Mitä olet saanut anopilta joululahjaksi?
Tähän nyt listausta anopilta saamistasi joululahjoista. Mitkä ovat olleet ne pahimmat ja mitkä parhaimmat? Miten anoppi muistaa lapsensa puolisoa näin jouluna?
Viime vuonna en saanut mitään. Lapsellista tiedän, mutta yllättävän pahalta tuntui aikuisestakin ihmisestä istua sohvan nurkassa ja katsoa kun muut availivat valtavia lahjaröykkiöitään... Oli nimeni sentään parissa yhteislahjassa, jotka oli osoitettu meidän koko perheelle. Ja sain luonnollisesti mieheltäni lahjoja, mutta appivanhemmiltani siis en.
Sitä edellisenä jouluna sain anopiltani hajuvettä. Lahja sinänsä oli hieno ja hyödyllinen, mutta hieman loistoa himmensi se fakta, että tuo samainen hajuvesiputeli oli nököttänyt pari edellistä vuotta anopin wc:n hyllyllä käyttöä odottamassa. Eli oli siis ilmeisesti saanut sen itse lahjaksi joskus tai ostanut itselleen, mutta kun käyttöä ei sille vuosien kuluessa tullutkaan, laittoi anoppi hajuveden kääreisiin ja lahjoitti miniälleen. Ei välttämättä mikään nappilahja tuokaan.
Kommentit (113)
saan monta lahjaa jouluna, syntymäpäivänä ja jopa nimipäivänä appivanhemmiltani. Koruja, hajuvesiä, Marja Kurjen huiveja, Iittalan lasitavaraa, Marimekon tuotteita, Pentikin tuotteita yms.
saan yleensä anopiltani kirjalahjan. Niin saa mieheni ja koko suku :). Anoppi lukee paljon, joten häneltä saamani luettava on aina laatutavaraa. Meillä ei kukaan muu kirjoilla lahjokaan, niin kyllä se yksi kirja sieltä on aina mukava saada.
En kuitenkaan ole saanut koskaan henkilökohtaista joululahjaa häneltä, lahja on aina koko perheelle joku yhteinen. Eipä ole tullut mieleen kaivatakaan sellaista :)
Hänen poikansa, eli mieheni, perustelee aina päätöksiään olla ostamatta mulle lahjoja sillä, ettei hän ole mun isäni tai äitini, joten hänen ei kuulukaan ostaa mulle syntymäpäivä- tai joulu- tai mitään muitakaan lahjoja. Samalla logiikalla toiminee anoppikin. Mun vanhempani taas ovat päätyneet siihen ratkaisuun, ettei aikuisille osteta lahjoja, paitsi miehelleni, jotta ollaan vieraanvaraisia ja huomaavaisia eikä mies vain kokisi itseään ulkopuoliseksi suvussa, joten mä olen se, joka aattoiltoina kerää roskat muiden avatessa paketteja. En edes viitsi väittää, etteikö harmittaisi ja surettaisi.
Osta itsellesi ensi jouluksi jotain aivan ihanaa!!! Ja paketoi kauniisti.
Ystäväni ex-mies, äiti sekä anoppi jättivät ystäväni ilman joululahjaa. Hän siis oli ainoa joka ei saanut yhtään mitään. Ja anoppi (viettivät joulun anoppilassa) kehtasi sanoa ystäväni 4-vuotiaalle pojalle, että "äiti on selvästi ollut tuhma, kun ei saanut lahjoja". Siis pöyristyttävää käytöstä :'(
pörrösukkia (en käytä) ja paljon liian suuria vaatteita. Olen vaivihkaa yrittänyt kertoa minkäkokoisia käytän ja että en käytä yöpaitoja laikaan mutta silti taas viime jouluna sain kaksi numeroa liian ison Nalle Puh -yöpaidan. Joskus saan lakanoita, pyyhkeitä tai muuta käyttökelpoista ja kivaa. Anopilla on pieni eläke joten toivoisin ettei hän laittaisi yhtään rahaa täysin käyttökelvottomiin vaatteisiin. Kysyin mieheltä kehtaako sanoa suoraan mutta kuulemma ei voi sanoa. Joten hymyillään ja kiitetään ja viedään kirppikselle.
Itse rakastaisin pörrösukkia ja isoja paituleita :)
Norppa-lautasen, sellaisen seinälle laitettavan. Kahtena jouluna tuollainen, toinen vain oli isompi, toinen pienempi... Siinä nyt, mitä ensimmäisenä tuli mieleen =) Toivon, etten itse aivan samaan päätyisi, kun aikanaan olen anoppi..
Avomiehen äiti antaa aina tosi ihania lahjoja, tulee sellainen fiilis että niitä on mietitty ja niiden eteen on nähty vaivaa. Kauhea stressi tosin tulee itselle kun ei yhtään keksi mitä kivaa voisi itse antaa! Parasta/huonointa lahjaa tai tuliaista ei siis voi rankata, koska kaikki ollut ihan mahtavia; itse kudottu kaulahuivi ja ponzo, todella kaunis kaulakoru josta on tullut mun lemppari, yöpuku ja marimekon meikkipussukat (vieläpä mun lempiväreissä) jne. Omalla kohdalle onkin sattunut todella mukava, huomaavainen ja vieraanvarainen anoppi, oikea helmi!
Joka vuosi saadaan mieluisia lahjoja. Yleensä ostaa minulle ja miehelle yhteisiä lahjoja. Kuten upea sänkypeite tai lakanoita (kivoilla kuoseilla ei mitään sairaalalakanoita).
Tänä vuonna anoppi on ollut niin kiltti, että ostin hänelle vuorostani lahjan, josta pitää ihan varmasti: liput Bon Jovin keikalle.
sinällään harmittaa kun mun mielestä olis kiva muistaa muita jouluna ja tulla itsekin muistetuksi. Lapset saa yhden lahjan. Mä olen sit vieny paketteja mm. erilaisiin keräyksiin, että saa edes itse kokea sitä antamisen iloa joka kouluun kuuluu. Ehkä vähävaraiset osaavat arvostaa mun hankkimia lahjoja.
On kyl aika paha :O
Laminoidun BMI-taulukon
T. miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon (mutta ei joululahjaksi)
Olen luullut saavani huonoja lahjoja, mutta kyllä tässä ketjussa on paljon pahempia. :o Olen 16 vuodessa tottunut ja oikeastaan en odotakaan mitään suurta. Ymmärrän myös, ettei eläkeläisellä ole rahaa ostaa isoja lahjoja.
Muutamia mitä olen vuosien varrella saanut:
- kokoa xs oleva paita (olen kokoa M). Kyllähän se päälle meni, mutta hihat loppuivat kesken.
- useana jouluna (alle 10 kertaa, mutta yli 5) peräkkäin ripsiliinatabletteja ja erilaisia kaitaliinoja (Anttilasta) Näitä on jopa käytetty, mutta mutta... Kun ne on kaikki samanlaisia (sininen valkoisin raidoin, sininen hopeisella raidalla, sininen valkoisin ruuduin, vihreä valkoisin raidoin) ja en noista väreistä edes tykkää. Olen saanut näitä myös synttärilahjoiksi.
- tuikkukynttilöitä, ihan kivoja, mutta en todellakaan ole kynttiläihmisiä
- suolakivilamppu, josta olin ennen joulua isoon ääneen puhunut, että sellaista hirvitystä en meille koskaan halua... No tämä meni kaverille, kun hän tykkäsi niistä.
joulun paras lahja. On auttanut nukahtamisvaikeuksiin ja kipuihin.
Saimme viimeksi
2xkirppikseltä ostettua lehteä, joissa oli otsikkoina näin grillaat herkkuja.
Lapsellemme kirpparivaatteita (ei minun makuuni).
tonttukalenteri.
Minulle kirppikseltä ostettu kaulaliina, jossa on tahra.
En ymmärrä lahjojen haukkumista.
Joulukukan sain ja merkkipäivinä yleensä myös kukkia. Ihan tyytyväinen olen.
En mitään mutta en haluakaan. Anoppi on köyhä.
Vierailija kirjoitti:
tosiaan tuntuu hurjalta lukea näiden hemmoteltujen miniöiden valitukset.
No, pakko vain ajatella, että ei voi suomalainen nainen hyvin kun näkee vaivaa valittaa joka asiasta. Itselleenhän hän hallaa tekee kun pilaa elämänsä sillä.
Tuntuu kieltämättä hassulta, että joku saa saunaan pefletit, jotka ei sovi muun talon sisustukseen. Eihän ne edes ole näkösällä 24/7.
Mun anoppi asuu monen tuhannen kilometrin päässä. En ole 30 vuoden aikana saanut häneltä yhtään lahjaa, korttia, tai muutakaan muistamista. Poikansakaan ei ole minua lahjoilla muistanut avioliiton aikana. Kihlasormuksen aikoinaan sain ja siitäkin anoppi nosti kovan metelin, ettei olisi tuollaiseen kannattanut rahaa hassata. No, onneksi oli kaupan halvin malli :).
Toinen miniä sitä vastoin saa jatkuvasti kaikenlaista vaatteista ja kultakoruista huonekaluihin. Onhan se mukava, että edes toinen miniöistä on anopille mieluisa.
tosiaan tuntuu hurjalta lukea näiden hemmoteltujen miniöiden valitukset.
No, pakko vain ajatella, että ei voi suomalainen nainen hyvin kun näkee vaivaa valittaa joka asiasta. Itselleenhän hän hallaa tekee kun pilaa elämänsä sillä.