Narsisti (dg.) vastaa
Kommentit (178)
Hän vain on niin vinksahtanut, että se ei haittaa.
Toisaalta jos on saanut diagnoosin, mitäs siihen mukisemaan. Toki jotkut voivat kapinoida sitä vastaan, mutta ihan saletisti osa narsisteista tietää ongelmansa, ja tosissaan naureskelee sille, ja pitää sitä ehkä jonain kruununakin. Eihän kukaan muu voi olla niin mahtava kuin narsisti.
Ei kukaan voi väittää, että narsistin laskelmoivuus, manipulointi ja määrätietoinen toisen ihmisen tuhoaminen olisi syyntakeetonta toimintaa. Juuri sitähän te väitätte selittäessänne, että narsisti ei tunnusta tai tiedosta tekevänsä väärää jne. Ei narsistisesta pers häiriöstä kärsivä saa syyntakeettomuuspapereita rikostapauksissakaan.
eihän sitä nyt sillä tavalla ole järkeä käydä väittämään, ettei joku diagnosoitu missään nimessä voi olla narsisti, ap vaan ei kuulosta sellaiselta mitä yleensä on lukenut tai ajatellut narsistien olevan. Vaikka ei olekaan hlökohtaista tietoa joten mututuntumia vaan esitän. Kaipa niitä narsistejakin voi olla eritasoisia, niitä jotka älyllisesti tiedostaa toimintansa ja voi eritellä sitä, ja sitten niitä, mitä itse olen narsistien ajatellut olevan, eli juuri sellaisia, jotka omassa päässään näkee todellisuuden ihan eri tavalla kuin muut, ja kaikki mitä itse tekee on oikeutettua. Voi esim. tehdä aviopuolison elämästä helvetin, koska sehän nyt ansaitsee sen. Ja tilanteet muuttuu omassa päässä erilaisiksi mitä ne oikeasti on, ja siihen omaan todellisuuteen vilpittömästi uskotaan. Ei niinkään, että teenpä tässä kaikenlaista kiusaa kun ei muutakaan tekemistä ole.
Ja tilanteet muuttuu omassa päässä erilaisiksi mitä ne oikeasti on, ja siihen omaan todellisuuteen vilpittömästi uskotaan. Ei niinkään, että teenpä tässä kaikenlaista kiusaa kun ei muutakaan tekemistä ole.
Se saa aikaan myös sen että narsistit on niin vilpittömän oloisia, kun ne itsekin uskoo omia valheitaan. Niinhän se shortsihoitsukin sai jonkun asianajan tanssimaan pillinsä mukaan että tyyppi jouduttiin vaihtamaan toiseen. Samoin se viimeisin sarjamurhaajahoitsu tuntuu vilpittömästi uskovan ettei ole tehnyt mitään väärin.
Narskut vasta oksettavia onkin!!
Ei kukaan voi väittää, että narsistin laskelmoivuus, manipulointi ja määrätietoinen toisen ihmisen tuhoaminen olisi syyntakeetonta toimintaa. Juuri sitähän te väitätte selittäessänne, että narsisti ei tunnusta tai tiedosta tekevänsä väärää jne.
Normaali: teen väärin, tiedän sen.
Narsisti: tää on periaattessa väärin, mutta minun tapauksessani se on ok koska...
Narsisti tietysti keksii syyt miksi voi olla sellainen paskiainen. Mutta hän toki tietää, että kun nyt valehtelen henkilöstä X sitä ja tätä, tuo ihminen alkaa vältellä häntä ja X joutuu kärsimään. Mutta tottahan hän motivoi toimintansa sillä, että X on loukannut häntä. Tai X uhkaa häntä.
Mietin vain miten narsisti selittäisi sellaisessa uhkatilanteessa itselleen sen toimintansa, osaisiko joku kertoa? Eli kun joku uhkaa hänen asemaansa työpaikan halutuimpana naisena, esimerkiksi. ;)
Hän vain on niin vinksahtanut, että se ei haittaa.
Toisaalta jos on saanut diagnoosin, mitäs siihen mukisemaan. Toki jotkut voivat kapinoida sitä vastaan, mutta ihan saletisti osa narsisteista tietää ongelmansa, ja tosissaan naureskelee sille, ja pitää sitä ehkä jonain kruununakin. Eihän kukaan muu voi olla niin mahtava kuin narsisti.
Ei kukaan voi väittää, että narsistin laskelmoivuus, manipulointi ja määrätietoinen toisen ihmisen tuhoaminen olisi syyntakeetonta toimintaa. Juuri sitähän te väitätte selittäessänne, että narsisti ei tunnusta tai tiedosta tekevänsä väärää jne. Ei narsistisesta pers häiriöstä kärsivä saa syyntakeettomuuspapereita rikostapauksissakaan.
eihän sitä nyt sillä tavalla ole järkeä käydä väittämään, ettei joku diagnosoitu missään nimessä voi olla narsisti, ap vaan ei kuulosta sellaiselta mitä yleensä on lukenut tai ajatellut narsistien olevan. Vaikka ei olekaan hlökohtaista tietoa joten mututuntumia vaan esitän. Kaipa niitä narsistejakin voi olla eritasoisia, niitä jotka älyllisesti tiedostaa toimintansa ja voi eritellä sitä, ja sitten niitä, mitä itse olen narsistien ajatellut olevan, eli juuri sellaisia, jotka omassa päässään näkee todellisuuden ihan eri tavalla kuin muut, ja kaikki mitä itse tekee on oikeutettua. Voi esim. tehdä aviopuolison elämästä helvetin, koska sehän nyt ansaitsee sen. Ja tilanteet muuttuu omassa päässä erilaisiksi mitä ne oikeasti on, ja siihen omaan todellisuuteen vilpittömästi uskotaan. Ei niinkään, että teenpä tässä kaikenlaista kiusaa kun ei muutakaan tekemistä ole.
miten narsisti itse reagoi jos hän saa diagnoosin "narsistinen persoonallisuushäiriö". Ihan off topicina tavallaan. Eli en usko, että he eivät sitä hyväksyisi aina, vaan varmasti voivat käyttää jonain uutena egonpönkityskeinonakin.
Se saa aikaan myös sen että narsistit on niin vilpittömän oloisia, kun ne itsekin uskoo omia valheitaan. Niinhän se shortsihoitsukin sai jonkun asianajan tanssimaan pillinsä mukaan että tyyppi jouduttiin vaihtamaan toiseen. Samoin se viimeisin sarjamurhaajahoitsu tuntuu vilpittömästi uskovan ettei ole tehnyt mitään väärin.
ei tarvitse olla edes varsinaisesti mielisairas ja harhainen ihminen, jotta näkee todellisuuden eri tavalla kuin toiset. Kyllähän sitä aina tulkitsee ihmisiä ihan väärin ja joku voi ajatella, että vaikka työkaveri ihan varmasti ei siksi tervehtinyt, kun se vihaa minua, ja sitten alkaa näkemään kaikkia olemattomia merkkejä sen käytöksessä mitkä tukee omaa teoriaa. Tai jos on ihastunut johonkin, niin yksittäinen katseenkohtaaminen merkitsee ihan kauheasti, vaikka se toinen ei edes tajuaisi, että katsoin jotakuta tänään silmiin yli 2 sekuntia.
ja ottanut mut hampaisiinsa. Se on aivan sietämätön, mutta eroon en pääse. Miten tulla toimeen sen kanssa? Miksi se kiusaa mua eniten?
miten narsisti itse reagoi jos hän saa diagnoosin "narsistinen persoonallisuushäiriö". Ihan off topicina tavallaan. Eli en usko, että he eivät sitä hyväksyisi aina, vaan varmasti voivat käyttää jonain uutena egonpönkityskeinonakin.
kyllä minullekin yksi henkilö kertoi, että hänet on diagnosoitu psykopaatiksi, mutta se nyt ei tietenkään merkkaa mitään, koska se johtui vain siitä että hänellä on ongelmia valtion kanssa. Siis että eivät narsistitkaan varmaan ajattele, että voi ei, mussa onkin jotain vikaa, vaan se diagnoosi on jokin virhe tai mitätön pikkuseikka kuten flunssadiagnoosi tai että se osoittaa vain, miten hyvin sitä osaa pelata toisilla ihmisillä.
...niin mitä ne narsistit sit tekee toisille ihmisille? Siis millaisia ne on? Kertokaa jotain ihan konkreettisia esimerkkejä!
Ja toinen kysymys on, että onko ne sellaisia, että ne ei kykene tuntemaan empatiaa?
Kieltäydyt olemassa tyypin kanssa missään tekemisissä. Toka vaihtoehto luultavasti aiheuttaa ainakin alussa vielä rankemman 'vainon', mutta toivottavasti ajan kanssa unohtaa sut. Muista elää niin kuin tätä ihmistä ei olisi olemassa, älä anna mitään vastakaikua vaikka saisit mitä paskaa niskaasi.
Jos päätät jäädä kiusattavaksi, niin ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että todella rankkaa ja kuluttavaa olla
tekemisissa narsistin kanssa. Valitsin mielummin täydellisen eron sillä seurauksella, että puolet suvustani on saatu uskomaan kaikenlaisia valheita minusta ja itse olen ollut ahdistelun ja uhkailun kohteena. Nyt on ollu hiljaista jo muutaman kuukauden, ehkä siksi, että en reagoinut ahdisteluun millään lailla.
mitä ne narsistit oikein sit tekee toisille? millä tavalla kiusaa?
mitä ne narsistit oikein sit tekee toisille? millä tavalla kiusaa?
En tosin tiedä mitä kertoo ihmisestä, ellei osaa käyttää googlea. Kaipa vain kokemattomuudesta tietokoneiden käytössä.
Narsistille läheiset ovat olemassa vain hänen fyysisiä ja psyykkisiä tarpeitaan ja halujaan varten. Hänen omalla käytöksellään ei ole mitään rajoja, hän ei kykene aidosti välittämään läheisistään, vaan imee näistä itselleen kaiken mitä saa irti. Narsisti dominoi kodin ilmapiiriä, muut perheenjäsenet saavat hyväksyntää vain toimimalla narsistin oikkujen mukaan. Pitäisi myös osata lukea narsistin ajatuksia ja osoittaa pyyteetöntä ihailua häntä kohtaan. Hän ei kestä edes humoristisia kritiikkiä itseään kohtaan, mutta voi ihan esteettömästi haukkua ja diagnosoida muut hulluiksi.
Narsisti on fiksu ja lahjakas ja osaa puhua uskomattoman hienosti. Jos ei ole tavannut narsistia, voi olla vaikea kuvitella miten joku voi puhumalla manipuloida toisia, ihan fiksuja kanssaihmisiä, jopa alan ammattilaisia ( kuten psykiatreja).
Narsisti pyrkii siihen, että läheisensä eläisivät vain häntä varten. Hän ei halua antaa vapautta uhrilleen, vaan tekee kaikkensa loppuun asti, pitääkseen uhrinsa vaikutuksensa alaisena. Hän ei ota vastuuta mistään. Syyllinen löytyy aina muualta ja todellinen uhri on narsisti itse.
Tämä siis perustuu omaan kokemukseeni narsistista, en ole kauheasti lukenut aiheesta.
i]...niin mitä ne narsistit sit tekee toisille ihmisille? Siis millaisia ne on? Kertokaa jotain ihan konkreettisia esimerkkejä!
Ja toinen kysymys on, että onko ne sellaisia, että ne ei kykene tuntemaan empatiaa?
[/quote]
mistä ne syyttelee? siis ihan arkipäiväisistä asioistako? millä tavalla ne ei päästä otteestaan, siis mitä se tarkoittaa? entä tunteeko ne aitoa empatiaa, esim. jos lukee uutisista jotain kamalaa?
mistä ne syyttelee? siis ihan arkipäiväisistä asioistako? millä tavalla ne ei päästä otteestaan, siis mitä se tarkoittaa? entä tunteeko ne aitoa empatiaa, esim. jos lukee uutisista jotain kamalaa?
Ottaa hiiren käteen jos oikeasti kiinnostaa.
en näe vääränä. Ymmärrän kyllä mitä teen. Mutta mä en sillä tavalla tiedosta niitä prosesseja joita teissä tapahtuu ennen kuin saatte jonkun ihme märykohtauksen. Halveksin tunteellisuutta. Halveksin rakkaudentarvetta. Ja tyhmyyttä.
jos halveksit rakkaudentarvetta?
ja todennut, että narsistin kanssa EI vaan voi olla tekemisissä,jos et jaksa aina olla samaa mieltä. Narsistisukulainen luuli/luulee että kaikki muut ovat häntä tyhmempiä, kaikki uskovat hänen tarinansa ja hänen elämänsä on KAIKKEIN kauheinta ja että hän on jotenkin sankari. Elämäni paras ratkaisu oli, kun poikkasin välit tuohon ihmishirviöön
mitä ne narsistit oikein sit tekee toisille? millä tavalla kiusaa?
jos tietävät jonkun heikkoutesi, niin aivan varmasti käyttävät sitä hyväkseen, eli kiusaavat sinua, juuri niin kauan, kuin olet tekemisissä. Voivat mustamaalata sinua ihan kenelle vain, tarkoituksenaan pilata elämäsi.
Kamaliakin tekoja muita kohtaan, mutta jotenkin se syyllinen on aina joku muu, esim. uhri itse.
Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa sinun olisi täysin tukahdutettava oma minuutesi säilyttääksesi 'rauha' vaikka kotona. Koko ajan saisit varoa sanojasi, et saa haluta tai toivoa mitään, mutta sinun olisi myötäiltävä jotain muuta ihmistä ja tämän tunnetiloja jatkuvasti. Jos 'niskuroit' lopputulos voi olla katastrofaalinen, ainakin erittäin uhkaava. On todella vaikea arvioida missä narsistin käytöksen ja tekojen rajat kulkevat. Normaalit säännöt eivät päde.
Narsisti ei tunne varsinaista empatiaa muita kohtaan, mutta osaa kyllä halutessaan käyttäytyä oikein jos tilanne niin vaatii. Todellisuudessa narsisti tuntee empatiaa vain itseään kohtaan ja tekee mitä vaan pitääkseen läheisensä luonaan mikäli kokee saavansa jotain näiltä.
Mikäli et suostu narsistin 'uhriksi' saat kokea uhkailua, häirintää, mahdollisesti väkivaltaa, sinut saatetaan mustamaalata jne. Narsisti voi mennä yllättävänkin pitkälle tehdäkseen lähtemättömän vaikutuksen loppuelämääsi. Hänestä voi siis olla lähes mahdotonta päästä kokonaan eroon.
Normaali: teen väärin, tiedän sen.
Narsisti: tää on periaattessa väärin, mutta minun tapauksessani se on ok koska...