Voiko nykyajalla mielestänne koulu pakottaa lapsen syömään lautasensa
tyhjäksi jälki-istunnon uhalla. Annosta ei saa itse ottaa eikä pieniä annoksia anneta. Alakoulusta kyse. Tiedättkö tällaisia kouluja Suomessa?
Kommentit (66)
Ja monipuolisemmista raaka-aineista. Esim. jos teen lihapullat, minun ei tarvitse jatkaa sitä lihaa määrättömästi ja voin vaikka ruskistaa ne kaikki pannulla, tarjota tuoreina. Perunakaan ei ole vakuumista, vaan juuri ennen ruokailua keitettyä. Voin valita raasteeseen porkkanat tuoreimmista.
Jos teen broileria/kanaa, voin maustaa sen miettimättä yleisimpiä allergioita. Voin vaikka marinoida sitä ensin 12h ja sitten paistaa uunissa pinnan rapeaksi. Jäävuorisalaattikin voi olla pöytään vasta leikattua.
Koulussa on suurtalouskeittiöruokaa pikkuruisella budjetilla. Ei sille voi mitään, että se vaan on usein ihan erilaista (kuin kotona). Lapsille se samanlaisuus on usein osa turvallisuuden tunnetta.
otetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan... ah tämä nykysuomi.. laadusta välittämätä..
Kertoi, että kouluruoka on mennyt niin ala-arvoiseksi, että moni hänen työkavereistaan ottaa jo omat eväät matkaan hänen lisäkseen.
ja se ruoka on siis todella peetä. Puolalasia perunoita, liha sieltä mistä halvimmalla saa eli itäeuroopasta. Kaikki ruuat jatketaan vedellä. On todella chill, koska tarjoillessakin kylmää (säästetään ilmeiseti sähköä) Bioastat viety pois eli lapset eivät ota ruokaa kun sitä ei saa heittää pois. Mausta kun ei koskaan tiedä, voi olla ihan mitä vaan Oulussa käytetään koululaisten tuokaan vähiten koko suomessa !!
ollaan näet juteltu vanhempien kanssa asiasta) se Kaakkurin koulun ruoka on ihan hyvää. Sun lapset ei vaan taida tykätä kuin hamppareista ja ranskiksista, lienee niitä lapsia joita notkuu joka iltapäivä siinä cittarin hesburgerissa :) Tai niitä jotka ostaa kantokassillisen karkkia ym. herkkuja cittarista. Joo, ainahan ne kouluruuan voittaa :)
lapset jotka tykkäävät oulun kouluruuasta. ovat niitä jotka eivät saa kunnon ruokaa kotona ! Kait se koulun ruokakin maistuu hyvältä jos kotona saa pelkkiä eineksiä ? Säälittävä veto tuo hampparijuttuTosin me on opetettu lapset syömään kaikkea ja siihen että lautaselle ei syljetä ja että ruokaa kunnioitetaan. Se tuntuu monilta vanhemmilta unohtuvan. Minun pilttini pitäisi aina saada vain sitä ruokaa mistä hän pitää. Pienet lapset usein pitävät kouluruuasta ja syövät sitä ihan ok, voit käydä vaikka itse katsomassa. Mitä isommaksi lapset kasvavat niin sitä nirsommaksi ne muuttuvat ja aika usein syynä on se, että he saavat mennä sinne hesburgeriin ja saavat hakea karkkia ym. Kuka silloin söis kouluruokaa kun on ihan sallittua, vanhempien luvalla, jättää se "ala-arvoinen ja paha" kouluruoka syömättä? Johan tuo meininki näkyy nuorisossa, suomalaiset on lihavampia kuin koskaan ja se tuskin johtuu kouluruuasta vaan kaikesta muusta mätöstä.
Ja vielä vois kysyä, että onko oikeasti ollut aika jolloin lapset ei valittaneet kouluruuasta? Ainahan se on "pahaa" ollut ja aina sitä on haukuttu. Mutta kun vertaa meidän kouluruokiamme esim. brittien kouluruokaan niin kyllä meillä on, eineksistä huolimatta, hieman tasokkaampi kouluruoka.
Lasta ei voi pakottaa syödä lautasia
Työharjoittelussa kun olin koululla, niin lapsia ohjattiin ottamaan ensin pieni annos maisteltavaksi. Sitten voi hakea lisää. Salaatiksi riitti jos otti herneen tai yhden porkkanaraaste hitusen. Oli lapsia, jotka söivät todella vähän, oli lapsia, jotka söivät pelkkiä perunoita tai ottivat ison annoksen ja santsasivat toisen ison annoksen. Siitä jäi
suurin osa, mutta lautasta ei ollut siis pakko syödä tyhjäksi. Asiasta huomautettiin ja tilannetta seurattiin.
...että perheessä syödään esimerkiksi pääsääntöisesti jonkin toisen ruokakulttuurin ruokia. Itse en ole koskaan tykännyt ns perinteisistä suomalaisista kotiruoista vaan kokkaan paljon mieluummin esimerkiksi italialaisia ruokia, wokkeja ja syömme myös paljon ruokasalaatteja. Näiden koostumus ja maku on ihan varmasti melko erilainen kuin kouluruokien - saa nähdä, miten oma lapsi sitten aikanaan suhtautuu kouluruokaan. Voi olla että tykkää, tai sitten ei.