Joudun ilmeisesti vaihtamaan työpaikkaa kollegan allergian takia
Minulla on kiva työpaikka, jossa viihdyn ja tykkään työstäni. Olen ollut samassa paikassa reilut 8 vuotta. En haluaisi vaihtaa paikkaa, mutta kollegan allergia on ajautunut nyt siihen pisteeseen, että mulla alkaa olla mitta täynnä.
Istun kollegani kanssa samassa huoneessa. Noin pari vuotta sitten hän alkoi saada hengitysvaikeuksia aina kun huomasi minun tai jonkun muun käyttävän hajuvettä. Sitten tuli tuoksuvat hiuslakat ja muut.
Nykyään ollaan siinä pisteessä, että en saisi käyttää mitään kauneudenhoitotuotteita dödöt mukaan lukien. Ja käytän siis ihan kaupan tavisreksonaa, Lorealin markettihiuslakkaa yms. jotka ei todellakaan juurikaan tuoksu. Mä oon niin kypsä koko asiaan.
En todellakaan aio ruveta metsästelemään / maksamaan jostain erikoistuotteista, joissa ei ole tuoksua ollenkaan. Enkä myöskään halua käydä töissä hieltä haisevana röllipeikkona, joten ainoa vaihtoehto näköjään on vaihtaa työpaikkaa, vaikka en haluaisi. Ja kaikkein eniten tässä kismittää se, että kollegan alleria on suurimmalta osin vahvasti liioteltua ellei peräti kokonaan teeskenneltyä. Argh!
Kommentit (86)
vierailijoilta hajuvedet esimerkiksi. Se on voivoi, mutta sinun täytyy varmaan sinnekin päästä hajuvesille haisevana.
ja jos työkaveri ei sitä siedä niin voivoi ja se ei ole minun ongelmani.
Naurettavaa vaatia naista olemaan tuoksuttomana.
siltä hysteeriseltä hajusteallergikolta, että vika on varmaan huoneen siivouksessa käytetyissä aineissa, ei sinussa, jos käytät hajusteettomia hygienia tuotteita. Ei ole sinun tehtäväsi vaihtaa työpaikkaa, jos toinen vetää itsensä noin työkyvyttömäksi, olettaen että omalta kohdaltasi olet jo joustanut. T: hajusteallergikko
Minä saan hajuvesistä ja monista tuoksuvista hiustuotteista, pyykinpesuaineista jne hengenahdistusta. Pahimmillaan joudun käyttää astmalääkkeitä että kohtaus helpottaa mutta monesti vain hengitys käy raskaaksi.Voisiko allergiselle järjestää oman työpisteen kauemmaksi muista ? Itse olen pärjäillyt hyvin. Palavereissa ym. koetin valita istumapaikan niin ettei vieressäni ollut voimakkaita tuoksuja. Samoin koulussa vaihdoin välillä istumaan toiselle puolelle luokkahuoneetta jos joku oli kylpenyt hajusteissa. Aina on sattunut töissä sellainen huonekaveri että ei ole ollut ongelmia mutta jos olisi ollut niin olisin pyytänyt uutta työpistettä.
Mielestäni molemmat voisivat joustaa. Allerginen voi itsekkin siirtyä sivummalle jos on huono olo tai joskus sietää vähän oireitakin (jos ne eivät ole vakavia). Toisaalta työkaverit voi varmasti jonkin verran joustaa siinä etteivät käytä voimakkaita tuoksuja. Mutta kohtuus kaikessa.
Meillä se allerginen välttelee, koska hänellä on ne oireet. Palavereissa istuu iskkunan vieressä jonka saa auki. Työnantajan järjestetävä työntekijälle oma huone.
Joskus palaverin jälkeen menen suoraan vessaan oksentamaan, kun migreeni on lauennut työkaverin tai asiakkaan hajuveden vuoksi. Ei ole kivaa, eikä taatusti teeskenneltyä.
Kynsilakkaa en missään tapauksessa pysty käyttämään. Kynsilakan poistoaineen haju on yksi pahimmista migreenin laukaisijoista. Uskon, että työkaverisi ei ole oikeasti allerginen.
ei ole mitään järkeä lähteä vaihtamaan työpaikkaa siksi, että on tuollainen kolleega.
Työtoverin ongelmat eivät ole sinun ongelmia ja tuo toiminta on jo työpaikkakiusaamisen tasolla.
Työpaikan vaihto ei ole helppooa, eikä ole ollenkaan sanottua, että löyd't uuden viihtyisän ja itsellesi sopivan työn jostain muualta. Ja taasko sitten vaihdat paikkaa jos osuu kohdella hankala ihminen.
Niitä hankalia yli 50.v naisia kun valitettavasti tuppaa löytymään kaikilta varsinkin naisvaltaisilta aloilta. Oikeasti en ihmettele, että työnantajat välttelevät sen ikäisten naisten palkkaamista, kun hyvin monilla alkaa olla sitten niitä ongelmia korvien välissä.
Mutta siis olet oman osuutesi tehnyt, kun olet luopunut hajuvedestä ja haisevista hiuslakoista. Enempää ei tarvitse tehdä (varsinkin kun eukko itse käyttää kynsilakkaa ym kosmetiikka tuotteita)
En muuten käsitä onko täällä palstalla näin lukutaidotonta porukkaa, ihmiset sanoo että sinun pitäisi luopua kosmetiikasta, joita tämä luulotautinen sitten itse käyttää -hohhoijaa.
SAno esimiehelle, että haluat tehdä ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta ja kuinka asiassa edetään.
Ota tarvittaessa myös yhteys liittoon.
Esimies on velvollinen hoitamaan myös nämä vaikeat tilanteet, siitä h'nelle maksetaan. Jos esimies ei siihen kykene, hän on väärässä asemassa.
Ketju on aloitettu joulukuussa 2010.
Kuinkahan moni on jo kyllästynyt siihen, että työkaveri käyttää tuoksuja esim. hajuvettä ja partavettä.
Joskus pitää lähteä kaupastakin pois keskenkaiken kun siellä on venäläisiä asiakkaita. Käyttävät muuten julmetun paljon hajusteita. Apua henki salpaantuu....
Itselläni kurkku turvonneena nytkin yli 12 tuntia ja hirveä päänsärky, kun venäläinen kursssikaveri ei voi olla ilman hajuvettä. Elämänlaatu aivan kamalaa. Sairaudesta diagnoosi talvella,oireistus jo 90-luvulla. Lapseni saa hajusteista vaikeita astmakohtauksia, joihin kotilääkitys ei tehoa. Toivotaan ap ja muut kannustajat, että kohtaatte vielä saman ongelman! Tähän ei ole toimivaa lääkitystä ja ne body shopit on hermomyrkkyä hajusteyliherkälle. Joskus ne ongelmat kolahtavat omaankin nilkkaan. Kannattaa sitten tyytyä kohtaloonsa. Pikkumaista toimintaa, voi kauheeta kun emme saa tuoksua... Itse en halua ihmisille ongelmia,vaikken sairastaisi juuri samaa sairautta kuin he.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 12:26"]
Onko todella noin moni sitä mieltä, että tavallisen hajusteita käyttävän ihmisen pitäisi hyppiä hajusteyliherkän ihmisen pillin mukaan? Ymmärrän sen, että hajuvedellä lotraaminen on ahdistavaa ihan tavallisenkin tallaajan nokkaan, mutta suihkaus tai kaksi on täysin normaali määrä ja jos/kun se jonkun henkeä ahdistaa, niin voin vain pahoitella. Jos olen ostanut omaksi ilokseni kalliita parfyymejä useamman kappaleen, en todellakaan lopettaisi niiden käyttöä täysin. Sama pätee hajusteettomiin hiustenhoito tai - muotoilutuotteisiin tai rasvoihin jne. Miksi ihmeessä uusisin kaikki putelit ja käyttäisin jotain mahdollisesti itselleni huonommin sopivaa tuotetta vain siksi, että YKSI ihminen on yliherkkä? Kuulostan itsekkäältä, mutta niin hajusteyliherkkäkin on oman mukavuutensa ja työkykynsä vuoksi itsekäs vaatiessaan kaikkea tätä työkaveriltaan...
[/quote]
Työntekijöiden työkyky kiinnostaa työnantajaa, työterveyshuoltoa ja Kelaa ihan lain puolesta. Sairauspoissaolot maksavat paljon työnantajalle ja yhteiskunnalle, joten nykyisin työkyvyn ylläpitoon kiinnitetään paljon huomiota. Jos työnantaja ei voi järjestää kaikille sopivia työtiloja, niin kyllä silloin työpaikalla hajusteiden välttäminen tulee kysymykseen.
Tottakai työntekijöiden työkyky kiinnostaa työnantajaa, mutta kollegoiden työkyky ei ole millään tavalla itse työntekijän ongelma. Työnantaja ei todellakaan voi määrätä saako työntekijä käyttää pyykkiä pestessään Omoa vai Sertoa tai saako kainaloonsa laittaa Rexonaa. Tietysti on kohteliasta ja oikein olla suihkimatta parfyymiä jos istuu tuoksuyliherkän lähellä, mutta tuoksuyliherkkää usein riipii joka saatanan hajuste, eikä kaikkeen voi todellakaan puuttua.
Minusta on fiksua huomioida työpaikalla muut, en ymmärrä miksi töissä pitäisi tuoksua voimakkaasti hajuvedelle. Entisellä työpaikalla oli nainen jolla oli aina voimakasta hajuvettä, minä en kärsinyt siitä koska en kärsi allergioista tmv. mutta suoraan sanottuna ihmettelin miksi hänen piti töihin tullessa (ihan tavallista toimistohommaa) lotrata pullollinen hajuvettä päälleen. Ymmärrän sen että haluaa tuoksua hyvälle, mutta minusta sellainen vieno tuoksu esim. tuoksullinen ihovoide tmv. on paljon parempi mitä liikaa laitettu voimakas parfyymi.
Ja pahimpia ovat ne jotka ovat monen tekijän hajupommeja: on puhtaan pyykin hajua vaatteissa, on laventelia käsirasvassa, shampoossa kookoksentuoksua ja hiuslakassa kukanhajua, dödössä aloeveraa, kädet pesty mustikkasaippualla ja kaiken kruunaa vielä Chanel5 jolla hajupommi kuorrutetaan --> järkyttävä sekamelska joka HAISEE ihan hirveältä.
Vähemmän on enemmän: itse pesen pyykin tuoksuttomilla pesuaineilla, dödönä on käytännössä tuoksuton versio ja samoian hiustuotteet (vaikka eivät varsinaisesti hajuttomia olekkaan) ja tuoksua saan esim. (miedosti!) tuoksuvasta kylpysaippuasta tai kosteuvoiteesta, joskus (silloin en käytä kumpaakaan em.) sipaisin ihan pienen pisaran hajuvettä.
Hauska pikku juttu: vasta ikään luin lehdestä (Tiede lehti ellen väärin muista) tälläisistä allergioista, ja siinä mainittiin että esim. ruusulle allergiset ihmiset saavat oireita myös TEKORUUSUSTA (josta oireita ei pitäisi tietenkään tulla...) joten noissa yliherkkyyksissä on monesti mukana myös se psykologinen puoli.
Uskon niin, että jos ihminen uskoo että hän on allerginen jollekin (vaikka ei edes olisi) hän voi omalla käytöksellään ns. lietsoa sitä vaivaansa pahemmaksi TAI saada itseään siedätetyksi sille. Nykyään yksi allergioiden hoitomuoto on siedätyshoito, ja siitä on saatu hyviä tuloksia jopa mehiläisallergisten kohdalla vaikka hoito itsessään on pitkä ja kivuliaskin prosessi.
Lähipiirissä on yksi jonka lapsi ollu homekoulussa ja saanut sieltä kaikenlaista vaivaa, nyt lapsi reagoia todella moniin juttuihin, väitän että osaksi siksi että kaksi ylihysteeristä vanhempaa koko ajan hokee "ahdistaako hekeä/sattuuko päähän/tuntuuko pahalta" jos esim. kävelevät jonkin "mahdollisen homepaikan" ohitse.
66 täsmentää: vanhemmat tuntuvat oiken hakemalla hakevan niitä oireita, "alkaa ahdistaa, kohta et saa happea ollenkaan" PANIIKKI päällä, sen sijaan että olisivat niinkuin ei mitään ja jos lapsi itse sanoo että henkeä ahdistaa tmv. niin vasta sitten kiinnittää asiaan huomiota. Lapsihan koittaa aina olla vanhemmilleen mieliksi, jos he odottavat että reagoi homeisiin niin sitten reagoi, -KÄRJISTÄEN!
Onneksi sairaalassa työskennellä pitää olla hajuttomia dödöjä, mutta valitettavasti kaikki potilaat eivät noudata tuota, vaikka seinällä lukee selkeästi. Itse en kestä niitä hajuja.
Kyllä se minun mielestäni on sen allergikon etsittävä itselleen uusi työpaikka tai jäätävä työttömäksi (ja ensin kai pitkälle karenssille tällaisessa tapauksessa) jos hän ei voi tulla työpaikalleen kun siellä joku käyttää mietoa hajustetta tai polttaa paperossia.
Tervemenoa sellainen nöpönokka.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 11:50"]Työperäisten sairauksien lääkärintodistuksia ei saa tavalliselta lääkäriltä, vaan Työterveyslaitoksen ammattitautien klinikalta, jonne pääsemiseen tarvitaan työtapaturmavakuutusyhtiön maksusitoumus.
[/quote]
Mikä järki nostaa ketju vuodelta 2010?
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 11:50"]
Työperäisten sairauksien lääkärintodistuksia ei saa tavalliselta lääkäriltä, vaan Työterveyslaitoksen ammattitautien klinikalta, jonne pääsemiseen tarvitaan työtapaturmavakuutusyhtiön maksusitoumus.
[/quote]
Onko tauti työperäinen eli työn aiheuttama? Ei kaikkia työntekijöiden todistuksia voida laatia erikoissairaanhoidossa. Ja tosiaan, alkuperäinen keskustelu on vuodelta 2010.
Olen aina ihmetellyt näitä kilometrin päähän voimakkaalle hajusteille haisevia ihmisiä, eivätkö he käy suihkussa päivittäin ja yrittävät peittää hajujaan erilaisialla suihkeilla. Meidän työpaikan sihteeri kuuluu tähän kategoriaan... yöks.
Hänen yliherkkyytensä ei ole sinun ongelmasi. Laita viesti esimiehelle ja pyydä lähettämään työterveyteen.
oma tila, missä he työskentelevät. Eri osastoilla ovat, mutta asiatahan hoituu sähköisesti lähes kaikki. Avokonttorissa ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kun siirtää heidät yhteen kerrokseen ja rakentaa heille lasiseinät