Lue keskustelun säännöt.
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät - mikä on sinun salaisuutesi?
11.01.2011 |
Toisten ihmisten elämä voi näyttää ulospäin onnelliselta ja täydelliseltä, jopa ystäville. Kaikilla on kuitenkin ristinsä kannettavana, sanotaan. Minä vaikutan itsevarmalta ja onnekkaalta. Olen hyvin koulutettu, hyvässä työssä, minulla on ihana mies ja kaunis koti ja taloudellisesti tulemme hyvin toimeen. Olemme yrittäneet lasta jo pitkään. Minulla on ollut kaksi keskenmenoa. En ole kertonut kenellekään, vaan lapsiuteluihin vastaan että emme ole vielä miettineet asiaa.
Mikä on sinun taakkasi?
Kommentit (215)
En ole päässyt vieläkään yli synnytyksestä, vaikka siitä on jo kohta vuosi aikaa. En jaksa enää puhua tästä kenellekään, koska tuntuu, että ihmiset alkaisivat kyllästymään mun ainaseen valitukseen.
Tosiasia on kuitenkni se, että mietin synnytystä vieläkin joka ikinen päivä. Niin kovat traumat se minuun jätti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin oli kamala synnytys (ei varmasti edes pahimmasta päästä mutta ite koin sen tosi traumaattisena) ja vuoden mä ajattelin sitä koko ajan, joka päivä. Puhuin miehellenikin siitä jatkuvasti, ja sanoin vaan että mä käsitelen tätä niin kauan kuin tarvii. Yhtäkiä huomasin että onkin kulunut jo hetki kun viimksi oon sitä ajatellut. Juttelin synnytyksestä n 1,5 v sen jälkeen sen hoitaneen kätilön kanssa. Sekin auttoi paljon. Uskasin synnyttää toisenkin (meni aivan mainiosti) ja nyt 3. tulossa. Sille on syynsä että ajattelet sitä koko ajan. Se on normaalia ja anna itsellesi siihen lupa. Prosessi kyllä etenee ajallaan :) tsemppiä!
Edellisessä suhteessani oltiin yli vuos avoliitossa ilman seksiä. Kummallakaan meistä ei ollut mitään kokemusta niin ei me osattu! Lopulta olin niin vittuuntunut olemaan aikuinen neitsyt että etsin netistä itselleni seksiseuraa.
Tältä sain minäkin kondylooman josta en ole koskaan kertonut kellekään.
Kaikki luulee että meidän lapsi oli vahinko ja aborttiakin ehdoteltiin. Tosiasiassa tulin ihan tahallani raskaaksi kun oli niin hirveä vauvakuume.
Nyt vihaan sekä miestä että lasta. Jälkimmäistä pidän vain rangaistuksena em. asiasta ja miehelle yritän esittää rakastavaa vaimoa jottei jättäisi mua selviämään kahdestaan kauhukakaran kanssa.
Olen myös muutaman kerran ollut tahallaan liian kovakourainen lapselle kun en ole enää jaksanut sitä temppuilua.
Annan vaikutelman hyvinvoivasta reippaasta äidistä, jaksan tehdä vapaaehtoistyötä lasten parissa, olen ollut luennoimassa asiantuntijana kasvatusasioista (sosiaalialan koulutus) ja arvostettu sellaisena.
Olen lyönyt lastani monta kertaa ja käyn terapiassa sen vuoksi, olen lastensuojelun asiakas.
synnytyksestäni yli. Mietin sitä edelleen päivittäin. Olen vihainen kätilölle joka hoiti homman päin h****ä, nuori ja kokematon kun oli. Ihan kamalaa:(
En tiedä johtuuko tuosta mutta en halua lisää lapsia. En siis tietoisesti mieti että johtuisi tuosta synnytyksestä mutta voi olla että pohjimmiltaan johtuu.
Lisäksi minut on nuorempana raiskattu ja olen aloittamassa terapian syksyllä ahdistuksen vuoksi. Ulos päin kaikki on hyvin mutta tämä vauvavuosi on oikeasti ollut todella rankka. Onneksi pääsen terapiaan puimaan kaiken ja tuon synnytyksenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole mieheni vaan hänen veljensä alulle panema. Minulla oli myös suhde appiukkoon. Tästä suhteesta hänen isäänsä miehelläni lienee epäilyjä. Appiukko kuoli 3 v sitten joten ei siitä sen enempää.
En koe tarpeelliseksi kertoa kellekään, ollaan oltu nyt 3 vuotta onnellisesti yhdessä. Tapahtuman aikoina oltiin siis tapailtu vasta pari viikkoa ja tuli villiinnyttyä tyttöporukalla baarissa. Typerästi tehty mutta ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä aio kertoa siitä kenellekään. Pussailin siis toisen miehen kanssa kun hän oli toisessa maassa komennuksella.
Mieheni kalu on myös säälittävän kokoinen eikä seksi oikein kiinnosta. En tietenkään kerro siitä miehellen vaan esitän että hän tyydyttää minut. Olen myös hänen kanssaan lapsemme vuoksi, en enää oikestaan kamalasti rakasta häntä. Olen vain tällä hetkellä taloudellisesti riippuvainen hänestä mutta kunhan saan opintoni päätökseen, aion ottaa hatkat lapseni kanssa enkä enää ikinä seurustele kenenkään kanssa. Ihan oikeasti.
Vihaan itseäni. NÄin ytimekkäästi sanottuna.
Olen usein päiviä syömättä, minulla on kai jonkin asteen syömishäiriökin vaikka olen ylipainoinen reippaasti.
Siinäpä tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minulla on myös toinen mies, johon olen aivan hulluna. Salasuhde siis. Alttarille astellessanikin oli tämä toinen mies mielessä. Aviomiestäni en rakasta. Ikävöin toista miestä jatkuvasti, näemme vain harvoin.
Olen rakastunut toiseen mieheen.
En myönnä tätä hädintuskin itsellenikään, sen verran naurettava tää tilanne musta on..
Rakastan samaan aikaan myös melko täydellistä aviomiestäni enkä käsitä mikä helvetti mua riivaa, onneksi minulla ja tällä miehellä on paljon välimatkaa, emme voi käytännössä tapailla.
Yhteyksissä me ollaan silti, josta myös toisinaan tunnen huonoa omatuntoa, toisinaan en lainkaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vahva, feministinen, tasa-arvoa kannattava nainen. Minulla on ihana, huolehtivainen, kotityöt kanssani jakava, minut töistä joka ilta autolla hakeva mies ja asumme kaksikerroksisessa unelmatalossa kahdestaan. Mieheni siis vaikuttaa suorastaan palvovan minua; ystävät naureskelevat hyväntahtoisesti kuinka "mies on tossun alla kun aina on laittamassa tiskejä kun tullaan kylään" tms. ja työkaverit ihmettelevät miten mieheni aina niin huomaavaisesti hakee minut töistä raskaan päivän jälkeen. Teen unelmatyötäni (kolmivuorotyö kehitysvammaisten hoivakodissa) ja kaikki on muutenkin hyvin.
Tosiasiassa mieheni tuolla käytöksellään hyvittelee usein toistuvia väkivallanpuuskiaan. Hän suuttuessaan ja etenkin humalaisena käy käsiksi, kuristaa, tönii ja nimittelee... Itse paasaan tekopyhänä aina kuinka "väkivalta on väärin" ja jäkä jäkä. Itse kuitenkin siedän moista enkä edes pistä vastaan.
Lapsia ei tähän soppaan ole tulossa (ainakaan biologisia) koska olen menettänyt kykyni tulla raskaaksi rankan, vuosia kestäneen lääkityksen vuoksi. Ihmisten uteluihin vastaan "ei vielä ole sen aika... joskus myöhemmin, saa nähdä" jne.
Paitsi, että tässä suhteessa on lapsia. Pelkään miestäni ja häntä ärsyttää pelkoni. Hän lyö, koska olen ärsyttävä. Sitten hän hyvittelee olemalla kiltti, ostamalla koruja, menemällä ulos perheen kanssa jne. Väkivaltaa tapahtuu melko harvoin (noin kolmen kuukauden välein) ja se loppuu äkkiä. Jälkeenpäin mies on todella pahoillaan.
En ole päässyt vieläkään yli synnytyksestä, vaikka siitä on jo kohta vuosi aikaa. En jaksa enää puhua tästä kenellekään, koska tuntuu, että ihmiset alkaisivat kyllästymään mun ainaseen valitukseen.
Tosiasia on kuitenkni se, että mietin synnytystä vieläkin joka ikinen päivä. Niin kovat traumat se minuun jätti.
Mutta uskaltauduin raskaaksi, kun esikoinen oli jo koulussa. Toinen synnytys oli maailman helpoin! :) Ja sitten syntyikin kolmas...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Minulla on sukupuoliherpes.
- Mieheni pitää minua ylipainoni vuoksi niin vastenmielisenä, ettei ole koskenut minuun kohta kahteen vuoteen
Olen vahva, feministinen, tasa-arvoa kannattava nainen. Minulla on ihana, huolehtivainen, kotityöt kanssani jakava, minut töistä joka ilta autolla hakeva mies ja asumme kaksikerroksisessa unelmatalossa kahdestaan. Mieheni siis vaikuttaa suorastaan palvovan minua; ystävät naureskelevat hyväntahtoisesti kuinka "mies on tossun alla kun aina on laittamassa tiskejä kun tullaan kylään" tms. ja työkaverit ihmettelevät miten mieheni aina niin huomaavaisesti hakee minut töistä raskaan päivän jälkeen. Teen unelmatyötäni (kolmivuorotyö kehitysvammaisten hoivakodissa) ja kaikki on muutenkin hyvin.
Tosiasiassa mieheni tuolla käytöksellään hyvittelee usein toistuvia väkivallanpuuskiaan. Hän suuttuessaan ja etenkin humalaisena käy käsiksi, kuristaa, tönii ja nimittelee... Itse paasaan tekopyhänä aina kuinka "väkivalta on väärin" ja jäkä jäkä. Itse kuitenkin siedän moista enkä edes pistä vastaan.
Lapsia ei tähän soppaan ole tulossa (ainakaan biologisia) koska olen menettänyt kykyni tulla raskaaksi rankan, vuosia kestäneen lääkityksen vuoksi. Ihmisten uteluihin vastaan "ei vielä ole sen aika... joskus myöhemmin, saa nähdä" jne.Paitsi, että tässä suhteessa on lapsia. Pelkään miestäni ja häntä ärsyttää pelkoni. Hän lyö, koska olen ärsyttävä. Sitten hän hyvittelee olemalla kiltti, ostamalla koruja, menemällä ulos perheen kanssa jne. Väkivaltaa tapahtuu melko harvoin (noin kolmen kuukauden välein) ja se loppuu äkkiä. Jälkeenpäin mies on todella pahoillaan.
miksi jäätte odottamaan sitä viimistä lyöntiä??
"hyvän" mallin saa lapset;on ihan jees,että mies lyö naista!
mielialalääkityksellä ja sairastanut useaan otteeseen vakavan masennuksen. Edes terapeuttini ei tiedä, että olin kahdesti psykoottinen, kadotin siis marmorikuulani täysin vainoharhaiseen todellisuuteen. En tiedä miten selvisin hengissä, ja miksi minua ei ole toimitettu kertaakaan tahdonvastaiseen hoitoon.
Olen ollut täysin terve jo viisi vuotta. Tiedän täsmälleen missä menen mielenterveytenio suhteen, myös sen miten syvällä olen ollut.
En usko enää koskaan seurustelevani pidempään. Erosin todella raskaasta suhteesta, ja se repi minut täysin hajalle. En usko enää pystyväni luottamaan ihmisiin tarpeeksi pystyäkseni aidosti rakastamaan ja rakastumaan.
Suunnitelmani on jättää kaikki seurustelukumpanini kylmästi kuin nalli kalliolle ennen kuin he ehtivät tehdä saman minulle ja repiä minut rikki lopullisesti.
Toivon, että tulee ihminen, joka parantaa minut tästä.
Isoisäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen kun olin 9-12 -vuotias. Olen kertonut tästä muutamalle ystävälle, joilla on ollut ehkä samanlaisia kokemuksia tai on muuten tullut puheeksi. Kerroin äidilleni jokin aika sitten. Puolisoni tietää myös.
En itse asiassa mitenäkän erityisesti salaile tätä, en pidä itseäni syyllisenä enkä häpeä, mutta eihän tällaisesta ole tapana puhua. Tämä nyt kuitenkin on asia, joka on vaikuttanut syvästi seksuaalielämääni ja luultavasti yleisesti mieleeni ja omakuvaani, vaikka ulospäin vaikutan rohkealta, itsevarmalta, vapautuneelta ja naiselliselta.
Niin, varmaankin seurauksena tästä toinen salaisuus, jota kukaan ei tiedä: olen antanut seksiä rahasta parikin kertaa.
äitisi yllättynyt vai kokenut saman?
veljeni on yksi tämän maan tunnetuimmista rikollisista.
Minut pitkään tunteneet sen tietävätkin, mutta pyrin pitämään tuon tiedon salassa työelämässä ja lasteni ystäviltä. En halua leimautua.
En ole päässyt vieläkään yli synnytyksestä, vaikka siitä on jo kohta vuosi aikaa. En jaksa enää puhua tästä kenellekään, koska tuntuu, että ihmiset alkaisivat kyllästymään mun ainaseen valitukseen.
Tosiasia on kuitenkni se, että mietin synnytystä vieläkin joka ikinen päivä. Niin kovat traumat se minuun jätti.