Silloin kun minä olin pieni...

- mamman luona sai pullamössöä (kahvikupissa pullaa, maitoa, sokeria ja loraus kahvia)

- syksyllä kun pellot oli puitu, siellä törötti kuivuneet viljan varret, joiden päällä juostiin paljain jaloin (enää ei voisi edes kuvitella;)). Jalkapohjat kesti myös karhean soran.

- kevään ensimmäiset leskenlehdet kerättiin pineen kippoon, ja kesällä etsittiin leppäkerttuja ja heinäsirkkoja

- lauantaina oli karkkipäivä, sai valita pienen pussin, mm Roope Ankan kolikot oli hyviä

sohvat jotka oli ruskeaa vakosamettia ja käsinojat oli keltaiseksi maalattua puuta.

Muistan kuinka meille hankittiin mikroaaltouuni (jonka luulin pitkään olevan mikroautouuni), vesisänky ja leipäkone (joka näytti ihan ufolta).

Tytöillä oli kiinantossut ja irtopitsikaulukset.

Oli Holmenkollenin talviolympialaiset, joista sinänsä en välittänyt tuon taivaallista, mutta Holmenkollen kuulosti niin hauskalta että hoilasin viikkotolkulla omaa laulua "Holmenkollenholmenkollenholmenkollen..."

Talvella käytettiin joka säällä villalapasia.

Kun olin pieni, keräsin Dianan ja Silvian kuvia.

Kaikki kerrostalonaapurit tunnettiin ja olin käynyt melkein jokaisen kodissa. Myös niiden, joilla ei ollut lapsia.



Lähikaupassa ei ollut itsepalveluvaakoja. Myyjä joutui ihan tosissaan laskemaan muun työn ohessa. Niin kioskin tätikin, kun valikoitiin huolella irtokarkkeja.



Lähimetsissä sai rymytä vapaasti ihan pienestä lähtien. Kotiin tultiin kun ehdittiin, vanhemmilla ei ollut mitään keinoa saada lapsia kiinni. Jos meni kauempana asuvan kaverin luo, piti jättää lappu keittiön pöydälle.



Puoli yhdeksältä tuli sama uutislähetys molemmilta kanavilta. Perunalastut olivat 80 gramman pusseissa ja tripit olivat kivoja mehuja. Pyramidipakkauksesta vain tuli aina mehut syliin, kun sitä yritti avata. Limsojen repäisykorkit olivat hankalia.



Oli hienoa, jos oli oikein viiden markan seteli, eikä vain kolikoita. Setelin kuvituksena oli kauniita havuja. Isoissa seteleissä oli presidenttien kuvia.

tietokone. Taisi kylläkin olla Roopen vehje.



Se oli sellainen jolta suullisesti kysyttiin asioita ja sitten sieltä tuli sellainen pieni lappu jossa oli vastaus. Se tietty tiesi kaiken, tietokone kun oli.

munamakkara.



Samoin Nami nami -vanukkaat. Pörrö Pesukarhu ja Masse Majava seikkailivat niissä.



Kaikilla muilla oli Kaalimaan kakarat -nukkeja.



Kaupasta sai Milkkis-suklaajuomaa.



Ala-asteella hajukumit olivat kova juttu.

Fanny vanukaspurkit? :(

ja kaverilla 10, siis piti pyytää keskuksesta: saanko xxxxxx 10 (kylän nimi piti mainita). Ja keskuksen väitettiin kuuntelevan puheluita ja loppuun piti pyöräyttää kammesta loppusoitto. Tämä siis 60-luvulla ja 70-luvun alussa.

kuten naamakirjassa...



Jatkan listaa, vaikken kaikkia jo mainittuja tässä nyt ehdikään lukea:



- Limu oli aina lasipulloissa, ja sen saattoi avata ilman korkinavaajaa

- Takapenkillä ei ollut turvavöitä

- Veneessä pelastusliivit herättivät lähinnä myötähäpeää

- Mansikkaeskimo tai oli tosi hienoa herkkua :D

- "Kukonaskeleet" (savustettuja kanankoipia, niitä sai ostaa lihatiskiltä)

- Joku pirteään tai pirtelöön viittaava nimi, pieni keltainen appelsiininmakuinen vanukas

- Kumiset "vääntöukot", pieniä mustatukkaisia värikkäitä lelu-ukkeleita, joissa rautalangat kumisten raajojen sisällä

- "Parempi myöhään" telkkarista, kera Ritva Valkaman ja Pentti Siimeksen

- Lauantaipussissa oli kunnon karkit

- elämä oli turvallisempaa

- ei ollut nettiä

- suurin osa ei käynyt missään etelänmatkoilla, meidän luokasta ala-asteella (20 oppilasta) ehkä 4-5 oli käynyt

- Taikapeili oli suosittu

Suositut tutit, joita lapset (ainakin tytöt) keräsivät. Niitä oli montaa eri kokoa ja erivärisiä.

kirjastokortti oli pahvia ja vaaleanpunainen ja kulmistaan pehmeäksi kulunut.

Limsapulloissa oli repäistävät korkit, joista sai haavoja.

Keräilimme muovisia smurffi-figuureita, paitsi että siihen aikaan ne taisivat olla strumffeja.



Kun olin 6.-luokkalainen, leikimme vielä nukeilla. Ja ehkä vielä yläasteellakin, salaa.