Miten jaatte joulut? Vuoroitellen anoppilassa ja oman äidin luona vai miten?
Me olemme joka joulu omien vanhempiemme luona eli joulun erossa toisistamme :(
Mites sitten kun saadaan lapsia toimitaan?
Nyt olen kolmannella kuulla raskaana eli ei vielä ajankohtaista
Kommentit (63)
Viime joulu oltiin kotona, miehen vanhemmat oli kylässä. Nyt mennään minun vanhemmilleni, koska he eivät halunneet tulla meille (vanhoja ihmisiä, ajomatka rassaa jne. Jos olisivat tulleet, olisin pyytänyt anoppilan väkeäkin.
Vuorojoulut on ollut käytössä n. 14 vuotta ja toimii ihan ok. Kukaan ei vedä hernettä nenään siitäkään, jos halutaan olla kotona.
Minusta jouluna on kiva olla isommalla porukalla. Siksi ajelen ihan mielelläni sen muutaman tunnin. Meillä mummoloihin on 150 ja 200 km, eri suunnilla toisistaan.
Me asumme kaikki samassa kaupungissa, joten ei tarvitse reissata montaa kilsaa.
Siitä lähtien kun on miehen kanssa oltu yhdessä, niin ollaan vietetty joulu omillamme. Joskus kutsuttu äidit meille tai otettu mukaan reissuun.
Emme ole koskaan tämän 19v aikana viettäneet joulua äideillämme.
viettää joulu oman perheen kesken kotona. Jouluna kuuluu (mun mielestä) olla lähisukulaisten kanssa ja mieluiten maalla (asutaan kaupungissa). Yksi joulu ollaan 10 yhteisen vuoden aikana oltu kotona ja silloin oli mun vanhemmat ja sisko meillä aattona. Muuten ollaan aina vuoro vuosina aatto toisen vanhemmilla ja joulupäivänä siirrytään sitten toisen vanhemmille. Molemmat isovanhemmat saavat viettää jouluna aikaa lastenlastensa kanssa ja me näemme kaikki läheiset sukulaiset. Itse en pääse joulutunnelmaan ilman noita tekijöitä. Meillä tosin ei välimatkaa ole kuin tunti mun vanhemmille, sieltä tunti miehen vanhemmille ja sieltä puoli tuntia kotiin. Eli ei mene autossa istuessa joulu kuitenkaan.
Meidän 5henkinen perhe+koira on ihan kivasti puuhaa ja nautintoa ympärillä- ankeaksi sitä ei voi sanoa. Lapset kuitenkin kaipaavat myös huomiota ja apua lahjojen kanssa, vaikka eivät niin pieniä enää olekaan. Ulkoilu ja saunominen on myös koko perheenä yhdessä mukavaa. Sitten kun tuo rumba on saatu ohi, niin mielelläni hetken rauhoitun miehen kanssa kahdestaan.
Oikeasti meidän (11v,9v ja 5v) lapset on ihanaa seuraa jouluisinkin. Perheen kesken on kiva tehdä asioita, pelailla ja jutella.
niin päätimme, että vietetään joulut tästä lähin omassa kotonamme. Ne jotka haluavat nähdä meitä, niin tulevat meille. Joskus joku yrittää vetää hernettä nenään, mutta se ei haittaa mua.
Ihan oman jaksamisen ja muun mukaan kuljetaan isovanhemmilla :)
meilläkin oli tuo järjestely kuin teillä nyt. Nyt kun on lapsia niin jokatoinen jouluaatto minun äitini luona, joka toinen miehen vanhempien luona ja tapaninpäivä isäni luona (hänelle joulu ei merkitse niin paljon). Kaikki asumme lähekkäin. Muistaakseni vielä ratkaisimme arvalla esikoisen synnyttyä, kumman äidin luona eka aatto :) ja sen jälkeen vuorottain.
Me olemme joka joulu omien vanhempiemme luona eli joulun erossa toisistamme :(
Mites sitten kun saadaan lapsia toimitaan?
Nyt olen kolmannella kuulla raskaana eli ei vielä ajankohtaista
mun vanhempien luona, kotona ja anoppilassa. Tänä vuonna vuorossa mun vanhemmat, sieltä sitten ajellaan anoppilan kautta kotiin Tapanina tai 27. päivä. Viime joulu oltiin kotona, Tapanina lähdettiin mun vanhempien luo (kun oli lomapäiviä).
Miehen vanhemmat ei juuri vietä joulua. Mun äidin luona oltiin viime jouluna, mutta se ei kyllä ollut hyvä...
Ollaan joulut kotona ja toisinaan on tullut pari sinkkukaveria meille. Kuten tänä vuonna :)
vuorotellen aatto toisessa ja joulupäivä toisessa. Mummolat on lähekkäin, kotipaikkakunnallamme.
Parina vuonna välissä olemme olleet keskenämme kotona koska olen ollut töissä. Kotijoulutkin on olleet ihan kivoja.
Vuorovuosin aatto anoppilassa/mun vanhemmilla ja joulupäivänä sitten toiselle.
Sisarustemme kanssa joulut on sovittu vietettävän samoin, eli siskoni perheineen tulee tänä vuonna vanhempieni luokse kuten mekin ja ensi vuonna sitten näemme anoppilassa miehen siskonkin perheen. Tässä järjestelmässä on mukana vielä vanhempiemmekin sisaruksia perheineen. Hyvin toimii. Meillä joulunviettoon kuuluu erottomattomasti lähisuku.
Sukulaiset (isovanhemmat ja sisarukset) ovat tervetulleita meille.
että nyt kun olemme vielä lapseton pariskunta niin vierailemme aattona molempien vanhempien luona. Asutaan kaikki (me sekä miehen ja minun vanhemmat) alle 10km etäisyydellä toisistamme.
Nyt vielä järjestely menee niin että ensin mies menee omille vanhemmilleen ja minä omilleni. Sitten mies tulee hakemaan minut ja jää samalla hetkeksi myös kyläilemään. Sitten mennään miehen vanhempien luokse ja ollaan siellä kylässä. Ilta vietetään kaksisteen kotona.
Ensi vuonna kun on lapsikin niin todennäköisesti mennään yhdessä perheenä jomman kumman vanhemmille pidemmäksi aikaa ja käydään vain pikavisiitillä toisten luona. Joulupäivänä voidaan sitten mennä sitten vaikka pidemmälle visitiille siihen paikkaan joka jäi vähemmälle huomiolle.
Itse haluan ainakin käydä aattona kyläilemässä sillä en valmista kotiin mitään jouluruokia vaikka muut koristelut tms onkin kunnossa. Olisi tosi ankeaa jos ei mentäisi käymään missään kun jäisi kaikki jouluherkut syömättä. Meillä tuo toinen osapuoli ei syö mitään mikä kuuluu perinteiseen joulupöytään niin koen kovin turhana alkaa tekemään mitään murkinaa vain itselleni.
Sillä erotuksella, että anoppila on meidän kanssa samassa kaupungissa ja minun sukulaiset asuvat n. 100km:n päässä.
Ja meillä erona myös se, että vaikka olisi "anoppila vuosi" niin menemme aaton aattona minun vanhemmilleni, ja käymme minun mummollani (sukuateria ollut jo n. 40 vuotta siellä) syömässä aattona päivällä ja ajamme sitten sieltä aattoillaksi joko anoppilaan tai meille ja pukki tulee sitten sinne missä ikinä olemmekin :)
Meillä on mummoloiden välimatka n. 150 km, ja meiltä kotoa toiseen mummolaan 50 ja toiseen tuo 150 km.
Aatto vuorovuosin jommassa kummassa. Sisarusten perheet synkkaavat omat vuotensa niin, että kun ollaan minun kotonani, siellä ovat myös minun sisarukseni perheineen - ja miehen veli perheineen on niinä vuosina ulkomailla veljen vaimon kotona. Vaihdamme mummolaa joulupäivänä tai tapanina.
Homma toimii sinänsä ihan hyvin, koska molemmissa suvuissa on sama malli käytössä. Parina vuonna olen yrittänyt ehdottaa, että jos oltaiskin kotona, mutta nyt lapset mokomat (4 ja 7 v) ovat jo niin kiinni tässä perinteessä, etteivät suostu siitä luopumaan. Ja onhan se helppoa mennä valmiisiin pöytiin, mutta toisaalta olisi kiva rauhoittua kotonakin. Koska asia näyttää olevan muille tärkeämpi kuin minulle, niin menköön näin ;)
P.S. taisi olla tämä vuorojoulusysteemi käytössä jo kaksinoloaikana ihan ensimmäisiä vuosia lukuun ottamatta.
ollaan oman perheen kanssa kotona. Ihanaa olla omassa rauhassa ilman hirveää sukulaishössötystä,joka mummoloissa tuppaisi aina olemaan.
Kolmena jouluna appivanhemmat ovat olleet meillä ja nyt onneksi ihan oman perheen kesken. Itselleni joulu on hyvä ruokaa, ulkoilua lasten kanssa, saunomista pihasaunassa ja vain sellaista perheen kesken rauhoittumista. Joulu katkaisee mukavasti kauheat työkiireet.
Ollaan omalla porukalla omassa kotonamme.
Mä olen lasten kanssa päivät kotona, joten olen heidän kanssaan ns. aina. Siksi en kaipaa vain oman perheen kanssa olemista jouluna, vaan kokisen sen ankeaksi. Mä en saa joulufiilistä menemällä jouluaattona lasten kanssa kerrostalon pihalle leikkimään tai yhteiseen joulusaunaan. Saan sen fiiliksen maalla vanhempien/appivanhempien luona, missä on takka päällä, puulämmitteinen sauna, maalaismaisema jne. Oman perheen kanssa on muulloin kyllä ihana olla, mutta jouluna haluan jotain muutakin.
kunnes ressi voitti ja luovutimme ja olemme siitä pitäen viettäneet joulun kotona. Ehdottomasti paras ratkaisu.
viettää joulu oman perheen kesken kotona. Jouluna kuuluu (mun mielestä) olla lähisukulaisten kanssa ja mieluiten maalla (asutaan kaupungissa). Yksi joulu ollaan 10 yhteisen vuoden aikana oltu kotona ja silloin oli mun vanhemmat ja sisko meillä aattona. Muuten ollaan aina vuoro vuosina aatto toisen vanhemmilla ja joulupäivänä siirrytään sitten toisen vanhemmille. Molemmat isovanhemmat saavat viettää jouluna aikaa lastenlastensa kanssa ja me näemme kaikki läheiset sukulaiset. Itse en pääse joulutunnelmaan ilman noita tekijöitä.
Meillä tosin ei välimatkaa ole kuin tunti mun vanhemmille, sieltä tunti miehen vanhemmille ja sieltä puoli tuntia kotiin. Eli ei mene autossa istuessa joulu kuitenkaan.