Mykkäkoulu on henkisesti sairaiden ihmisten tapa riidellä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos mies tai minä ei kykene rakentavaan keskusteluun. Enää. Puheliaana, asioita vatvovana naisena hermot menny täysin ukkoni hälläväliä asenteeseen ja olen henkisesti erittäin uupunut vallitsevaan tilanteeseen. Ei puhumattomuus ole hyvä, päin vastoin. Ja vihasin sitä tyyliä äitissäni kun olin herkimmilläni, eli teini. Kai olen traumatisoitunut ja nyt harrastan mykkäilyä itse ja itse kärsin siitä ja lapseni. Mutta olen voimaton. Mieheni vihaa mykkäkoulua, mutta ei tee asian ratkeamiseksi mitään. Minä saan siitä jotain buustia päivään, mutta ei tervettä pitemmän päälle. Ottaisi syliin. En tiedä, olen ristiriitainen ja rikkinäinen ihminen. Kuka voisi pelastaa minut. 😢

On sinun asiasi alkaa selvittämään lapsuudentraumojasi ja äitisi käyttämän mykkäkoulun vaikutusta sinuun. Miehesi ei ole terapeuttisi, hän on kanssasi vastaava henkisen väkivallan kohde, kuin sinä olit äidillesi. Ja sinä odotat hänen ottavan sinut syliisi? Halasitko itse äitiäsi teininä, kun äitisi käytti henkistä väkivaltaa sinua kohtaan? Mitä teit asian ratkaisemiseksi teininä, ajattelitko silloin että sinun täytyy ratkaista äitisi ongelmat, kuten odotat miehesi ratkaisevan nyt traumasi? Tilanteessasi neuvoisin sinua selvittämään traumasi, älä kaada niitä miehesi niskaan. Kun alat ymmärtämään itseäsi ja muita, omaa käytöstäsi, ahdistustasi jne., kerro valaistumisestasi miehellesi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi henkisesti sairaat ihmiset saavat perustaa uskontoja, jossa lähimmäiselle on sallittua pitää mykkäkoulua, jos ei usko samoihin satuihin kuin itse?

Lähimmäisesi on perustanut uskonnon? Kerro lisää.

Olen mykkäkoulun mestari. Nyt on kk menny ettei olla miehen kanssa paljoa puhuttu. Välillä laitetaan viestiä, välillä murahtelen jos jotain kysyy.

3kk on tainnut olla pisin mykkis.

Olemme introvertti-ekstrovertti-pari joten riitoja tulee.

Haluaisin olla hissukseen ja rauhassa, mieheni tarvitsee kokoajan huomiota ja kosketusta.

Jos en jaksa huomioida, tilanne kärjistyy ja lopulta joudun suuttumaan kun mua ei kuunella ja uskota.

En jaksa aina leppyä koska tiedän että kohta taas riidellään jostain.

On myös ihanaa kun mykkisten aikaan kukaan ei koske minuun!!! (Muutako lapset).

Kun olemme väleissä, puhumme aika syvällisiä ja käydään rakentavia keskusteluja.

Äitini oli kova mykkistelemään ja murahtelemaan vastatakseen. Sieltä kai tämä tulee.

Koin äitini käytöksen todella ahdistavaksi ja etäiseksi.

Olen kuitenkin tietoinen asiasta ja yritän skarpata.

Miehelle en jaksa skarpata, enää.

Jos ei opi puhumaan minulle nätisti ja kunnioittamaan rajojani, olkoot.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestäni on parempi olla pari päivää hiljaa ja koota voimia rakentavaan keskusteluun kuin huutaa pää punaisena.

Tiedoksi. Ei nää mykkäkoululaiset kykene rakentavaan keskusteluun mykkäkoulun jälkeenkään. Ovat yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan eikä mykkäkoulua olisi ollutkaan. Asia lakaistu maton alle. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestäni on parempi olla pari päivää hiljaa ja koota voimia rakentavaan keskusteluun kuin huutaa pää punaisena.

Tiedoksi. Ei nää mykkäkoululaiset kykene rakentavaan keskusteluun mykkäkoulun jälkeenkään. Ovat yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan eikä mykkäkoulua olisi ollutkaan. Asia lakaistu maton alle. Piste.

Tiedoksi, että olen itse mykkäkoululainen ja odotan sen aikaa, että ärsytys laantuu ja pystyn rakentavaan keskusteluun. Vihaan huutamista ja riitelemistä ja on aivan turha esim. haukkua pahoilla sanoilla kun voi olla hiljaa ja sitten keskustella asiallisesti kun siihen on valmis. Jos ei ole muuta tulossa kuin kiroamista ja haukkumista niin on parempi odottaa tunteiden tasaantumista.

Pidän mykkäkoulua koska minua ei kiinnosta riitely missään muodossa.

Jos kumppanilla alkaa ääni kohoilla niin minä mykistyn.

Homojen hommaa tuollaiset mykkäkoulut. Turpiin vaan suoraan.

Mykkäkoulun pitäjillä vaikuttaa olevan ääripäänä toinen kommunikointitapa, huutoriitely.

Minun työpaikallani toimitaan näin, huvittavaa on se että läheskään aina ei edes tiedä mikä on syy. Olen ottanut sen linjan etten edes yritä kaveerata esimiesten kanssa vaan olen omissa oloissani.

Aivan kuin se riitely nyt olisi millään tasolla henkisesti tervettä.

Omasta kotoa on tullut sellainen malli että jos erimielisyydet johtaa riitaan niin äiti tai isä sanoo viimeisen sanan ja riita on sillä poikki. Ei anneta tilaisuutta selvittää asioita loppuun asti ja sitten kaikki lähtee omiin hommiinsa vaikka asiaa ei ole tyydyttävästi käsitelty loppuun.

Siirsin tavan parisuhteeseeni ja yritin aina lopettaa riidan lyhyeen selvittämättä asiaa perin pohjin ja lähdin pois huoneesta. Mies taas oli tottunut selvittämään asiat juurta jaksain ja seurasi minua minne meninkin, usein ulos saakka. Onneksi! Riidellään näin 10 vuoden liiton jälkeen paljon vähemmän kuin ekoina vuosina ja lisäksi jos tulee erimielisyyksiä, pystytään kiltein aina selvittämään ne ennenkuin riitaa syntyy. Mies opetti mulle tavan selvittää asiat rauhallisesti ja kunnioittavasti <3

Meillä mies harrastaa tätä pahimmalla mahdollisella tavalla. Riidan päätteeksi lähtee ovesta ulos ja sen jälkeen en kuule hänestä viikkoihin. Lapset ihmettelevät minne isä on mennyt, yleensä selitän että työmatkalle. Ei mene enää montaa vuotta läpi, kun lapset tajuavat ettei isän työssä matkustella.. Todella raskasta ja kamalaa tämä on. Ei vastata viesteihin eikä puheluihin, vaikka yritän ihan lastenkin asioissa ottaa yhteyttä..

Oma äitini on mykkäkoulua pitävä ja nyt menee viides päivä putkeen kun hänestä ei kuulu mitään. Muuten omaan hyvät välit äitiini ja hänen luonne kun on kuin muumimammalla, mutta jumalauta kun se pimahtaa niin alkaa tämä lapsellinen mykkäkoulu.

Meidän alku sai siitä, että meillä oli eräästä asiasta eriävä mielipide (yllätys). Jatkuvalla syötöllä äitini tuuppasi omaa näkemystään ja minä kuuntelin. Jos vähäänkään yritin tuoda omia ajatuksia julki niin hän alkoi puhumaan päälle. Huomautin päälle puhumisesta niin hän kimpaantui siitä kerta toisensa jälkeen ja totesi Ihan sama.. Yritin luoda keskustelua ja hakea katsekontaktia minuutin verran, mutta ei ei ottanut kantaa vaan alko kiukuttelemaan ja katsomaan töllöä. Tokasin ennen kuin lähdin hänen luotaan että on sitten yhteydessä kun pöly laskeaa

Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää ja tästä syystä en tule pitämään yhteyttä häneen. Jos hän haluaa parantaa välinsä ja huomata omat virheensä niin hän varmasti on yhteydessä. Kerta toisen jälkeen minut on aina jyrätty ja vasta nyt alan huomaamaan, että joko tämä on A) henkistä väkivaltaa, B) aikuisen lapsen kontrollointia (olen kuopus) tai C) oman lapsuuden käytöstä jos hän mykkäkoululla on saanut aina tahtonsa läpi.

Vituttaa.