Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät - mikä on sinun salaisuutesi?

Vierailija
11.01.2011 |

Toisten ihmisten elämä voi näyttää ulospäin onnelliselta ja täydelliseltä, jopa ystäville. Kaikilla on kuitenkin ristinsä kannettavana, sanotaan. Minä vaikutan itsevarmalta ja onnekkaalta. Olen hyvin koulutettu, hyvässä työssä, minulla on ihana mies ja kaunis koti ja taloudellisesti tulemme hyvin toimeen. Olemme yrittäneet lasta jo pitkään. Minulla on ollut kaksi keskenmenoa. En ole kertonut kenellekään, vaan lapsiuteluihin vastaan että emme ole vielä miettineet asiaa.

Mikä on sinun taakkasi?

Kommentit (215)

Vierailija
1/215 |
12.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että olin yläasteella koulukiusattu. Minulla ei ollut ystäviä omassa koulussa, sillä olimme muuttaneet juuri ennen kuin aloitin yläasteen enkä tuntenut sieltä ketään. En kertonut kiusaamisesta kenellekään, sillä häpesin sitä yli kaiken. Se että minua on koulukiusattu on vieläkin niin hävettävää että en voisi kertoa siitä kenellekään, edes miehelleni tai lähimmille ystäville. Kuitenkin kiusaaminen on jättänyt minuun vahvat jäljet. En luota ihmisiin. En hyväksy heikkouksia itsessäni enkä muissa.

Vierailija
2/215 |
12.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

koskaan kertonut miehelleni sukuleinherpeksestäni mutta toisaalta sitä kantaa suurin osa tietämättään. Kaikkiaan 25 % suomalaisista.

Mutta ehkä sulla on joku muu, herpes on sen verran mitätön ja yleinen, että tuskin siitä kukaan noin huonoa omatuntoa kantaisi.

Ja, nykyiseni (ei kyllä kukaan muukaan) ei tiedä että sairastan sukupuolitautia johon sairastuin 15-vuotiaana. Silloin kauan sitten kun aloitimme seurustelemaan en ajatellut että seurustelumme kestäisi näin kauan. Käytimme silloin aina kortsua. Ja sitten vuodet vaan vaihtu toiseen ja kertominen vaan... jäi?

Olen paha ihminen, tiedän:( asioita ei olisi ikinä pitänyt hoitaa näin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/215 |
12.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tykkää vaan juoda viinaa. Ja jos ei oo lapsia, niin mitäs väliä sillä on?

Ulkokuori pettää, hoitavat työnsä hyvin. Mutta kun tulee viikonloppu juovat päänsä täyteen.

Vierailija
4/215 |
12.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olin koulukiusattu ja sairastuin 13 v anoreksiaan (ihme, etten kuollut,pahimmillaan 29 kg ja 170cm)- "tervehdyin" vasta noin 23 vuotiaana. Tuosta 10 vuodesta ei juuri ole kunnon muistikuvia, pari kamalaa valokuvaa (rippi- ja yokuvat)vain, ystäviä ei kouluajoilta. Loppuvaiheisiin liittyi myös pakonomaista varastelua kaupoista joista jäin kiinni.



Noista ajoista on kauan, mutta häpeä on edelleen kamala ja pelkään vieläkin että menneisyys tulee eteen...

Vierailija
5/215 |
12.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 2 lapsen äiti. Käyn hyvin palkatussa päivätyössä...mutta sivutyönä strippaan.

Vierailija
6/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naapurit, ystävät yms. näkevät ulkokuoren: köyhä yksinhuoltaja. Itse tiedän, että vamistun pian hyväpalkkaiseen ammattiin ja meillä menee hyvin. Olen onnellinen juuri näin. En kaipaa oikeastaan mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvostetussa ammatissa toimiva, naimissa oleva perheellinen mies pakotan salakavalasti ihmisiä riisuuntumaan itselleni...ja nautin siitä.

Vierailija
8/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa kun kuka tahansa ystävistäsi, tuttavistasi ja naapureistasi saa selville tulosi ja varallisuutesi, sillä nämä ovat julkista tietoa. Harmi kyllä taitaa olla niin, että tekstiviestillä verotustietoja ei enää heru, mutta niistä ei olisikaan näkynyt varallisuustiedot. Mutta verotoimistossa ko tiedot ovat julkisesti kenen tahansa tutkittavissa. Joten eiköhän ainakin tuttavanne ole käyneet jo vakoilemassa todellisen varallisuutenne. Ihmettelevät nyt vain, miksi odotat HK:n lenkin olevan tarjouksessa.





i]Edes oma perheeni ei tiedä, kuinka hyvin meillä menee taloudellisesti. Kaikki tutut ja ystävät kuvittelevat meidän rypevän suuren velkataakan alla, mutta ei, ei sinne päinkään...

[/quote]


Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuinka paljon todellisuudessa kulutan aikaa täällä av-palstalla ja kuinka paljon se jo vaikuttaa mun ja lasten elämään. Olen kotiäiti.

Vierailija
10/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

asutteko omakotitalossa ja teillä on kaksi pientä lasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa yhdeksän vuotta. Tapasimme kun olin juuri täyttänyt 18-vuotta. Mieheni on ihana ja rakastan häntä suuresti. Mieheni pitää minua kauniina ja ihanana, vaikka olen varsin keskinkertaisen näköinen ja hieman ylipainoinen. Olemme molemmat koulutettuja töissä ja ostimme ison rivarinpätkän kolme vuotta sitten.



Seksi on vain ollut alusta asti enemmän tai vähemmän ongelmallista. Kun haluaisin puhua asiasta, se menee yleensä aina yksin puheluksi. Mieheni ei jostain syystä osaa koskettaa minua, ei jaksa hyväillä niin kauan kuin tarvitsisin ja vaikka kuinka monta kertaa kerron, että se että kostun, ei ole merkki siitä että olisin vielä kiihottunut, asia ei tunnu menevän perille. Seksiä on max. kerran viikossa, jos on hyvä kausi. Kun ollaan väsyneitä ja on paljon töitä, seksiä on pari kertaa kuussa. Itselläni olisi kyllä haluja, mutta kun seksi on niin hankalaa, tyydytän mieluummin itse itseni.

Vierailija
12/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen johtavassa asemassa ja tj luottaa minuun täysin, laskee yrityksen menestyksessä paljon minun varaani.



Teen työni hyvin, mutta salaa kritisoin lähes kaikkia tj:n päätöksiä enkä ole sitoutunut niihin. Seuraan työpaikkailmoittelua ja laitoin myös yhden hakemuksen, olin haastattelussa ja prosessi on vielä kesken.



Jos vaihdan työpaikkaa, yrityksen on miltei mahdoton viedä suunnitelmiaan käytäntöön. Pitkällä aikavälillä tietenkin löytävät uuden henkilön tilalleni, mutta tj:mme ei kovin herkästi luota ihmisiin ja kestää kauan, ennen kuin tilanne on hänen kannaltaan korjattu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka käskee ottamaan paidan pois kun potilas valittaa polvea. Kyllä sinut on huomattu.

Arvostetussa ammatissa toimiva, naimissa oleva perheellinen mies pakotan salakavalasti ihmisiä riisuuntumaan itselleni...ja nautin siitä.

Vierailija
14/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka käskee ottamaan paidan pois kun potilas valittaa polvea. Kyllä sinut on huomattu.

Arvostetussa ammatissa toimiva, naimissa oleva perheellinen mies pakotan salakavalasti ihmisiä riisuuntumaan itselleni...ja nautin siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/215 |
14.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

hirvee määrä ulosotossa juttuja... mies tietää ja lähimmät kaverit ja vanhempani.. kukaan ei tiedä summaa joka on aivan järjetön... eikä mulla ole varaa edes lyhentää niitä. Lisäksi olen ollut 2:den miehen kanssa yhtä yhtäaikaa hommailemassa nuorena.. tämän tietää vain mies... salaisuus mitä kukaan ei tiedä on että varastelin joskus teininä äidiltäni rahaa lompakosta :( Onhan näitä ristejä jokalähtöön ja tässä siis vaan murto-osa niistä... pahin on varmaan meidän perheen kolme häätöä 3 eri kämpästä rahavaikeuksien takia... vain tosi harva tietää muuttojemme oikean syyn :/

Vierailija
16/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

läheisilleni, siskolleni ja parhaalle ystävälleni, enkä muillekaan yritä esittää mitään mitä ei ole.



MUTTA kukaan ei tiedä, että erään miehen ei tarvitsisi kuin katsoa minuun ja jättäisin kaiken. No lapsista pitäisin tietysti huolta, mutta muuten jäisi aviomies, yhteinen firma, uusi koti, rahat kaikki. Silti voin sanoa rehellisesti, että rakastan miestäni ja olen onnellinen perheestäni. Tämä salaisuus on vain sellainen ihana fantasia, josta joskus ihana haaveilla, etenkin jos olen juuri nähnyt vilauksenkin tästä toisesta miehestä.

Vierailija
17/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka olen hyvin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä

Vierailija
18/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

nuorena, esim. mieheni ei asiaa tiedä ja tuskin sitä koskaan kerronkaan. Moni ei myöskään tiedä, että minua kiusattiin koulussa koko peruskoulun ajan, se loppui vasta lukiossa. Näiden salaisuuksien kanssa on vaan elettävä.

Vierailija
19/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kaikki oikeesti tosi hyvin. Välillä tuntuu, että eihän niin voi ollakaan kun ei muillakaan ole. Pelkään hulluna että oikeesti tää onni jossain vaiheessa loppuu. Asiaa ei yhtään helpota tämä vauvapalstalla notkuminen..

Vierailija
20/215 |
13.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletpa katkera. Kauanko erostanne on aikaa?

että hän löysi minua paremman miehen ja tuntuu osaavan elää elämäänsä paljon paremmin ja onnellisempana kuin minä. Oma ns. elämäni on surkea, läpinäkyvä kulissi, jota en jaksa enää edes yrittää kiillottaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän yksi