Joudun ilmeisesti vaihtamaan työpaikkaa kollegan allergian takia
Minulla on kiva työpaikka, jossa viihdyn ja tykkään työstäni. Olen ollut samassa paikassa reilut 8 vuotta. En haluaisi vaihtaa paikkaa, mutta kollegan allergia on ajautunut nyt siihen pisteeseen, että mulla alkaa olla mitta täynnä.
Istun kollegani kanssa samassa huoneessa. Noin pari vuotta sitten hän alkoi saada hengitysvaikeuksia aina kun huomasi minun tai jonkun muun käyttävän hajuvettä. Sitten tuli tuoksuvat hiuslakat ja muut.
Nykyään ollaan siinä pisteessä, että en saisi käyttää mitään kauneudenhoitotuotteita dödöt mukaan lukien. Ja käytän siis ihan kaupan tavisreksonaa, Lorealin markettihiuslakkaa yms. jotka ei todellakaan juurikaan tuoksu. Mä oon niin kypsä koko asiaan.
En todellakaan aio ruveta metsästelemään / maksamaan jostain erikoistuotteista, joissa ei ole tuoksua ollenkaan. Enkä myöskään halua käydä töissä hieltä haisevana röllipeikkona, joten ainoa vaihtoehto näköjään on vaihtaa työpaikkaa, vaikka en haluaisi. Ja kaikkein eniten tässä kismittää se, että kollegan alleria on suurimmalta osin vahvasti liioteltua ellei peräti kokonaan teeskenneltyä. Argh!
Kommentit (86)
hajuttomuus ei olisi vaikeaa tai edes kallista toteuttaa, kuten täälläkin on jo todettu. Mikset sitten jättäisi tuoksut työpaikallasi? En näe tuossa suurta ongelmaa.
Mutta kerran vielä. Haluan käyttää niitä tuotteita, joista pidän, kun mitään muuta syytä ei ole olla käyttämättä niitä. En halua alkaa hankkimaan kahta settiä tuotteita, yhdet töihin ja yhdet vapaalle, sen mukaan mitä kollegani haluaa minun käyttävän. Ja mielestäni täysi hajuttomuus on aika työlästä toteuttaa.
Mielummin siis olen oma itseni ja vaihdan työpaikkaa.
ap
Että mieheni esim. rakastaa puhtaan pyykin tuoksua. Pitäisikö hänenkin luopua tästä arjen pikku ilosta sen takia, että minun täytyy kollegani "sairauden" takia alkaa käyttämään hajutonta pyykinpesuainetta?
ap
sivuhuomautuksena: Puhtaan pyykin tuoksu on se, joka tulee kuivattamalla pyykkiä ulkona. Ei mistään kemikaaleista.
Mutta jos on liian raskasta vaihtaa työkaverin sairauden takia hajuttomalle linjalle, täytyy sitten vaihtaa työpaikkaa. Eli nuo hajut ovat tärkeämpiä kuin työpaikka?
itse käytän hajusteetonta ja alkoholitonta dödöä joka maksaa alle 4-euroa. olen itse allerginen joten en voi käyttää muuta. ei ne sen enempää maksa
Että mieheni esim. rakastaa puhtaan pyykin tuoksua. Pitäisikö hänenkin luopua tästä arjen pikku ilosta sen takia, että minun täytyy kollegani "sairauden" takia alkaa käyttämään hajutonta pyykinpesuainetta?
ap
Hajustettu pyykinpesuaine ei saa aikaan puhdasta tuoksua, vaan kemikaalin tuoksun. Itse käytän hajusteetonta ja hyvää on. Joskus on saatu tutuilta käytettyjä lastenvaatteita jotka on pesty hajullisella pesuaineella. Nämä kun pesee hajusteettomalla pesuaineella, niin ensimmäisellä pesulla ei hajusteen haju lähde mihinkään. Naapurikin käyttää hajusteellista ja valehtelematta haistan aina ulkona koska he ovat lähettyvillä ennen kuin edes näen heitä.
En tajua miksi hajusteita täytyy laittaa joka paikkaan. Ajatelkaa nyt. Ensin peset hiuksesi hajustetulla shampoolla ja kroppasi hajustetulla saippualla. Sitten puet puhtaat vaatteet jotka on pesty hajustetulla pesuaineella. Laitat vähän hajustettua deodoranttia ja hajustettua hiuslakkaa. Ehkä vähän jotain tuoksua päälle. Sairasta.
En ole käyttänyt hajusteita missään muodossa vuosiin ja kukaan ei ole silti valittanut, että haisisin pahalle.
hajuttomuus ei olisi vaikeaa tai edes kallista toteuttaa, kuten täälläkin on jo todettu. Mikset sitten jättäisi tuoksut työpaikallasi? En näe tuossa suurta ongelmaa.
Mutta kerran vielä. Haluan käyttää niitä tuotteita, joista pidän, kun mitään muuta syytä ei ole olla käyttämättä niitä. En halua alkaa hankkimaan kahta settiä tuotteita, yhdet töihin ja yhdet vapaalle, sen mukaan mitä kollegani haluaa minun käyttävän. Ja mielestäni täysi hajuttomuus on aika työlästä toteuttaa.
Mielummin siis olen oma itseni ja vaihdan työpaikkaa.
ap
Että mieheni esim. rakastaa puhtaan pyykin tuoksua. Pitäisikö hänenkin luopua tästä arjen pikku ilosta sen takia, että minun täytyy kollegani "sairauden" takia alkaa käyttämään hajutonta pyykinpesuainetta?
ap
nyt on ehdotettu lähinnä hetkellisesti siirtymistä hajuttomiin tuotteisiin "käräyttääksesi" työkaverin, mutta jos ei idea kelpaa niin sitten ei. Mitä sitten täällä vikiset, jos et ole valmis mitään tekemään ja yksikään ehdotus ei kelpaa?
Itsehän olet sellainen lapanen, että joudut "luulosairaan" vuoksi luopumaan työpaikasta, jossa käsittääkseni viihdyt muuten. Vaihda sitten työpaikkaa! Marttyyrin kruunuako täältä haet?
On todellakin annettu hänelle keinot todistaa olevansa oikeassa, mutta hän ei aio käyttää niitä vaan mieluummiin jää työttömäksi/etsii uuden työn.
MIKÄ siis mahtoi olla koko aloituksen idea..?
Kertoisiko ap meillekin?
Itse olen esimiehenä työyhteisössä ja nähnyt jos jonkin moista oikeasti sairasta ja valitettavasti myös tekosairasta. Minusta on lähtökohtaisesti sinun esimiehesi asia selvittää tämän allergisen työkaverin kanssa kohtuulliset edellytykset työnteolle. Ei sinun kollegasi voi sinua "pompottaa", jos hajuvesien yms käyttö on normaalia ja olet jo yrittänyt siirtyä osaltasi miedompiin tuotteisiin.
Itse ottaisin esimiehenä työterveyteen yhtettä ja lähtisin ratkaisemaan asiaa sitä kautta. Valitettavan usein työyhteisössä ongelmiksi nostetut asiat onkin vain pintaraapaisu ja oire muista ongelmista (esim yksityiselämässä). Ja jos kollegasi oireet ovat oikeita, on hänen oikeasti saatava siihen apua ja mietittävä asiantuntijoiden avulla, miten kannattaa edetä. Joka tapauksessa kollegasi viesti avuntarpeesta ei voisi olla selvempi (lattialla makoilu, kerrotut hengenahditukset yms.) ja siihen tulee suhtautua vakavasti. Kyllä tässä kohtaa tarvitaan "mustaa valkoisella" kaikkien osapuolien vuoksi eli diagnoosi asiasta. Tämän jälkeen mietitään jatkaako entisessä hommassa esim kuntoutuksen/lääkityksen/työjärjestelyn avulla vai onko yrityksellä tarjota jotain muuta tehtävää vai lähteekö uudelleen kouluttautumaan tehtävään, jossa terveys kestää.
Tsemppiä sinulle! Ei tämä ole asia, joka sinun kuuluu ratkaista töittesi ohella tai kahvitauoilla. Nyt pitää esimiehen tehdä se työ, josta hänelle maksetaan eli ottaa vastuu työyhteisön johtamisesta myös ongelmatilanteessa.
Ei ole sinun tehtäväsi vaihtaa paikkaa vaan kollegan.
Pyydä toiseen huoneeseen.
Olet tehnyt kaikkesi vähentääksesi allergiaa ja se on hienosti tehty mutta älä pilaa elämääsi
ja jos työkaveri ei sitä siedä niin voivoi ja se ei ole minun ongelmani.
Naurettavaa vaatia naista olemaan tuoksuttomana.
kun olen itse hajusteallergikko (kosketus, ei hengitys, ainakaan vielä). Ja mulla on ihan lääkärintodistus. Tuo, että kollega käyttää hajustettuja tuotteita kumoaa kyllä mun silmissä kaikki hänen narinansa. Meidän huushollissa hajustetut pesuaineet, huuhteluaineet, käsitiskiaineet on "kiellettyjä" ja itse käytän pelkkiä hajusteettomia tuotteita.
Jos aiot kokeilla hajusteetonta viikkoa, ap, niin vinkkaan että K-kaupasta saa Erisanin hajusteetonta hiuslakkaa, joka on aika ok, eikä kallista. Hajuveden jättäminen viikoksi pois ja hiuslakan ja dödön vaihtaminen tuoksuttomiin, tuon luulisi riittävän koeviikon ajaksi.
Ja tietysti olen samaa mieltä kuin muut: pomon tehtävä on ratkaista työtila-ongelmat. Tsemppiä!
Itselläni on, ja en todella pysty olla jos jollain on tuoksuja käytössä.
Miksi sun on vaikeaa vaihtaa tuotteet työajaksi hajusteettomiin? Niitä saa ihan samalla joka marketista? Voithan muutoin muuna aikana vaikka kylpeä parfyymissä..
Meillä on avokonttori ja mun vieressä istuu hajusteallerginen kollega. Hänen pyynnöstään en käytä hajuvesiä töissä, mutta ei hän kyllä mun kasvovoiteista tai muista mitään oireita saa. Pyykit meillä muutenkin pestään hajusteettomilla aineilla, joten niihin en osaa kommentoida.
Saa kyllä olla aivan mielettömän allerginen tyyppi, jos saa hengenahdistusta siitä, että joku toinen on pessyt hiukset hajustetulla shampoolla.
Joka tapauksessa sen on esimiehen ja tämän allergisen työntekijän tehtävä järjestää hänelle sopivat työolot.
Onpa mieletön uhraus hankkia ehkä kympillä hajusteettomia tuotteita luulosairaan käräyttämiseksi. Hirvittävä uhraus tosiaan pestä yksi koneellinen ap:n vaatteuta vaikka pespähkinöiden ilmaisella näytepakkauksella kun ap:n mies sentään pitää hajustetun pesuaineen tuoksusta!
Minulta on selvästi jäänyt jotain tajuamatta, kun ap:stä vaivattomin ratkaisu on työpaikan vaihto. Mahtaa olla ilmapiirissä vikaa jos toinen makaa hypokondrikkona lattialla päivän ja toinen vaihtaa mieluummin työpaikkaa kuin ostaa kerran elämässään hajutonta dödöä. Ei ole helppoa sillä pomollakaan, mitä lie tehnyt kun alaiset ovat tätä luokkaa.
Elnett tekee hajusteetonta hiuslakkaa, on nimeltään Sensitive ja raidat pullossa ovat vihreät, muuten samanlainen kuin muut Elnettit.
Käytän itse Rexonan hajusteetonta dödöä, olen ostanut Prismasta, Cittarista ja pienemmistä marketeista.
Hajusteetonta pyykinpesuainetta saa mistä tahansa, merkkejä useampia, esim. Erisan ja LV. Vauvojen vaatteet pestään näillä aina, usein koko perheen pyykit. Samoilla merkeillä on shampoita, hoitoaineita, suihkugeelejä ym.
Jos haluaa, hajusteettomia tuotteita on tosi helppo löytää, eivät maksa paljon, ovat ihan tavallisia. Käytän niitä itsekin. En hajusteallergian takia, vaan siksi, etten halua parfyymini sekoittuvan tuhanteen muuhun tuoksuun.Iho ja hiukset voivat myös paremmin näillä tuotteilla.
Ehdotan tosiaan kokeilua, että käytät jonkin aikaa hajusteettomia tuotteita, ei parfyymiä. Jos työkaverisi vielä huomauttelee, syy on ihan jossain muualla. Sinulta tämä vaatii aika vähän verrattuna jatkuvaan paineeseen töissä. Voit sitä paitsi itsekin koukuttua näihin hajusteettomiin tuotteisiin, kun huomaat niiden hyvät puolet.
Ensinnäkään sellaista sairautta kuin tuoksuallergia ei ole olemassa. Mutta tuoksuyliherkkyys on monelle arkipäivää. Siitäkään ei ole mitään testejä tai diagnoosia.
Siitä huolimatta, että työkaverillasi on ilmeisesti tuoksuyliherkkyys, hän tai työnantajasi ei voi vaatia sinua olemaan käyttämättä hajuvettä tai hiuslakkaa, mikäli käyttö ei ole normaalista poikkeavaa. Myöskään ei voida vaatia, että et voi käyttää tiettyjä pesuaineita tai olemaan ilman dödöä. Työnantaja voi kuitenkin vaatia, että töissä on yksi vessa missä ei hiuslakkaa tms. suihkuteta.
Olen huomannut itse työssäni, että tuoksuyliherkkyys on enemmänkin psyykkinen ilmiö.
Terveisin, Ison yrityksen työsuojelupäällikkö
minun mieheni sukulainen on myös samanlainen kuvailemasi henkilö. Minkäikäinen hän on?
Kollegani on nainen, iältään reilut 50 v.
Enkä ole mikään marttyyri, en vaan usko käräyttämisen tuovan mitään muutosta. Tämä siksi, että olen vakuuttunut siitä, että työkaverini on luulotautinen ja että hän näillä ainaisilla sairauksiensa vatvomisilla hakee huomiota. En tiedä, itse ajattelen vaan niin, että luulotautista ei oikein voi käräyttää, koska hän itse kuvittelee ja luulee olevansa sairas. Vika on siis ennenkaikkea korvien välissä.
Jos hän ihan oikeasti olisi yliherkkä tai allerginen tai mikä nyt oikea termi onkaan, niin hän olisi varmasti saanut lääkärintodistuksen ja jotain lääkkeitä hengenahdistukseensa. Ja jos hän olisi oikeasti sairas, niin tokihan tekisin myönnytyksiä ja teen niitä nytkin. Olen siis jättänyt kaikki voimakkaat tuoksut pois. Nykyinen meno on vaan jo täysin mielivaltaista. Huoneemme ei ole mikään pieni hikikoppi ja meillä on koneellinen ilmastointi, mutta siltikään en saa käyttää esim. normi shampoota, jotka nyt kaikki jollekin tuoksuu tai Body Shopin hedelmätuoksuisia kosteusvoiteita.
Olen kyllästynyt tähän tilanteeseen, kun aina odotellaan että mikähän tuote on tänään ilmestynyt minulta kiellettyjen listalle (vaikka hän itse käyttää kaikenlaista) enkä enää koe mielekkääksi työskennellä kyseisen henkilön kanssa. Ei ole kiva mennä töihin, kun viimeistään iltapäivällä on jumalaton jorma ottassa kasvamassa :/
Aion nyt jutella vielä pomon kanssa. Täällä oli hyviä vinkkejä ja taidan soittaa vielä liittoonkin. Jos ei parannusta tilanteeseen tule, niin sitten kyllä lähden nostelemaan. Olen taatusti iloisempi ja onnellisempi muualla.
ap
Tilanne töissä on varmasti raskas sekä sinulle, että kolleegallesi. Vaikea sanoa mitään hänen sairaudestaan, selvästikään hän ei itsekään ole perillä siitä.
Moni on ehdottanut hajusteettomuutta työssä, olen samaa mieltä - tulet itse huomaamaan, että se hyödyttää kaikkia. Hajusteet eivät haihdu vaatteista päivässä tai viikossa, itse kovin hajusteyliherkkänä (myös ihoallergia hajusteille) tiedän mistä puhun.
Herkkyyden puhjetessa ihminen voi kestää joitain "tuoksuja", mutta toiset aiheuttavat pahatkin oireet. Yleensä sairaus etenee, jos altistuu hajusteille.
Voisit lukea artikkelin:
http://www.palkkatyolainen.fi/pt2004/pt0410/p041215-l2.html
Tässä jotain tietoa:
Ihoallergiaa hajusteille pystytään tutkimaan lappu- eli epikutaanitestillä.
Hajusteraaka-aineita ei tarvitse testata hengitystievaikutusten osalta, on oletettu, että vaikutus on toisarvoinen, ihoherkistyminen on ollut huolestuttavampi kosmetiikan osalta, siksi hengitystievaikutuksien testausta ei ole vaadittu/EU:n kosmetiikkadirektiivi.
Vasta viime vuosina on herätty siihen, että hajusteet aiheuttavat yhä suuremmalle joukolle hengitysteitse ongelmia. Muihinkin, kuin kosmetiikkaan, lisätään nykyään hajusteita, joten ei voi enää puhua iho-ongelmasta.
Se on tiedossa, että hajusteraaka-aineiden joukossa on monia hengitysteitä ärsyttäviä aineita ja jokunen hengitystieherkistäjäkin on tiedossa - nämä tiedetään tutkimuksista mm. teollisuustyössä. Hajusteraaka-aineiden joukossa on monia ns. teollisuuskemikaaleja, osa ongelmajätteeksi luokiteltuja.
Jopa hajusteteollisuus on myöntänyt, että hajusteet voivat aiheuttaa hengitystieoireita herkimmille.
On tutkimuksia, missä on todettu hajusteiden aiheuttavan astmakohtauksia.
On tutkimuksia, missä hajusteiden on todettu aiheuttavan migreenikohtauksia.
On tutkimusta, missä hajusteiden on todettu aiheuttavan SHR:ää, astma-tyyppistä ongelmaa, mikä vaikuttaa astmalta, mutta mihin astmalääkitys ei tehoa. Vain välttäminen tehoaa.
Osa SHR-diagnoosin (Ruotsi) saaneista on joutunut jäämään pois työelämästä, osa päässyt ennenaikaiselle eläkkeelle/sairauseläkkeelle Ruotsissa. Suomessa ei pääse, Suomessa tätä diagnoosia ei ole käytössä.
Paljon tutkimukseen perustuvaa tietoa löytyy:
www.fpinva.org -sivulta englanniksi - sivua selvästi uudistetaan, kaikkea aiempaa tietoa ei sivulta vielä löydy.
Pohjoismaista:
40 % tanskalaisista saa oireita hajusteista, 3 % on vaikeasti herkistyneitä.
Fire ud af ti danskere kan ikke tåle parfume
(word-dokumentti, löytyy googlettamalla käyttäen yo. otsikkoa).
33 % ruotsalaisista sai tämän tutkimuksen mukaan oireita hajusteista, 19 %
tutkituista sai vaikeampia oireita.
http://www.tilia.se/Articles/art%2025.htm
Lisää: http://www.tilia.se/
Keuhkosairauksiin erikoistuneen tohtori Paula Pallasahon väitöskirja
hengitystiesairauksien esiintyvyydestä tarkastettiin 18.8.2006. Väitöskirjan
sivulla 40 on taulukko, jonka mukaan 21.1 % satunnaisotannalla valituista
helsinkiläisistä kokee saavansa hengitysvaikeuksia hajusteista.
Tupakasta hengitysvaikeuksia sai oman ilmoituksensa mukaan 22.3 %.
Väitöskirja löytyy netistä:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/pallasaho/prevalen.pdf
Prevalence and determinants of respiratory symptoms, asthma,
chronic bronchitis and allergic sensitization in Helsinki
A comparison between Finland, Sweden and Estonia
The FinEsS studies - Helsinki I
Paula Pallasaho
ACADEMIC DISSERTATION
...........
http://www.hajusteyliherkkyys.com/suomtietoa.htm
Klaus Ferlow'n näkemys hajusteiden terveysvaikutuksista
Pätkiä tekstistä (alkuperäinen artikkeli englanniksi):
web: www.ferlowbotanicals.com
"Hajusteet - kasvava terveys- ja ympäristöuhka
Klaus Ferlow - 09/2007
Useimmat meistä pitävät hyväntuoksuisista hajusteista tietämättä, että nämä kemikaalicocktailit, joita on kaikkialla, voivat monin tavoin vahingoittaa terveyttämme ja saastuttaa ympäristöä.
Tiesitkö että 95 % hajustekemikaaleista on synteettisiä yhdisteitä, joita saadaan raakaöljystä? Monet parfyymien sisältämistä kemikaaleista ovat samoja, joita tupakansavu sisältää, mutta siitä huolimatta hajusteteollisuutta ei säädellä millään tavalla.
Jotkut hajustekemikaaleista ovat karsinogeeneja. Monet ilmanraikastimet sisältävät paradiklooribentseeni-nimistä torjunta-ainetta, joka on karsinogeeni."
Minä en käytä rexonoita ja muita, mutta minä ruukaan pestä itseni, enkä peittää paskan ja hienhajua hajusteilla.
Minulla on kiva työpaikka, jossa viihdyn ja tykkään työstäni. Olen ollut samassa paikassa reilut 8 vuotta. En haluaisi vaihtaa paikkaa, mutta kollegan allergia on ajautunut nyt siihen pisteeseen, että mulla alkaa olla mitta täynnä.
Istun kollegani kanssa samassa huoneessa. Noin pari vuotta sitten hän alkoi saada hengitysvaikeuksia aina kun huomasi minun tai jonkun muun käyttävän hajuvettä. Sitten tuli tuoksuvat hiuslakat ja muut.
Nykyään ollaan siinä pisteessä, että en saisi käyttää mitään kauneudenhoitotuotteita dödöt mukaan lukien. Ja käytän siis ihan kaupan tavisreksonaa, Lorealin markettihiuslakkaa yms. jotka ei todellakaan juurikaan tuoksu. Mä oon niin kypsä koko asiaan.
En todellakaan aio ruveta metsästelemään / maksamaan jostain erikoistuotteista, joissa ei ole tuoksua ollenkaan. Enkä myöskään halua käydä töissä hieltä haisevana röllipeikkona, joten ainoa vaihtoehto näköjään on vaihtaa työpaikkaa, vaikka en haluaisi. Ja kaikkein eniten tässä kismittää se, että kollegan alleria on suurimmalta osin vahvasti liioteltua ellei peräti kokonaan teeskenneltyä. Argh!
Mutta kerran vielä. Haluan käyttää niitä tuotteita, joista pidän, kun mitään muuta syytä ei ole olla käyttämättä niitä. En halua alkaa hankkimaan kahta settiä tuotteita, yhdet töihin ja yhdet vapaalle, sen mukaan mitä kollegani haluaa minun käyttävän. Ja mielestäni täysi hajuttomuus on aika työlästä toteuttaa.
Mielummin siis olen oma itseni ja vaihdan työpaikkaa.
ap