Lue keskustelun säännöt.
Voi kamala, näin äsken ostoskeskuksessa itkevän nuoren äidin......
15.12.2010 |
Vauvan kanssa. Äiti istui penkillä vauvan kanssa, vauvalla oli kasvot aivan siniset ja itki täyttä kurkkua. Äiti toisteli itku kurkussa voi pieni kulta raasu älä itke ei mitään hätää ja pussaili itkevää vauvaa. Olikohan vauva paleltunut pahoin vai mikähän sillä oli? Teki ihan pahaa itselläkin.
Kommentit (64)
äidille voisi tuollaisen konkreettisen avun lisäksi tarjota sympatiaa, tunteen siitä että joku välittää, palan ihmisyyttä. :) Itse ainakin olisin tosi kiitollinen jos joku vieras tai tuttu reagoisi minuun ja lapseeni tuollaisessa tilanteessa. Ja jos en kaipaisi ketään siihen tilanteeseen, sanoisin että kyllä tämä tästä, kiitos, tai muutoin kieltäytyisin avusta. Riippuen mikä tilanne ja mielentilani olisi.
t. 61
Minä ainakin toivoisin olevani näkymätön tuollaisessa tilanteessa, ja se, että aiheuttaisin vieraalle päänvaivaa saisi minut voimaan vielä moninkertaisesti pahemmin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä äiti oli lopen väsynyt itsekin, hänen käsiään särki koska oli kantanut lasta jo pitkään ja olisi ottanut mielellään pienen lepohetken, vaikkei vauva olisikaan hiljentynyt vieraassa sylissä. Ehkä hän tosiaan oli hyvin nuori ja peloissaan onko vauvalla joku vialla muttei tiennyt pitääkö soittaa ambulanssia vai mikä sitä vaivaa, ja miettii vaan mitä mä teen ja apua kun kaikki tuijottaa ja mä en kestä enää.
Mikä estää kysymästä?? Mitä sitten, jos vastaus olisi että painu vttuun neuvomasta, voihan se vastaus olla kiitollisuuttakin välittämisestä, vaikkei mitään konkreettista voisi tehdä.
Olisihan apua voinut tarjota, mutta ihan oikeasti, mitä ulkopuolinen voisi tuossa tehdä? Kaapata lapsen syliinsä "annas kun mä näytän, miten vauvaa hoidetaan kun sä et selvästikään osaa". Tarjota äidille nenäliinaa? Kahvikupillisen? Soittaa taksin? Mitä ajatte takaa te, jotka olisitte tietenkin rientäneet auttamaan...
Tässä sen huomaa, että me ihmiset ollaan niin erilaisia. Kyllä minäkin välillä koen että haluaisin olla näkymätön, juuri niissä tilanteissa kun olen itkenyt julkisella paikalla. Siitä huolimatta mulla on ollut halu jollain tavoin tulla huomatuksi (vaikka se ristiriitaiselta ehkä kuulostaakin), eli vaikka haluaisin ettei kukaan huomaisi itkuani/häpeäisin sitä että itken, niin silti olisin otettu jos joku tarjoaisi apuaan mikäli sen huomaisi. En tietenkään voi yleistää, että muut ajattelisivat kanssani samoin, mutta itse haluan pyrkiä toimimaan näin kun itse asian parhaimmaksi katson. Auttavaan käteen voi aina tarttua ytai olla tarttumatta, mutta se ei ole mahdollista jos joku ei ensin sitä kättään ojenna.
äidille voisi tuollaisen konkreettisen avun lisäksi tarjota sympatiaa, tunteen siitä että joku välittää, palan ihmisyyttä. :) Itse ainakin olisin tosi kiitollinen jos joku vieras tai tuttu reagoisi minuun ja lapseeni tuollaisessa tilanteessa. Ja jos en kaipaisi ketään siihen tilanteeseen, sanoisin että kyllä tämä tästä, kiitos, tai muutoin kieltäytyisin avusta. Riippuen mikä tilanne ja mielentilani olisi.
t. 61