman niitä.
Alkaa ihan ällöttää kaikki ihra ja roikkuvuus. Mut ei ne siellä vaatteiden alla haittaa mua yhtään :D
Naisten takamukset usein näyttävät esim. farkuissa todella hyvältä, mutta ilman niitä totuus paljastuu.
TheMan
Onko tämä palsta täynnä todella niin naiveja mammoja, että kukaan ei pysty myöntämään sitä tosiasiaa, että ylipainoinen, selluliittinen, vatsamakkarainen vartalo ei ole suurimman osan mielestä kaunis? Miksi sitä ei saisi sanoa ääneen? Tämän asian tunnustaminen ei vaikuta siihen, millaisen vartalokuvan naisen vartalosta antaa lapselleen - tottakai kaikkia pitää arvostaa, mutta totuus on se että kyllä läski vartalo on epäesteettinen. Nainen voi silti olla seksikäs ja kaunis, koska nämä ominaisuudet riippuvat monesta muusta tekijästä. AP aloitti mun mielestä ihan fiksusti, mutta av-mammoilta ei löydy kanttia myöntä tosiasioita. Turha väittää että "minun mielestäni kaikki ovat kauniita juuri sellaisena kuin ovat" kun jokainen tietää ettei se pidä paikkaansa. Itsetunto pitää saada omalla kohdallaan ja lapselle kuntoon ilman että pitää valehdella että "kyllä minustakin tuolla 50 kg ylipainoisella naisella on hyvä kroppa". Ja vaikka kuka inttäisi täällä mitä, niin kyllä se kaunis vartalo kertoo terveydestä ja elintavoista. Liikunta, terveellinen ruokavalio ja oikeiden määrien syöminen näkyvät. Voi toki olla veriarvot kunnossa läskillä selluliittikasallakin, mutta pelkät veriarvot ja alhainen kolesteroli eivät kerro totuutta. Katso peiliiin ja tee jotain, äläkä syö pullaa ja väitä tänne että kaikki vartalot ovat kauniita - kerrot sillä vain sen, että itse olet läski laiskimus. Niin minäkin olen.
katselevat valikoivasti.
t. myös kylpylöissä käynyt 47-vuotias kahden lapsen äiti, 164 cm, 55 kg, kurvit kohdillaan ja kiinteät rinnat, jotka ei roiku yhtään, reisissä voi olla ripaus selluliittiä, mutta se on vain tervettä.
huomiota kuin ap. Mutta senkin huomaa, etteivät ne miehetkään vanhemmiten niin timmejä ole.
Minusta on ihan lohdullista käydä uimahallissa ja huomata että suurin osa naisista on samanlaisia kuolevaisia kuin minäkin. "Täydellisiä" vartaloita näkee siellä harvoin. Oikeastaan olisi hyvä, että lapset ja nuoret, niin tytöt kuin pojatkin, kävisivät säännöllisesti uimahalleissa ja kylpylöissä näkemässä "normaaleja" vartaloita jotta saisivat realistisen kuvan vartaloista: ei kaikilla olekaan silikoneja tai hirmuisia lihaksia ja sikspäkkiä vaikka niitä telkkarissa ja lehdissä näkeekin.
(Saattoi tulla samoja asioita kuin muillakin, en lukenut koko ketjua.)
Itse aina jaksan ihmetellä miten ihmisillä on ylipäätään aikaa miettiä tuollaisia asioita?
Itselläni on ainakin kalenteri aamusta iltaan täynnä ja sinne on pakko aikatauluttaa taukoja sekaan, vaikka väkisin. Tuolloin yritän tehdä jotakin muuta, kuin töihin tai opiskeluun liittyvää - jotain ihan huuhaata. Jos käyttäisin tuon vähän vapaa-aikani ulkonäköni miettimiseen, niin päähän siinä hajoaisi! Kilot pysyvät kurissa, kun syö silloin, kun ehtii ja aina ei edes ehdi. Siinä sitten paino tippuu ihan ilman diettejäkin. Aktiivista elämää (työ+opiskelu+lapsi+ystävät) eläen, eivät selluliitit ehdi kerääntymään. Pukeutumisesta saa stressiä lähinnä sillä, ettei aina ehdi pesemään vaatteita ja tahtovat sitten loppua kesken, ellei mies huolehtisi ja ellei talopesulassa olisi kahta isoa konetta, jolla saa koko vaatevaraston kerralla kolmessa tunnissa pestyä + kuivattua. Aamulla, kun on yleensä n. 5 minuuttia aikaa miettiä mitä päälleen laittaa, niin sitä lähinnä vilkaisee ikkunasta ulos ja katsoo keliä ja nappaa siitä päältä sitten jotakin sopivaa.
Vessassa aamulla: suihku, hampaiden pesu, dödöä kainaloon, suihkaus hajuvettä ja hiusten harjaus suoraksi. Ihmettelen, miten ihmisillä on aikaa meikata tai laittaa hiuksiaan pikaharjausta kummemmin. Kaikesta tästä huolimatta miehiä pyörii ympärillä enemmän, kuin tarpeeksi. Kuulen lähes päivittäin kehuja, jotka ohitan "ystävällisellä kiitoksella", sillä olen paljon otetumpi, kun joku kehuu saavutuksiani, nokkeluutta jossakin tehtävässä tai muutoin antaa kiitosta aiheesta.
Uskonkin, että saamani huomio johtuu juuri siitä, että erotun ehkä joukosta juuri sillä "huolimattomalla fyysikkolookillani". Olen kyllä aina ystävällinen ja hymyilen ja nauran paljon. Se on kuulemma juuri se asia, joka on monet hurmannut. Ei siihen tarvita kiloa pakkelia tai tunnin puunausta ja uusinta muotivaatetusta. Hyväntuulisuus, energisyys ja yleinen ystävällisyys toimivat paljon paremmin, kuin korkkarit ja minihame :)
Musta on aika normaalia, ettei nainen pidä naisvartaloa kiihottavana. Kaunis nainen on toki kaunis katsella, mutta miten voisimme naisina ymmärtää, miltä miehestä tuntuu? Ehkä pitäisi sitä varten olla vähintään lesbo.
Olen muuten tuommoinen ap:n kuvaama nainen, jolla selluliitit tursuavat. Kun olen vedessä, ympärille on kylpylässä kertynyt jos jonkinlaista miestä, vaikka olen käynyt siellä lasten kanssa. Nolottaa miesten puolestani, kun tiedän, miltä näytän oikeasti vedestä noustuani. Muutenkin haluaisin kylpylässä vain rentoutua lasten kanssa enkä ole siellä hakemassa seuraa tai esittämässä kaunotarta.
Voisi tässä pohtia, mitä vikaa on tursuavissa häpykarvoissa noin muuten. Eiväthän ne ole pitkiä hiuksia kummempi kapistus. Luonnollista.
sitäkö tarkoitit? Olen minäkin 166/54 ja ihan helposti vielä :)
Mutta taisit ivata riippurintoja ja suonikohjuja? No minä sain ensimmäiset suonikohjut kymmenenvuotiaana, kulkevat suvussa, minkäs niille voi. Kiva on ollut lapsena/ nuorena ja aikuisena kun kaltaisesi halveksuvat..
Riipputissitkin on kun kuppi on D ja imetystä yhteensä kolme vuotta. Olen siis kolmekymmentä.
Mutta eipä haittaa, olen oikein kaunis ja vientiä riittää :D Sun sen sijaan kannattaisi panostaa ainakin sisäiseen kauneuteesi, se ei ole yhtään kohdillaan :D