Tiedättekö miten pääsin eroon kateudestani Kaunis pieni elämä-blogistia kohtaan?

Outo aloitus.

Ei kai se sisustus aiheuta kateutta ainakaan minussa.

ja lähtökohdat ovat erit jos itsellä pieni koti, niin tottakai isoa ja näyttävää on hirveän helppo saada kivannäköiseksi kuin pientä ja ahdasta.



onko sinulla sitten yhtä suuri ja näyttävä ja hleposti sisustettava koti? meillä pieni ja ahdas. Lisäksi ei ole mitään tukea lasten isovanhemmilta. Joten kaikki omista selkänahoista. siksi en edes vertaa tuollaiseen perheeseen.



eivät kaikki ehdi päätöikseen sisustaa kotia,

Toisille on antaa kauhakaupalla ja toisille vain rippeet.

Elämä on sellaista. Rikkaalla on aikaa enemmän kaikkeen muuhun kun ei tarvitse huolehtia peruselämästä vaan voi keskittyä kaikkeen hömppään.



Ei se silti tee heistä huonoja ihmisiä. Ihan kivoja ovat silti. Toki elämän realiteetit on erilaisia, mutta mitäs sitten.



Mun rikas kaverini ei ymmärrä, miksi emme matkusta kymmentä kertaa ulkomaille kuten he tekevät. No ok, ei ymmärrä, mutta on ihan ok. Meillä käydessään ehdottaa jotain pellavapäiväpeittoja yms. eikä ymmärrä, ettei meillä ole varaa sellaiseen. Ok, ei ymmärrä, ihan kiva se silti on.



Minä ymmärrän, että jos on suvussa rahaa ja eletty lapsuudesta asti rahan keskellä, ei voi tajuta, että hänen 500 euron sisutusjutulla meidän perhe syö aika kauan. Hän ei tajua, minä ymmärrän. Mutta mitä sitten. Pakkoko sitä on rikkaan ihmisen mieltä pahoittaa elämän realiteeteilla. Kivoja he voivat siltikin olla.



Elätköö kaunis blogisti omaa elämää onnellisena. Ei ole minulta pois. Kerran olen vain käynytkin sitä lukemassa kun on niin eri maailmasta kuin minun elämä, mutta mitä tuota riepottelemaan jatkuvasti jossain nettipalstalla.



Heillä on rahaa, meillä ei. Heillä on kaunis ja helppo elämä, meillä ei. Heidän ei tarvitse kouriaan paskaisessa työssä sotkea, meidän tarvitsee. Mitä sitten. Tällaista se on maailman ajat olleet. Helpompi elää kun tämän hyväksyy, että rikas on rikas ja heiltä on tyhjä hakea ymmärrystä ja empatiaa köyhän elämään. Silti he voi olla ihan kivoja ihmisinä.

ellei olisi meitä köyhiä. Köyhän selkänahasta rikas on aina rikastunut. Näin on iät ja ajat asiat olleet ja se on vain parempi hyväksyä.

ellei olisi meitä köyhiä. Köyhän selkänahasta rikas on aina rikastunut. Näin on iät ja ajat asiat olleet ja se on vain parempi hyväksyä.

Höpölöpö...kyllä moni rikas on rikastunut kovalla työllä, ja sillä että on tehnyt fiksuja päätöksiä ja ratkaisuja elämässään. Toki hyvää tuuria pitää olla myös matkassa. Mitä tulee Kaunis pieni elämä blogiin, niin erittäin kauniita kuvia. Mielestäni on upeaa että joku jaksaa pitää yllä tälläisiä sivuja. Ihanan romanttinen taitava sisutustaja ja lasten vaatteet ovat todella kauniita. Joillakin on silmää kauniille tavaroille. Toki täytyy muistaa että lapsiperheen arki on välillä myös sotkuista myös kauniissa kodissa. Vanhemmuus on samaa arkista aherrusta oli puitteet hienot tai ei. Kyllähän jokainen tajuaa että tälläinen blogi on kaunista katseltavaa, kuin unelma, jossa todellisuus on stailattu vielä astetta paremmaksi. Onneksi elämä ei ole koskaan täydellistä!

on ollut helppo sijoittaa jne..eli raha on tuonut rahaa.

Ja peritty raha on saatu riistämällä ensin torpparia. Kaupungistumisen jälkeen työläistä.



Ihminen, jonka täytyy taistella leivästään, joutuu käyttämään energiaa siihen.



No, sama se sinänsä. Rikas ei koskaan myönnä, että rahalla on saatu etuja, mikä helpottaa hänen elämäänsä. Rikas harvoin tekee fyysisesti raskasta työtä.



Mutta näin se menee maailma eteen päin ja mitään uutta ei ole auringon alla.

kun aloittaa kristallilampuilla, vaaleilla matoilla, valkosilla kalusteilla, kyntteliköillä/lampuilla, joissa on kristallia, hopeaa.

Koristeet sitten hempeitä.

Ei taida moni mies tykätä valkoisesta ja hempeästä.

T.20

Pitää muistaa tuota blogia lukiessa, että ensinnäkin kuvat on otettu aina kohdista, missä kaikki on siivottu tai järjestetty. Lika ja tahrat (mahdolliset sellaiset) eivät välity kuviin, joten kuvissa kaikki näyttää puhtaammalta. Melkein kuka tahansa voi maalata omasta elämästään tuollaisen pienen kauniin siivun: - ottaa vain hyviä valokuvia kauniista pienistä yksityiskohdista - kertoo vain lyhyesti vain hyvistä asioista Ja avot, siinä se. Tuon blogin sisältö on vain hyvin pieni siivu elämää, ne rusinat siitä pullasta.

Ei kai kukaan blogisti väitäkään kuvaavansa omaa elämäänsä realistisesti joka kantilta? Blogien tarkoitus on ihan muu, vaikkapa ihan hyvän mielen välittäminen kauniiden kuvien avulla. Ei siis mikään "katsokaa kuinka täydellistä meillä on".

taitaa olla mainos, ettekö ole tajunneet?

Mikäpä olisi halvempaa mainosta, kun koukuttaa muita blogiin, jonka pääasiallisena tarkoituksena on esitellä tavaroita, joiden ostosta hyötyy blogin pitäjä ja lähipiiri?

Blogi on siis kiiltokuvamaailma, ei oikea.

Kuka tahansa, köyhäkin saa aikaan yhtä herttaisen oloisen blogin jos vaan viitsii. Ja no tietysti omaa myös pikkuisen taiteellista silmää.

Tuolla jo aiemmin joku sanoikin, että on ihan helppo ottaa kauniita asetelmakuvia kodistaan ja asuinympäristöstään. Ei se niin paljon vaadi. Kuten huomaatte, ei se blogistikaan laajakulmakameraa käytä.

Mä saisin meidän kodista ja elämästä ihan helposti yhtä hienon blogin jos tahtoisin blogia ruveta pitämään. Olen sitä välillä harkinnutkin mutta vielä en ole aloittanut.



Katselkaa noita blogeja samaan tyyliin kuin katsotte naistenlehtiä. Nehän on kaikki ihan lavastettuja kuvia. Kerrastolokolhoosistakin saa kauniita otoksia jos vähän kuvakulmia miettii ja ottaa kuvan kauniina pakkasaamuna vaikka.

Outo aloitus. Ei kai se sisustus aiheuta kateutta ainakaan minussa. ja lähtökohdat ovat erit jos itsellä pieni koti, niin tottakai isoa ja näyttävää on hirveän helppo saada kivannäköiseksi kuin pientä ja ahdasta. onko sinulla sitten yhtä suuri ja näyttävä ja hleposti sisustettava koti? meillä pieni ja ahdas. Lisäksi ei ole mitään tukea lasten isovanhemmilta. Joten kaikki omista selkänahoista. siksi en edes vertaa tuollaiseen perheeseen. eivät kaikki ehdi päätöikseen sisustaa kotia,

Ei ole minulla todellakaan noin isoa taloa..

Minä vain tykkään laittaa kotia, katsella kauniita kuvia ja ottaa vinkkejä vastaan.

Sisustelen minun asuntoni mittakaavoihin sopivaksi mahdollisuuksien mukaan ja ainahan sitä saa haaveilla ja ihmisellä pitääkin olla HAAVEITA kellä mihinkin liittyen, eikö vain?

t. jade

Ekologiset syyt, yhteiskunnallinen aktiivisuus, maailman vaikuttaminen, ISOT eikä pienet asiat maailmassa... Toteuttaako se blogisti näitä tai tekeekö mitään maailman eteen (muuten kuin oman perheensä)?



Omatuntoni ei soisi toimia kuten hän, joten ei tarvitse olla kateellinen.

aikalailla toisenlaisesta näkökulmasta. Mulla on hyvä kamera ja hallitsen työni vuoksi photarin käytön. Toki se olisi vain tuokiokuvia meidän elämästä ja yhtälailla siellä taustalla vaikuttava työstressi, kiire, pyykkivuoret, sekasotku ja arkiaamuna petaamatta jääneet sängyt, toistuva natkutus lasten ympäri kämppää jättämistä vaatteista, välipalatarvikkeista pöydillä jne. MUTTA blogissa kerrottaisiin tietenkin vain niistä hienoista hetkistä: - Meillä on 3 erittäin liikunnallista lasta jotka harrastavat paljon ja liikkuvat muutenkin valtavasti. Jo näistä riittäisi ammennettavaa. "Kiia" tässä jumppaa ja "Miia" oppi tänään axelin. "Piia:n" eka päivä alppikoulussa oli täysosuma. Kuka siitä kirjoittaisi, että tämäkin päivä oli yhtä ajelua paikasta toiseen. - Matkustan vähintään pari kertaa vuodessa miehen kanssa kahdestaan kaupunkilomille, eivätkä ne ole mitään piipahduksia Pariisiin, vaan esim. nyt maaliskuussa lähdemme Shanghaihin ja yövymme viiden tähden keskustahotellissa, viime vuonna olin Intiassa. Ei sitä tarvitse blogissa kertoa että businessluokan lippu oli siksi, ettei koneessa ollut muualla tilaa ja lentoyhtiön pisteillä se oli ostettu muutenkin ja että matkat liittyvät miehen työmatkoihin, jolloin miehen matkan ja yleensä majoituksen maksaa miehen työnantaja ja noista businesshotelleista saa sikahalpoja viikonloppuja jos yöpyy siellä su-ma yönkin. Blogissa näkyisi vain se, kuinka ihanan romanttinen matka meillä oli ja mitä shoppailtiin ja missä syötiin. - Meillä on 2 kesäasuntoa, toinen merenrannalla ja toinen idyllisen pienen järven rannalla. Lomilla puuhailemme noissa paikoissa kaikkea idyllistä ja merenrantamökin rannassa seisoo myös pätevä vene, jolla retkeilemme saaristossa. Ei sitä tarvitse blogissa kertoa että nuo paikat ovat vanhempiemme ja niihin liittyy myös raadantaa jotta puutarha näyttää siltä miltä se näyttää ja kokoajan on jotain pikku remppaprojektia vaikka mieluummin sitä siemailisi gin&tonicia laiturilla kaiket päivät. Mutta kuvamateriaalia näistä paikoista saisi ammennettua. - Meillä on myös kaunis omakotitalo jossa on vaalea sisustus, osin kalliskin. Pikkuhiljaa hankittu. Ensimmäisen vuoden olimme talossa ilman sohvaa ja ruokapöydän tuolit ovat edelleenkin hankintalistalla. Mutta kuka niitä kuvaisi? Ei, kuvissa näkyisi vain valkeaa Valantia, Muuramea, meidän peritty Lokki-valaisin, lastenhuoneet siivottuna ja kirjahyllystä 80 & kirjoista poistettuna ja sävy sävyyn olevat Hello Kitty pehmot kauniisti Linumin tyynyjen kanssa aseteltuna. Kyllä vaan, meidän aivan tavallistakin tavallisemmasta elämästä pystyisi hyvin raajamalla saamaan hyvinkin kadehdittavaa :) Todellisuus ei sitä kyllä välttämättä olisi!

Taito on sekin että löytää positiivisia asioita melkein mistä tahansa. Monikaan av-mamma ei siihen pysty, yleensäkään, saati bloginpidossa. Itse saisin samanlaisen blogin aikaiseksi vaikka elämäni ei oikeasti ole lähelläkään kiiltokuvia.

sokerikuorrutettua arkea. Mimmin mainos sisustussuunnittelusta ja faijan huonekalukaupasta. Palkkioksi saa ilmaisia huonekaluja, jotka olivat minusta mauttomia. Ei rosoa, ei säröä, ei elämää, pelkkää pintaa ja jäi vähän sellainen kuva, että ei sillä mimmillä ole mitään tuon kummempaa sanottavaakaan. Minusta elämä ja haasteet ovat mielenkiintoisia. Kuvan kaunis pienisieluinen elämä olisi naulan kantaan. Mä voin kuvitella, että leipominenkin tuossa perheessä alkaa sillä, että siivotaan eläimenä, koristellaan lapset ja sen jälkeen asetellaan lapsia hienoihin kuvakulmiin, jotta tulisi hyviä kuvia ja lapsiraukat on ihan kypsiä, kun äiti keskittyy vain kuvaamiseen, eikä yhdessäoloon. Mee tohon, seiso siinä, ota toi käteen, hymyile, ei sinne, älä sotke, varo paitaa ja lopulta kaikilla on paha mieli.



Julkisuudessa elävillä ihmisillä on aina hätä, että mitä jos ne unohdetaan tai ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Minusta tuosta tuli läpi se tyhjyys, joka ajaa tuota mimmiä koko ajan ottamaan kuvia, keksimään elämyksiä ja pitämään lukijansa.



Facebookissakin meinaan aina oksentaa kun naapuri kirjoittaa ihanasta pikku perheestä ja sen onnesta. Niillä on sotkuinen koti, koulukiusattu lapsi, isä on nihkeä ja huumorintajuton ja äiti kroonisesti hermoromahduksen partaalla ja väsynyt. Livenä ne on paaaljon mielenkiintoisempia!



http://paskamutsi.vuodatus.net/

on hauska ja av on elämänmakuinen.

onko se joku mainos-blogi? Saakohan oikein palkkaa isukilta teksteistään?

on jotain asiaa, kuin katson kuvia, jossa pyritään täydellisyyteen. Minusta tuo oli kovin mitään sanomatonta ja tyhjää!

kylläpä on ihmiset kummallisia..empä olisi uskonut tällästä keskustelua olevankaan...mielestäni aivan ihana blogi ja koti!vierailen sielä harva se päivä ihastelemassa ja olen saanut häneltä monia vinkkejä oman kodin sisustukseen,ammattitaitoinen nainen.Ja sivuilta linkkejä moniin muihin ihaniin kotiin...älkää ny ihmiset jaksako aina valittaa kateellisina!!

Pohjanmaalla ihan keskiverto pariskunta voi rakentaa itselleen 200 neliömetrin puutalon suht. helposti jos vain kiinnostaa tai rempata vanhasta tönöstä palatsin itselleen. Tuollaisen sisustuksen toteuttamiseen ei edes tarvitse olla miljonääri tai rikas jos on silmää ja halua toteutukseen. Naurattaa nämä mankujat, jotka puhuvat perinnöistä. Vanhempani rakensivat ennen 25 vuoden ikää puutalon, jossa on 300 neliönetriä asuintilaa ja ihan taviksia olivat. Elämiseenkin jäi vielä rahaa. Myöhemmin tosin ura lähti huimaan nousuun ja nyt ovat rikkaita. Elättävät naapurissa asuvat isovanhemmat vielä siinä sivussa.

me asutaan lähes 600neliöisessä talossa pohjanmaalla ja tuiki tavallisia ollaan. tuohin sisustukseen ei tarvitse kuin silmää, ei välttämättä rahaa ihan tukoittain. mutta kaikin puolin ihana blogi, ihana anne :)

voisin tuntea pienen kateuden piston, jos heidän talonsa olisi pääkaupunkiseudulla, eika Seinäjoella.

sokerikuorrutettua arkea. Mimmin mainos sisustussuunnittelusta ja faijan huonekalukaupasta. Palkkioksi saa ilmaisia huonekaluja, jotka olivat minusta mauttomia. Ei rosoa, ei säröä, ei elämää, pelkkää pintaa ja jäi vähän sellainen kuva, että ei sillä mimmillä ole mitään tuon kummempaa sanottavaakaan. Minusta elämä ja haasteet ovat mielenkiintoisia. Kuvan kaunis pienisieluinen elämä olisi naulan kantaan. Mä voin kuvitella, että leipominenkin tuossa perheessä alkaa sillä, että siivotaan eläimenä, koristellaan lapset ja sen jälkeen asetellaan lapsia hienoihin kuvakulmiin, jotta tulisi hyviä kuvia ja lapsiraukat on ihan kypsiä, kun äiti keskittyy vain kuvaamiseen, eikä yhdessäoloon. Mee tohon, seiso siinä, ota toi käteen, hymyile, ei sinne, älä sotke, varo paitaa ja lopulta kaikilla on paha mieli. Julkisuudessa elävillä ihmisillä on aina hätä, että mitä jos ne unohdetaan tai ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Minusta tuosta tuli läpi se tyhjyys, joka ajaa tuota mimmiä koko ajan ottamaan kuvia, keksimään elämyksiä ja pitämään lukijansa. Facebookissakin meinaan aina oksentaa kun naapuri kirjoittaa ihanasta pikku perheestä ja sen onnesta. Niillä on sotkuinen koti, koulukiusattu lapsi, isä on nihkeä ja huumorintajuton ja äiti kroonisesti hermoromahduksen partaalla ja väsynyt. Livenä ne on paaaljon mielenkiintoisempia! <a href="http://paskamutsi.vuodatus.net/" alt="http://paskamutsi.vuodatus.net/">http://paskamutsi.vuodatus.net/</a&gt; on hauska ja av on elämänmakuinen.

Että meneekö sen elämä suorittamiseksi, kun siellä on parisataatuhatta katsojaa ympäri maailman? Että tulee sellaisia paineita kokoajan tehdä ja väkertää? Ei voida vaan olla, vaan on kokoajan projektia toisen perään?