Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät - mikä on sinun salaisuutesi?

läheisimmälle ystävälleni miksi erosin ex-miehestäni. Mies oli tai tietenkin on edelleen pedofiili.

Mä panin 70-vuotiasta miestä kun olin 17.Masentunut olin silloin.Ählämi miehet oli myös silloin kuvioissa ja ne olivat kaikki yli 35-vuotiata.

Kukaan ei tiedä näistä enkä koe tarvetta kertoakkaan.Tai siis ex-terapeuttini tietää mutta ei muut..

Asumme kerrostalossa (kaikilla kavereilla jo omakotitalot), olen työtön, olen ylipainoinen, lapset eivät harrasta mitään hienoa, ja mieskin on "epäarvostetussa ammatissa", automme on kohta 20 vuotta vanha...

mutta

minä (uskaltaisin ehkä myös sanoa, että me) olen/olemme onnellisia. Kaikki on hyvin, olen kiitollinen ja tyytyväinen, tykkään elämästäni. Miehen kanssakin menee tosi hyvin. Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, vaikkei siihen ole mitään konkreettista syytä. Elämä on ihanaa, meillä on kaikki mitä tarvitsemme ja hieman ylimääräistäkin :)

Tyttöystävä jätti kahden vuoden jälkeen. Olen masentunut. poltan kannabista päästäkseni pakoon oikeaa elämääni. elämäni on aika syvältä ja olen vasta 18.

uskottomuutta. Petin miestäni työkaverini kanssa. Suhteen loppuvaiheessa totesin olevani raskaana. Salasuhteessa oli kumit käytössä, miehen kanssa ei silloin ehkäisyä. Ei ole täyttä varmuutta kumpi on lapsen isä. Käytökseltään (ja ulkonäöltään) lapsi muistuttaa tätä toista miestä. Kaiken lisäksi pidän yhteyttä edelleen tuohon mieheen, vaikka tuosta tapahtumasta on jo 10 vuotta. Ja kyllä, mieheni kanssa olemme yhdessä vieläkin, asiat on sovittu ja miehenikin pääsi yli siitä shokista.



Kaikki luulevat, että olimme/olemme hurskaita uskovaisia, joille ei moisia juttuja tapahdu. En uskaltaisi koskaan kertoa tuosta seikkailusta uskovaisille sukulaisille ja ystäville, enkä edes siitä, että tuo mies on edelleen ystäväni, sitä ei katsottaisi hyvällä. Joillekin ei-uskoville olen jotakin asiasta aikoinani maininnut.

Edes oma perheeni ei tiedä, kuinka hyvin meillä menee taloudellisesti. Kaikki tutut ja ystävät kuvittelevat meidän rypevän suuren velkataakan alla, mutta ei, ei sinne päinkään...

heidän varallisuudestaan sitä tai tätä, jos asiasta ei puhuta? Tai että muita ylipäätään kamalasti edes kiinnostaa? En mä ainakaan määrittele ketään ulkoisten puitteiden perusteella, enkä kuvittele sen perusteella tietäväni yhtään mitään kenenkään varallisuudesta. Kun en itsekään jaksa esim. panostaa lasten merkkivaatteisiin, eikä mua haittaa ajella vanhoilla autoilla tms.

on c-hepatiitti.vaan mies tietää.meillä on lapsia.sain tietää itsekki vasta ensi raskauden aikana.en tiedä mistä oonsaanu.

hepatiittiasi?

Mun miehellä todettiin vuosi sitten c-hepa, sen jälkeen oli puoli vuotta lääkekuurilla ( pistos kerran viikko+4tablettia päivässä), paljon oli sivuvaikutuksia, mutta nyt se on ohi, ja virus poistettu elimistöstä. Tilannetta seurataan ensin vuoden päästä, sitten parin jne. koska voi olla että virus vielä jemmailee jossain, sitten hoidetaan uudestaan. Mutta kyllä se hoidettua saadaan, sanoi lääkäri.

Kukaan lähipiiristämme ei tiedä, että tapasimme SM-klubilla. Koko yhteiselämämme sai alun parin viikon kesälomasta, jonka vietin hänen orjanaan.

Harrastamme edelleen samoja puuhia. Välillä olen mennyt esimerkiksi töihin köydet ympärilläni (paksut vaatteet päällä, ettei näy ;).

koska vauva oli elin kelvoton eli ei olisi koskaan voinut elään vatsan ulkopuolella ja ei olisi varmaan elänyt vatsassakaan koko raskautta... ja tätä varten pitää seuraavat raskaudet suunnitella suht tarkkaan...

Oon kärsinyt erittäin pahasta syömishäiriöstä 11-vuotiaasta asti. Ihme kyllä, olen onnistunut sen peittämään, mua pidetään vain eksentrisenä ja yksin viihtyvänä... Toisille valehtelen olevani kiireinen siellä ja toisille valehtelen olevani kiireinen tuolla - tosiassa istun iltani kotona, ahmin ja oksennan. Tää tauti on vienyt multa mahdollisuuden perheeseen, hyvään ammattiin, pitkään parisuhteeseen, onnellisuuteen... kärsin jatkuvasta alakulosta, toivottomuudesta, yksinäisyydestä, kalvavasta ahdistuksesta. Itken öitä ja päiviä, joskus vain nukun koska en keksi syytä nousta ylöskään. Haluan kuolla mutten uskalla tehdä itsaria. En usko että tämä voi koskaan parantua... kerran kävin psykiatrin juttusilla, ja se ihminen oli kyllä täysi tampio. Siihen jäi. Tässä ollaan, turha ihmisen ruoto.

Olen asiallisessa työssä, jossa hyvä laskutaito on eduksi. Näytän tiukkapipolta. Oikeasti en olisi koskaan nuorena kuvitellut päätyväni tuohon työpaikkaan. Kaikki ystäväni luulivat, että minusta tulisi jonkin sortin taiteilija. Laskutaitoni on huono, mutta onneksi nykyään koneet laskevat lopputuloksen. Minua on yritetty siirtää eteenpäin urallani, mutta olen itse aina sabotoinut ne tilanteet, koska en koe olevani henkisesti oikeaa sorttia niihin uusiin tehtäviin, joihin minua on yritetty siirtää.



Tuo oli vain yksi salaisuus. Muista en kehtaa kertoa.

Kaikelle kansalleko sitä pitäisi raportoida asioistaan?



Ei minusta se, ettei kerro kaikille yksityisasioitaan tarkoita sitä, että pitäisi salaisuuksia. Mitä ihmettä se muille kuuluu miten suhteessa menee tai meni?



Luuletteko, että niillä, jotka eivät asioistaan "avoimesti" puhu ei olisi ongelmia?

Mene toiselle psykiatrille. Jos ensimmäinen psykiatri oli huono, ei se tarkoita, että kaikki ovat. Terapeutin ja potilaan välisessä suhteessa täytyy kemiat kohdata ainakin sen verran, että pystyt kertomaan asioistasi avoimesti ja suht rennosti. Vaikket ihan ekoilla kerroilla, niin muutaman tapaamisen jälkeen edes.

Hyvä terapeutti voi muuttaa elämäsi suunnan ihan täysin ja voit parantua ja joskus vielä nauttia elämästäsi. Yritä edes, ole kiltti. Kyllä sinäkin onnistut kun kerran minäkin.

Lämmöllä, kohtalotoveri (nyt jo parantunut)

Oon kärsinyt erittäin pahasta syömishäiriöstä 11-vuotiaasta asti. Ihme kyllä, olen onnistunut sen peittämään, mua pidetään vain eksentrisenä ja yksin viihtyvänä... Toisille valehtelen olevani kiireinen siellä ja toisille valehtelen olevani kiireinen tuolla - tosiassa istun iltani kotona, ahmin ja oksennan. Tää tauti on vienyt multa mahdollisuuden perheeseen, hyvään ammattiin, pitkään parisuhteeseen, onnellisuuteen... kärsin jatkuvasta alakulosta, toivottomuudesta, yksinäisyydestä, kalvavasta ahdistuksesta. Itken öitä ja päiviä, joskus vain nukun koska en keksi syytä nousta ylöskään. Haluan kuolla mutten uskalla tehdä itsaria. En usko että tämä voi koskaan parantua... kerran kävin psykiatrin juttusilla, ja se ihminen oli kyllä täysi tampio. Siihen jäi. Tässä ollaan, turha ihmisen ruoto.

- Minulla on syömishäiriö, masennus ja nukun vain kaiket päivät

Muille esitämme, että olen kotiäiti, oikeasti lapset päiväkodissa tukitoimena jaksamiselleni :(

koska ajattelen ettei kukaan huoli minua koska on velkoja ulosotossa , ja paljon. Olen kaunis, lapset jo koululaisia, mutta selibaatissa olen ollut nelisen vuotta enkä etsi miestä noiden velkojen takia.

En usko kenenkään huolivan..



Muille selitän, että en halua miestä lapsien takia, heille on hyvä kun ei tarvitse pelätä tuleeko taas ero. ( tosin osaksi totta sekin )

olen siis koukussa huumeisiin

olen kertonut miehelleni, että teen toista työtä, käyn siivoamassa. (meillä omat tilit ja omat rahat). Todellisuudessa ilmoittelen nettisivuilla palveluksistani ja käyn "asiakaskäynneillä" vaikka mieheni luulee muuta. Tätä olen tehnyt jo 3 vuotta ja aina päätän lopettaa, mutta rahapula iskee ja jatkan...

taistellut lääkeriippuvuuden kanssa jo useamman vuoden. Päällepäin mekin olemme kaunis ja hyvin toimeentuleva lapsiperhe, mutta kaikki on vaan haurasta kulissia :´-(



Olen kai läheisriippuvainen kun en osaa jättää häntä. Hyvinä aikoina mies on ihana, rakastava, mahtava isä, rakastana, kokki, käsityöläinen. Huonoina aikoina kannattelen hartiat huojuen kulissia ja toivon etteivät lapset saa tästä mitään traumaa.

koti sekä sivusuhde - vieläkin ihanampi:) En tiedä kuinka kauan tätä pystyy salaamaan, ajatukseni ovat tuon toisen luona jatkuvasti mutta nautin silti myös omasta miehestäni edelleen.

että molemmat vanhempani on alkoholisteja. Perheeni on varakas ja "parempaa väkeä". Olen itse auttanut pitämään kulisseja yllä. En halua, että mies saa tietää että minulla on perinnöllinen riski alkoholismiin.