Vaaditteko te kotona olevat äidit
ihan oikeasti työssä olevien miestenne osallistuvan vauvan yöruokintaan ja hyssyttelyyn? Aika karua. Siksihän te just kotona olette, että hoidatte lapset. Mies parat.
Kommentit (61)
Mä nukun sit vauvan kanssa vaikka kahden tunnuin päiväunet. Mutta omasta ystäväpiiristäni olen huomannut että aika yleistä on se että mies herää puolet kerroista ja aina. Vaikka käy siis töissä päivisin.
Kun nousen huutavan lapsen vuoksi viisi kertaa yössä niin alkaa mieli jo vajoamaan aika pohjille. Uni ja lepo kun on tärkeää kaikille, viettää sen ajan sitten töissä tai kotona.
Mieheni usein ottaa mua olkapäästä kiinni ja vetää mut takaisin sänkyyn nousten välillä itsekin lasta hoitamaan. Näin mäkin saan välillä nukkua.
Sääli niitä joiden puoliso ei ajattele omaa napaa pidemmälle ja nukkuu autuaasti itse kaikki yöt. Ei ihme että äidit masentuvat..
Olen aina hoitanut lasten yöheräilyt. Minun on vaaan helpompi herätä yöllä. Mies ei ole oikein toimintakykyinen :)
Miehellä kun ei ollut tissejä, joilla vauvan sai hiljaiseksi.
ryytynyt, niin mies on mielellään aina auttanut. on ne hänenkin lapsia..
imetyksen lopettamisen jälkeen kun on ollut näitä lapsia tekemässäkin niin tuntee olevansa myös öisin vastuussa.
vaatia!!!! mies kun itse haluaa olla läsnä, kaikki kaverit ovatkin kateellisia kun isä näin asialla.. :)) :)) ei oo tarvinnu mun herätä öisin kun tyttö tuli 2kk.. mies kuulemma voi ja haluaa syöttää öisin.. nyt tyttö 9kk..
että kerran kun heräsi yöllä mua auttamaan, ei kuulemma tullut työpäivästä mitään. Että ei kai siinä ole sitten vaihtoehtoja, kun miehen tuloja ja työtä tarvitaan. Mä sitten hoidan vauvaa vaikka silmät ristissä ja odotan vain koska se nukahtaa ja menen viereen.
Ja niille jotka nousevat vauvan kanssa 5 kertaa yössä suosittelen vauvan vieressä nukkumista. En mäkään jaksaisi nousta ylös 5 kertaa yössä mutta jaksan laittaa tissin vauvan suuhun 5 kertaa yössä.
isä itse työnsi minut sivuun joskus kahden tunnin kohdalla ja olikin sitten aina se, joka sai lapsen rauhoitettua. Liekö seurausta siitä, mutta heillä on ihan poikkeuksellinen isä-tytär-suhde :)
silloin kun imetin öisin. Eihän mies jaksais tehdä töitä, jos se valvois myös.
Nytkin meen päikkäreille kun tenava nukkuu.
No en todella vaatinut. Lapsi kun oli koliikkivauva, niin väkisinkin mies joutui kanssamme valvomaan, kun huuto kuulu pienessä asunnossa varsin hyvin. Ja mies heräsi klo 5 aamulla töihin. ja kyllä, sääliksi kävi munkin häntä.
Minä kun sentä pystyin nukkumaan päikkärit, vaikkakin ne olemattomat olivatkin, ja aamuisin saimme nukkua lapsen kanssa "pitkään" (lue=klo9)
Ja niin kauan kun en käy töissä, aion vastaisuudessakin antaa mieheni nukkua viikonloppu aamut ja minä herään lapsen kanssa.
lapsia, mutta ilman muuta heräsin yöllä, koska sain olla päivät kotona ja ottaa päiväunia ja miehen piti herätä aikaisin töihin.
mielestä töissä olo oli lepoa kotiäitiyteen verrattuna. Auttoi usein mielellään öisin ihan omasta halustaan. Kai se ajatteli, että muuten muija pimahtaa. miesparka tosiaan.
Me ollaan miehen kanssa yhdessä haluttu lapset ja yhdessä ne tehty ja niitä on nyt kolme, yksi niistä on vielä vauva ja mun ei ole koskaan tarvinnut vaatia miestäni laittamaan yöllä vauvalle tuttia tai käyttämään keskimmäistä pissalla jos hän sängystään näin huutelee tai jos sattuu lapset olemaan kipeenä ja yöherätyksiä tulee monta niin kyllä ne hoidetaan vuorotellen ja pidetään siittä kiinni, että molemmat sekä mies, että minä saadaan nukuttua ainakin se 3tuntia putkeen. Me hoidetaan lapset yhdessä, vaikka mies onkin 8tuntia päivässä töissä.
tissille, joten annoin miehen jatkaa uniaan, autoin lapsen rinnalle (taaperona löysi tissin jo ihan itsekin, imetin öin ja päivin 1 v 9 kk ikäiseksi) ja jatkoin itsekin unia.
Nyt, kun lapsi heräilee välillä öisin, mä menen yleensä hätiin, kun miehellä kestää niin kauan tajuta, mitä tapahtuu. Mä pomppaan pystyyn samalla sekunnilla, kun esim. itkua alkaa kuulua, kun taas miehellä ottaa useamman minuutin, ennen kuin hän edes saa itsensä ylös - vaikka siis tönisin miehen hereille ja sanoisin, että mene katsomaan, mikä lapsella on. Mä ehdin siinä ajassa jo auttaa lapsen takaisin unten maille.
Toisaalta eipä ole miehelläkään oikeutta vaatia esim. seksiä, koska olen äiti 24/7.
Luojalle kiitos imettämisestä, ei tarvitse olla itse edes hereillä ja vauva saa silti ruokansa.
En ole vaatinut, mutta mies on kyllä tarjoutunut nukkumaan vauvan kanssa. Tosin ei ole vielä nukkunut, mutta ehkä sekin aika voi joskus tulla.
Oletko miettinyt, että missä vaiheessa se äiti sitten nukkuu. Tässä keskustelussa taisi enimmäkseen olla yhden lapsen vanhempia. Mutta mitä jos lapsia on useampi, niin päivällä vauvan nukkuessa ei valitettavasti voi mennä nukkumaan.
ja ilmeisesti siis vlo aamutkin oli miehen nukkumista varten ?!!??!!.
t. Se jonka mielestä yöllä vauvan syöttäminen ei ole raskasta, koska nukun samalla kun se imee
Isompia lapsia ei ole tarvinnutkaan sitten öisin "hoidella" mitenkään, mutta vauvoina toki kaikkia. En ole ajatellutkaan, että se olisi marttyyriutta! Onko miehen töissäkäynti sitten myös marttyyriutta? Enhän minäkään auta häntä hänen töissään, niin kuin ei hän minua minun "töissäni" yöaikaan.