Raskausaika ketjuun liittyen: hoiditko loppuun saakka kaikki työt kuten ennenkin?

välillä vaan on pakko tehdä joitakin asioita t.21 joka palasi töihin, kun lapsi 2kk.n, tosin osa-aikaisesti. t21

ja palkkatyöt jäi tekemättä kun makasin sängyssä auenneen kohdunsuun kanssa.



Toisessa touhusin ihan kuin ennenkin, tein remppaa, hoidin parivuotiasta taaperoani, kävin kaupassa, tein freelancerina kotitöitä. Piste tuli siihen kun alkoi toistuvat verenvuodot raskauden viimeisen kolmanneksen alussa, piti toden totta hidastaa tahtia.

normaalisti?!?

kiitos silti kruunusta, vaikka kait vittuilitkin



vituttaako sua vielä enemmän, jos mä kerron olevani helvetin kaunis ja rikas?



olen kaunis ja rikas ja vielä onnellinenkin

Ja toki pyrin touhuilemaan siinä määrin mitä vointi antaa myöten. Mutta en mä nyt kyllä todellakaan kuvittele, että kykenen kaikkeen samaan kuin normaalitilassakin.



Tavallisiin kotitöihin tuo raskaus ei tässä vaiheessa paljon vaikuta, ne on niin keveitä hommia kuitenkin. Alkuraskaudessa en kuitenkaan pystynyt niihinkään, kun olin pahoinvoinnin vuoksi 2 kk sairaslomalla. Olin niin kipeä, etten pystynyt edes kävelemään. Ei siinä auttanut, vaikka kuinka urheaa olisi yrittänyt esittää.



Sitten selvisi, että mulla on raskauspahoinvoinnin lisäksi raskaudenaikainen refluksi. Kun sen keksin, niin sain ruokavaliolla voinnin lopulta oikein hyväksi, ja keskiraskaus menikin niin, ettei koko raskautta edes huomannut.



Loppuraskaudesta on nyt nuo liitoskivut, jotka kyllä muistuttaa olemassaolostaan sen verran voimalla, että jos koko päivän oikein touhuilee, niin kyllä sen illalla todellakin muistaa, että on raskaana. Joten koska en arvosta itsensä hullua kiduttamista kovin korkealle, niin teen hommia vain sen verran kuin kohtuudella on mahdollista.



Mainiosti tää näin menee. Mies ei kyllä turhia höösää, mutta kyllä se luottaakin, että mä kyllä itse pidän huolta jaksamisestani.

Koska ne hommat mitä itse tein eivät olleet raskaita eivätkä aiheuttaneet supisteluja (tai sitten ne olivat niin lieviä etten itsekään huomannut). Taustalla ei myöskään ole keskenmenoja.

Jos koko ajan voi hyvin ja jaksaa samalla tavalla kuin ennenkin, niin ei silloin välttämättä edes kaipaa mitään normaalista eroavaa huomioimista.

Minua ihmetyttää noissa kehuskeluketjuissa se, että eikö miestä koskaan pelottanut että vauvalle voisi käydä jotain, jos vaimo supistelee kauppakasseja tai polttopuita kannellen tai liukastelee hiihtoladulla tms.? Ilmeisesti minulla on tavallista huolehtivaisempi mies, tai sitten nuo keskenmenot ovat peläyttäneet hänetkin niin, ettei enää kuvittele että "se on vaan raskaus".

liikaa se, että toiset voivat hyvin koko raskauden ajan ja pystyvät elämään normaalisti. Vaikka ei sen luulisi olevan keneltäkään pois.

Ja kun kysymys kuului, että pystyitkö. Ei siis pyydetty kommentteja vain niiltä, jotka eivät pystyneet.



*pyytää nöyrästi anteeksi, että oli onnekkaasti hyväkuntoinen odottaja eikä jaksanut maata paikoillaan*

Ja vielä 2 vkoa lasketun ajan jälkeenkin.

kunnes jouduin sairaalaseurantaan. Olisi kannattanut huilata jo ennemmin, mutta kun vointi oli hyvä niin ei osannut...

niin kyllä siihen oma riskinsä liittyy jos lapsivedet menee kesken 10km hiihtolenkin keskellä metsää... Napanuora voi luiskahtaa ja ambulanssia on paha tilata keskelle metsää. Ettei se nyt ihan niinkään ole että turvallisuus olisi taattu...

liikaa se, että toiset voivat hyvin koko raskauden ajan ja pystyvät elämään normaalisti. Vaikka ei sen luulisi olevan keneltäkään pois. Ja kun kysymys kuului, että pystyitkö. Ei siis pyydetty kommentteja vain niiltä, jotka eivät pystyneet. *pyytää nöyrästi anteeksi, että oli onnekkaasti hyväkuntoinen odottaja eikä jaksanut maata paikoillaan*

mutta pisti silmaan tuo "jaksanut maata paikoillaan" - muista nyt kuitenkin etta on paljon ihmisia joille se ei oikeasti ole "jaksamisesta" kiinni vaan ihan oikea pakko jos haluaa saada elavan lapsen tai itse sailya ehjana loppuun asti. Aika harvalla lienee vuodelepo jaksamisesta kiinni, eihan sita meinaa "jaksaa" vaikka olisi pakkokin, mutta kun ei ole vaihtoehtoja... :-/

Ainoa, mikä piti lopettaa suonenvetojen vuoksi oli jumppa joskus rv30. Ihan loppuraskaana kaksosista siivoaminen oli kyllä rankkaa, istuallaan menin lattialla leluja keräten, kun en olisi muuten taipunut.

Meillä päin taas latu on välillä jo aika kaukana mistään tiestä mihin autolla pääsisi.

"Meillä päin hiihtoladut kulkevat ihan asutuksen keskellä."

Kävin tällä viikolla kaupassa ja aion ensi viikollakin käydä. (Kaksi kolmesta mennyt 2+ viikkoa yli, joten en usko vielä syntyvän). En kyllä kauppakasseja ole kantanut, vaan työntänyt rattaissa kolmosen kanssa. Kyllä olen raskauden raskauden huomannut. Joskus ollut raskasta ulkoilla lumiaikana lasten kanssa. En ole kovin raskaita asioita edes tehnyt, koska tuli keskenmeno muuton yhteydessä ja vanhempi polvi on niin varoittanut painavien nostamisesta. Maha on hankala ja yöllä ei käännytä muuten kuin herättyä. Mutta kyllä arjesta selviää, siivoamiset ja ruoanlaitot, puuhat lasten kanssa jne. Enää ei tee mieli lähteä pitemmälle. Odotan ihan, että olen taas kehossani yksin ja kevyempi, mutta kyllä raskainta oli ennen joulua, kun sairastimme vatsataudin, normaali olo on kevyt siihen verrattuna. Mutta sinänsä raskauteni on sujunut hyvin, vaikka olen jo yli 40v., luulin, että olisi kovin väsynyt, enpä ollutkaan, vaikka yötkin risaisia koko ajalta.

takana kaksi keskenmenoa, ja kyllä, raskaus ei ollut mulle eikä miehelle mikään itsestäänselvä tila, jota ei otettaisi huomioon.



Esim. ekassa raskaudessa vuosin verta esim. hiihtolenkin jälkeen tai pitempien kävelylenkkien jälkeen. Samaan aikaan alkoi mieletön pahoinvointi, jolla ei tietenkään ollut mitään tekemistä aamun kanssa vaan ihan ympärivuorokautinen se oli. Ekat 12 viikkoa sitten mentiin hampaat irvessä eteenpäin normaalisti (kun ei kaikille haluttu asiasta kertoa), mutta vessanpytty oli paras kaverini ja sänkyyn kaaduin heti, kun vain kukaan ei nähnyt paitsi mies. Sen jälkeen voinkin hyvin ja se raskaus tavallaan unohtui. Normaalisti hoidin kauppakassit neljänteen kerrokseen ja mökillä istuttelin kukkia ja kärräsin multaa. Mutta en kyllä yrittänyt olla mikään supermamma, ei vaan se raskaus hidastanut tahtia, joten tein sen, mikä tuntui turvalliselta ja normaalilta ja selvisin hyvin. MIes aina välillä kyseli pitkien kävelyreissujen jälkeen, että miten sujuu ja pitääkö levätä, mutta ei kyllä tarvinnut. :)



Tämän raskauden jälkeen tuli yksi keskenmeno heti jumpan jälkeen, joten jumpat jäivät sitten kolmannessa raskaudessa. Samat pahoinvointikuviot pitivät sängyssä kiinni ekat 14 viikkoa. Sen jälkeen sujui kauppareissut ja esikoisen kanniskelu (14 kg), mutta esim. esikoisen pyöräreissulla alkoi mahaa kiristää pahasti, joten mitään reippaita kävelylenkkejäkään en tehnyt. Toinen lonkka oli myös tosi kipeä öisin, vaikka päivisin ei hidastanut tahtia, joten en osallistunut mihinkään urakointiin (meillä tehtiin tuolloin iso remontti), mitä nyt joskus kevyellä lumilapiolla tein lumitöitä. Miehellä ei kyllä tällä kertaa ollut samanlaista paapomista kuin aiemmin, mutta antoi kyllä nukkua ja luistaa remonttihommista ihan ilman vastaansanomista. Täytyy kyllä sanoa, että tämän kuopuksen raskauden kanssa olin kyllä paljon varovaisempi ja vaikka kauppakassit ja esikoisen kantelu sujui, niin en juurikaan muuta uskaltanut kevyen lumityön lisäksi (vastasatanutta pakkaslunta).



Vähän kadehdin ihmisiä, joilla ei ole pelkoja menetyksistä tai vuodoista ja jotka näkevät tuon lepäilyn ja varoilun lähinnä laiskuutena tai valintana. Mutta se pelko takaraivossa ei anna muuta mahdollisuutta. Olisi tosi ihanaa, jos kaikki supermammat ymmärtäisivät myös tämän. Ei aina kaikki vaan halua päästä helpommalla ja laiskotella, aika usein sitä varomista ohjaa pelko ja se voi näyttäytyä näille onnekkaille mammoille prinsessa-käytöksenä. Mutta todellisia prinsessojahan ovat juuri nämä, jotka ovat saaneet niin luxus-kohtelun elämältä, että neljäkin lasta on pyöräytetty ohimennen hiihtolenkkien, töiden ja jumppien lomassa ilman pienintäkään pelkoa vauvojen menetyksestä, hyvinvoinnnista tai kivuista.

liikaa se, että toiset voivat hyvin koko raskauden ajan ja pystyvät elämään normaalisti. Vaikka ei sen luulisi olevan keneltäkään pois. Ja kun kysymys kuului, että pystyitkö. Ei siis pyydetty kommentteja vain niiltä, jotka eivät pystyneet. *pyytää nöyrästi anteeksi, että oli onnekkaasti hyväkuntoinen odottaja eikä jaksanut maata paikoillaan*

mutta pisti silmaan tuo "jaksanut maata paikoillaan" - muista nyt kuitenkin etta on paljon ihmisia joille se ei oikeasti ole "jaksamisesta" kiinni vaan ihan oikea pakko jos haluaa saada elavan lapsen tai itse sailya ehjana loppuun asti. Aika harvalla lienee vuodelepo jaksamisesta kiinni, eihan sita meinaa "jaksaa" vaikka olisi pakkokin, mutta kun ei ole vaihtoehtoja... :-/

jaksanut maata paikoillani kun ei ollut siihen mitään syytä. Olisin maannut, jos olisi tarvinnut.

Mutta todellisia prinsessojahan ovat juuri nämä, jotka ovat saaneet niin luxus-kohtelun elämältä, että neljäkin lasta on pyöräytetty ohimennen hiihtolenkkien, töiden ja jumppien lomassa ilman pienintäkään pelkoa vauvojen menetyksestä, hyvinvoinnnista tai kivuista.

istuallaan menin lattialla leluja keräten, kun en olisi muuten taipunut.

Eli osa näistä jaksamisista taitaa myös olla kaunisteluja, ettei vaan myönnetä, ettei ihan normaalisuoritukseen kuitenkaan kyennyt.

"Mutta todellisia prinsessojahan ovat juuri nämä, jotka ovat saaneet niin luxus-kohtelun elämältä, että neljäkin lasta on pyöräytetty ohimennen hiihtolenkkien, töiden ja jumppien lomassa ilman pienintäkään pelkoa vauvojen menetyksestä, hyvinvoinnnista tai kivuista."

Raskausaika oli yhtä tuskaa. Työni jaksoin tehdä ensimmäiset kaksi kolmannesta, mutta viimeisellä kolmanneksella en sitten sitäkään. Vapaa-aika meni maatessa.

osittain viikolla 16, niin aika hissukseen sitä tuli otettua tuo viimeisin raskaus. Kerran kannoin kauppakassit, heti alkoi verenvuoto. Olin siis onnettomuudessa, jossa nuo vedet meni osittain, ja syntyi iso hematooma.



TÖissä kävin loppuun asti, koska se oli helppoa istumatyötä.