Te eroajat / eronneet! Tajuatteko te, että olette itse valinnoistanne vastuussa?

Valitsin väärin, olin väärä jne. Nyt on vastuu tunnustettu. Mitäs sitten seuraavaksi? Onko viisaita neuvoja?

Opettelet elämää.

Ap.

Voi rakas ap. Sinulle on ehkä helpompaa ajatella, että pystyt kontrolloimaan kaikkea elämässä, mutta sitten, kun saat lisää elämänkokemusta (sinun TÄYTYY olla melko nuori vielä) huomaat, ettei se niin menekään. Joskus elämä vaan voi mennä kaaoksenhallinnaksi, josta täytyy vaan selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla. Vastuu toki täytyy kantaa, mutta ei asioita - vaikka kovasti koetatkin muta vakuutella - voi aina ennustaa.

Ikää minulla on 32 vuotta, lapsia on 3 ja avioliittoa on takana 8 vuotta + sitä ennen nuoruudessa 1 pitkäaikainen suhde.

Ap.

kun nykyiset virheet on tunnustettu. Tässä muutama idea: Jos olet vielä huonosti voivassa suhtessa: - hakekaaa apua, etelänmatkan / uuden teeveen / auton / sohvan sijaan kannattaa sijoittaa pariterapiaan - keskustelkaa, laatikaa pelisäännöt suhteellenne - antakaa toisillenne aikaa, kuunnelkaa toisianne - tarkastele omaa toimintaasi kriittisesti, onko syy vain toisessa osapuolessa - arvioi odotuksiasi kriittisesti, odotatko realistisia asioita? Jos olet jo eronnut? - mieti mikä meni pieleen, mitä voit tehdä toisin tulevaisuudessa mahdollisessa uudessa suhteessasi? - mitä kriteerejä sinulla on uudelle puolisollesi? Mistä et ole valmis joustamaan? - miten kehität itseäsi? - muista, ettei kompromisseja voi tehdä olleellisissa asioissa, etkä voi tinkiä suhteen vuoksi perusvaatimuksista kuten turvallisuudentunteesta, vaatimuksesta luotettavuuden, tasa-arvoisuuden, yhteisten arvojen jakamise suhteen

Ap.

Valitettavasti totuus on aivan toinen. Tuolla kokemuspohjalla ap en olisi neuvomassa ketään.



Kuinka naivi täytyy olla jos tuollaista peräänkatsomista pitää merkkinä yhtään mistään? Minullakin on edelleen silmät päässäni vaikka olen naimisissa. Jos vastaani kävelee komea mies pidän häntä edelleen komeana siitä riippumatta olenko valmis pettämään miestäni vai en. Aivan 100% varmasti ap sinunkin miehesi pitää seksikästä naista edelleen seksikkäänä vaikka sinulle onkin uskollinen. Toisen ihmisen pään sisälle EI voi nähdä ja riskejä on otettava jos hakuaa elää. Riskejä voi minimoida mutta ei milloinkaan poistaa.



Oletetaan että ostan paketin voita, kaikista varotoimista ja viranomaisista huolimatta en voi varmasti sanoa etteikö siinä olisi vaikkapa listeriaa, vaan otan sen hallitun riskin joka ei koske vain minua vaan muitakin perheenjäseniäni.

Näin minulle ainakin kävi, tulin siis jätetyksi 42 vuotiaana, vaikka oma suunnitelma oli erilainen!

Itse en jättäisi, jos puolisossani ei olisi kriminaalitaipumusta tai ellei hän mitätöisi minua tai kohtelisi minuna epätaa-arvoisesti. Mutta onneksi en ole sännännyt sellaisen miehen kanssa avioon.



Jos puolisoni jättäisi olisi se kamalaa, mutta ei minun valintani.



Annoin yllä muutamia neuvoja,. Vastoin kommentteja en koe olevani lapsellinen ja kokematon - olen 43-vuotias, kolmen lapsen äiti, hyvin koulutettu ja pitkään naimisissa ollut. Yritän olla hyvä puoliso, kuunnella puolisoani, keskustella, antaa hänelle aikaani - samoin mieheni minua kohtaan.

iässä pitäisi pikku hiljaa tajuta se, että kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee. Minä en ole itse eronnut ja olen 15 vuotta hyvässä suhteessa elänyt, mutta en mene sanomaan, etteikö jotain siltikin voisi tapahtua - ja en todella kehtaisi nostaa itseäni jalustalle kuten kuten ap tekee.

Itse en jättäisi, jos puolisossani ei olisi kriminaalitaipumusta tai ellei hän mitätöisi minua tai kohtelisi minuna epätaa-arvoisesti. Mutta onneksi en ole sännännyt sellaisen miehen kanssa avioon.

Jos puolisoni jättäisi olisi se kamalaa, mutta ei minun valintani.

Annoin yllä muutamia neuvoja,. Vastoin kommentteja en koe olevani lapsellinen ja kokematon - olen 43-vuotias, kolmen lapsen äiti, hyvin koulutettu ja pitkään naimisissa ollut. Yritän olla hyvä puoliso, kuunnella puolisoani, keskustella, antaa hänelle aikaani - samoin mieheni minua kohtaan.

Ap edellyttää kaikilta paria valitsevilta onnellista lapsuutta ja sen tuottamaa kykyä turvalliseen kiintymyssuhteeseen, vankkaa mielenterveyttä sekä keski-ikäisen elämänkokemusta.



Valitettavasti minä ja moni muu sattui saamaan lapsuudenkodin, jossa ei ollut yhtään niin turvallista aikuista, että olisin voinut kehittää itselleni "normaalin" tavan kiintyä. Minulla ei ollut parinvalintaikään saapuessani pienintäkään mahdollisuutta tehdä oikeaa valintaa. En ollut nähnyt yhtään onnellista parisuhdetta enkä tiennyt, miten toisiaan kunnioittavat mies ja nainen kohtelevat toisiaan. Olisi ollut lottovoittoon verrattava sattuma, että joku itseäni selvästi terveempi mies olisi halunnut parisuhteen juuri minun kanssani. Niin ei käynyt.



Valtaosalla suomalaisista on jokin käsittelemätön lapsuuden trauma, joka ohjaa heitä vääriin parinvalintoihin. Yleensä pyritään toistamaan lapsuuden osatonta tilannetta. Tämä havaitaan useimmiten vasta yli 30-vuotiaana, kun lapset on jo tehty. Eron ja terapian tai itsetutkiskelun jälkeen sitten mahdollisesti osataan tehdä uusi, parempi valinta. Mutta ei tätä elämänkokemusta ollut vielä parikymppisellä.

kun nykyiset virheet on tunnustettu. Tässä muutama idea:

Jos olet vielä huonosti voivassa suhtessa:

- hakekaaa apua, etelänmatkan / uuden teeveen / auton / sohvan sijaan kannattaa sijoittaa pariterapiaan

- keskustelkaa, laatikaa pelisäännöt suhteellenne

- antakaa toisillenne aikaa, kuunnelkaa toisianne

- tarkastele omaa toimintaasi kriittisesti, onko syy vain toisessa osapuolessa

- arvioi odotuksiasi kriittisesti, odotatko realistisia asioita?

Jos olet jo eronnut?

- mieti mikä meni pieleen, mitä voit tehdä toisin tulevaisuudessa mahdollisessa uudessa suhteessasi?

- mitä kriteerejä sinulla on uudelle puolisollesi? Mistä et ole valmis joustamaan?

- miten kehität itseäsi?

- muista, ettei kompromisseja voi tehdä olleellisissa asioissa, etkä voi tinkiä suhteen vuoksi perusvaatimuksista kuten turvallisuudentunteesta, vaatimuksesta luotettavuuden, tasa-arvoisuuden, yhteisten arvojen jakamise suhteen

Läpikäytyä. Miksi meitä siis on syyllistettävä uudelleen ja uudelleen?

en voinut arvata että tämä maailman kiltein ihminen lähtee salamana, kun löytää 15-v. nuoremman. kaikkea ei voi ennakoida.

Olisit voinut (itsesi takia) herkistyä huomaamaan miehesi taipumusta huomioida naiskauneutta, ja muita naisia. Olisit huomannut, ettei hän nosta sinua jalustalle laittaen sinun etuasi aina etusijalle. Millainen mies oli kaveriporukassa; miten hän reagoi kavereiden juttuihin ympärillä olevista "hyvä peräisistä" naisista?

Tämäkään asia ei "vain tapahdu" yks kaks yllättäen, vaan merkit ovat olemassa.

Ap.

Mistä sinä tiedät tuon tapauksen naisten kauneudet/hyväperäisyydet ja jalustoille laittamiset?

Mikään ei ole niin rasittava kuin besser-wisser...ja ap pahimmasta päästä

Ap jätetään 10 vuoden päästä..... Näin minulle ainakin kävi, tulin siis jätetyksi 42 vuotiaana, vaikka oma suunnitelma oli erilainen!

Saanen selittää miksi luulen, ettei noin käy minulle:

Mieheni on kotoisin ydinperheestä, jossa isä ja äiti ovat rakastuneita toisiinsa (ja kaikin puolin onnellisessa avioliitossa) 40 yhdessäolovuoden jälkeenkin (avioliitossa näistä 37 vuotta).

Mieheni on saanut kotoaan mallin siitä, miten mies pitää omaa naistaan jalustalla; rakastaa tätä ja vaalii tämän naiseutta.

Mieheni kodin mallin mukaisesti perheen isä osallistuu kodin töihin ja lasten kasvatukseen tasavertaisesti yhdessä äidin kanssa.

Parisuhteessamme toteutuu kaikki nämä: olemme onnellisia yhdessä, jaamme samanlaiset arvot ja elämänkatsomuksen (näistä asioista on juteltu PALJON - on tärkeää tarkalleen ottaen tietää, miten toinen ajattelee) ja olemme tasa-arvoisia.

Mihinkään vähempään en olisi tyytynyt - enkä tyytynytkään (kyllä niitä yrittäjiä joka lähtöön oli).

Ap.

Mieheni oli ihannerakastajan perikuva. Hän palvoi maatakin jalkojeni alla eikä todellakaan vilkuillut muualle. Hänen ongelmansa oli siinä, että hän ei pystynyt elämään naisen kanssa rakastumisen ensi huuman päätyttyä. Hän halusi koko ajan pitää naistaan jalustalla ja palvottavana. Siksi hänen piti etsiä uusi ihastus aina uudelleen. Hän halusi myös kumppanin huomion olevan 100 % itsessään kuten rakastumisen alkuvaiheessa. Sellaista vain on vaikea toteuttaa, koska elämä tuo erilaisia vaikeuksia eteen, esimerkiksi sairautta, läheisten kuolemia, vaativia työtilanteitakin. En voinut mitenkään aavistaa, että heti, kun huomioni herpaantuisi hetkeksikin, tämä minua palvova mies livahtaisi palvomaan jotakuta muuta.



Ap ei näköjään ymmärrä pettävien miesten sielunrakenteesta yhtään mitään. Heitäkin on todella moneen junaan.

Sanoin suoraan mielipiteeni ja sanoin myös, että vanhempamme ovat vain onnellisia, jos hän eroaa. Itseasiassa äitini toivoo kovasti tuota. Oli aika helpottuneen kuuloinen, koska ainakin lapsuudenperheestä tulee tukea ikävässä tilanteessa. Toivotaan kovasti, että veli vielä löytäisi normaalin ja mukavan naisen! Onneksi kuviossa ei ole lapsia ja kannattaa nyt varoa, ettei tule "vahinkoa". Sanoin tuonkin suoraan, että muistaa sen, ettei tuossa tilanteessa jätä ehkäisyä naisen niskoille, jos jotain sellaista vielä on ja hanke on noin yksipuolinen.

Valtaosalla suomalaisista on jokin käsittelemätön lapsuuden trauma, joka ohjaa heitä vääriin parinvalintoihin. Yleensä pyritään toistamaan lapsuuden osatonta tilannetta. Tämä havaitaan useimmiten vasta yli 30-vuotiaana, kun lapset on jo tehty. Eron ja terapian tai itsetutkiskelun jälkeen sitten mahdollisesti osataan tehdä uusi, parempi valinta. Mutta ei tätä elämänkokemusta ollut vielä parikymppisellä.

Olen itse kotoisin rikkinäisestä perheestä, ja näin sellaisia omassa lapsuudessani aivan riittävästi sukulaisten ym. perheissä - jo hyvin pienenä katsoin sitä touhua sivusta sillä silmällä, että mietin, etten tuollaiseen tilanteeseen ainakaan laita aikuisena itseäni.

Alle 20 v. olin jo hyvin tietoinen siitä, mikä on onnistumisprosentti esimerkiksi kahdella avioeroperheen lapsella onnistua keskinäisessä suhteessaan - en ole koskaan varteen otettavana puolisona katsellut miestä, jolla on myös vastaavanlainen rikkinäinen tausta, kuin minulla - vaikka olisin kuinka ollut ihastunut häneen.

Miksi sen pitäisi olla jonkinlainen automaatio, että toistaa lapsuudenkotinsa virheitä ja vanhempiensa rikkinäisyyttä omassa elämässään? Tässä kohden juuri tarvitaan sitä omaa pohdintaa - ja vähemmän tempoilua.

Ap.

Mitään eteen tulevaa ei voinut ennakoida, mitään ei kannata jälkeenpäin käydä läpi, koska se syyllistää.



Olen eronnut kahdesta suhteesta ennen kuin perustein perheen neljän vuoden seurustelun jälkeen yli 30-vuotiaana. Ensimmäisen eron jälkeen säntäsin uuteen suhteeseen, toisen eron jälkeen pohdin kunnolla mikä meni pieleen omassa toiminnassani ja millaisen suhteen haluan. Keskustelin exäni ystävieni, vanhempieni ja terapeutin kanssa asiasta. Sen jälkeen olin minulla oli selvillä mitä puolistolani haen. Meni vuosia ennenkuin kuin löysin oikean ja tutustuin häneen rauhassa ennen kuin perustimme perheen.



Biologinen kello tikitti, mutta kyllä kannatti malttaa. Nyt olen onnellinen ja tämän onnen aion säilyttää sekä tehdä töitä sen eteen.

kun nykyiset virheet on tunnustettu. Tässä muutama idea: Jos olet vielä huonosti voivassa suhtessa: - hakekaaa apua, etelänmatkan / uuden teeveen / auton / sohvan sijaan kannattaa sijoittaa pariterapiaan - keskustelkaa, laatikaa pelisäännöt suhteellenne - antakaa toisillenne aikaa, kuunnelkaa toisianne - tarkastele omaa toimintaasi kriittisesti, onko syy vain toisessa osapuolessa - arvioi odotuksiasi kriittisesti, odotatko realistisia asioita? Jos olet jo eronnut? - mieti mikä meni pieleen, mitä voit tehdä toisin tulevaisuudessa mahdollisessa uudessa suhteessasi? - mitä kriteerejä sinulla on uudelle puolisollesi? Mistä et ole valmis joustamaan? - miten kehität itseäsi? - muista, ettei kompromisseja voi tehdä olleellisissa asioissa, etkä voi tinkiä suhteen vuoksi perusvaatimuksista kuten turvallisuudentunteesta, vaatimuksesta luotettavuuden, tasa-arvoisuuden, yhteisten arvojen jakamise suhteen

Mikään tässä EI yllätä yhtä ainoaa eroajaa. Läpikäytyä. Miksi meitä siis on syyllistettävä uudelleen ja uudelleen?

Miksi sitten jatkuvasti törmää näihin eroajiin, jotka sinisilmäisesti uskovat, että seuraavalla kerralla he kyllä onnistuvat paremmin ja kaikki sujuu upeasti - ilman minkäänlaista tarvetta tutkiskella omaa käytöstä, elettyä elämää ja tehtyjä virheitä sen tarkemmin? Kyse ei ole "syyllistämisestä" vaan aikuisten oman ajattelun herättelemisestä sinne, missä sitä ei vielä tarpeeksi ole.

Ap.

Mieheni oli ihannerakastajan perikuva. Hän palvoi maatakin jalkojeni alla eikä todellakaan vilkuillut muualle. Hänen ongelmansa oli siinä, että hän ei pystynyt elämään naisen kanssa rakastumisen ensi huuman päätyttyä. Hän halusi koko ajan pitää naistaan jalustalla ja palvottavana. Siksi hänen piti etsiä uusi ihastus aina uudelleen. Hän halusi myös kumppanin huomion olevan 100 % itsessään kuten rakastumisen alkuvaiheessa. Sellaista vain on vaikea toteuttaa, koska elämä tuo erilaisia vaikeuksia eteen, esimerkiksi sairautta, läheisten kuolemia, vaativia työtilanteitakin. En voinut mitenkään aavistaa, että heti, kun huomioni herpaantuisi hetkeksikin, tämä minua palvova mies livahtaisi palvomaan jotakuta muuta. Ap ei näköjään ymmärrä pettävien miesten sielunrakenteesta yhtään mitään. Heitäkin on todella moneen junaan.

Tämän kirjoituksesi avainkohta tulee tässä:

Siksi hänen piti etsiä uusi ihastus aina uudelleen

Eli tavallaan vastasit myös sinä omaan kysymykseesi. Tässä sinulle on yllä vastaus. Tiesit siis miehen aina etsivän uutta huumaa, eikä kestävän lainkaan arkea. Miksi luulit sen olevan toisenlaista sinun kohdallasi?

Näissä asioissa pitää olla brutaalin rehellinen itselleen; sitä tarkoitin sillä, kun sanoin, että merkit todennäköisesti ovat olleet ilmassa, mutta niitä ei tahdota nähdä.

Ap.

Hyvin harvalle naiselle riittäisi aviomies, jos häneltä edellytettäisiin niin paljon kuin ap edellytti omalta mieheltään (ei eroperheestä, vanhemmat rakastavat toisiaan edelleen, osaa käsitellä omaa naista hienosti). Täydellistä miestä tosin ap:n omahyväisyys saattaa viimeistään 10 vuoden päästä alkaa tympiä. Ei vältäämättä, mutta vaikuttaa siltä, että ap ei ole miehelleen riittävän hyvä.

että parisuhteen alussa n. 1xkk kuppilassa käyvä mies olisikin 8v kuluttua mies joka juo joka ilta, viipyy vk.loppuja ryyppy reissuilla.

Ei itse tunnista ongelmaa, eikä halua lähteä itse terapiaan taikka yhdessä parisuhdeterapiaan. Eikä omien sanojen mukaan halua muuttua eikä juomistaan vähentää.



Helvetin hyvin tajuan valintani, koska en halua omille pojilleni tämmöistä isän mallia antaa. Enkä tyttärelleni mallia jossa nainen hyväksyy ja alistuu kaikkeen paskaan mitä eteen tulee.

Ap:n mies on täydellinen Hyvin harvalle naiselle riittäisi aviomies, jos häneltä edellytettäisiin niin paljon kuin ap edellytti omalta mieheltään (ei eroperheestä, vanhemmat rakastavat toisiaan edelleen, osaa käsitellä omaa naista hienosti). Täydellistä miestä tosin ap:n omahyväisyys saattaa viimeistään 10 vuoden päästä alkaa tympiä. Ei vältäämättä, mutta vaikuttaa siltä, että ap ei ole miehelleen riittävän hyvä.

Ja yritän olla hänelle kyllin hyvä.

Mutta kyse ei olekaan siitä, että olisinko hänelle kyllin hyvä vai en - hän halusi olla juuri minun kanssani, valitsi minut vaimokseen ja tahtoi perustaa perheen kanssani. Jos en olisi juuri häntä tavannut, en usko, että olisin koskaan perhettä perustanut, sillä en ollut valmis tekemään tämän asian suhteen kompromisseja.

Tässä ollaan nyt lähdetty ruotimaan sitä, että minä pidän itseäni besserwisserinä, täydellisenä ja herra ties minä muuna - mutta pointti onkin siinä, että NÄIN JOKAISEN NAISEN TULISI TUNTEA ITSESTÄÄN. ? Ihan jokainen meistä ansaitsee täydellisen miehen!! Ja parhaan mahdollisen isän lapsilleen!

Tämä yliseksuaalinen (seksuaalisuutta korostava ja naista esineellistävä) yhteiskunta ikäänkuin painostaa naisia parisuhteeseen ja perhe-elämään, ja kumppaniksi kelpaa sitten kuka tahansa kaksilahkeinen vailla sen kummempaa ajatusta.

Elämän fakta on se, että nainen kuitenkin on vastuussa seksuaalisuudestaan ja syntyvistä lapsista ihan eri tavalla, ja pidemmällä tähtäimellä, kuin mies (biologinen tosiasia). Jos perhettä ja lapsia haluaa, pitää siis valita viisaasti, ja arvottaa itseään niin korkealle, ettei tyydy mihinkään vähempiarvoiseen.

Ap.