11-vuotiaalla vapaata treeneistä joulunaikana neljänä päivänä. Mitä mieltä olette?
Kyseessä on syksyllä aloittanut rytmisen voimistelun kilparyhmä. Syyslomaviikolla oli treenit kuutena päivänä eli taukoa treeneissä ei ollut. Nyt joululomalla jää ainoastaan neljä perättäistä päivää ilman treenejä. Onko tämä aivan normaali treenikalenteri voimistelijoilla? Kyseessä on 10-13 -vuotiaiden ryhmä. Eikö kilparyhmät pidä taukoa milloinkaan?!? Valmentajien mielestä nytkin jo mennään minimimäärällä harjoitustunteja.
Kommentit (27)
Ja koko muu perhe tanssiin sitten myös "tatjaana"-valmentajan pillin mukaan?
Loma-aikoina on hyvä treenata, kun ei ole koulua. Saako teillä olla treeneistä kuitenkin pois, esim. perheen mummolamatkan ym. takia? Jos ei saa (tai ei mielellään), niin sitten on aika tiukkaa. Jos voi tarvittaessa pitää "omaa lomaa", niin sitten on minusta ok. Kaikki eivät lähde mihinkään ja lomalla on tosiaan yleensä hyvää aikaa treenata. Pitkiä taukoja tuskin pidetään, koska muuten ei enää taivu samalla tavalla kuin jatkuvasti treenaamalla. Ja jos ovat vasta aloittaneita (kilparyhmänä) ja ikää jo 10-13-vuotta, niin valmentajat haluavat ehkä tehostettua treeniä. Miten paljon ovat treenanneet ennen? 13 on minusta jo aika vanha aloittamaan kilparyhmässä, tosin en sen paremmin tunne rytmistä voimistelua ja sen käytäntöjä (oma lapseni harrastaa toista voimistelulajia, tuttavista löytyy kyllä rytmisenkin harrastajia).
mutta nämä harrastukset ovat nykyään viemässä lasten ja perheiden kaiken vapaa-ajan. Ihan kiva harrastaa, mutta voiko harrastaa jotain, joka ei olisi niin uskomattoman sitovaa ja päämäärätietoista.
Kannattaisi varmaan siirtyä johonkin harrasteryhmään, jos haluaa pitää lomaa...
ensimmäiset vuodet oli mukavaa kaikille, mutta viime vuosina lasta ei ole kotona näkynyt: Suoraan koulusta treeneihin, jotka kestävät useamman tunnin, illalla kotiin nukkumaan. Viikonloppusinkaan ei näe, kun perjantaisin lähtö kisamatkalle milloin mihinkin kaupunkiin, ja sunnuntai iltana takaisin. Ovat siis joukkueena jo "liian hyvii" eli sill tasolla, että kisoissa on pakko käyda koko ajan, kun niissä pärjää. Lomia ei ole, eikä vapaa-aikaa. Tyttö haluaa harrastaa, eikä me viitsitä kieltaa, kun on kauan harrastanut ja siitä tykkää, mutta olisi kiva nähdä tyttöä joskus, ja TUNTEA oikeasti oma tyttärensä.ä
Seurahan ei PAKOTA harrastamaan. Vanhemmat ja lapset tekevät itse päätöksensä. Ei seura voi ruveta hyppimään jokaisen perheen toiveiden mukaan.
Jos teitä harmittaa ko. touhu, lopettakaa!
So simple!
tauko oli 6pv. Eli 11-vuotiaan harjoitusmäärät tuntuvat tähän verrattuna normaaleilta kilpavoimistelijna harjoitusmääriltä
jostain löytyisi joku harrasteryhmä? Kilparyhmässä se valitettavasti tuppaa olemaan tuollaista ja se on juuri syynä miksen ole ikinä lasta näihin kilpahenkisiin lajeihin ohjannut (esim taitoluistelu, jossa jo alle kouluikäisillä oli kahdet harkat ja yhdet tai kahdet oheisharkat viikossa). Karsastan todella paljon ajatusta 6-7 treenipäivän viikkotahdista.
Toisaalta jos lapsi itse jaksaa ja tykkää ja koulu ja muu sosiaalinen elämä sujuu, niin mielestäni harrastusta ei pidä kieltää. Siispä oma 11-vuotias käy joka päivä harrastamassa - ei tavoitteellisesti tosin :)
Ammattitaitoinen valmantaja ymmärtää kyllä, jos kerrot lapsen väsymisestä hänelle. Ei kai heidänkään tarkoituksena ole kuluttaa lapsia loppuun vaan valmentaa heistä mahdollisimman taitavia.
Oma lapseni harrastaa tavoitteellisesti lajiaan ja harjoitusmäärät ovat suuret. Aina on kuitenkin saatu ihan järkevästi räätälöityä sopiva treenimäärä, vaikka muu ryhmä harjoittelisikin enemmän. Kyse tosin ei ole joukkuelajista.
Ja vanhempana kannattaa selittää asia ihan aikuisten oikeesti. En usko, että riittää, jos lapsi sanoo treeneissä, ettei jaksa.
Mutta missään nimessä ei kannata lasta ajaa uupumukseen harrastuksen takia. Se on kuitenkin vaan harrastus.
kilpaurheilua, jos ei treenaa ei pärjää. Vaikka lapsesi treenaisikin useasti viikossa, ei treenit ole joka kerta rääkkiä. Valmentaja on varmasti rytmittänyt treenit niin, että elimistö jaksaa ja palautuu. Toki täytyy saada riittävästi unta ja syödä monipuolisesti. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Kilpailu on kovaa!
niihin pyritään ja päästään. Varmasti tehdään selväksi vaatimukset sitoutumisesta ja harkkamääristä. Miksi menitte sinne jos, ette jaksa tai halua. Antakaa paikka sellaiselle lapselle jolla on motivaatio kohdallaan.
En ymmärrä. Etsi hyvä ap lapsellesi joku terveempi harrastus! Ihan idioottimaista touhua eikä varmsti ole lapsille hyväksi jos harjoitusmäärät tuota luokkaa!
Loma-aikoina on hyvä treenata, kun ei ole koulua. Saako teillä olla treeneistä kuitenkin pois, esim. perheen mummolamatkan ym. takia? Jos ei saa (tai ei mielellään), niin sitten on aika tiukkaa. Jos voi tarvittaessa pitää "omaa lomaa", niin sitten on minusta ok. Kaikki eivät lähde mihinkään ja lomalla on tosiaan yleensä hyvää aikaa treenata. Pitkiä taukoja tuskin pidetään, koska muuten ei enää taivu samalla tavalla kuin jatkuvasti treenaamalla. Ja jos ovat vasta aloittaneita (kilparyhmänä) ja ikää jo 10-13-vuotta, niin valmentajat haluavat ehkä tehostettua treeniä. Miten paljon ovat treenanneet ennen? 13 on minusta jo aika vanha aloittamaan kilparyhmässä, tosin en sen paremmin tunne rytmistä voimistelua ja sen käytäntöjä (oma lapseni harrastaa toista voimistelulajia, tuttavista löytyy kyllä rytmisenkin harrastajia).
Esim. kokeisiin lukeminen ei ole syy poissaoloon. On ilmoitettu, että ellei ole pätevää syytä poissaoloon, lentää automaattisesti ulos joukkueesta.
Harrasteryhmää ei ole, on ainoastaan kilparyhmä. Meille vanhemmille ei ole kerrottu, mikä on ryhmän tavoite. Ennen harrastuksen aloittamista treenien määräksi on ilmoitettu 2pv/vko. Nyt niitä on pahimmillaan jopa seitsemänä päivänä viikossa.
Tyttö tykkää lajista, mutta alkaa ilmiselvästi väsähtämään tiukkaan tahtiin. Joudun todennäköisesti kieltämään koko harrastuksen. :(
ap
Mitä mieltä muuta vanhemmat ovat? Entä lapset? Jos muut näkevät tilanteen ok:na, teidän on vaan sitten päätettävä, miten paljon olette valmiit uhraamaan aikaa tuolle harrastukselle.
Sellainen ei vetele, että syksyllä tuntikuvauksena on 2 krt/vko ja jo samana talvena vedetään joka ilta ilman taukoja. Kysy muilta vanhemmilta tukea, luulisi että korpeaa jotakuta muutakin.
Mutta lajivalinta on kyllä sekin pahasti pielessä leppoisaa harrastamista haluavalle. Jos lapsi vaikuttaa nyt jo väsyneeltä tahtiin, on oikea aika ehdottaa jotain muuta ennen kuin menee liikunnan ilo kokonaan!
Suosittelen jotakin tanssillista ryhmälajia tilalle. Meillä 7-vuotias harrastaa joukkuevoimistelua, ja seurassa on erikseen ryhmät eri tavoitetasoille: mestaruussarjaan, kilpasarjaan (ns. harrastekilpa) ja tanssilliseen voimisteluun, jossa ei kilpailla. Lisäksi on vielä showtanssiryhmiä, joista niistäkin osa kilpailee ja osa ei.
Eikä olla missään Espoon ihmemaassa, joten luulisi tarjontaa löytyvän muualtakin kuin täältä :)
Tsemppiä, nämä on aika hankalia juttuja. Itse mietin, koska ollaan tuossa tilanteessa - nyt treenejä 2/vko + yhdet puolivapaaehtoiset, joulutauko 3 viikkoa.
Esim. kokeisiin lukeminen ei ole syy poissaoloon. On ilmoitettu, että ellei ole pätevää syytä poissaoloon, lentää automaattisesti ulos joukkueesta. Harrasteryhmää ei ole, on ainoastaan kilparyhmä. Meille vanhemmille ei ole kerrottu, mikä on ryhmän tavoite. Ennen harrastuksen aloittamista treenien määräksi on ilmoitettu 2pv/vko. Nyt niitä on pahimmillaan jopa seitsemänä päivänä viikossa. Tyttö tykkää lajista, mutta alkaa ilmiselvästi väsähtämään tiukkaan tahtiin. Joudun todennäköisesti kieltämään koko harrastuksen. :( ap
Tarvitseehan lapsen keho lepoakin kasvaakseen ja kehittyäkseen. Minä en antaisi kasvavan lapsen harrastaa noin kovasti. Miten muuten kesälomalla tehdään?
Omakin lapsi harrastaa aktiivisesti urheilua (painia) ja on 11-vuotias, kilpailee myös. Hänellä on harkat kolmesti viikossa, mutta poisjääntiin ei kyllä mitään syitä tarvita. Joululomalla lienee 1-2 viikkoa taukoa harkoista, kesällä pitkä tauko, jolloin toivotaan tietysti omaehtoista liikkumista.
Mitä mieltä muuta vanhemmat ovat? Entä lapset? Jos muut näkevät tilanteen ok:na, teidän on vaan sitten päätettävä, miten paljon olette valmiit uhraamaan aikaa tuolle harrastukselle.
että treenimäärä on nyt jo minimissä!
Saatiinkin jo nipottaja-vanhempien leima otsaamme, kun uskallettiin ehdottaa löysäämistä harjoittelukalenteriin. Muita vanhempia en tunne, koska lapset käyvät itsenäisesti tunneilla. Mulla ei ole mitään käsitystä koko lajin vaatimuksista, mutta tuntuu kyllä aivan älyttömältä touhulta.
ap
...niin rytminen on luultavasti se kaikkein hulluin laji, mitä tulee lasten treenaamiseen. Siinä kun ollaan "uran huipulla" tosi nuorena, parikymppinen alkaa olla jo vanha.
Sikäli voit olla melko varma, että tyyli ei muutu. Suosittelen lajinvaihtoa, vaikka mitä ilmeisimmin rytmisestäkin joku tykkää... (ja tästä lienee selvää mitä itse ajattelen)
Täällä meillä päin on ainakin kilpauinnissakin 12-vuotiailla tosissaan kilpailevilla 7 kertaa viikossa treenit, ja 13-vuotiailla 8. Näin siis eräässä seurassa, eräässä ryhmässä, vaihtelua tietenkin on motivaatiotason mukaan.