Olinko liian ankara vai sopiva vai liian lepsu?

Oli todellakin loisto-ohjelma, ja lasten ongelmat johtui AINA vanhemmista. Onko tunnelma pöydässä aina kireä? Lapset aistivat tämän. Syötkö itse säännöllisesti yhdessä perheen kanssa ja kaikkea ruokaa? Saako poikasi huomiota vain syömisepisodien yhteydessä? Ehkä temppuilu on hänelle tapa saada äiti ja äidin huomio kokonaan itselle. Lapset eivät erottele hyvää ja huonoa huomiota, kunhan saavat jonkinlaista. Puuhaile pojan kanssa ja anna paljon huomiota muutoin, jätä huomio ruokailuun liittyen vähemmälle.



Tässä on Tanya Byronin ohjeita netistä poimittuna:

Dr Tanya's top parenting tips



Share3



No one is born a natural parent! We all make mistakes along the way and it's important to realise that both you and your child are learning at the same time. Here's Dr Tanya's advice on smoothing out behavioural problems and improving your relationship with your child.





There are some great gems of wisdom here and adopting just one of these methods could make all the difference.

Be positive

"One of the biggest mistakes we make as parents, because we're so busy, is to leave our children alone and say nothing to them when they're behaving nicely. When their behaviour gets out of control, we come in with all guns blazing and they get tons of our time and tons of our attention. If we do that often enough, what children learn is that the way to get more of mummy or daddy is to start beating each other up because there is no pay-off or reward for sitting and playing nicely.



"Ignore the behaviour you don't want. Instead, emphasise the positive with cuddles, kisses, and praise, and tell them all the things they need to hear in order for them to understand they will get attention for doing things nicely. Conversely, more chat and attention when your little one is behaving badly will make things worse."



Distraction

"Firstly, you need to understand the signs that the behaviour is escalating out of control. Next, be aware of possible triggers to potential meltdown. Then, as soon as you feel the temper rising, distract them onto something else: a funny song, story, or 'did you see that green squirrel with orange stripes just fly past the window?' You may sound a bit odd but if it takes the child's attention away from destructive behaviour, who cares?"



Ignoring

"If distraction is not effective and tantrums begin, try and see if you can ignore the behaviour. Ignoring gives the message that the behaviour gets no reward and if you use this technique alongside praising every lovely behaviour, your children will get a very powerful message. Ignoring can be very difficult if you are out in public but for all those tutting bystanders as you struggle with your child having a tantrum in the supermarket, remember they've probably been there themselves - or they're fibbing!"



Time out

"As a last resort for extremely bad behaviour, you can use a technique called 'Time Out' where you put your child in a room and ignore them.



"First ask your child to stop misbehaving. If that doesn't work, ask again, but more firmly. This gives the child two chances to change his or her behaviour, and if they do, you praise them.



"If they refuse to stop the behaviour, or if the tantrum escalates, you go for Time Out. Take your child firmly but with no attention to a safe place where you can leave them for a period of one minute for each year of their life (i.e. three minutes for a three-year-old) up to a maximum of five minutes. You could try putting them on a stair or a chair, but if your child won't sit still where you've put them, you may need to put them in a room and shut the door. This is an extreme form of ignoring. You should not talk to your child through the door or give them any other form of attention during the Time Out period.



"This technique will allow everyone to calm down and prevent smacking occurring. It also very powerfully tells your child that their behaviour is completely unacceptable. Once the Time Out period is over, explain to your child why they were Timed Out and then move on and praise them at the first opportunity. Do not overuse this technique and try to ignore as much as you can.



Tantrums

"Try to prevent tantrums with praise. Imagine you've got a bucketful of praise in every room of the house with a big ladle. Every time your child does something wonderful, get that ladle and use it to shower praise. 'That is lovely, thank you darling...' or 'Oh look, you're playing so nicely.' Just tell them all the things they need to hear to get it into their head that they get attention for being lovely.



"Tantrums happen to all parents. They do not mean you are a bad parent. You can try to prevent them with praise and sticker charts. If that fails, you can try to distract the tantrums away. But once started, the best way to stop them is to ignore them.



"Remember: distract, ignore, but do not punish."



Rewards

"A good way of motivating children and avoiding tantrums is with stickers. At home, a sticker chart is a great way of encouraging good behaviour. Each time your child is good, give them a sticker. Naughty behaviour gets a 'sad face'. Points mean prizes - enough stickers get them a treat. Mini sticker charts can also work when you're out."



Positive example

"It's straightforward but it works - your children will copy you. Swear and they will swear, smack and they will smack. Lead by example."



Night-time routine

"Sleep is essential for healthy child development so establish a regular bedtime routine. Routine means bath, pyjamas, a quiet story on the sofa; the bedroom should be a no drink zone, telly off, lights out. A consistent bedtime routine will greatly benefit your children: they get the security of knowing what comes next - that bedtime is for being tucked in and sleeping. If they continue to get out of bed, gently help them back with no fuss, chat or attention - however many times it takes - until the message is clear. They get a gold star and a treat in the morning if they sleep through."



Going out needn't be a nightmare

"Try engaging your children in what's going on and motivate them to behave well. If they demand toys or start whingeing, distract them and, if necessary, ignore them. If you can overcome the red face, ignoring is a very powerful tool but you need nerves of steel! Stay calm, feel in control and you'll have a nice day."



Structure and stimulation

"Children need stimulation and parents are the number one playmate - try to spend some playtime with your children every day. Too much TV can lead children to become passive recipients, hampering social, emotional and educational development. Children want parental attention - by decreasing the amount of TV they watch, children become more aware of the world around them and concentration should improve. Try less TV in the daytime, more walks and trips to the playground. Play games, sing songs, read stories - but above all, enjoy your children!"

Eli sä olet aiheuttanut syömisongelmat omalla käytöksellä. Ei lapsi synny ongelmia täynnä, mutta on tyypillistä, että tietyt vanhemmat saa lapset reagoimaan kuvaamallasi tavalla.

KAKSIvuotiaan viskasit omaan huoneeseensa yksin pariksi tunniksi? Ja mietit, olitko liian lepsu? No kuule ET ollut. Ei tuollainen ole kasvattamista, viskasit vain silmistäsi lapsen pois. Luuletko, että luottamus äitiin tuosta kasvoi?

että mietit tarkkaan mitä vastaan tässä taistelet. Huono ruokapöytäkäytös on eri asia kuin syömähaluttomuus. Niitä koitetaan korjata eri aikaan ja eri tavoilla. Älä sekoita näitä asioita tai et saa ikinä ongelmaa ratkaistua. Nyt tuntuu siltä että myönnät itsekin ettet rankaissut lasta siitä lautasen heittämisestä lattialle, vaan sitä edeltäneestä venkoilusta ja koko iän jatkuneesta ongelmasta syömisen suhteen. Jos olet oikeasti huolissasi lapsestasi, niin käytä hyvä ihminen hänet uudestaan eri lääkärillä. Ja vielä uudella jos et saa apua, miten voi tuudittautua siihen että pikkuvauvana yksi lääkäri on sanonut että ei näy päälle päin vikaa, tilannehan voi olla nyt aivan eri ja silloinen tutkimus on voinut olla liian pinnallinen. Eikö ole ihan tyypillistä että epämääräisesti oirehtivien lasten vanhemmat joutuvat vaatimalla vaatimaan tutkimuksia ja apua.

Ei se neuvola mikään ylin auktoriteetti ole. Jos sinä tiedät että sinun lapsellasi on ongelma, niin sinun tehtäväsi on taistella lapselle apua, vaikka neuvola ja muut viralliset tahot eivät lyhyillä käynneillä tai sinun kertomastasi ongelmaa huomaisi tai vähättelevät sitä. Se että olet kerran vienyt lapsen lääkärille ei myöskään riitä mihinkään. Oletus on, että kun ette ole tulleet takaisin, ongelma on poistunut itsellään. Lääkärikin on ihminen ja meitä ihmisiä on moneen junaan. Vastaanottoaika on lyhyt ja tällainen syömisasia on sellainen, että sitä pitäisi lähteä selvittämään monelta eri kantilta ajan kanssa. Päällisin puolin vilkaisemalla on kenenkään lääkärin mahdoton sanoa, että lapsi on "terve" ja mitään fyysistä syytä huonoon ruokahaluun ei ole.



Onko lapselta otettu esim. kilpirauhasarvot tai edes perusverenkuvaa?? Kilppariongelmat oireilevat lapsilla nimenomaan kasvun pysähtymisenä yms. ongelmina. Sulje nyt hyvä ihminen nämä asiat pois edes. Entä kielijänne, lapsen voi olla hankala niellä jos kieli on kovin kireä. Ihan simppeleitäkin syitä voi olla vaikka mitä - tai sitten jotain mikä vaatii syvällisempää perehtymistä, kuten häiriöt kylläisyyden kokemuksessa.



Joka tapauksessa tuntuu, että teillä syömisestä on tullut jo valtataistelu. Ajattele 2-vuotiaan elämää. Hänellä ei ole mitään itsemääräämisoikeutta, aikuiset päättävät kaikesta. Syöminen, se mitä omaan kehoon menee sisälle, on lapsen ainoa keino vaikuttaa mihinkään konkreettisesti. Tämä on yksi syy, miksi niin moni rikkaan länsimaan lapsi venkoilee syömisen kanssa. Mitä enemmän tästä tehdään valtapeliä, sitä kiivaammin lapsi vastustaa. Tähän päälle mahdolliset fyysiset ongelmat, niin siinä on aikamoinen vyyhti käsissä.



Lakkaa käyttämästä neuvolan apaattisuutta tekosyynä, ja toimi itse. Sinä se äiti olet!

Ja sinustako se on lapsen syytä?

Meidän olisi pitänyt puuttua tähän huonoon syömiseen jo aika päiviä sitten. Neuvolahan on täysin ns. käsi tällaisissa asioissa. ap

että tuollainen naurettava raivoaminen auttaa, jos lapsi on mukeltanut syömisten kanssa jo laitokselta asti, kuten sanoit? Sehän vain pahentaa tilannetta. Vai oletko sitä mieltä että vauva uhmasi jo laitoksella syömättömyydellä?

Toivon todella, että olet provo, muuten säälin syvästi lastasi ja jos tietäisin kuka olet, tekisin lastensuojeluilmoituksen.

Tiedätkö mitä se teki sielä huoneessaan 2 tuntia yksinään. Itse en jättänyt 2v hetkeksikään yksin. 2v elää vielä vahvasti tätä hetkeä. Ei se ajattele, enää iltapalalla ja nukkumaan mennessä, että ei kannata enää leikkiä ruualla. Aamulla ei varmaan enää yhdistänyt lahjan puutetta käytökseensä.

Pienelle lapselle ei saa olla pitkävihainen.



Noin voit kohdella lastasi kouluikäisenä, jos se heittää ruuat lattialle, eikä suostu niitä siivoamaan. lapsesi on kuitenkin vasta taapero ikäinen.

jo siinä kahden tunnin kohdalla.

Loput rangaistukset olivat täysin järjettömiä ö_ö



Relaa vähän.

Lapsi on vasta 2-vuotias.

niin hiukan ihmetyttää tämä sun "huolettomuus" asian suhteen. Jos lapsella on selvästi isoja ongelmia syömisen kanssa, niin eikö olisi syytä paneutua asiaan tarkemmin? Neuvolassa käydään kuitenkin pari kertaa vuodessa, ja kohta vielä harvemmin. Sinä näet lapsen päivittäin. Neuvolaan voi myös soittaa ja pyytää lisätutkimuksia, jos koet että se on ainoa väylä, jota pitkin voit edetä. Kyllä lapsi on kuitenkin pääasiassa sinun vastuullasi, et voi hänen hoitoaan neuvolan varaan jättää. Minä pyytäisin neuvolan kautta ajan ravitsemusterapeutille (itsekin ollut lapsen allergia-asioissa ravitsemusterapeuttiin yhteydessä). Ei se neuvola osaa välttämättä lyhyen tapaamisen perusteella ttaa kaikkea huomioon, lisäksi jos itse olet enimmäkseen sillä mielellä että ongelma on käytöksessä, eikä esim. elimistössä.

ihan muustakin kiinni kuin käytöksestä..? Voisiko olla joku elimellinen vika, onko tutkittu? Jos ei pysty nielemään tms.? Sinuna menisin kyllä jatkotutkimuksiin.

Ruoka jää hautomaan suuhun pitkäksi aikaa ja välillä kakoo sitä. ap

Onko sitä selvitetty?

Kaverillani oli lapsena reikä henkitorven ja ruokatorven välissä. Se löydettiin vasta kun kaverini oli teini-ikäinen, joten hän muistaa hyvin millaista syöminen oli sen reiän kanssa.

On kertonut, että syödessä tuli aina tunne että tukehtuu :(

Kyllähän sitä moni ihmetteli, että miksi joku ei osaa syödä kunnolla ja neuvojia ja ohjeita riitti.

Lopulta se reikä löydettiin vahingossa.

Kaverini oppi syömään kakomatta heti kun toipui korjausleikkauksesta.

kommentoida tuohon kirjoitukseen, jossa sinua epäiltiin tunne kylmäksi äidiksi? Vai miksi sen ohitit?

yhden ketjun perusteella. Äidin ja lapsen elämässä on paljon muutakin kuin ruokailuhetket.

Oliko tarpeeksi verbaalista?

ap

pyhällä hengelläkö luulit lapsesi elävän, jos hän ei syönyt rintaa eikä pulloa? Ei esikoisenkaan kanssa niin pihalla voi olla, että uskoo lapsen voivan hyvin, jos hän ei syö.

Ruoallahan se lapsi eli ja elää edelleen. Ymmärrän toki, että hyvin syövien lasten vanhempien voi olla vaikea käsittää, että sen ruoan tehtävänä ei ole vain pitää lasta hengissä, vaan turvata normaali kasvu ja kehitys. Fraasi 'ei se nälkäänsä kuole' on harvinaisen typerä ja kertoo enemmän sanojasta kuin sanonnan kohteesta.

ap

Luin juuri kirjaa, jonka oli kirjoittanut autisti. Sanoi, ettei hän tunnistanut nälän tunnetta. EN TARKOITA ETTÄ LAPSESI OLISI AUTISTI. Mutta sitäkin on monenlaista... Muutenki hyvin mielenkiintoinen kirja. Mulla kolme lasta 4v, 2v 5kk ja 7vkoa. Kirja auttoi ymmärtämään itseä, mutta myös lasten maailmaa. Ihan terveittenkin. Suosittelen. Iris Johansson: Toinen maailma jonka tunnen

En tosin usko autismiin meidän tapauksessa, mutta hyvät kirjasuositukset ovat aina tarpeen.

ap

Käytä lapsi lääkärillä. Kerro että olet huolissaan hänen kasvusta ja kehityksestä. Pidä ennen lääkärille menoa viikon-parin ajan ruokapäiväkirjaa. Mitä lapsi söi, koska, kuinka paljon. Näin sinulla on itsellekin mustaa valkoisella asiasta.

Kysy mitä vaaroja on siinä, jos lapsen kasvu kulkee alle käyröjen. Kysy voiko olla, ettei lapsi tunne nälkää. Onko tarvetta tutkia lapsen nielu, ruokatorvi, vatsalaukku?

Vaikka tää olisikin provo, niin sitte hyvä sellainen. Pistää tosissaan miettimään, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Jos tää on totta (kuten uskon), niin voimia!

Olisi hyvä tehdä myös itsensä kanssa töitä. Huomiota lapseen. Ulkona käynti enne ruokaila voi parantaa ruokahalua. Oma jännitys pois ruokailuhetkestä, asenteella "ei tämä tälläkään kertaa onnistu mutta tarjotaan nyt kuitenkin ruokaa". Kun löytyy ruoka mitä syö tarjoa sitä useammin vaikka joka aterialla. Ja lisänä muita.

Kokkaa hyvää ja moni puolista ruokaa.

Millainen lapsi muuten on? Puhuuko? Antaako koskea itseään? Halaako? Viettääkö aikaa yksinään, "omassa maailmassaan"? Ottaako kontaktia? Tunteeko kipua? Miten lapsi nukkuu? jne.

Jos olet oikeasti huolissaan pidö ruokapäivä kirjaa, mene lääkäriin, vaadi kuuntelua ja pyydä että sinun otettaisiin tosissaan. Ja jos epäilet, että lääkäri epäilee sinun mielenterveyttäsi, niin pyydä että löytäis sitte sulle apua. Ja kun käyt lääkärillä, sovi uusi aika samalla kertaa samalle lääkärille vaikka puolen vuoden päähän. Ihan jo oman mielen rauhan takia.

Ja rangaistukseksi tuleviin vastaaviin tapahtumiin:

Sano: "Katso silmiin. Nuin EI saa tehdä. Ruoka on hyvää. Sinä tarvitset ruokaa, että jaksat leikkiä. Äiti itkee. Hyvä ruoka menee pilalle." Sitte annat uutta, pidät lautasesta kiinni. Tarvittaessa auta omalla lusikalla. Jos tilanne toistuu, lapsi syliin. Nätisti, muttavarmasti. Kun lapsi rauhoittunut, yritetään uudestaan. Jos itse hermona, mene toiseen huoneeseen, mikäli mahdollista. Jos ei, lapsi esim vessaan (ei pimeään!) tai muuhun tylsään paikkaan pariksi minuutiksi. Kun rauha maassa, kokeillaan uudestaan. Huolehdi että ruoka ei ole kylmää tai liian kuumaa. Älä anna tilanteen pitkittyä 45min pidemmäksi. Sitten odotetaan seuraavaa ruokailua. Välillä vettä. Jos lapsi syö noin huonosti, tihentäkää ateria väliä 5-6 päivässä. Hampaat kyllä kestää sen.

Lapsi ei juurikaan puhu, antaa kyllä koskea itseään, tykkää olla sylissä ja halailla, tuntee kyllä kipua, nukkuu hyvin.

Ateriaväliä ei voi enää tihentää, sillä muuten ei muuta tehtäisikään kuin oltaisiin ruokapöydässä. Ruokaa tarjotaan neljä kertaa päivässä, periaatteena on, että lautanen syödään tyhjäksi.

ap

Onko lapsellasi kireä kielijänne? Tuleeko kieli ulos suusta kunnolla, jos pyydät?

Olen pitkään miettinyt johtuiko esikoisemme syömäongelmat kireästä kielijänteestä. Kakoi ruokaa ja oksenteli todella usein (siis alle 1-vuotiaana) ruokailun yhteydessä. Kielihän on erittäin suuressa roolissa ruoan pyörittelyssä suussa.

Tarkistapa tämä seikka ja jos kieli tulee heikosti ulos, varaa aika kurkku- ja korvalääkärille.

8 kk ikään mennessä olimme olleet kolmasti Lastenklinikalla tai Allergisairaalassa tutkimuksissa useamman päivän. Mitään syytä ei löydetty. Alkoi syömään hyvin n. 3-4 vuoden iässä. Neuvoja jälkiviisaana. Laita aluksi niin pienet annokset, että jaksaa varmasti syödä. Tyyliin yksi lusikallinen. Ja kun syö lautasen tyhjäksi, kehu kovasti. Kun huomaat, että syö vaivatta ihan pikkuriikkisen annoksen, lisää vähitellen annoskokoa. Monesti näille superhuonoille syöjille jo pelkästään se, että näkee lautasella itselleen aivan liian paljon ruokaa, aiheuttaa vastareaktion. Tsemppiä! ps. olit liian ankara! Syömisestänne on nyt kehkeytynyt valtataistelu...

8 kk ikään mennessä olimme olleet kolmasti Lastenklinikalla tai Allergisairaalassa tutkimuksissa useamman päivän. Mitään syytä ei löydetty. Alkoi syömään hyvin n. 3-4 vuoden iässä.

Neuvoja jälkiviisaana. Laita aluksi niin pienet annokset, että jaksaa varmasti syödä. Tyyliin yksi lusikallinen. Ja kun syö lautasen tyhjäksi, kehu kovasti. Kun huomaat, että syö vaivatta ihan pikkuriikkisen annoksen, lisää vähitellen annoskokoa. Monesti näille superhuonoille syöjille jo pelkästään se, että näkee lautasella itselleen aivan liian paljon ruokaa, aiheuttaa vastareaktion.

Tsemppiä!

ps. olit liian ankara! Syömisestänne on nyt kehkeytynyt valtataistelu...

Tyyliin puolikas peruna ja ruokalusikallinen kastiketta, kurkkua ja tomaattia. Ei auta.

ap

Ota ihmeessä yhteyttä alueenne perheneuvolaan, jotta saatte tukea käytäntöjenne järkeistämiseen.

niin hiukan ihmetyttää tämä sun "huolettomuus" asian suhteen. Jos lapsella on selvästi isoja ongelmia syömisen kanssa, niin eikö olisi syytä paneutua asiaan tarkemmin? Neuvolassa käydään kuitenkin pari kertaa vuodessa, ja kohta vielä harvemmin. Sinä näet lapsen päivittäin. Neuvolaan voi myös soittaa ja pyytää lisätutkimuksia, jos koet että se on ainoa väylä, jota pitkin voit edetä. Kyllä lapsi on kuitenkin pääasiassa sinun vastuullasi, et voi hänen hoitoaan neuvolan varaan jättää.

Minä pyytäisin neuvolan kautta ajan ravitsemusterapeutille (itsekin ollut lapsen allergia-asioissa ravitsemusterapeuttiin yhteydessä). Ei se neuvola osaa välttämättä lyhyen tapaamisen perusteella ttaa kaikkea huomioon, lisäksi jos itse olet enimmäkseen sillä mielellä että ongelma on käytöksessä, eikä esim. elimistössä.

Olen asiasta puhunut neuvolassa, mutta jos ei kiinnosta, niin olkoon. Huonosti nukkuvien lasten vanhemmille tuo koko järjestelmä näyttää olevan suunnattu.

En osaa sanoa, onko kyse käytöksestä vai elimellisestä syystä. Jälkimmäinen toki voisi olla mahdollinen, sillä tämä on jatkunut jo syntymästä asti.

ap

Meilläkään esikoinen ei paljon puhunut 2-vuotiaana, yksittäisiä harvoja sanoja vain. Kun kielijänne leikattiin vajaa 3-vuotiaana, rupesi kuukaudessa puhumaan kuin ruuneperi ja itse asiassa ruokailuongelmatkin hävisivät!

Melkein voisin lyödä vetoa kielijänteen kireydestä!

Onko lapsellasi kireä kielijänne? Tuleeko kieli ulos suusta kunnolla, jos pyydät? Olen pitkään miettinyt johtuiko esikoisemme syömäongelmat kireästä kielijänteestä. Kakoi ruokaa ja oksenteli todella usein (siis alle 1-vuotiaana) ruokailun yhteydessä. Kielihän on erittäin suuressa roolissa ruoan pyörittelyssä suussa. Tarkistapa tämä seikka ja jos kieli tulee heikosti ulos, varaa aika kurkku- ja korvalääkärille.

8 kk ikään mennessä olimme olleet kolmasti Lastenklinikalla tai Allergisairaalassa tutkimuksissa useamman päivän. Mitään syytä ei löydetty. Alkoi syömään hyvin n. 3-4 vuoden iässä. Neuvoja jälkiviisaana. Laita aluksi niin pienet annokset, että jaksaa varmasti syödä. Tyyliin yksi lusikallinen. Ja kun syö lautasen tyhjäksi, kehu kovasti. Kun huomaat, että syö vaivatta ihan pikkuriikkisen annoksen, lisää vähitellen annoskokoa. Monesti näille superhuonoille syöjille jo pelkästään se, että näkee lautasella itselleen aivan liian paljon ruokaa, aiheuttaa vastareaktion. Tsemppiä! ps. olit liian ankara! Syömisestänne on nyt kehkeytynyt valtataistelu...

Oli todellakin loisto-ohjelma, ja lasten ongelmat johtui AINA vanhemmista. Onko tunnelma pöydässä aina kireä? Lapset aistivat tämän. Syötkö itse säännöllisesti yhdessä perheen kanssa ja kaikkea ruokaa? Saako poikasi huomiota vain syömisepisodien yhteydessä? Ehkä temppuilu on hänelle tapa saada äiti ja äidin huomio kokonaan itselle. Lapset eivät erottele hyvää ja huonoa huomiota, kunhan saavat jonkinlaista. Puuhaile pojan kanssa ja anna paljon huomiota muutoin, jätä huomio ruokailuun liittyen vähemmälle.

Tässä on Tanya Byronin ohjeita netistä poimittuna:

Jo pelkkä AINA vanhempien syytä -asenne saa karvat pystyyn. Ei ole meidän syytämme, jos lapsi on ollut tällainen syntymästään asti.

ap

Eli sä olet aiheuttanut syömisongelmat omalla käytöksellä. Ei lapsi synny ongelmia täynnä, mutta on tyypillistä, että tietyt vanhemmat saa lapset reagoimaan kuvaamallasi tavalla.

miten olen siis synnytyksessä toiminut väärin, että lapsi ei alkanut syödä? Jos kerran tämä on minun syytäni. Ihan yhtä lailla voisi sanoa noin huonosti nukkuvien lasten vanhemmille. Omaa syytä.

ap