Onko muilla näin passiivisia isovanhempia?

Lapset ovat aina tulleet perässä ja olleet jaloissa, ei heitä ole aktiivisesti viihdytetty eikä pidetty sen kummemmin seuraa.

Lisättävää ja täsmennettävää olisi yön viestien perusteella vaikka kuinka, mutta tässä tärkeimmät:



- Vähän alle 1-vuotiasta ei mieheni vanhempien tarvitse hoitaa, sen voin tehdä tässä selväksi. Hoidamme itse lattialla konttailut ym., anopin ei tarvitse sitä polvivaivoineen tehdä eikä apenkaan. Asia on meille ok.

- Heillä on tallentava digiboksi ja kuulin kesällä, kun äänitys rapsahti käyntiin, eli saavat kyllä kaikki haluamansa ohjelmat taltioitua.

- Kyseessä ei ole mieheni entinen kotikaupunki: appivanhemmat ovat muuttaneet tuonne silloin kun mieheni opiskeli (iäkkään sukulaisen ja työn perässä). Nähtävyydet eivät ole ongelma, olemmehan käyneet paikkakunnalla useita kertoja tähän mennessä. Ajattelin vain, että voisi olla kivaa vaihtelua heille käydä jossain lähisukulaistensa kanssa, mutta pakko ei tietenkään ole. Uimarannalle voi mennä ihan vaan varjossa istumaan ja lasten leikkejä katsomaan, tuskin oma mieliala siitä kauheasti ainakaan huononisi?

- Mieheni veli on joskus esittänyt "piffauskortin" eli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi maksamaan matkat hänen perheensä luokse - appivanhemmat eivät ole lähteneet siitä huolimatta.

- Kuten täällä moni on kirjoittanut, matkan pituus on suhteellinen asia - mutta kuten joku sanoi, ei varmaan tulisi kovin usein käytyä, jos joutuisi hotellissa yöpymään. Hotelli maksoi 90 euroa yöltä, joten aika paljon tuli hintaa tosiaan jo 4 vuorokauden reissulle, kun vielä bensatkin, matkan ruokailut, tuliaiset jne. lisättiin mukaan.

- Mieheni kävi sinkkuna ollessaan 3 kertaa vuodessa eivätkä välit olleet silloin oleellisesti läheisemmät. Minusta ei nyt vaan voi olettaa, että kävisimme esim. kerran kuussa. Viikonloppu on liian lyhyt aika ja aikaa menee reissuun noin 7 tuntia, koska lasten takia joutuu pitämään paljon ruoka-, vessa- ja vaipanvaihtotaukoja. Miehelläni on lomaa vain 5 vk vuodessa, joten aika suuria rajoitteita asettaa jo sekin. Kerran kesässä on mielestäni ok - mukaan voisi lisätä vielä pääsiäisloman, mutta hirmuisen innokkaasti eivät siis ole edes meitä kutsumassa. Heille olen kyllä esittänyt kutsun useitakin kertoja kesävierailumme jälkeen.

- Vastavuoroisuudesta joku puhui. Mielestäni olemme tulleet monessa asiassa vastaan: Tänä kesänä yövyimme siis ekaa kertaa hotellissa, jotta heidän ei tarvitsisi kuunnella yöitkuja, hyväksyimme mitään sanomatta sen, että televisio oli jatkuvasti auki ja hallitsi monia tilanteita, autoimme jonkin verran kotitöissä, emme vaivanneet lainkaan lapsenhoidolla jne. Hienoa, että laittavat meille ruuat, kyllä vain, mutta hehän laittaisivat ruokaa joka tapauksessa, joten hurjan raskaasta ponnistuksesta ei ole kyse ja autamme tosiaan astioiden keräämisessä ja tiskaamisessa ja roskien viemisessä jne.

- Tärkein pointti tässä on mielestäni se, että 8-vuotiastamme ei huomioitu mitenkään. Mielestäni ei voi olettaa, että tuonikäinen menisi aloittamaan rohkeasti keskustelun tyyliin "Mitäpä tänne kuuluu? Onko ilmoja pidellyt?" Eiköhän aloitteen tekeminen kuulu isovanhemmille? Tyttäremme puolesta oli kurja olo, kun hänestä ei oltu ollenkaan kiinnostuneita. Kalliita puuhamaareissuja tai hienoja lahjoja emme odota, ihan rehellistä kiinnostusta vain. Koska tyttäremme tietysti pitkästyi paljoon aikuisten ohjelmien katsomiseen, teimme omat johtopäätöksemme ja lähdimme siis etsimään virikkeitä ulkoa, olihan kesä kauneimmillaan. Rauhallista yhteistä aikaakin ruokailun ja sohvalla istumisen merkeissä jäi siitä huolimatta mukavasti, pienet retkemme olivat lähinnä vain 2-3 tunnin mittaisia.

- Pidämme yhteyttä myös soittelemalla ja kortteja ja lahjoja merkkipäivinä lähettelemällä.

Monet kommentit ovat olleet oudon ilkeitä. Minusta peruskohteliaisuuteen on aina kuulunut se, että kun on vieraita, telkkari pysyy kiinni, ainakin suurimman osan ajasta. (Toki Pikku kakkonen tai jokin aikuisen lempisarja täytyy saada katsoa rauhassa.)



Omat appivanhempani asuvat myös kaukana, ja olemme siellä monta päivää putkeen, koska pitkää matkaa on raskas tehdä. Lapsemme huomioidaan siellä tosi hyvin, tosin on helpompaakin kuin ap:n tapauksessa (omakotitalo pihoineen). Minusta ap:n appivanhemmat tavallaan tuhlaavat hyvän tilaisuuden kun eivät osaa irrottautua normaalirutiinistaan vierailun ajaksi.

Oudolta tuntuu se, että 400 km matka on jollekin niin hankala tehdä. Meillä on mummolaan 500 km ja olen sen matkan taittanut lasten kanssa kymmeniä kertoja. Kerran poiketaan matkalla syömään ja puuhailemaan huoltikselle ja sitten jatketaan. Useamman kerran vuodessa matkataan myös lappiin 12 - 16 tunnin automatkoja ja ihan yksin mies yleensä ajorupeaman suorittaa. Mutta jos vierailut menisivät kalliiksi hotelliyöpymisiksi, niin varmaan aika harvoin tulisi vierailtua.

Monet vähättelevät tässä ketjussa pitkän matkan vaikeuksia. Kuitenkin tiedän, ettemme ole ainoita joiden lapsi voi autossa pahoin, ja tuollainen 400 kilometriä on vain yksinkertaisesti aikamoista kestämistä.

Omat vanhempani, varsinkin äiti eivät vain erikoisemmin ole kiinnostuneita lasten kanssa olemisesta. Eivät olleet silloinkaan, kun minä ja sisareni olimme pieniä. Heillä vielä keskinäinen nokittelu vaikeuttaa vierailuja. Mutta olen hyväksynyt tämän. En koskaan vie lapsiani mummolaan hoitoon.

Kesäkuumalla - viime kesänä oli poikkeukselliset helteet - he ovat mielummin sisällä kuin ulkona. He katsovat telkkaria. He eivät toimi oppaina sinulle ja miehellesi miehesi kotikaupungissa. Molemmilla on nivelvaivoja, lonkka, ranne, olkapää ja polvet eivät toimi kuin nuorempana. Ei ihme etteivät halua hitaa 1-vuotiasta.

Enpä oikein näe mikä ongelma tuossa on, paitsi että tehän voisitte kutsua heidät kotiinne, piffata matkan junalla tai linja-autolla, yövyttää, ruokkia, antaa katsoa telkkaria tai kierrellä teidän kotikaupunkia. Voisi kummasti friskata kahta vanhusta, joiden elämä varmaan nykyään jo pyörii aika pientä piiriä.

Hehän ovat työnsä jo tehneet, sekä työelämässä että kasvattajina.

Luitko ollenkaan aikaisempia viestejä? Jos luit, niin sisälukutaitosi on aika surkea.

sinua täysi ap. Saat syystäkin ihmetellä.

vaikka mummi katselee telkkaa pääasiassa. Ei puuhastele heidän kanssaan vaan laittelee vain ruoat ja siivoaa jäljet.



Et voi ap olettaa, että lapsellasi on kovin läheiset välit isovanhempiinsa jos ette käy kuin kerran vuodessa. Ja jos miehelläsi on etäiset välit vanhempiinsa niin miten kuvittelet, että he yhtäkkiä haluaisivat pitää yhteyttä.



Jos oma poikani kävisi kotonaan vain 3 kertaa vuodessa, en usko, että olisin jo etääntynyt hänestä ja en alkaisi itseäni nöyryyttämään ja kerjäämään häntä enemmän kotiin. Se olisi loukannut jo aiemmin niin paljon, että kasvattaisin kuoren ympärilleni, enkä haluaisi satuttaa itseäni enempää.



Miten ihmeessä kuvittelet nyt lämpimien välien tulevan jos miehsi ei ole pitänyt aiemminkaan kotiinsa yhteyttä.



Näitä lapsiahan on aina, että eivät itse pidä yhteyttä, mutta perintöä kyllä odotetaan.



Niin makaa, miten petaa. Myös siinä, onko isovanhemmat läheisiä jos ei itse pidä yhteyttä heihin.

Monet kommentit ovat olleet oudon ilkeitä. Minusta peruskohteliaisuuteen on aina kuulunut se, että kun on vieraita, telkkari pysyy kiinni, ainakin suurimman osan ajasta. (Toki Pikku kakkonen tai jokin aikuisen lempisarja täytyy saada katsoa rauhassa.)

Omat appivanhempani asuvat myös kaukana, ja olemme siellä monta päivää putkeen, koska pitkää matkaa on raskas tehdä. Lapsemme huomioidaan siellä tosi hyvin, tosin on helpompaakin kuin ap:n tapauksessa (omakotitalo pihoineen). Minusta ap:n appivanhemmat tavallaan tuhlaavat hyvän tilaisuuden kun eivät osaa irrottautua normaalirutiinistaan vierailun ajaksi.

Pakko kuitenkin kommentoida, että minusta on erikoista että appivanhempasi tekevät yksin teille kaikki syötävät. Minusta se on epäreilua. Voisit ainakin tarjoutua avuksi. koska miksi hekään tarjoutuisivat avuksi lasten kaitsemiseen jos sinäkään et tee osaasi? Joustaminen ja auttaminen molemminpuoleiseksi, tämä voisi auttaa!



Kieltämättä vähän erikoista että appivanhempasi tykkäävät niin kovin istua tv:n ääressä, siihen en oikein osaa sanoa mitään muuta.

Ap:n kuvailemat isovanhemmat sitten odottaa huomionosoituksia lapsenlapsiltaan, äitien- ja isänpäivänä kortteja jne. Niitä sitten ylpeinä esitellään sukulaisille ja tutuille ja jutustellaan lapsenlapsista vaikka eivät tosiassa tiedä mitä lapsenlapsille kuuluu. Näin ainakin meidän tapauksessa.



Omat vanhempani (61 ja 60v) eivät edes juttele lasteni kanssa, vaikka nämä ovat jo koulussa. Ennen lapset aina kärttivät huomiota, mutta nykyään eivät halua lähteä mukaan. Nyt isänpäivänä eivät edes suostuneet ostamaan papalle korttia, piirtämisestä puhumattakaan. Kun pappa (eli isäni) kysyi asiasta lapsilta, nämä kertoivat syyn kiertelemättä.

vaikka mummi katselee telkkaa pääasiassa. Ei puuhastele heidän kanssaan vaan laittelee vain ruoat ja siivoaa jäljet.

Et voi ap olettaa, että lapsellasi on kovin läheiset välit isovanhempiinsa jos ette käy kuin kerran vuodessa. Ja jos miehelläsi on etäiset välit vanhempiinsa niin miten kuvittelet, että he yhtäkkiä haluaisivat pitää yhteyttä.

Jos oma poikani kävisi kotonaan vain 3 kertaa vuodessa, en usko, että olisin jo etääntynyt hänestä ja en alkaisi itseäni nöyryyttämään ja kerjäämään häntä enemmän kotiin. Se olisi loukannut jo aiemmin niin paljon, että kasvattaisin kuoren ympärilleni, enkä haluaisi satuttaa itseäni enempää.

Miten ihmeessä kuvittelet nyt lämpimien välien tulevan jos miehsi ei ole pitänyt aiemminkaan kotiinsa yhteyttä.

Näitä lapsiahan on aina, että eivät itse pidä yhteyttä, mutta perintöä kyllä odotetaan.

Niin makaa, miten petaa. Myös siinä, onko isovanhemmat läheisiä jos ei itse pidä yhteyttä heihin.

Lapsenlapset ovat oikeasti uusi mahdollisuus. Mieheni kävi kotonaan noin kerran kaksi vuodessa opiskeluaikoinaan. Nytkään ei käy sen useammin (työstä vaikea päästä), joten osan käynneistä minä miniä hoidan yksin lasten kanssa. Lasten ja isovanhempien välit ovat silti erittäin lämpimät, ja lasten kautta me aikuisetkin ollaan lähennytty toisiamme. Perintöä ei kukaan meistä odota -- toivomme isovanhempien elävän vielä pitkään.

Et voi ap olettaa, että lapsellasi on kovin läheiset välit isovanhempiinsa jos ette käy kuin kerran vuodessa. Ja jos miehelläsi on etäiset välit vanhempiinsa niin miten kuvittelet, että he yhtäkkiä haluaisivat pitää yhteyttä.

Jos oma poikani kävisi kotonaan vain 3 kertaa vuodessa, en usko, että olisin jo etääntynyt hänestä ja en alkaisi itseäni nöyryyttämään ja kerjäämään häntä enemmän kotiin. Se olisi loukannut jo aiemmin niin paljon, että kasvattaisin kuoren ympärilleni, enkä haluaisi satuttaa itseäni enempää.

Miten ihmeessä kuvittelet nyt lämpimien välien tulevan jos miehsi ei ole pitänyt aiemminkaan kotiinsa yhteyttä.

Näitä lapsiahan on aina, että eivät itse pidä yhteyttä, mutta perintöä kyllä odotetaan.

Niin makaa, miten petaa. Myös siinä, onko isovanhemmat läheisiä jos ei itse pidä yhteyttä heihin.

pitää muutenkin kuin käymällä kylässä, vaikkapa puhelimitse. Jos välimätka on pitkä, on raskas reissu lähteä ajelemaan toiselle puolelle maata. Ei sitä parin päivän vuoksi jaksa lähteä. Aikuisilla ei välttämättä ole muita pitempiä lomia kuin kesä- ja talviloma (eli 2 kertaa vuodessa). Itse asun 800km päässä vanhemmistani, enkä taatusti suostu lähtemään pääsiäisenä ajelemaan vanhempieni luoksi. Pitkäperjantai menisi ajessa, sunnuntaina pitäisi jo alkaa valmistautumaan maanantain lähtöä varten.

Taidat muutenkin olla aika takertuva äiti. Puhut kodistasi kuin se olisi vielä lapsesikin koti. Jos kysessä on aikuinen perheellinen mies, hänen kotinsa on ihan muualla kuin sinun luonasi. Tietysti jos hän on mamman helmoissa pyörivä surkimus, eikä mikään mies...

Jos miehesi ei ole pitänyt yhteyttä isovanhempiinsa opiskeluaikoina kuin käymällä 3krt/v luonaan ja nyt käytte siellä kerran vuodessa, niin miten sitä muka olisi syntynyt mitään yhteyttä perheeseenne? Isovanhemmat nähneet tuota 8v ikäistä kerran vuodessa ja nut pitäisi sitten tuntitolkulla viihdyttää, rupatella, kysellä. Siis ihmisten, joiden omat lapset on kasvatettu elämisen sivussa sen enempiä numeroa tekemättä. Harva noin 60v pyöritti aikoinaan elämäänsä lasten ympärillä, kuten nykyperheissä tehdään.



Kerrot, että appivanhemmille ei koidu mitään ylimääräistä siitä, että laittavat teille ruokaa, koska laittavat sitä joka tapauksessa itselleenkin. Kokeilepa joskus tehdä ruokaa vain kahdelle ja seuraavan kerran kuudelle, huomaatko mitään eroa työmäärissä? Kattiloita voi olla sama määrä, mutta työ kyllä tuplaantuu. Lisäksi tiedän monia eläkeikäisiä, jotka tekevät ruokaa vain kerran päivässä eli todennäköisesti käyntinne aiheuttaa aika paljon ylimääräistä vaivaa.



Kerroit myös, että sinulle on OK, että katsotte konttaavan kuopuksen perään mummolassa. Kumma juttu, minusta tuo ei ole ollenkaan OK vaan täyspäisten vanhempien velvollisuus joka tapauksessa.



Säälin miehesi vanhempia, joiden elämän haluat tehdä mieleiseksesi. Ja säälin lapsiasi, joille tuputat jotain omituista käsitystä siitä, että isovanhempien olisi oltava heidän ympärillään koko ajan. Jos miehesi välit vanhempiinsa eivät ole kovin läheiset niin miksi isovanhempien pitäisi palvoa lapsiasi?

Omat vanhempani ovat vähän samaa luokkaa...



He ovat nuorempia kuin sinun appivanhempasi, äitini on vielä työelämässä, isä sairaseläkkeellä, mutta suht. hyvässä kunnossa. Ulkomaanmatkoilla jaksetaan ravata alvariinsa (myös pitkiä kaukomatkoja), mutta 150 km päähän lapsenlasta ei jakseta tulla tervehtimään kuin 2 x vuodessa. Eivät myöskään halua meitä sinne vierailulle!



Omat vanhempani eivät osaa olla lasten kanssa, eivät olleet minunkaan kanssani kun olin pieni. Appivanhemmilleni poikamme on taas kaikki kaikessa, oikea heidän silmäteränsä...



Olen ajatellut asian niin, että sittenpähän näkevät kun tulevat vanhoiksi ja yksinäisiksi, tuskimpa poikani heitä viitsii käydä tervehtimässä, koska mitään kiintymyssuhdetta ei ole ikinä päässyt syntymään.



Joten jatkakaa vaan samaan malliin kuin ennenkin, hoitakaa vierailut teidän ehdoillanne, ja niin kurjalta kuin se tuntuukin, hyväksykää asia.



ps. ihmeellisen ilkeitä kommentteja joiltakin! Vaikea ilmeisesti tuntea empatiaa kun itsellä ei mitään käsitystä tai kokemusta mistään vastaavasta.

Velipuoleni isovanhemmat ovat samaa kaliiberia, höystettynä vielä rankalla alkoholinkäytöllä. Mitään ei lapsen (nyt 11-vuotias) kanssa tehdä, istutaan vain sohvalla ja napotetaan telkkaa. Nyt sitten ihmetellään, kun lapsi ei halua esim. kesälomillaan mennä itsekseen mökkeilemään mummilaan.



Tänä syksynä, heillä vieraillessaan ukki oli hätistänyt kaikki muut keittiöön pientä matkatelkkua katsomaan, kun hänellä oli tärkeä urheilulähetys meneillään. 7 ihmistä katsoi sitten tämän muiden suosikkiohjelman siellä.



En ensinnäkään usko, että ap perheineen tulee appivanhempien luokse passattavaksi, vaan omaan korvaani kuulostaa siltä, että vaivaa suhteen ylläpitämiseksi on todellakin nähty ja asiaa pohdittu. Ei minuakaan kiinnostaisi mennä kylään, jos telkkari vie kaiken huomion!



Eikä myöskään kuulosta siltä, että ap kaipaisi ukin ja mummin temuta lasten kanssa koko ajan, mutta voihan mielenkiintoa osoittaa ilman kovin suurta fyysistä aktiivisuuttakin! Esimerkiksi oma mummini ei koskaan ollut kovin aktiivinen "leikkijä" ikänsä vuoksi, mutta oli kovasti kiinnostunut tekemisistämme ja kyseli kovasti kuulumisia. Välit on aina olleet hyvät ja lämpimät. Lapsi kyllä aistii, jos isovanhempia ei oikeasti kiinnosta.



Ihmeellisiä kommentteja on kyllä tähän keskusteluun kertynyt. Jos heillä on lähes koko vuosi aikaa tuijotella sitä toosaansa, niin eikö lastenlasten vierailun aikana joutaisi tehdä jotain muutakin? Eikä silloin ole mistään palvonnasta kyse!

Näyttää siltä, että isovanhemmat ovat hyväksyneet sen, että joutuvat pärjäämään elämänsä loppuun asti aika yksin. Te ehditte siellä käymään kerran vuodessa (!), joten tuskin tilanne muuttuu mitenkään tulevinakaan vuosina. Suhdetta lastenlapsiin ei mitenkään erityisesti kannata luoda, koska nämä tulevat aina olemaan hyvin kaukaisia. Tuskin on oletettavissa, että kävisitte katsomassa appivanhempia sen useammin, vaikka nämä olisivat terveyskeskuksessa vuodepotilaina.



Appivanhemmat ovat tyytyväisiä omassa pienessä elämässään, eivätkä varmaankaan ymmärrä, miksi miniä kerran vuodessa tulee komentelemaan ja käskemään aivan kuin tällä olisi oikeus häätää heidät ulos kodistaan. Vuosisadan hirvein hellekausikaan ei saisi vaikuttaa jaksamiseen, katukahvilaan auringonporotukseen pitää lähteä.



Entä jos itse hidastaisit tahtia, antasit olla. Et tekisi mummolavierailusta mitään nähtävyydeltä toiselle juoksua vaan rauhoittumista. Vaikuttaa siltä, että et kykene istumaan aloillasi, vaan koko ajan on suoritettava lomaa. Lopeta suorittaminen ja anna olla, ei sen yhdessäolon tarvitse olla kummoisempaa kuin kaupassakäymistä (tietysti maksat ruuat) tai sitä television katselemista. Jos miehellä on lomaa 5 vko vuodessa, ehditte ne loput 4 vko ravaamaan vaikka miten paljon paikasta toiseen.

mä en käsitä, miten ihmiset täällä tivaa, et pitäiskö appivanhempien vielä toimia lastenvahteinakin ja piikoa teitä. Mä luulen ymmärtäväni, mitä toi telkkarin kattelu tarkoitti. Mun entisen miesystävän vanhemmat oli just samanlaisia. Kun me mentiin niille kylään, ruokaa oli ja pöydässä juteltiin, mitä juteltiin, mutta muuten vaan katsottiin telkkaa. Niitä samoja onnenpyöriä, mitä ois tullut joka jumalan päivä muutenkin. Minusta oli silloin tosi epäkohteliasta, ettei ne jutelleet meille mitään. Se mun ex tiesi millaisia jumeja vahempansa olivat, joten se sitten luki kirjaa. Mäkin otin sukankutimen mukaan. Mutta mitä älyä tommoisissa vierailuissa on? Meille ei onneksi tullut lapsia :) Mut voin vaan kuvitella, ettei ne ois niihin lapsiin halunneet tutustuakaan, kun telkkariohjelmat on niin paljon kiinnostavampia.



Jos harvoin käy joku vieras, niin mä ainakin olen ihan kympillä silloin niiden kanssa. Teen esim. semmoisia ruokia, jotka vaan pannaan uuniin (ei siis mitään hellan ääressä vahdittavia juttuja), ja mahdollisimman paljon valmiiksi etukäteen. Kämppää en siivoa vieraiden aikana, vaan nautin heidän seurastaan, ja vieraiden lähdettyä siivotaan sotkut. Ja ehdottomasti lähden nähtävyyksiin mukaan, vaikka olen ne nähnyt jo monesti. Jos harvoin nähdään, niin matkoilla voi jutella ja nähtävyyksistä voi kertoa vieraille jotain itsekin, jos ei oo opastettua käyntiä.



Jos on niin kaavoihin kangistunut, ettei voi koskaan joustaa (edes toivottujen vieraiden kohdalla. Kai lapset ja lapsenlapset sentään on toivottuja!), niin turha on sitten vanhana jossain laitoksessa itkeä, ettei kukaan käy kuin velvollisuudentunnosta. Ei nimittäin synny mitään oikeaa suhdetta ihmisiin, jotka ei oo tai ei näytä kiinnostustaan lapsiin.

Ikää 72 vuotta ja ei se jaksa lähteä tai tehdä ruokaa.

Syödään mitä saadaan tai sitten syödään ulkona. Mummo on äitini ja tykkää pojista kovasti ja pojat mummosta.

Ollaan vaan rennosti.

Käydään sitten perheen kesken omissa menoissamme ja mummon kanssa vaan rupatellaan.

En ole koskaan pitänyt sitä ongelmana.

Ei vanhemmat ihmiset jaksa tai halua körmytä ympäri kaupunkia.