Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tällainen äiti normaali?
23.11.2010 |
Joka ei koskaan halaa lapsiaan tai sano rakastavansä näitä? Oma äitini oli sellainen, ei tuo nyt toki minua enää liikuta mutta välillä ihmettelen miksi hän on ylipäätään halunnut lisääntyä.
Kommentit (57)
äidin pohtiminen tuli oikeastaan siitä, kun tuli yhden tyypin kanssa lapsuudesta puhetta ja hän sanoi, että jostain lapsuudesta lähtien hänellä on ollut pohjalla sellainen onnentunne ja semmoinen "kaikki menee kyllä hyvin"- olo, vaikka olisikin vastoinkäymisiä, minä taas olen aina kokenut ettei ketään oikeasti kiinnosta minä ja minun asiani ja olen aina kokenut itseni jotenkin "näkymättömäksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla meillä äideillä on vastuu jälkikasvumme hyvinvoinnista.
Tämäkin ketju osoittaa miten traumaattisia seurauksia huonosta äitiydestä saattaa koitua.
Ja äiti muist mainita, että ei olis tehnyt yhtään lapsia, jos ei olisi tarvinnut tehdä terveydellisistä syistä, olikin 40 kun minut sai ja siskon saadessa 42 v. Isä antoikin siitä edestä huomiota ja rakkautta.
Ja äiti muist mainita, että ei olis tehnyt yhtään lapsia, jos ei olisi tarvinnut tehdä terveydellisistä syistä, olikin 40 kun minut sai ja siskon saadessa 42 v. Isä antoikin siitä edestä huomiota ja rakkautta.
Onnex sulla oli ihana isä
En muista, että äiti olisi koskaan sanonut mitään kivaa, halannut tms.
Suomalainen hetero mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla meillä äideillä on vastuu jälkikasvumme hyvinvoinnista.
Tämäkin ketju osoittaa miten traumaattisia seurauksia huonosta äitiydestä saattaa koitua.
lapsesta riippuen (jotkuthan ovat herkempiä asiolle kuin toiset) sen äitiyden ei tarvitse olla edes selvää huonoa äitiyttä eli hakkaamista, haukkumista, ryyppäämistä jne vaan pelkkä totaalinen henkinen välinpitämättömyyskin kyllä aiheuttaa monia ongelmia. Vieläkin näin aikuisena saatan ajatella jostain vanhemmasta naisesta että olispa tuo mun äiti tai että tuo on varmaan hyvä äiti lapsilleen ja olen kateellinen, ihan hullua.
Ja äiti muist mainita, että ei olis tehnyt yhtään lapsia, jos ei olisi tarvinnut tehdä terveydellisistä syistä, olikin 40 kun minut sai ja siskon saadessa 42 v. Isä antoikin siitä edestä huomiota ja rakkautta.
Onnex sulla oli ihana isä
lapsia, olivat kuukautiset ollet tosi vaikeat ja kivuliaat, siihen aikaan lääkäri oli ehdottanut. Kyllä hän olikin "vanhapiika " tyylinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ennen kuulunutkaan oikein kuvaan se, että vanhemmat halailisi ja vuodattaisi rakkauttaan, mutta varmaan on aiemmin tehty enemmän lapsia sen vuoksi että kaikillahan nyt kaks lasta pitää olla, eikä aidosta halusta, koska luulisi kuitenkin että niistä lapsista olisi jollain tapaa kiinnostunut, vaikkei sitten puhuisi mitään rakkaudesta tai muusta. Kouluaikoina pänttäsin aina kauheasti läksjä ja ajattelin että vanhemmat on nyt varmaan ylpeitä kuin sain kympin mutta eipä niitä kiinnostanut. Semmoista väkisinyrittämistä saada jonkun huomiota.
On aika surullista, että lapsena täytyy hakemalla hakea vanhempien käytöksestä ja toiminnasta piirteitä, jotka voisi tulkita välittämiseksi, kun sitä ei sanallisesti eikä halaamallakaan osoiteta.
On tosiaan ihmisiä, jotka ovat syntyneet vanhemmille, jotka ovat oikeasti osanneet välittää monin eri tavoin lapsestaan. Itse kuulun heihin, joilla tilanne ei näin ollut. Tuolla joku aikaisemmin kyseli, että miksi ylipäätään on pitänyt lisääntyä ja vielä useamman kerran, kun lapset ovat lähinnä olleet välttämätön paha. Ainakin minä koen asemani olleen sellainen perheessämme.
Äitini viisas neuvo paljastaakin hänen oman asenteensa lapsiin: "Ei sitä tartte lapsia tehdä".
Itse hän ilmeisesti lisääntyi siksi, koska "niin kuuluu tehdä".
Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua, itse olen muutaman kerran aikuisena niin isälleni sanonut. Silloinkaan hän ei sanonut takaisin rakastavansa minua. Halaamisia en myöskään muista olleen. Samaa kylmäkiskoista meininkiä on vieläkin, enkä heiltä mitään ole pitkään aikaan kaivannutkaan. Olemme etäisiä - onneksi. Eipä tarvitse vanhana heitä hoitaa.
Sitä se on kai tämä itsenäisyyden ja yksinpärjäämisen eetos ja ihannointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On aika surullista, että lapsena täytyy hakemalla hakea vanhempien käytöksestä ja toiminnasta piirteitä, jotka voisi tulkita välittämiseksi, kun sitä ei sanallisesti eikä halaamallakaan osoiteta.
On tosiaan ihmisiä, jotka ovat syntyneet vanhemmille, jotka ovat oikeasti osanneet välittää monin eri tavoin lapsestaan. Itse kuulun heihin, joilla tilanne ei näin ollut. Tuolla joku aikaisemmin kyseli, että miksi ylipäätään on pitänyt lisääntyä ja vielä useamman kerran, kun lapset ovat lähinnä olleet välttämätön paha. Ainakin minä koen asemani olleen sellainen perheessämme.
Äitini viisas neuvo paljastaakin hänen oman asenteensa lapsiin: "Ei sitä tartte lapsia tehdä".
Itse hän ilmeisesti lisääntyi siksi, koska "niin kuuluu tehdä".
Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua, itse olen muutaman kerran aikuisena niin isälleni sanonut. Silloinkaan hän ei sanonut takaisin rakastavansa minua. Halaamisia en myöskään muista olleen. Samaa kylmäkiskoista meininkiä on vieläkin, enkä heiltä mitään ole pitkään aikaan kaivannutkaan. Olemme etäisiä - onneksi. Eipä tarvitse vanhana heitä hoitaa.
Sitä se on kai tämä itsenäisyyden ja yksinpärjäämisen eetos ja ihannointi.
kovasti halusin sellaisen äidin kuin kavereillani oli, mulle oli iso juttu jos kaverin äiti kohensi takin huppua tai kun olin jossain huvipuistolaitteessa jossa oli myös äiti lapsensa kanssa, niin hän kyseli minultakin jotain ja olin ihan onnessani. Pienenä aina pakotin äidin peittelemään minut ja yritin jotenkin saada hänestä sellaisen välittävän äidin mutta vuosien jälkeen kyllästyin ja annoin hänen olla omissa oloissaan. Ja aina kun itse nykyään koen näyttäväni äidiltäni, tai käyttäytyväni kuin äiti niin se tuntuu tosi inhottavalta. Lapsia minulla ei siis vielä ole ja en kyllä tiedä kannattaako minun niitä tehdä koska saattaisin olla vaikka miten huono äiti heille. Kun eihän minunkaan äitini periaatteessa ollut huono äiti, oli lelut ja vaatteet.
Sanoi aina ,että ollaan välttämättömiä pahoja. Ei kuuulemmma olisi tehnyt yhtään, jos ei olisi mukamas ollut pakko. Isämmme antoi siitäkin edestä rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äidin pohtiminen tuli oikeastaan siitä, kun tuli yhden tyypin kanssa lapsuudesta puhetta ja hän sanoi, että jostain lapsuudesta lähtien hänellä on ollut pohjalla sellainen onnentunne ja semmoinen "kaikki menee kyllä hyvin"- olo, vaikka olisikin vastoinkäymisiä, minä taas olen aina kokenut ettei ketään oikeasti kiinnosta minä ja minun asiani ja olen aina kokenut itseni jotenkin "näkymättömäksi".
Vaikka en kyllä muista että minulle kumpikaan äiti eikä isä ole koskaan sanonut että rakastavat tai olisivat pitäneet sylissä niin että muistan, tosin kuvista olen nähnyt että sylissä olen ollut.
Muistan kun erosin miehestäni, isä jäyhään hämäläiseen tapaansa totesi että tierä sitten että kyllä me äiren kanssa autetaan jos tarviit, johon äiti lisäsi että sossuun et sitten mene lainaat meiltä jos tekee kakarien kanssa tiukkaa.
Varmasti suurimmat rakkauden sanat mitä heiltä olen saanut.
Muistan kuinka lapsena katsoin ihmeissäni jos joku meni äitinsä tai isänsä syliin tosta vaan ja ei kysynyt edes lupaa! Itse en muista ikinä olleeni vanhempieni sylissä. Paitsi silloin, kun äiti piti minua väkisin sylissään ja veti maitohampaitani irti, jotka ei edes kunnolla heiluneet.
Puhumattakaan, että he olisivat halanneet minua tai edes toisiaan nähteni.
Kun äitini kuoli, oli hirveän huono omatunto siitä etten koskaan ollut sanonut äidilleni rakastavani tätä. Kunnes ymmärsin, että kyllä hän sen tiesi sanomattakin. Tiesinhän minäkin, että hän rakasti minua, vaikkei sitä koskaan sanonut.
Kuinka hienolta se tuntuukaan kun omat lapset tulee syliini tosta vaan hakemaan lohtua, kun niitä itkettää. Itse menin piiloon aina itkemään, eikä kukaan tullut lohduttamaan.
Vielä yksi huomio mummostani. En ole ikinä hänen nähnyt halaavan lapsiaan, mutta meitä lapsenlapsiaan hän halaa useasti ja lapsenlapsenlapsilleen hän antaa jopa jo pusujakin ja sanoo rakastavansa heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun erosin miehestäni, isä jäyhään hämäläiseen tapaansa totesi että tierä sitten että kyllä me äiren kanssa autetaan jos tarviit, johon äiti lisäsi että sossuun et sitten mene lainaat meiltä jos tekee kakarien kanssa tiukkaa. Varmasti suurimmat rakkauden sanat mitä heiltä olen saanut.
Mieheni vanhemmat aina sanovat tasaisin väliajoin, että jos mitä tahansa tuleekin, heidän puoleensa voi aina kääntyä, he tarvittaessa auttavat niin taloudellisesti, kuin muutenkin... Oma äitini sanoi aikoinaan kun kotoani pois muutin, että kun kerran lähdet takaisin ei ole tulemista! -Että silleen. :-(
jotain katkonaisia.. en osaa rakastaa vanhempiani vaikka välitän heistä.
Alue: Aihe vapaa
Ei äiti eikä isä. Halailuakaan ei juuri harrastettu mutta jotenkin silti olen aina tiennyt, että rakastetaan. Lapsuusmuistot ovat ihan turvallisia ja hyviä, jotenkin meillä muuten sitten vissiin osoitettiin välittäminen onnistuneesti. Pikkulapsi kun olin, niin silloin varmasti halailtiinkin ja pidettiin sylissä mutta en juuri isompana muista sellaista tapahtuneen.
Vaikka en varsinaisesti olen mitenkään traumatisoitunut siitä ettei minua ole halailtu, niin olen silti ihan erilainen äiti omille lapsille. Joka päivä sanon ainakin kerran, että rakastan ja syliä ja halia tulee paljon.