Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla näin passiivisia isovanhempia?
05.12.2010 |
Tervehdys kaikille!
Minä ja mieheni olemme keski-ikäinen pariskunta ja meillä on kaksi reipasta tyttöä, 8 v ja pian 1 v. Äitini asuu samassa kaupungissa kuin me, mutta mieheni vanhemmat asuvat toisella puolella Suomea yli 400 km:n päässä. Matka on meidän mielestämme raskas sekä lapsillemme että meille aikuisille, joten käymme anoppilassa yleensä vain kerran vuodessa, kesälomallamme heinä-elokuussa. Talvikeleillä emme halua lähteä ruuhkaisille ja pimeille teille liukastelemaan, eivät myöskään appivanhempani. He käyvätkin meillä varsin harvakseltaan: joskus eivät käy koko vuonna, joskus käyvät alkusyksystä, jolloin ajokeli on vielä varsin hyvä. Nuoremman tyttäremme ristiäisiin sentään tulivat, vaikka ne pidettiin talvella huonoilla säillä eli maaliskuun alussa.
Sitten varsinaiseen asiaan. Kun menemme anoppilaaan, vierailu alkaa hyvin: anoppi laittaa meille ruokaa ja pääsemme valmiiseen pöytään. Aamupalat, kahvit, kaikki ateriat hoituvat mukavasti. Siihen se aktiivisuus kyllä sitten jääkin. Lähes kaiken muun ajan appivanhempani istuvat television ääressä - siis vaikka käymme siellä aina juuri kesäisin, jolloin Suomi on kauneimmillaan! Tänä kesänä kävimme anoppilassa pahimpien helteiden aikaan. Lämpöä oli yli 30 astetta ja he vain istuivat television ääressä pienessä kaksiossaan suljettujen verhojen takana. Siis haloo! Heillä on vieraita ja lähes kaikki aika menee telkkarin vahtaamiseen! Koska meillä on perheessämme kaksi puuhakasta tyttölasta eikä appivanhemmillani ole tytöillemme juuri mitään puuhaa tai leluja, raahaamme tullessamme aina isot varastot omia leluja, ja kun ne on nähty, lähdemme aktiivisesti etsimään virikkeitä. Tämän vuoden vierailulla kävimme kahdellakin uimarannalla, paikallisissa nähtävyyksissä, jäätelöllä jne. Kaiken tämän ajan appivanhempani istuivat kotona ja/tai laittoivat ruokaa. Television katselun lomassa yritämme toki käydä keskustelua, mutta viime vierailullamme huomasin sen ikävän tosiasian, että kumpikaan mieheni vanhemmista ei suunnannut yhtäkään kommenttia tai kysymystä vanhemmalle tyttärellemme, joka on sentään jo 8 v ja täysin puhetaitoinen. Ei ihme, ettei tyttö ole sen koommin enää halunnut mummolaan...
Nyt varmaan joku ajattelee, että ehkäpä appivanhempani ovat liian huonokuntoisia liikkumaan eri paikoissa. Totta on, että heistä ei reippaille kävelylenkeille ole, mutta kauniista kesästä nauttiminen onnistuu toki myös ulkona vaikkapa katukahvilassa istumalla. Joskus olemme pyytäneet heitä mukaamme, kun olemme jollekin pienelle retkelle lähteneet, mutta he eivät ole lähteneet mukaan, koska he kerran ovat jo nähneet kyseiset paikat. Toimintakyky on heillä vielä aika hyvä. Appiukko on ollut lonkkaleikkauksessa ja anopilla vaivaa ranne, olkapää ja polvet (hän on pari kertaa kaatunut pahasti talviliukkailla). Ymmärrän, että krempat haittaavat elämää, mutta ei niiden pitäisi olla esteenä ajan viettämiselle lastenlasten kanssa...
Onko kenelläkään muulla tällaista ja jos on, oletteko saaneet tilannetta paranemaan millään tavalla? Korostan vielä, että välit (sekä minun että mieheni puolelta) appivanhempiin ovat kunnossa. He vaan suhtautuvat lapsiimme tyyliin "ihan kiva, mutta hoidattehan heidät itse" (siis eivät sano suoraan, mutta tuollainen vaikutelma jää). Joskus olisi kiva saada miehen kanssa yhteistäkin aikaa ja jättää tytöt appivanhemmille edes pariksi tunniksi, mutta he eivät arvatenkaan tarjoa yhtään apuaan. Kiitos, jos joku ehtii vastailla!
Kommentit (62)
Että tekevät teille ruokaa ja sitten möllöttävät tv:n ääressä. Olisiko tervetullut olo toisenkin kerran? Kävisittekö useamminkin kuin kerran vuodessa? Siis poika vie tässä tapauksessa oman perheensä vanhemmilleen kylään KERRAN vuodessa, mutta eipä voisi juuri vähempää isovanhempia kiinnosta.
Missä tahansa ihmissuhteessa odotetaan jonkinlaista kommunikointia. Ja huom, vastavuoroista. Myös lapset ovat ihmisiä joiden huomioiminen ei tarkoita, että ollaan heti hoitoautomaatteja. Ehkä vastaajien mielestä ap:n perheen kannattaisi jatkossa hoitaa vierailut niin, että järjestävät lapsenvahdin siksi aikaa kun tekevät pienen velvollisuusvierailun aikuisten kesken. Eihän niitä isovanhempia saa rasittaa.
Kyllä tuo ap:n anoppi/appilaji tunnetaan. On omassakin lähipiirissä useampi. Ruokaa vääntävät lapsien vierailun ajan ihan tosissaan, ettei vaan tarvitse olla sosiaalinen. Vaikka lapsiperhe tahallaan söisi kaksi päivää putkeen ulkona eivät isovanhemmat silti "ehdi" tehdä mitään muuta. Ja jos tytär/poika/miniä/vävy haluaisi vähän autella keittiössä, hämmennytään moisesta reviiriloukkauksesta...
Harmi kaikkien osapuolten puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän ikää tulee sitä tärkeämpää yleensä on että saa noudattaa sitä omaa päivärytmiään, oli se sitten telkkarin kattomista tms. Minustakin sun kannattaa nyt vain hyväksyä se, että he eivät tuosta muutu. Toisaalta, miksi et nostaisi kissaa pöydälle ja kysyisi ihan suoraan (tai laita miehesi kysymään) että mitäs jos te menisitte käymään leffassa ja he laittaisivat tytöt nukkumaan? EHkä eivät osaa tarjoutua mutta voisivat hyvinkin suostua.
että kerran vuodessa tullaan käymään, tikkua ei laiteta ristiin edes ruuan takia ja vielä pitää mennä leffaan ilman lapsia. Ettekö te yhtään ajattele, että vanhat ihmiset ei jaksa!
Samoin ajattelen minä. Kummallista mennä isovanhemmilla käymään ja sitten lähteä itse kavereille, leffaan, kaupoille ilman lapsia. Aika vastavuoroista?
Ei kerran vuodessa muutama päivä ole mitään! Te ette tunne appivanhempia ja he eivät tunne teitä, joten mitään luontevia välejä ei voi ollakaan olemassa. Näin yksinkertaista se on.
Kyllä teidän pitäisi käydä tyyliin viikonloppu joka toinen kuukausi ja lomakaudella sitten kerralla vaikka viikon verran. Silloin anopilla ja apella olisi oikeasti mahdollisuus tutustua lapsiin ja juttuakin voisi syntyä.
Oma äitini asuu 900km päässä, on nuori ja terve. Käy täällä meillä päin kavereitaan tapaamassa, mutta ei koskaan ehdi meille. Me käymme hänen luonaan kerran vuodessa ja olemma muutamia päiviä. Ajankohta on aina hyvissä ajoin sovittu, mutta joka kerta hänelle on kertynyt monen moista menota tuolle ajankohdalle. Kun on kotonaan yhtä aikaa meidän kanssa, puuhastelee omiaan, ei juurikaan ehdi meidän tai lasten kanssa seurustella. Puhuu ja puhuu yhdessä tekemisestä, lasten viemisestä sinne ja tänne ja jopa ruuan laitosta, mutta yleensä se ruokakin jää laittamatta, kun havahtuu siihen vasta, kun lapsille olemme jo ruuan laittaneet. Elää siis totaalisestti ja ainoastaan vain itselleen ja omissa aikatauluissaan, ei ole kiinnostunut muista saatika lastenlapsistaan edes noita muutamaa päivää vuodessa.
Ei kerran vuodessa muutama päivä ole mitään! Te ette tunne appivanhempia ja he eivät tunne teitä, joten mitään luontevia välejä ei voi ollakaan olemassa. Näin yksinkertaista se on.
Kyllä teidän pitäisi käydä tyyliin viikonloppu joka toinen kuukausi ja lomakaudella sitten kerralla vaikka viikon verran. Silloin anopilla ja apella olisi oikeasti mahdollisuus tutustua lapsiin ja juttuakin voisi syntyä.
Oli nuoret isovanhemmat ja niin kiireiset etteivät koskaan ehtineet vastavierailulle. Kun me vierailtiin, isovanhemmat vaan touhusivat omiaan.
10 vuotta tuota jatkettiin ja sitten jäätiin kotiin. Käydään kahdesti vuodessa. Kohta varmaan vähenee yhteen kertaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vastaukset ovat todella ihmeellisiä.
Ihmiset saavat asioita panostamalla ja näkemällä vähän vaivaa. Mikään ei synny vaivatta, eivät edes ihmissuhteet sukulaisiin.
Jos isovanhemmat eivät halua sen vertaa nähdä vaivaa, että keksisivät puuhaamista tai puhumista lapsenlapsiensa kanssa, niin sitten ei synny mitään sen kummempaa. Vierailuista tulee pakkopullaa, eivätkä lapsenlapset opi tuntemaan ja rakastamaan isovanhempiaan.
Isovanhemmat siinä tietenkin itse häviävät eniten. Sääli tulee myös ap:n miestä, joka varmaan toivoisi omien vanhempiensa ja lastensa välien kehittyvät läheisiksi. Osaisiko miehesi mitenkään sanoa kauniisti mutta selkeästi ja konkreettisesti esittää tätä toivetta vanhemmilleen? Minusta ap on tehnyt sen minkä voi.
Voisitte myös ehkä järjestää jotain isovanhempien kootona: viedä vaikka jonkun kivan lautapelin ja sitten miehesi ja 8 v pyytäisivät isovanhempia mukaan peliin (sinä ja taapero voisitte mennä ulkoilemaan). Tai pyytäkää pihalle leikkimään piilosta, siihen voi osalistua taaperokin. 8 v voisi myös pyytää, että leivotaan pullaa. jne. Vai viekö tv tuollaisestakin kotoisesta puuhastelusta voiton?
Voihan olla, että muut lapset käyvät useammin, auttavat heitä ja ovat monin eri tavoin läheisempiä. Sitten tulette te vaatimuksinenne täysihoitoon kesken kaikkein rasittavimpien helteiden ja appivanhemmat ihmettelevät itsekseen, että tikö nuo ymmärrä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos lisäkommenteista. Vielä tarkennuksia, kun tuli niille tarvetta:
Ei ole heillä muita lapsenlapsia. Miehellä on lapseton isoveli, joka on kylläkin parisuhteessa (naisella lapsia edellisestä suhteesta). Heitä eivät tapaa juuri yhtään useammin, joten mistään suosittuusjutusta ei ole kyse. Ihmettelen vain kovasti sitä, että lähes kaikki mainitsevat sanan "täysihoito". Minun on hyvin vaikea uskoa sitä, että te kaikki muut menette anoppilaan tai omien vanhempienne luo laittamaan ruokaa. Eikös vierailujen tarkoitus ole juuri se, että emäntä ja isäntä tarjoavat? Jos ja kun tulevat meille, mielelläni laitan sitten heillekin ruokaa ja olen siis laittanutkin - selviän kyllä siitä hyvin ja hoidan lapseni sitten samalla, kun heidän pitää istua meilläkin television ääressä. Vastavuoroisuutta siis kyllä olisi meidän puoleltamme, mutta eivät vaan jaksa lähteä. Ymmärrän, että matka on eläkeläisille pitkä, mutta onhan se myös meille. Lisäksi pitää muistaa, että hotellissa yöpyminen on kallista ja bensa samoin - joku laskeskeli, että viime reissumme anoppilaan (tämän vuoden heinäkuussa) tuli maksamaan 400-500 euroa. Aikamoinen summa neljältä päivältä, mutta toki voimme sen silloin tällöin maksaa - emme nyt sentään kyllä esim. joka kuukausi. Meillä on 4 h ja keittiö, joten meille mahtuisi hyvin yöpymään eikä tarvitsisi tosiaan yhtään tehdä kotitöitä tai hoitaa lapsiamme. Kertaakaan emme ole jättäneet lapsiamme heille väkisin. Kun esikoinen oli 1-2-vuotias, kävimme mieheni kanssa kahdestaan kaupoissa vähän isommassa kaupungissa ja olimme poissa 1,5 tai 2 tuntia. Appivanhemmat veivät tytön sillä välin kävellen rattailla kauppaan ja ihan hyvin meni. Sen jälkeen ei sopivia tilaisuuksia ole tullut eli kaikki seuraavat vierailut ovat menneet niin, että olemme olleet lastemme saatavilla 100-prosenttisesti. Leffaan menemisestä tai lyhyemmästäkään poistumisesta ei ole ollut puhettakaan, eikä se kyllä onnistuisikaan, olisi liian outo tilanne lapsillemme varmastikin. Myönnän, että yksi kerta vuodessa on kovin vähän, mutta viikonloppu on liian lyhyt aika käydä noin kaukana. Kuten mainitsin alussa, emme halua ajaa noin pitkää matkaa huonoilla talvikeleillä - olen lisäksi itse varsin epävarma kuski, joten mieheni joutuu ajamaan käytännössä yksin. Pääsiäisenä voisi olla aikaa ja samoin talvilomalla, mutta eivätpä appivanhempamme ole meitä kovasti kutsumassakaan, joten miksi lähtisimme useammin? Kuten sanottu, meille mahtuisi hyvin yöpymään ja asumme paljon isommassa kaupungissa, joten virikkeitä ja puuhaa olisi meillä tarjota paljon enemmän.
Olisi hienoa, jos voitaisiin pelata jotain tai tyttö voisi leipoa anopin kanssa tai auttaa ruuanlaitossa, tuossa on ideaa. Pitää ottaa puheeksi seuraavalla kerralla.
Mieheni kanssa olemme puhuneet, että olen kyllä valmis auttamaan mieheni vanhempia sitten kun aika on - mutta mielestäni heidän toimintakykynsä on kuitenkin vielä niin hyvä, että he selviävät hyvin. Jaksavat siivota kotinsa ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ostamassa ruokansa. Mielestäni kyse on tässä nyt lähinnä henkisestä passiivisuudesta eli lapsen maailmaan ei osata oikein asettua. Hyvän yhteyden luominen esim. murrosiässä on vielä monin verroin vaikeampaa.
Sellainen juttu vielä, että jos ja kun tietyt tv-ohjelmat ovat appivanhemmille kovin tärkeitä, eivätkö he voisi vaikka nauhoittaa tärkeimpiä ohjelmia digiboksin avulla ja katsoa myöhemmin? Sitä en toki vaadi, että telkkarin katselusta luovuttaisiin kokonaan, mutta se nyt vaan on niin, että lapsenlapsiin on aikas mahdotonta luoda elävää/toimivaa/antoisaa suhdetta, jos televisio dominoi lähes kaikkia tilanteita. Anoppia tuntuvat lisäksi (iltalehtien) julkkiksetkin kiinnostavan enemmän kuin lapsemme. No kaikki eivät todellakaan ole pikkulapsi-ihmisiä... Ilmaista lastenhoitajaa emme ole tässä nyt edes etsimässä, vaan ainoista lapsenlapsistaan edes hiukan innostuneita isovanhempia - liikoja en mielestäni tosiaankaan vaadi. Ikinä en ole appivanhempia arvostellut, pitänyt mykkäkoulua tms. eli välit ovat aina olleet hyvät eikä riitoja ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja te suostutte käymään siellä kerran vuodessa?
Olisikohan vika ihan teissä itsessänne? Tuohon matkaan menee aikaa noin 5 tuntia, joten sen voisi aivan hyvin tehdä 3-4 kertaa vuodessa, jos vain viitsisi. Junalla pääsisi nopeammin, jos se vain on mahdollista
Kesäkuumalla - viime kesänä oli poikkeukselliset helteet - he ovat mielummin sisällä kuin ulkona. He katsovat telkkaria. He eivät toimi oppaina sinulle ja miehellesi miehesi kotikaupungissa. Molemmilla on nivelvaivoja, lonkka, ranne, olkapää ja polvet eivät toimi kuin nuorempana. Ei ihme etteivät halua hitaa 1-vuotiasta.
Enpä oikein näe mikä ongelma tuossa on, paitsi että tehän voisitte kutsua heidät kotiinne, piffata matkan junalla tai linja-autolla, yövyttää, ruokkia, antaa katsoa telkkaria tai kierrellä teidän kotikaupunkia. Voisi kummasti friskata kahta vanhusta, joiden elämä varmaan nykyään jo pyörii aika pientä piiriä.
Hehän ovat työnsä jo tehneet, sekä työelämässä että kasvattajina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen juttu vielä, että jos ja kun tietyt tv-ohjelmat ovat appivanhemmille kovin tärkeitä, eivätkö he voisi vaikka nauhoittaa tärkeimpiä ohjelmia digiboksin avulla ja katsoa myöhemmin? Sitä en toki vaadi, että telkkarin katselusta luovuttaisiin kokonaan, mutta se nyt vaan on niin, että lapsenlapsiin on aikas mahdotonta luoda elävää/toimivaa/antoisaa suhdetta, jos televisio dominoi lähes kaikkia tilanteita. Anoppia tuntuvat lisäksi (iltalehtien) julkkiksetkin kiinnostavan enemmän kuin lapsemme. No kaikki eivät todellakaan ole pikkulapsi-ihmisiä... Ilmaista lastenhoitajaa emme ole tässä nyt edes etsimässä, vaan ainoista lapsenlapsistaan edes hiukan innostuneita isovanhempia - liikoja en mielestäni tosiaankaan vaadi. Ikinä en ole appivanhempia arvostellut, pitänyt mykkäkoulua tms. eli välit ovat aina olleet hyvät eikä riitoja ole ollut.
Ja osaavat sitä käyttää? Mun äidillä ei ole kuin perusboxi, koska ei mene minnekään, jos tulee kivaa ohjelmaa. Eikä vastaa puhelimeen.
Täällä on kirjavia vastauksia selvästi sen mukaan keitä kirjoittajat itse edustavat. On totta, että isovanhempien jaksaminen on toista luokkaa kuin nuorempiensa. Isovanhempien tapa huolehtia vierailijoista on juuri tuota ruoan laittamista ym.huolenpitoa. Kyse on ns. "kulttuurierosta" sukupolvien välillä. Tavallaan tämä isovanhempien hyvää tarkoittava ruoan laittaminen ja työteliäs päiväohjelma tai toisaalta TV:n ääreen uppoaminen mahdollistavat myös sen, että heidän ei tarvitse olla aidosti läsnä lapsenlapsilleen. Lapsen kanssa oleminen vaatii kärsivällisyttä ja sinnikkyyttäkin, oman itsen taustalle asettamista. Tämä on vaikeaa, koska heidän omat lapsensa ovat lähteneet kotoa jo aikoja sitten ja isovanhemmat ovat saaneet rauhassa tottua oman tahtiseen elämäänsä. Heidän ei ole tarvinnut pitkiin aikoihin pinnistellä yhtään, jos ovat halunneet jonkin asian valmiiksi saattaa. Toisin sanoen he ovat unohtaneet, miten vaativaa on elämä pikkulapsivaiheessa, jossa asioita hoidetaan pitkälti lasten ehdoilla. Vanhemmiten kasvaa myös helposti muutosvastarinta. Kaikkeen mihin on totuttu ei haluta muuttaa. Mielestäni ei todellakaan ole liian paljon pydetty jos isovanhemmat välillä hoitavat lapsenlapsiaan lyhytaikaisesti. Toivoisin kaikkien isovanhempien tekevän tämän mielellään. Sitten olen myös törmännyt tähän isovanhempien tapaan kohdata lapsi. Ei välttämättä ymmärretä lapsen tarvetta leikkiin ja esim. ulkoiluun. Ollaan täysin hölmistyneitä, mihin lapsi tarvitsee säännöllistä ulkoilua ja koetaan esim. paljon ulkona, pihalla aikaansa viettävät lapset jotenkin täysin heitteille jätetyksi. Aivan ihmeellinen ajatusmalli mielestäni. Olen sitä mieltä, että lapset ovat nykyään muutoinkin liiaksi sisällä ja pelikoneiden ääressä. Siis kaikki ulkoilu on hyvästä. Tässä vain eräs esimerkki sukupolvien kulttuurieroista. Ennen ei myöskään ole ajateltu asioita lapsi- vaan aikuislähtöisesti. Tähän ajattelutapaan isovanhemmat ovat usein jääneet, eivätkä kykene muuta näkemään. Parhaimmillaan Isovanhempien ja lapsenlapsien suhde on silloin kun se on aitoa, välittävää ja vahvaa läsnäoloa sekä kiinnostusta lapsen asioihin. Vaan kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta ihanne tilanne olisi tämä. Isovanhempien tulisi muistaa, että sen minkä he lapsenlapsilleen antavat, saavat myös moninverroin takaisin. Lasten vanhempina meidän on pidettävä mielessä mitä ikääntyminen tarkoittaa jo ihan fyysisessäkin mielessä. Joku tuolla jo aiemmin kommentoikin, että sukupolvien pitäisi ylipäätäänkin kommunikoida enemmän toistensa kanssa ja opetella siten paremmin tuntemaan toistensa ajatusmaailmaa. Olen samaa mieltä, emme ymmärrä riittävästi toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä, että minkä lapsenlapselle antaa, sen saa monin verroin takaisin. Sama pätee myös lasten omiin vanhempiin.
Vaikka tuntuisikin vaikealta luopua tv:n tuijotuksesta, netissä seilaamisesta sun muusta hömpästä, niin paljon enemmän saa itselleenkin siitä että antaa aikaansa lapselle. Vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisikaan niin autuaalta, niin myöhemmin sen sitten ymmärtää.
Pikkuhiljaa yhteisistä hetkistä rakentuu luottamus ja hieno suhde isovanhemman ja lapsenlapsen välille.
Oudolta tuntuu se, että 400 km matka on jollekin niin hankala tehdä. Meillä on mummolaan 500 km ja olen sen matkan taittanut lasten kanssa kymmeniä kertoja. Kerran poiketaan matkalla syömään ja puuhailemaan huoltikselle ja sitten jatketaan. Useamman kerran vuodessa matkataan myös lappiin 12 - 16 tunnin automatkoja ja ihan yksin mies yleensä ajorupeaman suorittaa. Mutta jos vierailut menisivät kalliiksi hotelliyöpymisiksi, niin varmaan aika harvoin tulisi vierailtua.
Oma tilanne on niin huono, että tuo olisi ihan ideaali meille!
sekä isäni että äitini kaipaavat huomattavasti apua, ovat molemmat vakavasti sairaita. Ja lapsia on meillä 2 alle kouluikäistä ja vaativa kokopäivätyö, huoh ;(
ja haluavat väkisin tavata enemmän kuin kerran vuodessa! Isovanhemmat ovat yleensä aivan innoisaan kun saavat katsella lastenlasten touhuja, leikkiä ja pelailla näiden kanssa. Toki vanhuksilla on ne omat tarkat päivärutiininsa jota noudattavat, tietyt ohjelmat jota katsovat jne. mutta niiden välillä haluavat yleensä touhuta lastenlasten kanssa. Teidän tilanteessa luulen että ovat vaan jääneet koukkuun televisioon. Eivät osaa enää irtautua siitä edes silloin kun vieraita tulee kylään. Sille ei sitten mitään enää voi. He ovat vieraantuneet lapsenlapsistaan. Ehkä teidän olisi pitänyt alusta asti käydä kuitenkin vähän useammin.
Mutta asia on toki eri, koska tunnen äitini niin minun ei tarvitse tulla tänne av.lle ruikuttamaan. Toiseksi, osaan kotipaikkakunnallani ja kotonani keksiä itse toimintaa.
Mummilla on kyllä nykyään jo niin paljon lonkkavaivojakin, ettei kyllä pysty paikkoja näyttelemään, mutta keksin kyllä itsekin tekemistä.
Eli mummille salkkarit yms. on henki ja elämä. Ja saa ollakin, koska ne on hänelle tärkeää silloin kun emme ole paikalla. Asuu nimittäin yksin.
Mutta kas kun menemme sinne, lapset osaa köllähtää mummin viereen katsomaan salkkareita ja itse osaavat mennä juttelemaan mummille.
Eri asia tietenkin teillä kun ette viitsi käydä kuin kerran vuodessa. Ette niin kovin aktiivisesti pidä välejä läheisinä. Ei taida miehelläsi olla kovin lämpimät suhteet vanhempiinsa. Ja sinun asenne ap tuli jo selväksi.
Kun äitini katsoo telkkaria, minä kyllä lasten kanssa löydän tekemistä. Lämmitän saunan ja laitan iltapalan valmiiksi. Menemme ulos tai käymme uimarannalla yms.
Toki jos kyse olisi anopista, perinteet jo velvoittaisi, että kritisoisin tällaista käytöstä. Eihän nyt kukaan nainen voi sietää anoppiaan periaatteesta. Vähintään anopin t-paidan väri on erilainen kuin oman äidin ja se ärsyttää.
Ihmettelysi on täysin aiheellista, täällä nyt porukka on, mitä on ja vastaukset sen mukaisia.
Kai ne isovanhemmat saavat olla mitä haluavat. Vanhempi sukupolvi ei ole tottunut tuollaiseen edestakaisin ramppaamiseen ja suorittamiseen. Ja lisäksi kuulostat rasittavalta päällepäsmäriltä.
Mikä oikeus sinulla on tulla vaatimaan jotain toisilta, jotka haluavat oleilla rauhassa?
Onko tuommoinen touhottaminen jokin ihanne. En tiedä.
JÄitä hattuun ja ymmärrystä ja hyväksyntää kehiin. MInusta vieraanvaraisuus on ok, jos kerran kokkaavatkin
Alue: Aihe vapaa
Mitä enemmän ikää tulee sitä tärkeämpää yleensä on että saa noudattaa sitä omaa päivärytmiään, oli se sitten telkkarin kattomista tms. Minustakin sun kannattaa nyt vain hyväksyä se, että he eivät tuosta muutu. Toisaalta, miksi et nostaisi kissaa pöydälle ja kysyisi ihan suoraan (tai laita miehesi kysymään) että mitäs jos te menisitte käymään leffassa ja he laittaisivat tytöt nukkumaan? EHkä eivät osaa tarjoutua mutta voisivat hyvinkin suostua.