Olen hyvin tyytymätön äitini isovanhemmuuteen.

itseasiassa olen juuri käynyt tästä pitkiä keskusteluja äitini kanssa lähiaikoina. On tietysti harmi, että äitini ei ole kiinnostunut lapsenlapsistaan, mutta sen lisäksi tuntuu, että hänestä lapseni ovat rasite. Olimme koko suvun yhteisellä matkalla ja lapseni häiritsivät ravintolassa äitini ruokailua metelöimällä. Siitä olenkin sitten saanut kuulla siitä asti. On todella raskasta kuunella vain negatiivisia asioita oman äidin suusta. Väkisinkin tässä vieraantuu. Syy on mielestäni myös täällä se, että äitini ei saanutkaan tyttö lapsenlapsia. Pojat eivät häntä kiinnosta, eikä hän ymmärrä poikien maailmaa alkuunkaan. Todella raskasta käydä kädenvääntöä asioista joista olemme täysin eri mieltä. Äitini mielestä oletan suvun toimivan lapsenvahteina. Hyvin vähän olen pyytänyt äitiäni lapsiani hoitamaan...ehkä muutaman kerran ja isommalla on ikää jo 5 vuotta. Että kaippa se muutama kertakin on sitten hänestä liikaa...

aikuiset yrittävät syödä sivistyneesti, sinun lapsesi kirkuvat ja riekkuvat, mutta et tee asialle mitään. Ja kun äitisi käskee lapsia olemaan hiljempaa, saat raivarin, koska ne ovat sinun lapsiasi...

kuinka usein hoitaisi lapsia, niin ei silti kuuntele, ole läsnä tai tarjoa kestävää ihmissuhdetta...Vaan vaatii, hössöttää, kritisoi ja ostelee tavaroita, yllyttää lapsia keskinäiseen kateuteen ja kilpailuun sekä arvostelee varsinkin lasten äitiä kaikesta. Mutta kun hänhän on aina valmiina hoitamaan, eikä ikinä kieltäydy niin ei mitään saa sanoa, sehän olisi loukkaus!

Osta mummo, saat välittämistä ja läsnäoloa ja lapselle kivan aikuisen.

Teki mieli kuitata tästä, mutta vastaanpa sittenkin ihan vakavasti. Eiköhän meistä suurin osa sure sitä, että juuri se aito välittäminen ja kestävä ihmissuhde puuttuu. Sitähän ei rahalla voi ostaa, vain seuraa. Arvelen muuten että olet noin ärhäkkä, koska sua jotenkin ahdistaa lukea näistä negatiivisista tunteista, mistä ihmiset tässä ketjussa kirjottaa - kaipauksesta, pettymyksestä, surusta. Tekee varmaan mieli karjaista "lakkaa piipittämästä ja tee sit jotain"? Noin ton sun viestisi tulkitsin. No, ikävä kyllä kaikkia ongelmia ei voi ratkaista, eikä ainakaan rahalla. Toiseksi paras vaihtoehto on käsitellä paha olonsa kuten aikuinen - mihin voi kuulua ikävistäkin tunteista puhuminen ja kokemusten vaihtaminen täällä - ja jatkaa siitä sitten niillä eväin eteenpäin. Koitahan sinä kestää se turhautumisesi. ;)

Voisiko olla niin, että aika moni äiti toimii juuri noin, eikä kestä kun isoäidit astuvat reviirilleen.

kuullostaa tutulta...mutta uskon meidän osalta asian johtuvan siitä kun odotettu lapsi olikin poika. Kerrottuani äidille rakenneultran jälkeen odottavani poikaa niin äitini tokaisi "mitäs mä sitten teen siitä kukka kankaasta jonka ostin tyttöä varten"...ja siitä lähtien ei oo tuntunu pojan tai meidän muidenkaan asiat kauheesti kiinnostavan.

jos laittaa parisuhteensa teidän lapsen edelle.

Pahaltahan se tuntuu, mutta pitää vaan tehdä kaikkensa, että on itse aikanaan parempi isovanhempi.

Kyllä minäkin laittaisin harrastukseni, matkani, menoni ja ennen kaikkea parisuhteeni teidän pennun edelle, jos olisin isoäiti.



Olet itsekäs idiootti, ap.

Mitä te oikein odotatte isovanhemmilta? Miten määritellään hyvä isovanhemmuus? Minä en ainakaan odota, että meidän lasten isovanhemmat kummaltakaan puolelta sitoutuisivat lapsiin niinkuin me lasten vanhempina sitoudumme. Mummolaan mennään kylään sillon kuin heille ja meille sopii ja heitä myös joskus kutsutaan meille. Me hoidamme itse lapsemme emmekä oleta että kukaan laittaisi lapsiamme oman elämänsä edelle.



Pitäisikö lasten isovanhempien mielestäsi perua esim ulkomaanmatkat jos juuri satutte tarvitsemaan lapselle hoitajaa? Pitäisikö ihmisten parisuhteista luopua kokonaan isovanhemmaksi tultuaan?



Mitä ajat takaa? Miten käytännössä haluaisit asioiden olevan?



Varmaankin olet provo mutta siltävaralta että joku todella ajattelee noin, niin vastasin :)

on viimeinkin aikaa itsellee. Anna nauttia siitä.

Varmaan sinäkin laitat parisuhteesi ja lapsesi äitisi edelle. Oletko itse valmis luopumaan harrastuksistasi ja menoistasi äitisi vuoksi?Onko puolisosi ja lapsesi(työsi) tärkeämpiä kuin äitisi?

Vai oletko itsekäs ja kiittämätön etkä välitä äidistäsi?

Äitini ei ole koskaan, ollut kiinnostunut lapsenlapsistaan. Nyt vanhempana (72), utelee ja kyselee, jo aikuisten (lastenlasten), kuulumisia ja vointia yms. Onhan se varmaan tärkeä keskustelunaihe iltapäiväkahviseurassa, toisten mummojen kanssa. Sisarusten (=lapset) kesken olemme niukkasanasia kuulumisista, "peli on jo menetetty".

" en ole katkera, mutta kuitenkin,,,"

minun äitini on alkoholisti, joka ei pysty olemaan juomatta edes kahta tuntia viikonloppuna vaikka lapsenlapset olisivat hoidossa. Ja tosiaan eivät tämän yhden kokemuksen jälkeen enää ole hetkeäkään ilman vanhempiaan "ihanan" mummin seurassa. Yökyläilystä puhumattakaan... Onneksi anoppi on ihana ja häneen voi aina luottaa.

Minä en todellakaan odota omien menojen perumista lasteni takia enkä lapsieni asettamista muutenkaan oman parisuhteen tms. edelle, mutta olisihan se kiva, jos mummo joskus haluaisi nähdä lapsenlapsiaan. Eläkkeellä oleva ihminen, jolla aikaa riittää, mutta ei hoida lapsia koskaan, on ottanut heidät kuuden vuoden aikana kerran yhdeksi yöksi yökylään, silloinkin puoliväkisin, ja meillä suostuu kyläilemään ehkä kerran kuussa, jos silloinkaan, ja ilmoittaa jo ovelta, että ei jaksa sitten olla kauaa. Eli mielestäni en vaadi paljon, vain että lapsilla olisi elämässään isoäiti, joka näkisi heitä joskus. Mutta äitiäni ei kiinnosta. Jos tämä tekee minusta itsekkään, niin olkoon sitten niin. Harmittaa kuitenkin lasteni puolesta, kyllähän hekin nyt kouluikää lähestyessään ovat alkaneet huomata, ettei mummo välitä heistä.

Eipä se omena kauas tapaa puusta pudota

Äitini ei ole koskaan, ollut kiinnostunut lapsenlapsistaan. Nyt vanhempana (72), utelee ja kyselee, jo aikuisten (lastenlasten), kuulumisia ja vointia yms. Onhan se varmaan tärkeä keskustelunaihe iltapäiväkahviseurassa, toisten mummojen kanssa. Sisarusten (=lapset) kesken olemme niukkasanasia kuulumisista, "peli on jo menetetty". " en ole katkera, mutta kuitenkin,,,"

kerran tungin sen väkisin syliinsä ja anoppi kantoi lapsen samantien sohvalle (vauva toppapuvussa, ei osannut vielä kääntyä). Miehen mielestä siinä ei ollut mitään kummallista.

kovasti kerrottavaa niin ei reagoi mitenkään. Luulin aikanaan että lastenlapsi kiinnostaisi mutta välillä tulee sellainen olo ettei yhtään. Soittaa mutta ei kuule vastausta. Puhuu omista jutuistaan :(