Miten jaksaa elää kun on niin paljon huolta ja murhetta?

Välillä minusta tuntuu, etten löydä voimia jaksaa. Kukaan ei tiedä, millaista taakkaa kannan. Kaikenkaikkiaan. Sinänsä oma elämäni (perhe-elämä) on ihan kunnossa, ulkoisesti elän monen mielestä varmasti varsin helppoa elämää jne. Mutta henkilökohtaisesti kärsin pahasta paniikkihäiriöstä, neuroottisesta jännittämisestä (joihin olen lääkityksestä saanut hieman apua onneksi), suuresta yksinäisyydestä, miehen ja lapsen sairauksien aiheuttamasta stressistä. Näiden lisäksi kannan erittäin suurta huolta äitini jaksamisesta, isäni ja veljeni hyvin välinpitämättömän ja julmankin käyttäytymisen, henkisen väkivallan paineessa. Lisäksi isäni (ja jonkin verran veljeni myöskin) kohtelevat minuakin kaltoin, esim eivät pidä yhteyttä, eivät välitä lapsistani jne. Isäni on ollut minua kohtaan hyvin julma, tietyllä tavalla. moni "ystävä" ja ihminen johon olen luottanut, on pettänyt minut. Olen totaalisen yksin, en luota keneenkään, en päästä lähelleni ketään. Minulla on vain mies, lapseni ja äitini. Ei muita. Muutama tuttava joille joskus kelpaan juttuseuraksi.



Olen niin avuton ja voimaton, lähes nelikymppinen, edelleen etsin itseän, enkä löydä. KÄyn terapiassa, en saisi käyttää menneitten asioitten murehtimiseen kuin 30 min per pv. Mutta niin kovasti pelkään, että äitini joutuu vielä ennenaikaiseen hautaan isäni ja veljeni käyttäytymisen takia :´((