Miten ihmeessä jaksaisin vielä liitossani?

muuttaisit jos haluaisit, etkä jäisi ruikuttamaan.

Kulissien ylläpito ei todellakaan kannata, se on kaikkein huonoin vaihtoehto. Kannattaa kertoa erosta suoraan. Edellisen kirjoittajan suosittelema toisesta naisesta epäilyjen kertominen sen sijaan kuullostaa minun mielestä uhkarohkealta. Entä jos AP onkin väärässä? Pahimmillaan julkisilla epäilyksillä vain pahentaisi välejä mieheen ja myös miehen ja lasten välejä. AP:n kirjoituksista olen kuitenkin päätellyt, että haluaisit isällä ja lapsilla pysyvän hyvät välit. Pahin vaihtoehto kai olisi se, että lapset alkaisivat syyttää toista vanhempaa erosta. Vaikka itse syytät miestä erosta, lasten ei tarvitse joutua syyttämään siitä ketään. Erotilanteessa pitäisi kuitenkin pitää kaikkein tärkeimpänä lasten etua. Oli mies miten paska tahansa, lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa.



Voimia.

Kerro miehellesi Jeesuksesta ja pyydä häntä seurakunnan tilaisuuksiin ja mene itse mukaan. Minä uskon, että Jeesus korjaisi teidän elämässänne paljon asioita.

Voi jumalauta mitä paskaa

Mielikuvitusystävä tuskin auttaa

Kerro miehellesi Jeesuksesta ja pyydä häntä seurakunnan tilaisuuksiin ja mene itse mukaan. Minä uskon, että Jeesus korjaisi teidän elämässänne paljon asioita.

Ei tosin vielä ole itsensä tappamisesta puhunut...

Mielikuvitusystävä tuskin auttaa

Kerro miehellesi Jeesuksesta ja pyydä häntä seurakunnan tilaisuuksiin ja mene itse mukaan. Minä uskon, että Jeesus korjaisi teidän elämässänne paljon asioita.

Tosi hyvin sanottu toi mielikuvitusystävä :D Mistä noita aina riittää?

Mutta AP:lle paljon voimia! Haluaisin kuulla jatkossakin miten teillä menee. Olet ollut mielestäni tosi vahva ja järkevä odottaessasi kodin vapautumista. Lapsille parempi, ettei tule liian monta muuttoa ja muutosta vähän ajan sisällä.

Muutamme kohta ja siihen liittyvät valmistelut vievät aikani niin, etten ole edes ehtinyt netissä roikkumaan.



Mutta tässä parin viikon aikana on tapahtunut jotain kummallista: mies on taas muuttunut. Onneksi hyvään suuntaan. Mulla on syytä uskoa, että välit tähän toiseen naiseen ovat menneet poikki jo jokin aika sitten, en tiedä onko se voinut vaikuttaa miehen käytökseen?



Mutta nyt mies on kuin joskus ennen. Ei enää halveksi, puhuu mulle, nauraa välillä, on kotona iltoja tai ainakin tulee kotiin ennen lasten nukkumaan menoa ja on lastenkin elämässä läsnä jollain tavoin.



En tiedä mitä ajatella. Haluamme siis erota yhä molemmat ja muuttommekin on nyt selvä, joten kai mies on nyt helpottunut ja pystyy siksi taas kohtelemaan minua kuin ihmistä. Miehen kanssa ei voi puhua siitä, mikä häntä vaivasi, hän ohittaa yritykseni puhua asiasta vanhojen asioiden jauhamisena. Mä olen koko ajan miehen kanssa varuillaan, koska se taas alkaa se paskan tulo niskaan.



Toisaalta tiedän koko ajan, että se on lapsille hyväksi ja kaikilla meillä on parempi olla, kun isä huomioi lapset ja on heidän kanssaan. Lapsetkin ovat nyt isänsä kanssa ihan eri tavalla. Tuntuu hyvältä, kun voi lähteä yksinään käymään kaupassa tms. ilman, että lapsikuoro jää itkemään äitiä ja lapset pyytävät välillä isältäänkin apua. Silti suututtaa ja on tunne, että mies nyt vain leikkii hyvää isää ja on sellainen olo, että mitähän tässä nyt on taustalla.



Olin jo tottunut miehen piittaamattomuuteen ja nyt pitäisi sopeutua ajatukseen, että mies haluaakin olla aktiivisesti mukana lasten elämässä. Tietenkin olen siitä iloinen, mutta voiko siihen luottaa kuinka pitkään ja pitääkö mun aina vain sopeutua siihen, mikä miestä milloinkin huvittaa?



Lisäksi mulla on itseäkin nolostuttava ajatus, jonka uskaltaa tunnustaa vain näin nimettömänä: musta tuntuu, että haluaisin kai saada mieheltä joitain kehuja tai tunnustusta siitä, että olen kestänyt hänen haukut ja halveksunnan. Anteeksipyynnön tai selityksen tai edes että mies myöntäisi tehneensä väärin? En oikein tiedä mitä kaipaan, ehkä vain haluan olla oikeassa ja tuntea olevani miestä parempi ja päästä sanomaan, että "sinä käyttäydyin huonosti, minä en"? Jollain tapaa omat ajatukset ovat taas ihan sekaisin.

Lisäksi mulla on itseäkin nolostuttava ajatus, jonka uskaltaa tunnustaa vain näin nimettömänä: musta tuntuu, että haluaisin kai saada mieheltä joitain kehuja tai tunnustusta siitä, että olen kestänyt hänen haukut ja halveksunnan. Anteeksipyynnön tai selityksen tai edes että mies myöntäisi tehneensä väärin? En oikein tiedä mitä kaipaan, ehkä vain haluan olla oikeassa ja tuntea olevani miestä parempi ja päästä sanomaan, että "sinä käyttäydyin huonosti, minä en"? Jollain tapaa omat ajatukset ovat taas ihan sekaisin.

on mielestäni täysin normaalia, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi, kaipaa hyvitystä. Hyvä, että tiedostat sen. Se on siitä erikoinen tunne, että vaikka se on ihan ok, niin se on syytä käsitellä perinpohjin!! Jos sitä ei käsittele (kaikki eivät edes tiedosta), tulee KATKERAKSI.

Hyvä pointti tuo, että pitääkö miehen vaihtuviin mielentiloihin sopeutua...kai niihin vaan pitää. Jos lapset kuitenkin nauttivat hänen seurastaan. Toivottavasti vaan ei aiheuta lapsille pettymystä...olisiko edes tästä mahdollista keskustella?

P.s On hyvä jossain vaiheessa tajuta, että yleensä sitä hyvitystä ei tule.

Onnea uuteen kotiin :)

Eli nauti siitä, että elämä on hetken helpompaa. Ehkä sinulle ei jää niin pahoja muistoja miehestä, kun kohtelee sinua paremmin.



En tiedä, onko lapsille hyväksi saada juuri ennen muuttoa se hyvä ja kiva isä takaisin ja menettää sitten toiselle puolelle Suomea, mutta pidemmän päälle on varmasti hyvä, että eivät koe tulleensä hylätyiksi isän taholta ja että heidän on helppo tulla isää tapaamaan. Itsekin pääset helpommalla, kun ei tapaamisasioissa tarvitse kuunnella itkeviä lapsia, jotka ikävöivät sinua ja pelkäävät isäänsä. Parhaimmillaan heillä on luottavaiset ja turvalliset välit etävanhempaansa.



Tietenkään et voi tietää, milloin miehen käytös taas muuttuu, mutta tuskin nyt tässä ennen muuttoa. Hän varmasti todellakin nautiskelee ajatuksella sinukkuelämästä ja perheettömyydestä ja jaksaa siksi pysytellä hyvällä tuulella. Nauttikaa siitä, kun voitte!



Ja tosiaan, kiitosta tai tunnustusta et mieheltäsi saa. JOs saisit, se olisi valheellista löpötystä vain, jotta mies pääsisi helpommalla (ei tarvitse ajautua konfliktiin). Jos hän todella sinua arvostaisi ja kunnioittaisi, ei hän aluperin olisi laittanut sinua käymään tällaista mankelia läpi. Jos hän on vakavasti masentunut (niin kuin varmaan on), ei hän parane siitä tuosta vaan, eli rehellistä tunnustusta et saa. Hyväksy se. Tottakai saat tuntea siitä katkeruutta ja kiukkua, kunhan et jää niihin tunteisiin vellomaan. Mies on nyt valinnut tiensä ja sinä omasi. Et voi vaikuttaa miehen valintoihin, omiisi voit.



Tsemppiä muuttoon!

Piti kaivaa esiin tämä vanha ketjuni. Melkein vuosi on kulunut eka viestistä ja paljon tapahtunut. Muutto lähestyy ja uuden elämän aloittaminen ilman miestä tuntuu todella hyvältä, ainakin toistaiseksi.



Muutama asia on tässä selvinnyt: miehellä on pidempi aikanen sivusuhde jo silloin, kun vakuutti rakastavansa mua ja haluavansa olla kanssani. Tuo suhde oli siis eri naisen kanssa kuin johon hänellä nyt on suhde.



Tuon aiemman suhteen aikoihin huomasin ihmeellisiä muutoksia miehessäni ja kyselin, onko hänellä joku muu. Mies vakuutti tuolloin kirkkain silmin, ettei ole ketään toista. Monta kertaa.



Tuolloin vielä luotin mieheen enkä olisi uskonut hänen valehtelevan minulle, ainakaan noin suoraan. Nyt olenkin joutunut arvioimaan uudelleen koko suhteemme. Mitä kaikkea hän onkaan minulle valehdellut ja kuinka monta sivusuhdetta hänellä lieneekään ollut vuosien varrella?



Tuon aiemmman sivusuhteen selviäminen helpotti eroamista entisestään. Ymmärrän, että suhde on jo ollut vuosia jotain muuta kuin minä olen kuvitellut.



Miehelle en ole kertonut, että tiedän hänen sivusuhteistaan. En tiedä mitä se hyödyttäisi. Mutta oma suhtautumiseni mieheen on muuttunut halveksuvaksi (jota tosin yritän parhaani mukaan peitellä) ja toisaalta päätin, etten enää luota mieheen missään asiassa. Esim. omaisuuden jaossa täytyy olla tosi tarkkana, vaikka tähän asti olin aikonut luottaa mieheen ja hänen sanaansa.



ap

on todella hyvä ettei heti rynnätä eri teille kun jokin mättää! Vuodessa ehtii muuttua todella paljon, suuntaan jos toiseen. Itse tekisin niin kuin joku muukin tuolla ehdotti, ala rakentaa omaa elämääsi ja siltä pohjalta ettei mies enää kuulu siihen. Jos miestä enää yhtään mikään liikuttaa tuo on se viimeinen keino herätellä, hän huomaa ettet enää ole itsestäänselvyys. Asenteesi välittyy kyllä tekemisistäsi ja käytöksestäsi eikä sitä tarvitse erikseen korostaa. Tällöin jää miehen vastuulle päättää omista reaktioistaan ja käytöksestään. Itse otat sen verran etäisyyttä että voit helposti pysyä asiallisena ilman mitään marttyyriasennetta!



Se vaara tuossa kyllä on, että jos mies herääkin tekemään muutosta, itse olet jo sen vaiheen yli ja kiinnostus mennyttä.....nim.Kokemusta on.

meillä on vähän samanlainen ukko. Tosin on nyt vähän rauhoittunut kun aloin itse "hyökätä" - siis haukuin häntä joka asiasta, sain hirmu raivareita ja uhkasin tappaa hänet tai erota jne.

Nykyään korostaa miten sivistynyt hän on ja miten brutaali minä olen. Minä aina haukun ja moitin häntä, hän ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Huokaus.



Itsellä on ihan tunteet kuolleet, tosin ei niitä koskaan ole pahemmin ollutkaan. valitsin miehen liikaa ukoisten seikkojen perusteella, vaikka havaitsinkin hänet heti "vaikeaksi". Mutta nyt en osaa esim seksiä ajatella hänen kanssaan ollenkaan. Varsinkin nuorimman lapsen odotusaika oli yhtä helvettiä kun haukuttiin taukoamatta ja oli muutenkin herkkänä :(



Haaveilen omasta salaisesta elämästä, lottovoiton turvin. Siis niin että pitäisin kulissit kunnossa mutta keskittyisin omaan elämään. Lopettaisin työnteon ja maksaisin "palkan" itse salaiselta tililtä. Tekisin muka pitkää työpäivää ja mies saisi pyörittää kotia :D Oikeasti sanoisin itseni irti ja huvittelisin jossakin.



Eroon on iso kynnys, koska ollaan uskovaisia ja saisin erotessa päälleni suvun ja kavereitten vihan. Ei kiva.



Meillä on 5 lasta, nuorin 1,5 v.

Kaipaan apua ja käytännön vinkkejä, kuinka elää saman katon alla ja saada energia riittämään tulevan suunnitteluun.



Ja epäilen, ettei kukaan osaa neuvoa, mutta kuinka päästä epäonnistumisen tunteesta eroon?



Siitä vastaajasta, joka kertoi eroavansa ja muuttavansa kesän lopulla, olisi kyllä ihanaa kuulla lisää. Miten kestää arjen ja mikä heillä syynä tulevaan eroon?

kyllä itsekin haluaisin jo erota. Vaikka yhtä aikaa tuntuu pahalta, että mies ei koskaan kertonut, mikä meni pieleen ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin, emmekä siis mielestäni edes yrittäneet parantaa liittoamme. Tai siis minulla ei ollur tilaisuutta yrittää, kun mies ei kysymyksistäni huolimatta ole kertonut, mitä voisin tehdä parantaakseni sitä.



Olen pyytänyt mietsäni tekemään vastaavaa listaa minun huonoista puolistani, mutta ennen tätä "kriisiä" niitä ei mieheni mielestä ollut ja sen jälkeen hän ei ole moiseen suostunut. Itse tein semmoisen joskus ja näytin miehelle ja kysyin, että ovatko nämä hänen mielestään niitä asioita, joihin hänen mielestään minun pitäisi kiinnittää huomiota ja joissa pitäisi parantaa, jotta hänellä olisi helpompi olla. Mies vain sanoi, ettei mun tarvitse tehdä mitään tai muuttua mitenkään hänen mielestään.



Alkoin tekemään tähän listaa omista huonoista puolistani, mutta en pidä itseäni oikeana henkilönä tekemään sitä. Minussa on tietenkin paljon huonoja puolia, esim. epäsiisteys, huono sängyssä, laiskuus, nalkuttaminen miehen menoista ja juomisesta, mutta minun itse on vaikea sanoa, mitkä ovat niitä asioita, jotka tekevät miehn elämän kanssani sietämättömäksi.

Olisin tosi kiitollinen, jos joku muu tekisi vastaavan listan minusta. Ulkopuolinen palaute omasta käytöksestä olisi tarpeen itse kullekin.

Kannattaa kokeilla vielä aikalisää esim. muutaman vuoden, jos vain jaksat...



Elätte ilmeisesti pikkulapsivaihetta. Meillä helpotti, kun lapset kasvoivat ja saatiin kummatkin levättyä ja elämä helpottui

Voit hakea jo eroa, vaikka asutte saman katon alla. Harkinta-aika lähtee juoksemaan ja sitten kun muutatte olette lopullisesti eronneet.



Miehesi rakkaudettomuuteen voin vain sanoa, että hyvä että edes nyt tajusi sen myöntää. Kerranhan me täällä eletään.



Päiväkirja on hyvä asia. Tulin niin surulliseksi puolestasi. Voimia sinne.

Jos mies tulisi edes hiukan vastaan, olisi helpompaa, mutta onhan tuo aivan sietokyvyn rajoilla vietettävää elämää. Oma liittonikin tuntuu suorastaan hohdokkaalta tuohon verraten.



Tietääkö ap:n mies siitä muuttosuunnitelmasta?

Vielä en ole muuttanut, muttä päiviä lasken.



Muutto viivästyi hieman aiotusta, muutamme vasta vuodenvaihteessa. Pääsen uudella paikkakunnalla töihin, mikä on muuten hyvä, mutta lapsille melko iso muutos.



Mies on jättänyt kaiken muuttoon liittyvän työn minulle. Minä hommaan muuttoauton, -laatikot ja -apua, pakkaan tavarat, etsin lapsille päivähoidot sekä yhdelle tarvittavan terapian, teetän täältä käsin pienet muutostyöt, jotka tulevaan kotiimme tarvitsee tehdä ja niin edelleen.

Sitten tietenkin auto, televisio yms. jäävät miehelle ja minä koetan saadat kaiken välttämättömän hankittua jo ennen töiden alkua. Tuntuu myös siltä, ettei mies halua kertoa lapsille erosta, vaan odottaa minun tekevän senkin. Mielestäni erosta pitäisi kuitenkin kertoa yhdessä. Lisäksi olen lasten kanssa suurimman osan ajasta. Mies on vetäytynyt pois elämästäni ja aika paljon lastenkin elämästä. Puuhailee omiaan omassa huoneessaan ja käy "ulkoilemassa" iltaisin.



Lähinnä lasken päiviä eroon ja odotan, milloin pääsen täältä pois, vaikka pärjääminen yksin lasten kanssa ja uuden työn aloittaminen huolettaakin. Tätä pahempaa se ei kuitenkaan voi olla.



Mies ei tunnu tuntevan surua tms. Hän ei ole mielestään tehnyt mitään väärin ja on mielestään osallistuva perheenisä, kun käy nuorimman kanssa ulkona viikonloppuisin (nuorin pysyy vielä vaunuissaan ja nukkuu) ja tekee kotitöitä silloin kun itselleen sopii ja ärisee meille, kun emme lasten kanssa keskeytä tekemisiämme ja ryntää hänen avukseen. Odotan aikaa, jolloin ei tarvitse hermoilla sitä, milloin mies tulee baarista kotiin ja on vihainen, kun koti ei olekaan siisti.



Vieraiden nähden on kuin toinen ihminen. Juttelee iloisesti ja hänen puheistaan voisi päätellä hänen viettävän lasten kanssa paljonkin aikaa. Kertoilee näille esimerkiksi lasten tekemisistä ja sanomisista, joista minä olen hänelle sanonut, aivan kuin itse olisi ollut paikalla.



Joskus tekisi mieli sanoa jotain rumaa, etenkin kun ihmiset kehuvat, kuinka hyvä mies minulla on, mutta hillitsen kieleni ja ajattelen, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Pahentaisin vain tilannettamme.

kun kerran molemmat selvästi haluatte sitä?

En jaksa selittää, ettei minua tunnistettaisi, mutta lastenkin kannalta olisi parempi sinnitellä vuosi, niin heille tulisi yksi muutto vähemmän. Vuoden päästä muutan joka tapauksessa yhteen tosi kivaan asuntoon. Tähän asti vain luultiin, että mieskin muuttaisi sinne.

Itse asiassa minä en muuten haluaisi erota, vaan saada tämän liiton taas toimimaan. Mutta koska se tuntuu olevan mahdotonta, on kai pakko erota.

ap, joka yhä sinnittelee (enkä viitsi kertoa, olenko juuri Keski-Pohjanmaalla, mutta pienellä paikkakunnalla kaukana kaikesta)

Vai meneekö ensi vuoden puolelle?



Mulla vähän sama tilanne, mutta lapsia vähemmän ja muutto vasta helmikuussa.