Olisinko minä sellainen kaamea virikehoitoäiti

Eli jos vauva syntyy keväällä, mitä jos pitäisit esikoisen toukokuun loppuun hoidossa, sitten hän jäisi kesälomalle ja syksyksi sitten miettisitte kerhot valmiiksi. Kun irtisanot hoitopaikan kesäloman alkaessa, säästät kesästä jo sievoisen summan hoitomaksuissa ja syksyllähän niitä hoitokuluja ei enää tule, joten auto voisi olla mahdollinen? Kurja teidän vauvankaan kanssa kökkiä ihan koko äitiysloma (+hoitovapaa) vaan ihan neljän seinän sisällä eli autoa tulette kuitenkin kaipaamaan. (Jos se joukkoliikenne ei siis ollenkaan pelaa.)

ihanko oikeasti te suosittelette ostamaan perheeseen toisen auton jotta lapsen saa vietyä kerhoon?! Aivan järjetöntä (varsinkin kun seuraavassa ketjussa nämä samat neuvovat luopumaan täysin turhasta toisesta autosta menojen pienentämiseksi...)! Meillä on sama tilanne että lasta ei olla voitu laittaa kerhoon, koska lähimpään on matkaa 10km. Asumme maalla joten ei ole toimivaa joukkoliikennettä. Ei ole leikkipuistoja eikä lapsiperheitä naapurissa. Siksi meidän 5.5v menee kuukauden päästä päiväkotiin parina päivänä viikossa puolipäiväisesti. Ei todellakaan siksi että minä pääsisin helpommalla (voi luoja se rumba tulee aiheuttamaan mulla harmaita hiuksia!) vaan siksi että tyttö tarvitsee ikäistänsä seuraa. Esikoulu toki alkaa syksyllä, mutta pieni pehmeä lasku ennen jokapäiväistä "laitostumista" on mielestäni ihan hyvä vaihtoehto. Eli 4kk olen siis parjattu virikelapsen äiti... ;o)

Tätä palstalla vallitsevaa päiväkotivastaisuutta en ymmärrä. Miten niin leikki-ikäiselle lapselle on ehdottomasti parempi viettää kaikki päivät kotona äidin ja vauvan ja päivästä toiseen samoina pysyvien lelujen kanssa? Itselläni on vielä omat päiväkotiajat hyvin muistissa, ja olisin kyllä ehdottomasti pitkästynyt, jos olisin kaiket päivät joutunut kotona pyörimään. Päiväkodissa oli paljon paljon kavereita, yhteisiä leikkejä, vaihtelevaa toimintaa, erilaisia leluja ja materiaaleja kuin kotona jne. jne. Tarttuipa sieltä jopa mukaan yksi elinikäinen ystäväkin, ja kouluun menokin oli paljon helpompaa, kun moni luokkakaveri oli tuttu jo tarha-ajoilta. Nämä ovat siis omia kokemuksiani, toki joku toinen on voinut kokea kaiken erilailla.



Ap:lle sanoisin, että älä välitä ilkeistä kommenteista, vaan tee niin kuin itse parhaaksi katsot. Tottakai jokin kerho olisi parempi, sillä näin et veisi päivähoitopaikkaa sitä oikeasti tarvitsevalta lapselta, mutta jos se ei ole mahdollista/liian vaikeaa järjestää, niin minä kyllä veisin lapseni päivähoitoon.



Ja ette kai te ekologisuutta tursuavat av-mammat nyt vain kannusta ap:tä hankkimaan jotain halpaa vanhaa romuläjäautoa saastuttamaan luontoa!

Ap selvästi haluaa vain omaa ideaansa tukevia kommentteja. Hän on jo etukäteen päättänyt laittaa lapsen hoitoon, ja muunlaiset ehdotukset sekä suututtaa että kirvoittaa se ei käy, koska se ei käy-selityksiä.

Voisi jo avauksessa mainita asian, ettei ihan turhaa annettaisi väärän mielipiteen vastauksia.

ihanko oikeasti te suosittelette ostamaan perheeseen toisen auton jotta lapsen saa vietyä kerhoon?! Aivan järjetöntä (varsinkin kun seuraavassa ketjussa nämä samat neuvovat luopumaan täysin turhasta toisesta autosta menojen pienentämiseksi...)! Meillä on sama tilanne että lasta ei olla voitu laittaa kerhoon, koska lähimpään on matkaa 10km. Asumme maalla joten ei ole toimivaa joukkoliikennettä. Ei ole leikkipuistoja eikä lapsiperheitä naapurissa. Siksi meidän 5.5v menee kuukauden päästä päiväkotiin parina päivänä viikossa puolipäiväisesti. Ei todellakaan siksi että minä pääsisin helpommalla (voi luoja se rumba tulee aiheuttamaan mulla harmaita hiuksia!) vaan siksi että tyttö tarvitsee ikäistänsä seuraa. Esikoulu toki alkaa syksyllä, mutta pieni pehmeä lasku ennen jokapäiväistä "laitostumista" on mielestäni ihan hyvä vaihtoehto. Eli 4kk olen siis parjattu virikelapsen äiti... ;o)

pääsis itsekin ihmisten ilmoille. Ei ole aikuisenkaan mielenterveydelle kovin hyväksi linnoittautua neljän seinän sisään. Isä hoitaa esikoisen hoitoonviennit ja -tuonnit ja äiti nököttää kotona vauvan kanssa. Vähemmästäkin on synnytyksenjälkeinen masennus iskenyt.

Ei mulla virikehoitoa vastaan ole sinänsä mitään, esim. puolipäivähoito voi monesti olla ihan ok. Mutta pitääkö joku todella 3-vuotiaan etuna sitä että hän on päiväkodissa "huvikseen" pitkiä päiviä, aamusta iltaan? Jos ap:n mies tekee normaalia työpäivää niin lapselle tulee noin 9 tunnin hoitopäivä helposti? Siitä on se virikkeiden antama ilo jo kaukana.



Puhumattakaan ap:sta, joka ei pääse kotoaan mihinkään vaan pyörii siellä päivät pitkät vauvan kanssa ilman mitään kontakteja ulkomaailmaan.

Siis tosiaan, jos äiti ei pääse kotoa kulkemaan, niin isähän vie lapsen aikaisin aamulla päiväkotiin ja hakee illalla tullessaan? Karmean pitkä päivä ns. virikelapselle. Monessa kunnassa virikehoitoisten päivä on rajattu esim. klo 8.30-15 välille, joten ei voisi edes olla koko isän työpäivää hoidossa.



Itse otin 4,5-vuotiaan pois päiväkodista, kun vauva syntyi ja sain osakseni ihan karmeasti ihmettelyä miksi näin tein. Lapsi pääsi kerhoon ja oli oikeasti onnellinen, kun sai olla kotona mahdollisimman paljon vauvan ja minun kanssa. Ei ne päiväkodin tarjoamat "edut" niin kummallisia ole, sosiaalistumaan ehtii vielä eskarissakin ennen koulun alkua ja jos on ns. normaali perhe, ei lapselle ole mitään haittaa kotona olemisesta tässä vaiheessa.

on kilometrejä ihmisten ilmoille ja lähimpään naapuriin. Sitten tehdään lapsia ja itketään kun joka paikkaan on niin pitkä matka ja lapsille ei ole leikkikavereita.



Muuttakaa lähiöihin, saatte seuraa itsellenne ja lapsille sekä sitä paljon puhuttua turvaverkkoa.

Ap selvästi haluaa vain omaa ideaansa tukevia kommentteja. Hän on jo etukäteen päättänyt laittaa lapsen hoitoon, ja muunlaiset ehdotukset sekä suututtaa että kirvoittaa se ei käy, koska se ei käy-selityksiä.

Voisi jo avauksessa mainita asian, ettei ihan turhaa annettaisi väärän mielipiteen vastauksia.

Miksi ihmiset muuttaa jonnekin pöpelikköön hevon kuuseen mistä on kilometrejä ihmisten ilmoille ja lähimpään naapuriin. Sitten tehdään lapsia ja itketään kun joka paikkaan on niin pitkä matka ja lapsille ei ole leikkikavereita.

Muuttakaa lähiöihin, saatte seuraa itsellenne ja lapsille sekä sitä paljon puhuttua turvaverkkoa.

Korpeen mennään ja sitten valitetaan ettei lastenhoitoapua löydy mistään. Ja korpeenmenoa saatetaan vielä perustella sillä, että lasten on niin hyvä kasvaa siellä... tai että ollaan jommankumman vanhemman kotiseudulla, jossa muka sitä turvaverkkoa pitäisi olla käytössä.

parhaimmillaan. Uusi vauva tulee, niin pukataan vanhempi hoitoon pois tieltä "virikkeitä" saamaan. En ymmärrä miksi niitä lapsia pitää tehdä enemmän kuin yksi, jos ei kahden kanssa pärjää sitten.

meidän lapsi oli jo ennen vauvaa siellä tarhassa joten ei sitä ns.laiteta pois tieltä.vaan pääsee paikkaan jossa kavereita joiden kanssa voi touhuta. jos olisi vain kotona meidän kanssa niin jäisi ikäistensä kanssa leikit kokonaan pois koska ei pahemmin ole ns.äiti-kavereita meillä tai sitten on heillä vanhempia lapsia. ja puistomammaksi ei musta ole.joten sinne en mene tutustumaan koska on niin hankala tutustua =/ niin ja kyse ei ole siitä kahden kanssa pärjäämisestä..

virikehoidolle. Myönnä pois että sulle olis helpompaa pistää se lapsi isänsä kanssa aamulla päiväkotiin ja isän tuomana takaisin. Sillä olis hoidettu sitten lapsen kaverintarve ja virikkeet. Mamman ei tarvis tehdä niiden eteen yhtään mitään. Kaikki muuhan on ihan mahdotonta, eikös vaan.

aaaaivan kaaauheaa jos äidin elämä helpottuisi samalla kun lapsen tarpeitakin ajatellaan. Ja äiti voisi keskittyä joskus myös kuopukseen samalla intensiteetillä kuin esikoiseen aikanaan, tämähän olisi kuopuksenkin edun ajattelua. Puhut ihan kuin äiti vetäisi lonkkaa kotona lapsen hoitopäivien ajan, vaikka siellähän on silloin vauvakin talossa.

Kun kannustaa ihmisiä tällaiseen ajattelumalliin.



Ja samalla ihmetellään, kuinka lapset maassamme voivat koko ajan huonommin ja huonommin ja kuinka monilla vanhemmilla on vanhemmuus niin kovin hukassa.

on KAUHEAA. Kyllä lapsi sen tajuaa, että on vain rasite jos äiti on vauvan kanssa kotona ja isompi dumpataan hoitoon.



Kysykää vaikka hoitajilta kuinka lapset ikävöivät vanhempiaan.

Meillä oli esikoinen 5, kun nuorempi syntyi ja olen pitänyt kokopäiväisenä koko ajan. Toki, menee hoitoon vasta joskus puoli ysin jälkeen ja haen jo kolmen maissa tai joskus myöhemmin, jos on joku aikatauluongelma. Ihan sama, mitä muut ajattelee. Sinänsä tää subjektiivinen päivähoito-oikeus on käsittämätön, mutta tottakai käytän sitä, kun kerran mahdollista.



Ei tuon ikäiselle ole kavereita kuin päiväkodissa ja nyt tyttö on eskarissa... ja laskee päiviä, kun pääsee taas takaisin sinne, vaikka kaveriaan näkeekin näin lomalla aina välillä.

ei voi pitää kokopäiväisenä jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona.

Mutta meillä on lapset, jotka meni vasta eskariin.

Ovat jo yläasteikäisiä ja hyvin ovat pärjänneet ryhmässä ja sosiaalisuudessa. Paljon ovat kehuja saaneet opettajilta.



Itse olen tyytyväinen ratkaisuun. Lapsuus on niin lyhyt aika ja olen onnellinen, että sain viettää heidän kanssaan ne vuodet.



Mutta sinä ap teet juuri niin kuin sinusta tuntuu parhaalta.

-Vie ainakin johkin epäsuosittuun päiväkotiin niin ei ole paikkaa oikeasti tarvitsevilta pois.

-Lapsesi kokee itsensä rasitteeksi mitä selvästi onkin. Kun on itse pienten lasten vanhempi niin viimeistään silloin kokee katkeruutta tai toistaa sinun virheitäsi

-Kerhoista ja liikuntaharrastuksista lapsi saa riittävästi ryhmätaitoja, ei NE NIIN IHMEELLISIÄ TAITOJA ole. Aika paljon riippuu lapsen luonteesta nekin ja eskarissa on KOKONAINEN VUOSI aikaa HIOA.

Suoraan sanottuna ihmettelen miksi hankit toisen lapsen jos kahden kanssa et pärjää etkä edes yritä.

on KAUHEAA. Kyllä lapsi sen tajuaa, että on vain rasite jos äiti on vauvan kanssa kotona ja isompi dumpataan hoitoon.

Kysykää vaikka hoitajilta kuinka lapset ikävöivät vanhempiaan.

Kyllä 5-vuotiaalle on mieletön kokemus, kun ei ole enää perheen pienin ja perheeseen syntyy vauva. Kaikki muut muutokset pitäisinkin hyvin pieninä. En siis tajua, miten on tämän kyseisen lapsen etu, että hänet erotetaan tutusta tarhasta ja tutuista leikkitovereista, eristetään kotiin, missä hän voi ihan konkreettisesti nähdä, miten äiti hoitaa lähes koko ajan vauvaa (imetys vie varsinkin aluksi aika lailla aikaa), miten hänen pitää leikkiä yksinään tai joskus vauvan nukkuessa äidin kanssa jne. Ihan ensimmäiset kuukaudet pienen vauvan kanssa voi olla melkoista sopeutumista ja rumbaa eikä aina niitä esikoisen ulkoiluja ehditä edes tekemään. Eikö se esikoinen nimenomaan koe olevansa rasite, ylimääräinen eikä edes vaivan arvoinen, kun yllättäen keskipisteenä on se vauva - nimenomaan vielä sen takia, että 5-vuotiaan tarpeet ovat hiukan erit kuin vaikkapa sen 2-vuotiaan, jolle riittää aika lailla äidin huomio.

Ainoa järkevä ratkaisu on ylläpitää 5-vuotiaan rutiineja ja tuttuva kaverisuhteita ainakin alkuun, ja kun vauva-arki alkaa sujua, voidaan hoitosuhde lopettaa tai laittaa katkolle. Tässäkin ketjussa mammat eivät ajattele lapsen parasta vaan itseään ja kuviteltuja verorahojaan. Veikkaanpa, että suurin osa näistä vastustajista on kotiäitejä, jotka ovat ottaneet lapsensa pois hoidosta ja hajoavat nyt siihen, että ne isommat eskaria lähenevät lapset tarvisisivat enemmän kaverikontakteja.

On jotenkin naurettavaa ratkaista perheen lapsen kaveriongelma sillä, että perheeseen hankitaan auto, jotta äiti pääsee viemään lasta kerhoon, jossa on aivan uudet kaverit ja aivan eri hoitajat, eri rutiinit ja erilainen päivärytmi. Vielä naurettavampaa on neuvoa, että muuttakaa ja hankkikaa talo lähiöstä. Av-palsta parhaimmillaan. MIllä rahalla sen lähiötalon voisi hankkia, kun yleensä siellä maalla on ne talot aika paljon halvempia? Pitäisikö perheen siis vauvan saatuaan muuttaa lähiöön, jotta esikoinen voisi menettää kavereiden ja tuttujen hoitajien lisäksi koko lähiympäristönsä ja perhe ahtautuisi johonkin kaksioon, koska onhan nyt hemmetin paljon tärkeämpää päästä sinne lähipuistoon kävellen kuin jatkaa lapsen hoitosuhdetta...

Taidattepa arvon av-mammat ampua tykeillä kärpäsiä... Mutta näinhän se on, kun käsitellään asioita omasta navasta käsin.

Oma siskoni on kotona hoidettu lapsi (minä ja veljeni olimme tarhalapsia 1-vuotiaasta lähtien mutta siskoni oli iltatähti). Äidin jouduttua sairaalaan pitkäksi aikaa hänet laitettiin 5-vuotiaana tarhaan, ja edelleen 23-vuotiaana hän kehuu tuon vuoden olleen hänen elämänsä paras. Yllättäen avautui aivan toisenlainen maailma, jossa oli kavereita, lauluhetkiä, askartelua, leikkejä, ja siskoni on niin sosiaalinen luonne, että en ihmettele, että hän muistaa edelleen tuon vuoden melkein päivälleen. :D

Nimittäin kaduttaa se, että annoin lapsen olla päivähoidossa päiväkodissa.



Nyt, kun itse olen siellä töissä, en kyllä omia lapsiani päiväkotiin veisi. Vaikka työskentelenkin pienessä ja hyvämaineisessa päiväkodissa, jossa oikeasti pyritään olemaan hyviä lapsille.