Onko muilla näin passiivisia isovanhempia?

Tervehdys kaikille!



Minä ja mieheni olemme keski-ikäinen pariskunta ja meillä on kaksi reipasta tyttöä, 8 v ja pian 1 v. Äitini asuu samassa kaupungissa kuin me, mutta mieheni vanhemmat asuvat toisella puolella Suomea yli 400 km:n päässä. Matka on meidän mielestämme raskas sekä lapsillemme että meille aikuisille, joten käymme anoppilassa yleensä vain kerran vuodessa, kesälomallamme heinä-elokuussa. Talvikeleillä emme halua lähteä ruuhkaisille ja pimeille teille liukastelemaan, eivät myöskään appivanhempani. He käyvätkin meillä varsin harvakseltaan: joskus eivät käy koko vuonna, joskus käyvät alkusyksystä, jolloin ajokeli on vielä varsin hyvä. Nuoremman tyttäremme ristiäisiin sentään tulivat, vaikka ne pidettiin talvella huonoilla säillä eli maaliskuun alussa.



Sitten varsinaiseen asiaan. Kun menemme anoppilaaan, vierailu alkaa hyvin: anoppi laittaa meille ruokaa ja pääsemme valmiiseen pöytään. Aamupalat, kahvit, kaikki ateriat hoituvat mukavasti. Siihen se aktiivisuus kyllä sitten jääkin. Lähes kaiken muun ajan appivanhempani istuvat television ääressä - siis vaikka käymme siellä aina juuri kesäisin, jolloin Suomi on kauneimmillaan! Tänä kesänä kävimme anoppilassa pahimpien helteiden aikaan. Lämpöä oli yli 30 astetta ja he vain istuivat television ääressä pienessä kaksiossaan suljettujen verhojen takana. Siis haloo! Heillä on vieraita ja lähes kaikki aika menee telkkarin vahtaamiseen! Koska meillä on perheessämme kaksi puuhakasta tyttölasta eikä appivanhemmillani ole tytöillemme juuri mitään puuhaa tai leluja, raahaamme tullessamme aina isot varastot omia leluja, ja kun ne on nähty, lähdemme aktiivisesti etsimään virikkeitä. Tämän vuoden vierailulla kävimme kahdellakin uimarannalla, paikallisissa nähtävyyksissä, jäätelöllä jne. Kaiken tämän ajan appivanhempani istuivat kotona ja/tai laittoivat ruokaa. Television katselun lomassa yritämme toki käydä keskustelua, mutta viime vierailullamme huomasin sen ikävän tosiasian, että kumpikaan mieheni vanhemmista ei suunnannut yhtäkään kommenttia tai kysymystä vanhemmalle tyttärellemme, joka on sentään jo 8 v ja täysin puhetaitoinen. Ei ihme, ettei tyttö ole sen koommin enää halunnut mummolaan...



Nyt varmaan joku ajattelee, että ehkäpä appivanhempani ovat liian huonokuntoisia liikkumaan eri paikoissa. Totta on, että heistä ei reippaille kävelylenkeille ole, mutta kauniista kesästä nauttiminen onnistuu toki myös ulkona vaikkapa katukahvilassa istumalla. Joskus olemme pyytäneet heitä mukaamme, kun olemme jollekin pienelle retkelle lähteneet, mutta he eivät ole lähteneet mukaan, koska he kerran ovat jo nähneet kyseiset paikat. Toimintakyky on heillä vielä aika hyvä. Appiukko on ollut lonkkaleikkauksessa ja anopilla vaivaa ranne, olkapää ja polvet (hän on pari kertaa kaatunut pahasti talviliukkailla). Ymmärrän, että krempat haittaavat elämää, mutta ei niiden pitäisi olla esteenä ajan viettämiselle lastenlasten kanssa...



Onko kenelläkään muulla tällaista ja jos on, oletteko saaneet tilannetta paranemaan millään tavalla? Korostan vielä, että välit (sekä minun että mieheni puolelta) appivanhempiin ovat kunnossa. He vaan suhtautuvat lapsiimme tyyliin "ihan kiva, mutta hoidattehan heidät itse" (siis eivät sano suoraan, mutta tuollainen vaikutelma jää). Joskus olisi kiva saada miehen kanssa yhteistäkin aikaa ja jättää tytöt appivanhemmille edes pariksi tunniksi, mutta he eivät arvatenkaan tarjoa yhtään apuaan. Kiitos, jos joku ehtii vastailla!