Olisinko minä sellainen kaamea virikehoitoäiti
jota av:lla jatkuvasti parjataan?
Meille syntyy vauva keväällä ja mietin tuolloin 4-vuotiaan esikoisen tilannetta. En usko, että pystyn tarjoamaan tälle kotona tarpeeksi virikkeitä ja aktiviteettäjä. Mm. niistä syistä, että minulla ei ole autoa päivisin käytössä ja lähin leikkipuistokin löytyy hieman yli 5 km päästä ja ystävieni tuon ikäiset lapset ovat hoidossa, joten heistäkään ei ole päivisin seuraa. Joten päivät olisivat kotona lapsen osalta käytännössä minä, vauva, 4-vuotias ja kotipiha.
Mietinkin, että pitäisin lapsen osa-aikaisessa hoidossa vaikkapa 2-3 päivää viikossa. Joten tekisikö tämä minusta sellaisen subjektiivisen päivähoidon väärinkäyttäjän? Vinkkejä siitä miten tilanteen voisi muutoin järjestää otetaan myös vastaan.
Kommentit (89)
Eikä sekään että menee kerhoon ja saa sieltä uusia kavereita. Tuon ikäinen saa nopeaan ja viihtyy. Kai ap nyt jollain julkisilla pääsee liikkeelle sen nyyttinsåkin kanssa, vai tekeekö vauvan syntymä äidistä ihan avuttoman.
Kannattaa ehdottomasti kysyä kunnasta, millaisia vaihtoehtoja heillä on päivähoidolle. Onko kerhoja, puistotätitoimintaa tai muuta avointa varhaiskasvatusta?
Seurakunnan kerhot sopivat uskonnolliseen kasvatukseen (kristityksi kasvattamiseen), ja jos ei sitä lapselleen halua, kunnalliset kerhot ovat parempia. Jos kunnalla ei ole tarjota uskonnollisesti sitoutumattomia kerhoja, kunnalla pitää olla "virikehoitopaikkoja".
sopivia kerhoja tai harrastuksia miehesi työmatkan varrella? Menisitte toiseen suuntaa miehen kyydissä, ja toiseen kävelisitte tai käyttäisitte julkisia. Kerran tai pari viikossa näin voisi tehdä.
Hyvä idea on myös hankkia illoiksi harrastuksia. Niissä lapsi tutustuu toisiin lapsiin ja voit pyytää näitä lapsia teille leikkimään myös joskus arkipäivisin. Moni lapsi pitää mielellään vapaapäivän hoidosta!
paikka virikkeiden hankkimiseen, mutta jos parempia vaihtoehtoja ei ole, päiväkotikin menettelee. Ap:n tilanteessa selvittäisin ensin kaikki muut vaihtoehdot ja yrittäisin käyttää luovuutta. Luonnollisesti tärkeää on, että ap löytää ratkaisun, joka tuntuu hänestä itsestään hyvältä.
Useimmille lapsille tavallinen arki kotona ja sopiva määrä harrastuksia ja kyläilyjä riittää.
joka ollut ennen työelämään paluuta kotihoidossa, mutta jos olisin sinun tilanteessasi niin joko pitäisin lapsen pari-kolme päivää hoidossa kuten olit suunnitellut TAI veisin kerhoon. Tämä juuri leikkiseuran vuoksi.
Jos hoitopaikka on hyvä ja siellä on kavereita, on lapsen etu olla osa-aikaisesti hoidossa. Virikehoito on hyvä asia. Se helpottaa myös kouluun lähtöä aikanaan. Meillä 5-vuotias on 6 - 8 pv kuukaudessa hoidossa tämän kevään, kun olen äitiyslomalla. Sitten kesä ollaan vapailla ja syksyllä alkaa eskari, joten hoitoa ei tarvita.
Mä en tiedä miten nuo osa-aikaisjutut vaikuttaa muiden lasten käytössä oleviin päivähoitopaikkoihin, joten siihen en osaa ottaa kantaa. Harmittaa kyllä ihan hirveästi että paikkoja on näin vaikea saada, kun pitäisi saada molemmat lapset samaan hoitopaikkaan.
löytyy keinot muttei kerhoihin ym.
Mä en tiedä miten nuo osa-aikaisjutut vaikuttaa muiden lasten käytössä oleviin päivähoitopaikkoihin, joten siihen en osaa ottaa kantaa. Harmittaa kyllä ihan hirveästi että paikkoja on näin vaikea saada, kun pitäisi saada molemmat lapset samaan hoitopaikkaan.
menty siihen, että normaalijauhoiset vanhemmat kuvittelevat lapselleen olevan parempi päivähoidossa.
Luullaan lapsen tarvitsevan jotain kummaa virikettä, eikä ymmärretä, että ihan normaali perhe-elämä on lapselle sitä parasta virikettä.
löytyy keinot muttei kerhoihin ym.
voisi viedä lähtiessään töihin ja hakea palatessaan töistä. Onko kerhoja joissa lapsi voi olla parina päivänä viikossa isän työvuoron ajan?
ap
parhaimmillaan. Uusi vauva tulee, niin pukataan vanhempi hoitoon pois tieltä "virikkeitä" saamaan. En ymmärrä miksi niitä lapsia pitää tehdä enemmän kuin yksi, jos ei kahden kanssa pärjää sitten.
parhaimmillaan. Uusi vauva tulee, niin pukataan vanhempi hoitoon pois tieltä "virikkeitä" saamaan. En ymmärrä miksi niitä lapsia pitää tehdä enemmän kuin yksi, jos ei kahden kanssa pärjää sitten.
tästä asiallisesta mielipiteestä. Olisiko sinulla myös jotain vinkkejä vaikkapa sen kodin virikkeellisyyden tueksi?
ap
on se yhteinen aika perheen kanssa.
Ei siellä päivähoidossa mitään herkkua ole. Lapsi vaatii vielä enemmän sinulta oltuaan pitkät päivät päivähoidossa. Vaikka vain osapäiväisenä.
Ja tätä yritän sanoa ihan parhaaksenne, itselleni lastenhoitajana tietenkin parempi on mitä enemmän lapsia hoitoon tuodaan, ei ainakaan työt lopu.
olikin kyse lapsen edusta. Yksi vaihtoehto olisi lähteä harrastuksiin, kun mies tulee töistä. Muskareita, lasten jumppaa ym järjestetään iltaisinkin.
pihahommat ja retket lähiympäristöön, metsään jne. kyllä riittävät. Varmasti teillä on tuttuja, naapureita tai sukulaisia, joita tavata välillä, ja lomilla voitte käydä tutustumassa eri paikkoihin. Jos läheisiä lapsiperheitä ei ole, ehkä kannattaa muuttaa muualle, missä on muita ihmisiä.
Yksi harrastus viikossa on varmasti hyvä ratkaisu:)
Ja varmaan tuttavaperheenne voi joskus jättää lapsensa viemättä hoitoon, ja tuoda teille päiväksi lapsenne kaveriksi?
parhaimmillaan. Uusi vauva tulee, niin pukataan vanhempi hoitoon pois tieltä "virikkeitä" saamaan. En ymmärrä miksi niitä lapsia pitää tehdä enemmän kuin yksi, jos ei kahden kanssa pärjää sitten.
Kyse ei ole pärjäämisestä. Kotona ja hoidossa tehdään erilaisia asioita. 5-vuotiaallani ei ole ikäistään seuraa lainkaan, jos hän ei ole hoidossa. Isot ovat koulussa ja vauva on vauva. Ryhmässä toimimista on hyvä jo 4 - 5-vuotiaalla olla jonkin verran. Lapsi on hoidossa oman etunsa vuoksi 6 - 8 pv kuukaudessa ei siis äidin elämän helpottamiseksi.