Mikä vikana ihmisessä joka keksii kaikenmaailman sairauksia yms. itselleen sekä perheelleen?

meillä sama tuttava?



Fb-päivityksistäkin saa lukea jatkuvaan, mikä milloin on vaivana. Hyvä kun ei joka aamu lue, että sairaalaan taas mentävä :O



Ollaan kaveripiirissä puhuttu tästä, muttei oikein tiedä, miten asian ottaisi sillain hyvällä esille tämän ihmisen kanssa.



Öisinkin lähtee lapsiaan viemään päivystykseen, milloin minkäkin takia. Jopa heti jos jollain on vähänkin kuumetta, muttei siis mitään sen kummempaa :O Ja sitten on jotain omituisia tauteja ja mitä milloinkin heillä :O



Lisäksi sitten aina sitä "voivottelee", miten meillä ollaan kaikki aina niin terveinä :O :D kun hänellä elämä on jatkuvaa päivystyksessä istumista :O :D

münchausen-syndrooma tai jopa münchausen by proxy -syndrooma.



Psyykkistä oirehdintaa siis.

vaikka mitä. Kummitädilläni oli läpi elämänsä kummallisia alapäävaivoja, ja hän oli viimeiset vuoden vakuuttunut, että hänellä oli eturauhasongelmia. Hän käytti valtavat määrät rahaa yksityisiin lääkäreihin jotka eivät löytäneet hänestä fyysistä vikaa. Todellinen syy näihin ongelmiin oli hänen isänsä ja veljensä aikanaan harjoittama hyväksikäyttö sekä myös äitinsä jatkuva väkivalta ja alistaminen, josta hän ei uskaltanut puhua ja jotka hänen nuoruudessaan olivat varmasti vieläkin enemmän tabu kuin nykyään. Hän kantoi niitä muistoja läpi elämänsä tuon sairastelun muodossa.



Minulla on myös ollut kaveri, joka on liioitellut kaikki ongelmiaan ja juossut lääkäriltä lääkärille hakemaan diagnooseja lasten kummallisiin allergioihin (joita ei muuten koskaan löytynyt yhtäkään) sekä omiin vaivoihinsa. Häneltä löydettiin sitten masennus ja hän alkoi pikkuhiljaa toipua lääkkeiden ja terapian avulla.

Mulla on kaveripiirissä juuri tällainen perhe (eristyisesti sairaanhoitajaäiti). Tosi rasittava tyyppi, ostattaa erikoisruuat kun tulee syömään ja peruukin hetkeä ennen tulonsa - taas on mennyt kymmeniä euroja hukkaan! Tätä jatkui vuosikausia, nyt en enää noteeraa pyyntöjä. Olkoon syömättä jos ei tarjottavat kelpaa heille. Yleisin keskustelunaihe esim ruokapöydässä on hänen mahansa toiminta ja minkälaista ...kaa milloinkin tulee kun tuo allergia haittaa.... Kiva.

mistä sinä tiedät, onko hänellä sittenkin oikeita sairauksia. Ihan lähituttavapiirissäni oli mm eräs nainen, jota hoidettiin vuositolkulla migreenipotilaana, eikä kukaan ottanut tosissaan häntä, koska oireet eivät täsmänneet: kuitenkin kuoli aivosyöpään, mikä selvisi vasta kun mitään ei enää ollut tehtävissä.



Mutta toinen asia on, että jos sinä et jaksa tukea, niin sitten et jaksa. Voit sanoa, että sinun mitta on täynnä ja että tapaamisissa saa puhua muusta, mutta sairauksista ei. Ei sinun ole pakko tukea enemmän kuin jaksat. Siltikään en hyväksy, että "tiedät" että hänellä ei mitään ole. Myös depressio voi oireilla suunnattomana sairauksien pelolla. Ja se taas on jo sairaus, jota pitäisi hoitaa.

Hypokondria on mielenterveyden häiriö, josta kärsivä luulee tai pelkää perusteetta sairastavansa jotakin vakavaa sairautta. Hypokondriaa kutsutaan puhekielessä myös luulotaudiksi tai luulosairaudeksi. Hypokondria on suunnilleen yhtä yleistä miehillä ja naisilla. Hypokondriaa esiintyy kaiken ikäisillä, mutta useimmiten se puhkeaa nuorella aikuisiällä.



Hypokondria liittyy yleensä johonkin muuhun psyykkiseen sairauteen. Noin kaksi kolmasosaa hypokondrikoista kärsivät myös masennuksesta tai paniikkihäiriöstä. Hypokondria on somatoforminen häiriö ja varsin monesti se esiintyy kliinisen depression lisätautina.



Hypokondrikko ei yleensä kuvittele tai valehtele oireitaan, vaan kokee ne oikeasti. Merkki hypokondriasta on kuitenkin vähäistenkin oireiden jatkuva leimaaminen vakaviksi sairauksiksi. Sitkeä käsitys ja pelko esimerkiksi syövän tai AIDS:in olemassaolosta voi pysyä jopa useiden lääkärintutkimusten jälkeen. Vakavimmillaan hypokondria saattaa olla psykoottistasoista, jolloin potilas on harhaluuloinen eli täysin vakuuttunut omasta vakavasta sairaudestaan. Tavallisesti potilas kuitenkin käsittää pelkonsa osin aiheettomaksi tai liioitelluksi, mutta ei voi sille mitään.[1]



Hypokondriasta kärsivä potilas on jatkuvasti peloissaan ja ahdistunut oireistaan, ja tämä saattaa johtaa masennukseen, joka taas nostaa itsemurhan riskiä. Yleensä potilas osaa nimetä "sairautensa" hyvinkin tarkkaan ja seuraa lähes kaikkia ruumiinsa tapahtumia. Potilas uskoo, että hänen pelkäämänsä sairaus johtaa kuolemaan tai huomattaviin ruumiillisiin vammoihin.[2] Ohimenevä vakavasta sairaudesta kärsimisen pelko ei ole merkki psyykkisestä sairaudesta, mutta kyseessä on hoitoa vaativa tila, kun pelko on erittäin pitkäaikaista ja arkipäivän toimia haittaavaa.



Hypokondriaa voidaan hoitaa psykoterapialla. Joillekin potilaille myös masennuslääkkeistä on apua. Useilla pitkäaikaisesta hypokondriasta kärsivistä henkilöistä on elämässään oireettomia jaksoja.

olla mä! mutta mulla ei onneks oo noita ollu enää 3vuoteen, mutta tosiaan siis mulle tuli aikoinaan synnytyksen jälkeinen masennus joka vuodessa eteni yleiseksi ahdistus häiriöksi ja oireet oli juurikin samanlaiset, tein siis kuolemaa elämästäni 21v-28vuotiaaseen, oireet oli hyvinkin fyysisiä ja vastasivat oireiltaan sydänvikoja, keuhkosairauksia,erilaisia syöpiä, halvauksia ym.. itselle oli vaikea ymmärtää että vika ois ollu päässä koska oirehti niin fyysisesti ja lääkäreitäkään en siis uskonu vaan ajattelin että ne ei osaa/kautta ole kiinnostunut. masennukseen en myöskään uskonut,koska luulin että masentunut ihminen on yhtä kuin surullinen ihminen ja sitä en koskaan oo ollu. On ihan ymmärrettävää että et jaksa sen juttuja kuunnella, mutta saman kokeneena voin sanoa että sen elämä on yhtä helvettiä kuunteli kukaan tai ei,voisithan sä tosin vihjata että tohonkin vaivaan on aika hyviä lääkkeitä keksitty :)

pienetkin asiat koetaan helposti valtavina uhkina, kun ihmisellä on huono perusturvallisuuden tunne ja puuttuu usko siihen, että elämässä voi tapahtua hyviäkin asioita ja asiat sujua hyvin.



Huono perusturvallisuus johtuu varhaisten hoivakokemusten puutteellisuudesta ja siitä, ettei vanhemmilla/hoitajilla ole ollut kykyä auttaa lasta tunnetilojen (pelon, surun yms.) säätelyssä ja helpottaa lapsen psyykkistä stressitilaa. Lapsestas kasvaa turvaton ja minän kehitys jää puutteelliseksi. Mikä tahansa pienikin omaa/perheen turvallisuutta vaarantava asia saa helposti aikaan paniikkia ja suhteetonta reagointia. Ihminen on ikäänkuin jatkuvassa posttraumaattisessa stressitilassa.



Vaikeahan se tuollaista on varmaan kestää seurata, mutta ei ihminen tahallaan noin reagoi ja vaikeuta elämääsi ap.

osa sairauksista on vaikeasti diagnosoitavia ja joista voi tulla monenlaisia oireita. Keliakia tai fibromyalgia esim. Toinen vaihtoehto on homeongelmat, ne voi aiheuttaa todella erilaisia ja outoja oireita ja niistä voi olla vaikea saada kiinni.



Kolmas on sitten erilaiset psyykkiset oireet, jotka voivat oireilla fyysisesti.



Tietenkään ei tarvitse tukea omien voimavarojen yli ketään. Oireet sen sijaan voi olla todellisia vaikka alkusyy olisikin psyykkinen. Toisten tuntemuksia ei kannata vähätellä, koska taustalla voi tosiaan olla vaikka mitä kuten ketjussa on todettukin.

masennuksen oire

pienetkin asiat koetaan helposti valtavina uhkina, kun ihmisellä on huono perusturvallisuuden tunne ja puuttuu usko siihen, että elämässä voi tapahtua hyviäkin asioita ja asiat sujua hyvin.

Huono perusturvallisuus johtuu varhaisten hoivakokemusten puutteellisuudesta ja siitä, ettei vanhemmilla/hoitajilla ole ollut kykyä auttaa lasta tunnetilojen (pelon, surun yms.) säätelyssä ja helpottaa lapsen psyykkistä stressitilaa. Lapsestas kasvaa turvaton ja minän kehitys jää puutteelliseksi. Mikä tahansa pienikin omaa/perheen turvallisuutta vaarantava asia saa helposti aikaan paniikkia ja suhteetonta reagointia. Ihminen on ikäänkuin jatkuvassa posttraumaattisessa stressitilassa.

Vaikeahan se tuollaista on varmaan kestää seurata, mutta ei ihminen tahallaan noin reagoi ja vaikeuta elämääsi ap.

Mä olen ihan paniikissa kaiken aikaa ja pelkään pahinta koko ajan. Hermostun ihan hirvittävästi ihmisten vähäisistäkin poikkipuolisista sanoista ja tunnen oloni uhatuksi ja ahdistuneeksi kaiken aikaa.

Voikohan tuollaisesta päästä koskaan eroon?

ja/tai erilaisista rentoutusmenetelmistä sekä lääkityksestä.



Tosiaan, noin puolet diagnooseista ylipäätään on vääriä, joten ei ihme, ettei lääkäreihin aina pysty luottamaan. Joskus voi olla hyvin hankaliakin oireita, joiden alkuperää ei pystytä tutkimaan, tai se ei ole ainakaan taloudellisesti järkevää, eikä siten varmuutta diagnoosistakaan saada. Kyllähän sellanen syö ihmistä ja oireilun jatkuessa saa kyllä lähes kenen tahansa "luulosairaaksi".

mutta sairaus on tämä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria

Rauha hänen sielulleen. Mutta mummulla oli aina kaikki lääkärikirjan sairaudet a-ö. Poti varmaan eturauhasen liikakasvuakin ;)

Sellanen lääkäri joka ei määrännyt lääkettä oli huono lääkäri jne..

Ihan lähituttavapiirissäni oli mm eräs nainen, jota hoidettiin vuositolkulla migreenipotilaana, eikä kukaan ottanut tosissaan häntä, koska oireet eivät täsmänneet: kuitenkin kuoli aivosyöpään, mikä selvisi vasta kun mitään ei enää ollut tehtävissä.

Kyllä tällä tädillä on ollut ihan joku muu nuppivika, ja se aivosyöpä tuli sitten loppuvaiheessa ihan omana juttunaan.

ja aina tulee myös olemaan näitä hulluja, jotka lisäävät vettä myllyyn kertomalla, kuinka kaverinnaapurinserkulla oli 30 vuotta oireita, ja sitten löydettiin niiden taustalta syöpä. Hohhoijaa.



Kyllä luulotautinenkin voi sairastua lopulta oikeasti, mutta ei se tarkoita, että ne kaikki luulotauditkin olivat todellisia.

T. lääkäri

mistä sinä tiedät, onko hänellä sittenkin oikeita sairauksia. Ihan lähituttavapiirissäni oli mm eräs nainen, jota hoidettiin vuositolkulla migreenipotilaana, eikä kukaan ottanut tosissaan häntä, koska oireet eivät täsmänneet: kuitenkin kuoli aivosyöpään, mikä selvisi vasta kun mitään ei enää ollut tehtävissä. Mutta toinen asia on, että jos sinä et jaksa tukea, niin sitten et jaksa. Voit sanoa, että sinun mitta on täynnä ja että tapaamisissa saa puhua muusta, mutta sairauksista ei. Ei sinun ole pakko tukea enemmän kuin jaksat. Siltikään en hyväksy, että "tiedät" että hänellä ei mitään ole. Myös depressio voi oireilla suunnattomana sairauksien pelolla. Ja se taas on jo sairaus, jota pitäisi hoitaa.

Peesi tälle kirjoitukselle; sitapaitsi kyllä "luulotautisetkin" voivat sairastua oikeasti (ihan niinkuin vainoharhaisillakin voi olla oikeita vihollisia). Mutta tosiaan mikaan pakko ei tuohon ole sinun osallistua jos et halua.

Monia vaihtoehtoja tuossa tulikin, masennuskin jota itsekin jo epäilin.

Itsellä on välillä ristiriitaisia tuntemuksia ko. henkilöstä, tavallaan haluaisin olla tukena mutta toisaalta hänen seuransa on välillä niin hirmu raskasta etten jaksa yksinkertaisesti kuunnella. Kun on tämä omakin elämä.



Nimi ei ala A:lla ja juu, facebookissa on vaikka mitä päivityksiä aina.



T. ap

Jotenkin pahasti särähtää, jos arvon lääkäri käyttää noin alentavaa nimitystä joistakin ihmisistä. Potilaista. Luulisi tuolla koulutuksella tosiaan ymmärtävän asioita laajemmin, enemmän...